Rakkauselämä kukoistaa joutilaisuudessa

Viikkoja onkin vierähtänyt jo vaikka miten monta viime postauksesta… On varmaan ollut kiireitä? Itse asiassa ei. Muutto- ja muutosprosessi ovat vain vieneet huomiota ja energiaa blogilta ja muilta kuvioilta. Olemme tarvinneet aikaa ja tilaa ja ennen kaikkea joutilaisuutta kaupunkikodin muuton ja minun elämäntaparemontin jälkeen ja keskellä.

Rakkauselämämme ei kestä liikaa touhua, vaan vaati rauhaa ja tekemättömyyttä. Tämä ei tietenkään onnistu aina, mutta olemme huomanneet että jos erilaiset askareet vievät ison osan monesta viikonlopusta peräkkäin kuten nyt tapahtui muuttotouhun tiimellyksessä, niin sitten onkin tasoitettava tilanne karsimalla kaikki ylimääräinen pois. Viimeiset viikonloput olemmekin käpertyneet tiiviisti toisiimme ja antaneet monen asian olla. Tämä on myös siksi tarpeen, että kohta alkaa kevätkiireet ja alkukesäänkin jo monenlaista ohjelmaa.

Joutilaisuus ei tarkoita totaalista tekemättömyyttä, mutta sitä se merkitsee, että on runsaasti aikaa vain olla. Hyvin usein se tarkoittaa meidän tapauksessamme sitä, että loikoilemme pitkään aamuisin ja lounaan jälkeen. Tai istumme sohvalla tai ulkosalla kahvikupit käsissämme ja keskustelemme verkkaiseen tahtiin elämästämme. Emme ole sopineet mitään tapaamisia, emme myöskään tee kuin aivan välttämättömimmät työt kuten laitamme ruokaa tai teemme veroilmoituksen. Uimahalliinkin lähdemme vasta sitten kun tuntuu siltä. Kellon merkitys häivytetään lähes olemattomiin. Olemme huomanneet että rakkauselämä kukoistaa joutilaisuudessa.

Marjaana

Koko potentiaali käyttöön rakkaudessa!

Mielestäni rakkauselämä on elämän osa-alueista se, joka kiinnostaa ihmistä kaikkein eniten, rakkaudesta myös puhutaan ja kirjoitetaan paljon.

Olen kuitenkin saanut kuulla joitakin kommentteja, joissa kehotetaan vaikenemaan rakkauselämästä. Hyvin monet, tututkin ihmiset, ohittavat blogimme, vaikka he varmasti tietävät että se on meille rakas ja tärkeä harrastus. Luullakseni se johtuu juuri blogimme aihepiiristä. Voin tietysti olla väärässä, mutta sellaisen vaikutelman olen saanut. Onneksi saamme kuitenkin myös positiivista palautetta ja kannustavia kommentteja, mikä tietenkin motivoi jatkamaan.

Olen lukenut, että ihminen alisuoriutuu herkimmin kolmella elämän osa-alueella: menestyksessä (tässä tapauksessa kyse on urasta ja vauraudesta), luovuudessa ja rakkaudessa. Tai ainakaan hän ei käytä kaikkea sitä potentiaalia, mikä hänellä olisi mahdollista. Allekirjoitan väitteen täysin. Rakkaus, menestys ja luovuus ovat kaikki kolme asioita, joihin liittyy valtava määrä tunteita, pelkoja, ennakkoluuloja ja kieroutuneita mielikuvia ja ajatuksia. Tyyliin varakkuus on vain osan etuoikeus ja se vaatii kultalusikkasuussa-lähtökohtaa ja luovuuskin (erityisesti jos puhutaan jo suoranaisesta taiteilijuudesta) on harvojen erityislahjakkuuksien heiniä. Rakkaus on asia joka ehkä kuuluu meille kaikille varallisuudesta ja asemasta huolimatta, mutta ainakaan se ei ole pitkäkestoista ja loppujen lopuksi aina joku käyttää jotakuta hyväkseen ja asiat menevät jossain vaiheessa persilleen eli missään tapauksessa ei kannata heittäytyä rakkauden vietäväksi.

Rakkaus on tunne, mutta se on myös ensisijaisesti tekoja. Rakkaus on myös valintaa ja sen avulla on mahdollisuus kohottaa oma elämänsä jollekin aivan uudelle tasolle. Se että olen uskaltanut nostaa rakkauselämän elämäni tärkeimmäksi osa-alueeksi on antanut niin paljon, että sitä on vaikea käsittää. En tiedä onko minulla kaikki mahdollinen potentiaali vielä käytössä, mutta ainakin olen pistänyt peliin kaiken sen minkä olen kyennyt. Olen valinnut olla Pekalle lempeä, hellä, kova, epäitsekäs, ystävällinen, kiitollinen, kiltti, avoin, terveen itsekäs, luotettava, luottavainen, avokätinen, läsnäoleva ja rakastava kumppani – ja olen saanut takaisin aivan järisyttävän paljon. Välillä on hirvittänyt ja aina ei ole ihan koko kapasiteetti ollut käytössä kaikilta osin, mutta missään vaiheessa en ole sortunut alisuoriutumaan ja ottanut hälläväliä-asennetta rakkauttamme ja parisuhdettamme kohtaan. Tämä on valinta, josta nautin päivittäin korkojen kera.

Marjaana

Myötä- ja vastoinkäymisissä

On helppoa olla rakastava kumppani ihmiselle, joka on hyväntuulinen, energinen, hellä ja huomioiva.

Mutta entä jos puoliso kiukuttelee, on kärsimätön, useimmiten omissa ajatuksissaan ja silminnähden tuskainen? Niinpä. Olen ollut viime aikoina enemmän jälkimmäistä sorttia. Ajatukseni pyörivät muutosprosessissani, flunssassani, syömisessäni, liikkumisessa (tai juuri nyt liikkumattomuudessani), rutiineissani ja psykologikäynneissäni. Minussa.

Olen juuri nyt erittäin iloinen, että T asuu viikot poissa kotoa ja saa pitää arkisin lomaa minun elämästäni. Toki keskustelemme joka päivä puhelimessa, mutta yleensä olen suhteellisen hyvällä päällä jutellessamme. Yritän myös viikonloppuisin olla sälyttämättä muutosvastarintaani, kärsimättömyyttäni ja epäonnistumisen pelkoani ja kaikkea muuta kuonaa aviomieheni päälle. Hän on nimittäin täysin syytön olemassaoleviin haasteisiini.

Onneksi olen tajunnut näiden kohta kymmenen yhteisen vuotemme aikana, että rakkautemme on kestävää sorttia ja se ei ihan pienistä hetkahda. Ja sitä paitsi. Olemme luvanneet todistajien läsnäollessa rakastaa toisiamme myötä- ja vastoinkäymisissä aina kuolemaan saakka. Mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö joskus ottaisi päähän toisen luonteenpiirteet, heikkoudet, ärsyttävät tavat tai se, että toinen tuntuu lyövän päätään seinään kerta toisensa jälkeen.

Olen kiitollinen aviomieheni pitkämielisyydestä paino-ongelmani suhteen ja kaikesta siitä järjen äänestä, minkä hän kaivaa itsestään, kun minulta on viimeisetkin järjen hivenet kadonneet päästä.

Nyt lupaankin sinulle, rakas ja ihana aviomieheni, että vastoinkäymisten jälkeen tulee myötäkäymisen vuoro ja tulet saamaan itsellesi rakastavan, hellän, energisen, hyväntuulisen ja huomattavasti terveemmän ja hoikemman vaimon. Sellaisen sinä olet totisesti ansainnut.

F

Eriparia

En jaksa lakata hämmästelemästä meidän erilaisuuttamme. Meidän tapauksessa erilaisuutemme on jo ulkoisestikin niin silmiinpistävää, että se ei jää kenellekään epäselväksi. Trubaduuri on miltei 190-senttinen ja tumma kuin mikä, minä piirun verran yli 165 senttiä ja vaalea. Vaikka blondius tuleekin nykyään purkista, niin ihon kelmeys on aitoa. Minun nahkani ei päivety kauniin ruskeaksi kevään ensimmäisten auringon säteiden jälkeen, kuten puolisollani. Mieheni olemus on suora, rasvaton, kevyt ja hoikka, kun taas minun kehoni koostuu kurveista, ulokkeista, pyöreydestä, rasvasta ja isosta massasta.

Mutta erilaisuutemme ei todellakaan jää näihin ulkoisiin asioihin. Se on tullut todistetuksi moneen kertaan myös lähiaikoina. Viime viikon vastoinkäymisten jälkeen asiat ovat edenneet ihan mukavasti ja tuntuu että olen saanut jostain uudesta kiinni. Yritän saada otetta vuosikymmeniä minua riivanneista addiktioista ja nujertaa ne. Tiedostaminen ei ole ongelma, mutta epäonnistumisen pelko ja kärsimättömyys ovat. Erityisesti kärsimättömyys. Vaikka tiedän asioiden tapahtuvan hitaasti ja ymmärrän pysyvän muutoksen syntyvän vain maltilla, niin minun on jumalattoman vaikeaa hyväksyä tilanne. Sorrun niin helposti kohtuuttomiin vaatimuksiin ja mopo meinaa karata käsistä suuntaan jos toiseen.

Trubaduurin psyyke on täysin toisenlainen. Hän tekee harvoin (lue: ei koskaan) ylilyöntejä oikeastaan minkään asian suhteen, hän on kärsivällinen, maltillinen ja pitkäjänteinen. Se mikä on minulle ihan helvetin vaikeaa, on hänelle luontaista ja helppoa. Minulla on siis vieressäni opettaja ja guru vailla vertaa.

Aivan kuten T:lläkin on minussa. Mieheni katoaisi rutiineihinsa, askeettisuutensa ja tasapaksuun elämään ilman minua. Hänestä katoaisivat elämänilo, spontaanisuus, sosiaalisuus, nauru, hulluttelu ja kauneus.

Onhan se ihan mieletöntä että olemme löytäneet toisistamme vastavoiman itsellemme. Minä annan ja saan. Hän antaa ja saa. Ja tämä ei vaadi mitään erityistä, olemme vaan omia itsejämme ja annamme palaa!

F

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onnea onkimassa

Rauhallinen ja leppoisa viikonloppu rupeaa olemaan takana ja viikonlopun kohokohta oli ehdottomasti Solsidan-elokuva. Meitä nauratti ihan tolkuttomasti ja kyyneleetkin valuivat – sekä liikutuksesta että riemusta.

Olemme molemmat Solsidan-sarjan faneja ja meiltä löytyy useampikin tuotantokausi dvd:einä ja olemme kikattaneet kaikki jaksot läpi. Jo pelkästään sarjan tunnari saa hymyilemään. Leffa toimi erinomaisesti, ja onneksi tunnusmusiikkiakaan ei oltu vaihdettu valkokangasversioon

Joissakin arvosteluissa luki että leffa vaatii sarjan tuntemista toimiakseen, mutta uskoaksemme naurut irtoaa myös sellaiselle joille Anna, Alex, Mickan, Fredde, Anette, Ove ja muut eivät ole entuudestaan tuttuja. Solsidan-leffa teki tavanomaisesta viikonlopusta suorastaan hohdokkaan. Vahva suositus siis.

F&T

Uusi vuosi tuo tullessaan uutta ja vanhaa

Vuosi vaihtui mukavasti ystäväperheen kestitettävänä ja heräsimme tänään aamulla uuteen vuoteen pirteinä ja tyytyväisinä. Kymmenen päivän loma on tehnyt meille molemmille hyvää. On ollut aikaa keskustella, tehdä suunnitelmia, pelata Scrabblea, hoitaa to do -lista tyhjäksi (omakotitalossa riittää aina kaikkea pientä puuhattavaa), rakastella, syödä hyvin, lueskella, tavata perhettä, ystäviä ja sukulaisia – ja ennen kaikkea vaan olla.

Minulla on hyvä tutina tämän vuoden suhteen. Aloitimme syksyllä säännölliset uimakeikat (kaksi kertaa viikossa) ja jatkamme niitä myös tänä vuonna. Tarkoitus on lisätä vielä kävely+jumppa (minulla) ja pyöräily (Trubaduuri) mukaan kuvioon. Tämän vuoden suunnitelmissa on luopua toisesta autosta, mikä pakottaa T:n kaivamaan fillarin naftaliinista ja jatkossa hoitamaan liikkumisen Turussa polkemalla tai kävellen. Terveellisemmät elintavat ovat fokuksessa siis myös meillä.

Yön aikana oli satanut lunta ja ulkona oli tavattoman kaunista. Kiskoimme aamupalan jälkeen ulkovaatteet yllemme ja teimme pienen kävelylenkin. Minä laitoin kuulokkeet korville ja kuuntelin Jari Sarasvuon Aamulenkki-podcastin kävellessämme. Trubaduuri sai nauttia hiljaisuudesta, minun keskittyessäni Jarin juttuihin. Tämän aamun yksi sisältö oli, että kaikki kokevat kipua, mutta kärsimys on valintaa. Olen niin samaa mieltä. Taidan hypätä Jarin mukaan aamulenkille toistekin.

Tämän vuoden suunnitelmista on lyöty liikunnan lisäämisen lisäksi lukkoon ainakin matka Wieniin keväällä, kesä saaressa ja monta hyvää kirjaa. Minulla on tarkoitus panostaa myös puutarhan laittamiseen ja onhan meillä myös ylioppilasjuhlat tulossa.Wienin lisäksi haluan tänä vuonna käydä monessa kotimaisessa kulttuurikohteessa – erityisesti haluan vierailla taiteilijakodeissa. Haluaisin käydä myös monen vuoden tauon jälkeen Tukholmassa. Ja sinne Amsterdamiinkin mieli halajaa. Katsotaan minne kaikkialle me oikeasti päädymme.

Blogin kirjoittamista aiomme jatkaa, sillä olemme edelleen sitä mieltä että onnellinen ja intohimoinen parisuhde on keskeinen hyvän elämän elementti. Pidämme blogia itsekkäistä syistä, mutta olemme ikionnellisia jos edes joku inspiroituu teksteistämme.

Trubaduuri lähtee huomenna aamulla Turkuun ja arki palaa hiljalleen elämäämme. Hyasintista ja joulukuusesta lähtee vielä vieno tuoksu. Esikoinen luopui ponnaristaan ja parrastaan armeijaa varten. Käsillämme on paljon lähtemista ja haikeutta, mutta myös jatkuvuutta ja iloa. Kyllä vuoden vaihtumisesssa jotakin taikaa on.

F

Lahjaton joulu – taas kerran

Me emme anna toisillemme lahjoja. Ei koskaan. Ei edes jouluna – tai hääpäivänä. Tämä ei suinkaan johdu siitä että olisimme jotenkin äärimmäisen materiavastaisia ihmisiä. Kyllä meidän huusholliin tavaraa kulkeutuu  lahjattomuudesta huolimatta.

Kaikki alkoi oikeastaan siitä, että yhden joululahjan ja muistaakseni yhden syntymäpäivälahjan saamisen jälkeen tajusin miten vastenmielistä puuhaa lahjojen hankkiminen, antaminen ja ennen kaikkea niiden saaminen Trubaduurille ovat. Vapautin hänet siis lahjojen antamisesta – ja samalla myös itseni.

Lahjat ovat yksi tapa huomioida toista ihmistä, mutta onneksi on myös muita tapoja. Vaikka T ei käärikään yhtään yllätystä minua varten, niin huomiota saan kyllä yllin kyllin. Ehkä tämän vuoksi lahjat ovat menettäneet parisuhteessamme merkityksensä.

Meillä on tapana hommata jouluksi jotain uutta kotiin – joskus teen hankinnan yksin ja joskus lähdemme ostoksille yhdessä. Ostokset tehdään yleensä joulun alla ja jouluaattona keskitymme hyvään ruokaan ja yhdessäoloon läheistemme kanssa.

Se että emme hanki toisillemme lahjoja on aiheuttanut välillä pientä kummastusta muissa, mutta tässäkin asiassa uskomme että yksilölliset ratkaisut ovat yksi parisuhteen kulmakivistä. Emme siis osta toisillemme lahjoja, vaikka se on monen mielestä perin outoa. Lahjaton elämä on meille hyvin luonnolllista.  Mutta se, että emme huomioisi toista on täysin poissuljettu vaihtoehto.

F

Lupa koskettaa

Kysyin T:ltä, kokeeko hän että hänen pitää erikseen eleellä tai jollakin muulla tavoin varmistua siitä, voiko hän koskettaa minua. Hän vastasi kieltävästi. Ja näinhän se on.

Minun miehelläni on lupa koskettaa minua aina kun hän haluaa. Se ei johdu siitä, että olemme naimisissa, vaan siitä että mieheni kosketus ei ole koskaan vaativa tai alentava. Hän koskettaa minua vain yhdestä ainoasta syystä – rakkaudesta.

Sen vuoksi hänelle on myönnetty tämä järisyttävän suuri etuoikeus. Sama pätee tietysti myös toisin päin. Minulla on lupa koskettaa miestäni aina kun haluan.

#metoo -kampanjan myötä on ollut järkyttävää ymmärtää miten paljon vääryyttä ja hyväksikäyttöä tämän asian suhteen ihmiset kohtaavat ja ovat kohdanneet. Ja toisaalta sen kääntöpuolena miten merkityksellinen asia se on, jos sinulla on lupa koskettaa toista.

F

Parisuhde on erityinen suhde

Perjantaina Hesarissa oli Helena Liikanen-Rengerin kolumni, missä hän kuvaili muutaman ystävättärensä (toinen italialainen ja toinen ranskalainen) tapaa huolehtia parisuhteesta. Toinen naisista pukeutui huolitellusti korkokenkiin ja toinen järjesti erityisen kohtaamisen aviomiehen kotiinpaluun yhteyteen. Osassa kolumnin kommenteissa moinen käyttäytyminen tyrmätään kummallisena teatterina, vanhanaikaisia käyttäytymismalleja vahvistavana ja ulkonäköpaineita lisäävänä.

T kirjoitti myös äskettäin siitä miten pukeutumisella on merkitystä parisuhteen intohimon näkökulmasta, klik.

Jäimme miettimään asiaa kolumnin ja kommenttien pohjalta ja tulimme siihen tulokseen että pointti koko teksissä on kuitenkin se, että jos haluaa intohimon säilyvän parisuhteessa, niin siitä on tehtävä erityinen. Se mikä toimii toiselle, voi olla toiselle suorastaan järkyttävää. Meillä ei rouva kekkuloi korkokengissä ja mieskin vetää verkkarit jalkaan samantien kun saa ulko-oven kiinni perässään. Mutta koska mies sattuu olemaan heikkona vaimonsa antaviin kaula-aukkoihin, niin niihin hän useimmiten sonnustautuu kotioloissa ja juhliin lähdettäessä. Paitsi jos ei tunnu siltä. Joskus rouvan decolteesta ei näy vilaustakaan. Joskus T kaivaa kitaran käteen ja laulaa vaimonsa pyörryksiin. Joskus taas ei. Kysymys ei mielestämme ole teatterista tai toiselle asetetuista vaatimuksista, vaan halusta tehdä tästä ihmissuhteesta erityinen. Ja se että kohtaamme toisemme usein ensisijaisesti seksuaalisina olentoina tekee siitä sellaisen. Seksuaalisuus ja siihen liittyvä nautinto tekevät tästä suhteesta ainutlaatuisen, erityisen merkityksellisen ja voimaa antavan. Emme kumpikaan halua elää parisuhteessa, joka on ystävyyssuhteen kaltainen. Emme väitä etteikö näin voi tehdä, mutta se ei vain ole meidän juttumme.

Tässä ajassa elämisessä on mielestämme erityisen hienoa että olemme kohtuullisen vapaita toteuttamaan itseämme miten haluamme. Helena Liikanen-Renger ei mielestämme esitä vaatimuksia, vaan pikemminkin toteaa ja esittelee vaihtoehtoja. Meidän ystäväpiirissämme naiset pukeutuvat useimmiten maihareihin ja miehiäkään harvemmin nähdään mittatilauspuvuissa. Rakkauden tekoja kuitenkin tehdään puolin ja toisin, koska halutaan tehdä parisuhteesta erityinen. Joku pesee puolisonsa selän, toinen kantaa aamukahvin vuoteeseen, joku lukee runoja ja joku vetää ylleen lateksia. Parisuhde on erityinen suhde jos sen sellaiseksi tekee. Keinoja on varmasti yhtä monta kuin on parejakin. Ja kuka haluaa lähteä suhteesta jossa tuntee itsensä erityiseksi?

F&T

Parisuhde ulkonäkökulmasta

Meidän kaikkien keho näyttää juuri sellaiselta kuin se  on sillä hetkellä. Vaatteilla pystyy vaikutelmaa muuttamaan pahempaan tai parempaan suuntaan. Parisuhteessa väistämättä näkee kumppaniaan alasti,  ja harvemmalla meistä on klassisessa mielessä mikään täydellinen vartalo. Parisuhteen kuuluisikin olla ulkonäköpaineeton alue, jossa kummallakaan ei ole kumppanin eikä myöskään oman vartalon suhteen mitään ulkonäöllisiä vaatimuksia. Tarkoitan siis alastonta vartaloa. Itselläni on melkoisen vähän näkyviä lihaksia ja F:llä reilusti ylipainoa. Koska kummankaan keholle juuri tässä hetkessä ei voi tehdä mitään, hyväksymme ne sellaisena kuin ne ovat, mikä ei suinkaan tarkoita että niitä ei voisi muuttaa. Mutta muutoksen pitää tapahtua ilman paineita.

Mielestäni osuva rakkauden määritelmä on se että hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on. Se tarkoittaa myös ulkonäköä. Silti myös se, että miettii miten oman alastoman vartalonsa pukee on rakkauden teko kumppaniaan kohtaan. Tämä koskee siis kumpaakin osapuolta. Tietenkään koko ajan ei tarvitse pitää niitä kivoimman näköisiä, mutta ei välttämättä mukavimpia vaatteita. Mutta jos edes silloin tällöin ja vähän useammin kuin pelkästään juhliin mentäessä, niin se saattaa johtaa mukaviin seurauksiin… Ja jos ei itse tiedä miten sen tehdä, voi kysyä kumppaniltaan mikä häntä  miellyttäisi. F haluaisikin lanseerata Anna kumppanisi pukea sinut -kamppanjan.

Itse olin aivan hulluna F:ään koko viikonlopun ajan kun hänellä oli tiukka kietaisumekko ja huulipunaa perjantaina. Itsekin yritin miettiä päälleni jotain F:n mielestä kivaa, ja ilmeisesti onnistuinkin (hänen avustuksellaan) siinä. Ainakin tunsin oloni komeaksi 🙂 Perjantain illanvietto ulkona ystävien kanssa olikin siten samalla pitkä esileikki ennen loppuviikonloppua. Kannattaa siis luopua välillä mukavuudenhalusta omien vaatteiden suhteen jos haluaa pitää intohimon yllä.

T

Kollaasi