Taiteilijatreffeille itseni kanssa

Julia Cameronin legendaarinen opus Tie luovuuteen vannoo kahden harjoitteen nimiin. Toinen on päivittäinen tajunnanvirranomainen kirjoittaminen heti herättyään ja toinen on taiteilijatreffit itsensä kanssa. Koska käyn aamuisin Sarasvuon kanssa lenkillä pari kertaa viikossa (tai jatkan käymistä taas huomenna) ja rakastan nukkumista, niin en edes yritä aamukirjoittamista ennen kesälomaa, mutta päätin alkaa hemmotella itseäni näin helmikuun alkaessa taiteilijatreffeillä. Julia Cameron antaa hyvin vapaat kädet taiteilijatreffien sisältöön, mutta pääasiallisena tavoitteena on laatuaika itsensä kanssa. Olen tehnyt tämänkaltaisia sessioita itsekseni silloin tällöin oikeastaan siitä lähtien kun erosin ensimmäisestä liitostani, mutta nyt kun molemmat poikani ovat täysi-ikäisiä ja lentämässä pikkuhiljaa pesästä, niin päätin aloittaa säännölliset, viikottaiset, etukäteen suunnittelemani taiteilijatreffit.

Cameronin ajatus on että oli kysymys sitten elokuvasta, konsertista, valokuvaamisesta, taidenäyttelystä tai mistä tahansa elämyksestä, niin se pitää kokea itsekseen ilman seuralaista. Ystäväni muutosvalmentaja Maaretta Tukiainen on kirjoittanut Cameronin opeista inspiroivan tekstin, klik.

Vuoden ensimmäisen taitelijatreffini sisällöksi valitsin Heli Laaksosen runoillan Emil Cedercreutzin museolla. Runoillan lisäksi museolta löytyy vielä muutaman viikon ajan myös Heli Laaksosen kuvataidetta näyttelystä Rakas, kutsusin meil 100 viarast. Ilta oli inspiroiva, viihdyttävä ja ajatuksia herättävä, ja vaikka olen seurannutkin Laaksosen tuotantoa ja uraa, niin myös ensimmäinen kerta kun olin katsomassa häntä livenä.

Haen taiteilijatreffeillä itselleni lisää buustia työhöni ja vapaa-aikaani, mutta myös parisuhteeseemme. Vaikka minulla onkin nykyään malttia vaikka muille jakaa, niin levoton perusluonteeni ei ole kadonnut mihinkään. Tylsistyn edelleen helposti ja se, että olen levollinen, inspiroitunut ja että minulla on hyvä olla itseni kanssa ei voi olla näkymättä parisuhteessamme positiivisesti.

F

Myötä- ja vastoinkäymisissä

On helppoa olla rakastava kumppani ihmiselle, joka on hyväntuulinen, energinen, hellä ja huomioiva.

Mutta entä jos puoliso kiukuttelee, on kärsimätön, useimmiten omissa ajatuksissaan ja silminnähden tuskainen? Niinpä. Olen ollut viime aikoina enemmän jälkimmäistä sorttia. Ajatukseni pyörivät muutosprosessissani, flunssassani, syömisessäni, liikkumisessa (tai juuri nyt liikkumattomuudessani), rutiineissani ja psykologikäynneissäni. Minussa.

Olen juuri nyt erittäin iloinen, että T asuu viikot poissa kotoa ja saa pitää arkisin lomaa minun elämästäni. Toki keskustelemme joka päivä puhelimessa, mutta yleensä olen suhteellisen hyvällä päällä jutellessamme. Yritän myös viikonloppuisin olla sälyttämättä muutosvastarintaani, kärsimättömyyttäni ja epäonnistumisen pelkoani ja kaikkea muuta kuonaa aviomieheni päälle. Hän on nimittäin täysin syytön olemassaoleviin haasteisiini.

Onneksi olen tajunnut näiden kohta kymmenen yhteisen vuotemme aikana, että rakkautemme on kestävää sorttia ja se ei ihan pienistä hetkahda. Ja sitä paitsi. Olemme luvanneet todistajien läsnäollessa rakastaa toisiamme myötä- ja vastoinkäymisissä aina kuolemaan saakka. Mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö joskus ottaisi päähän toisen luonteenpiirteet, heikkoudet, ärsyttävät tavat tai se, että toinen tuntuu lyövän päätään seinään kerta toisensa jälkeen.

Olen kiitollinen aviomieheni pitkämielisyydestä paino-ongelmani suhteen ja kaikesta siitä järjen äänestä, minkä hän kaivaa itsestään, kun minulta on viimeisetkin järjen hivenet kadonneet päästä.

Nyt lupaankin sinulle, rakas ja ihana aviomieheni, että vastoinkäymisten jälkeen tulee myötäkäymisen vuoro ja tulet saamaan itsellesi rakastavan, hellän, energisen, hyväntuulisen ja huomattavasti terveemmän ja hoikemman vaimon. Sellaisen sinä olet totisesti ansainnut.

F

Miksi on niin pahuksen vaikeaa olla hyvä ihminen?

Olen mielestäni valmis muutokseen. Olen ihan kohta 46-vuotias. Kypsässä iässä siis. Tunnen itseni. Tiedän mitkä ovat vahvuuteni ja heikkouteni ja osaan jopa huijata itseäni sopivalla tavalla. Tämä kyllä pätee valitettavasti suuntaan jos toiseen, mutta ajattelen että nykyään se toimisi nimenomaan siihen toiseen suuntaan. Olen nykyään malttavainen kuin mikä, ja tiedän että todellinen muutos ei synny vippaskonsteilla ja hetkessä. Kohta 5-kymppistä satakuntalaista opettajatarta ei ohjailla kuin mitä tahansa pikaliipparia. Rahtilaivakin on piece of cake verrattuna tähän naisen rotjakkeeseen. Hitaasti siis edetään, pienin askelin kohti parempaa minää. Tukijoukot ovat kunnossa: kannustava aviomies, jälkikasvu ja suku. Ystävätkin tsemppaavat. Monta pientä hyvää asiaa on jo kunnossa rouvan rutiineissa kohti säästäväisempää, hoikempaa ja ylipäätään parempaa elämää.

Mutta koko ajan tapahtuu pieniä juttuja jotka ovat selvästi minua vastaan. Onko tämä nyt sitä kuuluisaa vaihetta, missä kosmos koettelee? Niin kuin olen kertonut niin säännöllinen liikunta tuli elämääni uimisen muodossa jo alkusyksystä ja siitä on tullut osa viikkorutiinia yllättävän helposti. Pääsääntöisesti uimakertoja kertyy viikossa kaksi, mikä on mielestäni ihan hyvä määrä naisihmiselle, jonka on vaikea ylläpitää rutiineja, varsinkin liikuntaan liittyviä. Joululomalla latasin puhelimeeni myös pankkini rahanhallinta-appsin, mikä on osoittautunut oikein mainioksi ja silmiä avaavaksi työkaluksi. Vuoden alkaessa lisäsin viikko-ohjelmistooni kaksi aamulenkkiä Jari Sarasvuon kanssa. Maanantailenkki onnistuu kätevästi ilman erityisiä toimenpiteitä opetuksettoman päivän johdosta, mutta perjantain lenkki vaati herätyksen 05.45, mikä on turkaisen aikaisin, mutta olen niin koukkuuntunut Sarasvuon höpinöihin, että herätys lenkkeineen onnistui viime perjantaina yllättävän hyvin. Keskiviikkoisen Aamulenkki-podcastin kuuntelen sujuvasti aamutoimien aikana.

Lauantaina ystäväpariskuntamme saapui luoksemme ja vietimme oikein hauskan ja inspiroivan illan taiteellisten ja lahjakkaiden ihmisten kanssa. Rehellisyyden nimissä rouva olisi voinut juoda pikkasen vähemmän punaviiniä ja valvominen on kyllä yllättävän rankkaa nykyään, mutta yhtäkaikki maanantaina olin valmis kivan viikonlopun jäljiltä virkistyneenä lisäämään maltillisesti hyviä ja positiivisia asioita elämääni. Kävin aamulenkillä Jarin kanssa, jonka jälkeen saattelin reippaan poikani Poriin, mistä hän jatkoi hyvillä mielin suorittamaan asepalvelustaan. Tunsin valtavaa ylpeyttä esikoisestani ja hänen asenteestaan tulevaa kohtaan. Sydänalassa muljahti katsellessani nuorta miestä reppuineen ja tajusin yhden vaiheen elämästä päättyneen.

Palasin kotiin ja täyttelin tyytyväisenä Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirjaani, joka on yksi niistä positiivisista rutiineista, jotka olen saanut ujutettua elämääni jo viime syksynä. Kirja on todella inspiroiva ja ajatuksia herättävä. Laitoin vielä iltapäivällä ison pannullisen kaalipataa hautumaan ja hykertelin tyytyväisenä. Tilin saldokin näytti ihan mukavalta. Huomasin ajattelevani että tässä kuussa tilistä taitaa jäädä vähän säästöönkin, mikä olisi tosi kiva juttu. Varasimme perjantaina nimittäin lennot Wieniin ja löysimme myös superkivan airbnb -asunnon. Kesäkuun kaupunkilomakin on siis buukattu. Haaveilen myös keväisestä viikonlopusta Tukholmassa tai Budapestissä, ja Amsterdamiinkin olisi kiva lähteä. Myhäilin siis tyytyväisenä. Elämä on ihanaa. Olen todellakin valmis pysyvään elämäntapamuutokseen ja elämästäni tulee niin hyvää ja kaunista, että en edes ehkä kestä.

Tiistain työpäivä sujui myös kivasti. Join vettä työpäivän lomassa ja aamulla mukaan ottamani tuoreista mintusta ja sitruunasta tekemäni juoma oli ihanan virkistävää. Suorastaan tunsin aineenvaihduntani kiihtyvän. Työpäivän jälkeen huristelin suoraan uimahallille ja suoriuduin ripeästi pesutiloihin. Siellä huomasin että olin unohtanut pakata uimalasit. Kirosin huolimattomuuttani, ja mietin hetken mitä tehdä. En yksinkertaisesti pysty uimaan ilman laseja. Kiedoin pyyhkeen ympärilleni ja nappasin vielä villatakin ylleni. Uimalakki päässä ja paljain varpain kipitin uimahallin kassalle anelemaan uimalaseja lainaksi. En saanut, mutta minulle myytiin luotolla uudet uimalasit. Sinne katosi 20 euroa kuin tuhka tuuleen. Olin kuitenkin ylpeä etten antanut periksi, vaan pidin liikuntasuorituksestani kiinni.

Kotiin päästyäni söin hyvällä ruokahalulla kaalipataa ja tutkailin kirjastotiliäni sillä ajatuksella, että tässä on taitanut viikkoja kulua että olisi varmaan aika uusia lainoja. Olin seurannut joululomalla hyvin huonosti sähköpostiani ja huomasin myös tuoreen huomautuksen meilissäni. Yritin uusia lainat. Ei onnistunut. Ohjelma vilkutti punaisella lainauskieltoa. Ei auttanut kuin kerätä kassillinen kirjoja mukaan ja suunnata kirjastoon. Siellä odotti miltei 20 euron lasku, mistä siis oli seurannut lainauskielto. Olin onnistunut hävittämään tililtämme 40 euroa muutaman tunnin aikana periaatteessa ihan tyhmiin, omasta huolimattomuudestani johtuviin asioihin. Pikkasen sieppasi.

Sitten koitti tämä päivä. Heräilin reippain mielin ja kuuntelin Sarasvuon juttuja samalla kun pyöräytin itselleni mustikkaisen terveyspirtelön, mistä on tullut myös mukava arkiaamurutiini. Lähdin ajelemaan töihin kuulokkeet korvillani ja keskityin übermielenkiintoiseen sisältöön. Sitten räpsähti. Hetken kesti tajuta että kysymys oli valvontakamerasta ja mittari näytti noin 90 km/tunnissa. Olen melko varma että sakko rapsahti. Taas. Jatkoin lain rikkomista ja soitin samantien T:lle ja kerroin törppöilystäni. Todennäköisesti 170 euron sakko on tulossa kotitalouteemme. Hitto että ottaa päähän. Huolimattomuuteni on maksanut meille jo yli 200 euroa tällä viikolla ja tänään on vasta keskiviikko. Loppujen lopuksi kuulin itseni vielä tilaavani tänään lounaaksi opiskelijarvontolassa hampurilaisaterian bataattiranuineen terveellisen salaattipainotteisen aterian sijaan. Mihin mahtoi rouvalta kadota hyvähiilarinen ruokavalio maltillisine annoskokoineen – kysyn vaan? Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta raahauduin ystäväni kanssa zumbaan, mikä tuntuikin alkukankeudesta huolimatta oikein hyvältä. Älkää käsittäkö väärin. En minä valita. Minä vaan kysyn, miksi on niin pahuksen vaikeaa olla hyvä ihminen?

F