Uusi kaupunkikoti

Muutama viime viikonloppu, useat arki-illat ja vielä osa pääsiäistäkin on mennyt viedessä muuttoprosessia eteenpäin. Olemme tehneet inventaariota, kierrättäneet, siivonneet, kantaneet, siirtäneet, ajaneet pakulla ympäri Turkua, suunnitelleet ja lopuksi sisustaneet. Eilen illalla istahdimme bruschettojen ja avokadopastan äärelle ystäväperheemme kanssa ja huokasimme tyytyväisyydestä. Uusi asunto alkoi tuntua jo kotoisalta ja kaikki tavarat olivat asettuneet kutakuinkin paikoilleen.

Totesimme yksimielisesti ystäviemme kanssa, että seinät kaipaavat vielä taidetta ja joku kasvi pitää ehdottomasti saada, mutta muuten koti on likimain kunnossa.

Emme kumpikaan ole asuneet länsipuolella Turkua, joten olemme melkoisella tutkimusmatkalla omassa opiskelu- ja kotikaupungissamme. Lauantai-illan ruokapaikaksikin valikoitui poikkeuksellisesti Nerå, missä porokanttarellipitsat maistuivat mainiolta kaiken touhuamisen keskellä.

Muutto koskee tietenkin erityisesti Pekkaa, joka elää arkeaan Turussa, mutta vietämme toki aina silloin tällöin viikonloppuja täällä. Jatkossa ehkä enemmänkin. Koska edellinen kerrostaloasuntomme oli pienen puutaloalueen kyljessä, ei se tuntunut niin kaupunkimaiselta kuin tämä. Kaikki keskustan ihanuudet ovat nyt todella lähellä.  Pekka on myös innoissaan uuden osoitteen tuomasta työpaikkaliikunnasta: vastaisuudessa reilun kolmen kilometrin mittainen matka taittuu  kävellen tai pyörällä. Olemme ihastelleet myös 1930-luvulla rakennetun jugendtalon mittasuhteita, huonekorkeutta, puulattioita, akustiikkaa ja tunnelmaa. Kaivoimme jopa levysoittimen ja vinyylit kaappien pohjalta ja Pekka pyöräytti levyn jos toisenkin lomapäivien aikana. Kyllä vinyyleissä on jotain taikaa…

Nyt kun muutto on ohi, löytyy taas aikaa ja energiaa panostaa myös blogiin, joka on joutunut viime viikkoina aivan sivuun. Mutta nyt muutamia kuvallisia maistiaisia uudesta kaupunkikodistamme ja pääsiäisen vietostamme.

Marjaana

Kammottava kanssamatkustaja, lapsellista käyttäytymistä, surkea hotellihuone, märät sukat ja ulosajo

Teimme Pekan bändin keikan vuoksi viikonloppuna pienen tripin Helsinkiin. Hyppäsimme lauantaina Turusta junaan, missä samaan vaunuun kanssamme osui henkilö, joka onnistui aiheuttamaan hämmentävän huonolla käytöksellään tilanteen, missä huomasimme taputtavamme kun kyseinen rouva ohjattiin ulos junasta Karjaalla.

Vaikka yritin varautua verensokerieni todennäköiseen laskuun kantamalla mukanani hedelmiä, niin löysin itseni junamatkan jälkeen nälkäisenä harhailemasta Pasilan Lidlissä tilassa, missä 45-vuotias nainen käyttyäytyi pikemminkin kuin viisivuotias. Onneksi aviomies otti tilanteen haltuun: otti vaimoa kädestä kiinni, kuljetti ohi houkutusten ja keräsi ostoskoriin järkevää syömistä ja minä sentään ymmärsin olla heittäytymättä kaupan lattialle itkupotkuraivoamaan, vaikka mieli teki. Litimärkä sohjo ja vesirapakot olivat vallaneet Pasilan kadut ja saavuimme hotelliin rouvan kengät ja sukat märkinä ja vatsa kurnien. Hotellihuone oli hieman Ruotsinlaivan hyttiä isompi ja sen estetiikka oli suoraan 1990-luvulta. Olin täysin varma, että sänky ei ollut 120 senttiä leveämpi. En tiennyt mitä olin odottanut, mutta huoneen nähtyäni en tiennyt itkeäkö vai nauraa.

Pekka keskittyi kaivamaan minulle repusta välipalaa, vakuutteli sängyn olevan ainakin 140-senttinen ja mietti miten kenkäni saadaan kuiviksi ennen illan rientoja. Välipala ja pieni lepohetki auttoivat ja hetken päästä olimmekin jo hotellin viihtyisässä aulabaarissa ja minä riemuitsin sieltä löytämästäni kimppakutimesta, johon neuloin hymyssä suin pari kierrosta. Mikä ihana idea!

Illan tilauskeikka oli yksityistilaisuudessa ja illasta muodostuikin todella hauska: tapaaminen bändiperheen kesken pitkästä aikaa oli ihana ja juhlaohjelmasta nauttiminen yllätti minut todella iloisesti. Aamulla en vielä tiennyt jammaavani letkassa Palefacen tahdissa ventovieraiden ihmisten keskellä. Ja miten ylpeä olinkaan Transkaakosta, joka veti taas kerran hienon setin. Kävelimme puolen yön aikaan lähellä olevaan hotelliin ja meillä oli tosi kiva fiilis. Ihanat ihmiset ja musiikki ovat ihmeellisiä asioita.

Aamulla totesimme nukkuneemme hyvin ja myönsin että sänky oli oikein mukava ja riittävän leveä. Hotellin aamiainen oli mainio ja minua nauratti edellisiltapäivän surkeuteni. Seuraavaksi suuntasimme Ateneumiin, missä näimme rakkaan ystävämme ja ihastelimme Suomen taiteen tarina -näyttelyn upeaa ja erilaista esillepanoa. Klassikkoteokset olivat saaneet rinnalleen tuntemattomampia teoksia ja ne oli pantu näytille uudella ja inspiroivalla tavalla. Olimme kaikki kolme todella vaikuttuneita.

Juuri kun olimme saaneet kierroksemme tehtyä Ateneumiin tuli palohälytys ja meidät johdatettiin ilman ulkovaatteita ulos kadulle. Emme kuitenkaan jääneet kärvistelemään sinne ja odottamaan tilanteen kehittymistä, vaan suuntasimme viereiseen kahvilaan, missä seuraamme liittyi nuori taiteilijaystävämme, jonka kanssa inspiroivat keskustelut jatkuivat vielä herkullisen brunssin äärellä Sandrossa.

Illan suussa hyvästeltyämme ystävämme hyppäsimme Turun junaan ja totesimme reissun olleen oikein onnistunut ja monella tavalla hauska ja mukava: musiikkia, taidetta, ystäviä, ihania keskusteluja, viiniä, herkullista ruokaa ja rakkautta&huolenpitoa.

Marjaana

Slaavilaisissa tunnelmissa

Olimme taas viikonlopun Turun puolessa ja lauantain käytimme tavaroiden lajitteluun ja siivoamiseen.  Turun kodin osoitteemme muuttuu pääsiäisenä ja olemme kumpikin aivan fiiliksissä uudesta kaupunkikodistamme. Olen aina haaveillut jugendtalosta korkeine huoneineen ja leveine ikkunalautoineen ja sellaiseen me nyt sitten muutamme. Pekka oli keittänyt kaksi kattilallista jumalaisen hyvää borssikeittoa, mitä lämmitimme ja söimme aina nälän iskiessä ja muuten keskityimme konmarittamaan kakkoskotiamme.

Sunnuntaina Pekka lähti koko iltapäivän kestäviin treeneihin (keikkaa pukkaa) ja minä menin ystävillemme päivähoitoon. Ohjelmassa oli jotain aivan poikkeuksellista minulle, vaan ei heille. Lähdimme nimittäin Turun messukeskukseen Turun seudun mobilistien järjestämälle Talviheikille, missä oli näytillä ja myytävänä niin vanhoja autoja kuin kaikenlaista muutakin rompetta. Myyjien pöytiä oli hauska koluta ja tein mielestäni mainiot löydöt: upean maatuskanuken, kahdet korvakorut ja yhden rintakorun. Estetiikan tajuani puhuttelee tällä hetkellä erityisesti slaavilainen muotokieli ja hieman jäi yksi venäläinen tarjotin, mitä en malttanut ostaa, harmittamaan.

Kierreltyämme kylliksi messukeskuksessa siirryimme ystäviemme kauniiseen kotiin, missä laitoimme yhdessä ihan törkeän hyvää ruokaa, indonesialaista Gado Gado -salaattia, johon kuuluva maapähkinäkastike oli aivan loistavaa. Ystäväperheemme oli juuri kotiutunut Balin matkaltaan ja ohjelmaan kuului tietysti myös matkakuvien katselua ja tuliaisten ihastelua.

Pekka liittyi seuraamme illan suussa ja sunnuntai-ilta kului vauhdilla hauskassa seurassa. Ystävät ovat kyllä elämän suola.

Marjaana

Sunnuntain taideretki Saloon

Viikonloppu Turussa on ollut kepeä, pirskahteleva ja iloinen kuin kevätlaitumella teutaroiva varsa. Marraskuun harmaus ei paljon haittaa kun ohjelmassa on ystäviä, musiikkia, hyvää ruokaa, taidetta ja taianomaisia hetkiä rakkaan kyljessä.

Perjantaina olimme kaveriporukalla liikenteessä: ensin syömässä mainiossa Aunessa, sitten Von Hertzen Brothersin keikalla Gongissa ja sitten vielä yömyssyt murun kanssa Turun kodissa. Lauantai hurahti brunssilla ystävien luona ja toipuen perjantain riekkumisesta (lue=valvomisesta).

Sunnuntaiaamun koittaessa olimmekin kaiken humputtelun jälkeen valmiita taiteen äärelle. Olin kuullut paljon hyvää Salon taidemuseo Veturitallista, mutta nyt vasta saimme itsemme liikkeelle ja lähdimme retkelle Saloon tsekkaamaan legendaarisen Elliot Erwittin retrospektiivi-näyttelyä, mikä olikin kerrassaan mainio. Nauroimme hänen hilpeiden ja oivaltavien kuviensa äärellä ääneen.

Erwittin retrospektiiviä luonnehditaan taidemuseon sivuilla seuraavasti:

 ”Näyttelystä nousee esiin Erwittin tuotannon keskeisiä teemoja kuten rantaelämä, elämää kaupungeissa, havaintoja museoissa, koira-aiheita, ja ennen kaikkea ihmisten keskinäisiä suhteita persoonallisuuksineen. Erwitt kuvaa pääasiassa analogisilla, valoa filmille tallentavilla kameroilla kuten Leica tai nuoruudessa Rolleiflex. Hän tarkkailee väsymättä ympäristöään kameran etsimen kautta ja on kehittänyt kyvyn havaita tilanteita jo ennen niiden syntymistä. – Aiheita on kaikkialla, jos on tarkkana. Kuva joka kiinnittää huomion, herättää tunteita, saa ajattelemaan, nauramaan tai itkemään, on hyvä kuva, sanoo Erwitt.”

Salon Veturitalli on 4. helmikuuta asti täynnä hyviä kuvia.

F

Nauru pidentää ikää ja parantaa parisuhdetta

Pyhämiehet ja vainajien muistopäivä. Miten tämä pariskunta vietti tämän pyhän päivän? Ei. Me emme kiikuttaneet kynttilöitä edesmenneiden isiemme haudalle tai muutenkaan juuri muistelleet maanpäällisen elämän jättäneitä sukulaisiamme, ystäviämme tai tuttaviamme. Me katselimme komedian nimeltä Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja nauroimme.  Paikoin tuntui että leffaa oli venytetty hieman liian pitkäksi, mutta siinä oli useita hillittömän hauskoja kohtauksia. Tämä kertoo yllättävän paljon meidän suhtautumisestamme elämään – ja myös huumorintajustamme. Me emme ole kovinkaan tarkkoja traditioiden ja konventioiden suhteen, paitsi jos tuntuu siltä. Joskus mennään hyvinkin konservatiiviseen tapaan – useimmiten ei.

Usein huumorintaju mainitaan yhdeksi hyveeksi kun puhutaan unelmien  elämänkumppanin ominaisuuksista.  Hyvät ihmiset. Ei se niin mene. Huumorintajun pitää olla samankaltainen kuin itselläsi, jotta siitä tulee tavoiteltava ominaisuus. Jos toinen nauraa kaksimielisyyksille ja toinen innostuu vain ja ainoastaan sanaleikeistä, niin nauru loppuu lyhyeen.

Me emme kumpikaan ole vitsien kertojia. Nauramme elävän elämän kommelluksille, sutkautuksille ja itsellemme. Joskus naurun kirvoittavat fingerporilaiset nokkeluudet tai mustaksi huumoriksi äityvät käänteet. Solsidan on yksi meidän ehdottomista suosikeistamme viihdemaailman tarjoamista humoristisista pläjäyksistä. Suhtaudumme kovin epäilevästi suomalaisten versioon, Onnelaan, mutta ehkä annamme sillekin mahdollisuuden. Myös lakoninen huumori viehättää, mikä on hyvä ominaisuus näin Länsi-Suomessa asuvalle.

Ystäväpiirissämme on muutamia loistavia tarinankertojia, joiden juttuja voisimme kuunnella ikuisuuksia. Nauramme myös toistemme jutuille, mikä on varmasti seurausta läsnäolon tuomasta tiiviistä vuorovaikutuksesta. Toisen puheesta tajuaa sen humoristiset piirteet, vaikka ne olisivat hyvin vaisujakin. Ulkopuoliselle juttujen hauskuus ei välttämättä avaudu ensinkään. Niin ja pieruille nauramme myös. Lähes aina.

Nauru on mahtava asia, joka yhdistää ihmisiä ja ehdottomasti antaa sisältöä parisuhteeseen.

Mille te nauratte?

F&T

solsidan_omslag.jpg

 

”Olkoon tuuli myötäinen!”

”Olkoon tuuli myötäinen!”, huudahti Mira Haahti, kun lähdimme ihastuttavasta Tellinasta, missä piipahdimme sunnuntaina juuri ennen kotimatkaa ihastelemassa upeita maisemia merelle ja Miran hienoa taidetta. Niin kuulemma Hangossa on tapana sanoa. Minulle nousi iho kananlihalle. Täydellinen lopetus täydelliselle viikonlopulle.

Olen jo pitkään haaveillut että voisimme tehdä viikonloppuretken Hankoon ja kun saimme keväällä hääkutsun, niin asia oli sitä myötä selvä. Syyskuun alun viikonloppu ylistetyssä Hangossa olisi varmasti aivan mahtava. Ja sitä se todellakin oli.

Olemme ystävystyneet Hangon Annan kanssa muutama vuosi sitten Annan ja Tomin blogin kautta (minä olen syypää siihen että pariskunta raahautui Harjavaltaan, Emil Cedercreutzin taiteilijakotiin) ja nyt vietimme osan viikonlopusta nelistään. Pääsimme jopa Parkkosen studiolle yökylään. Juuri sinne, missä Stella ja Jarnokin viettivät Hanko-viikonloppunsa. Tunsimme itsemme erittäin erityisiksi.

Illallinen Makasiinissa, jatkot+Trubaduurin privakeikka studiolla, lattet&lohileivät Lillanista, ajelua ympäri Hankoa, surffareiden bongaamista, kävelyä rannoilla – ja hyviä keskusteluja tuoreiden ystävien kesken. Ja kaiken kauniin ihastelemista. Annalla on käsittämättömän taito luoda kauneutta ja tunnelmaa ympärilleen juuri oikealla rouheudella, ja Tomin upeat valokuvat säväyttävät. Vai mitä sanotte siitä, että studiossa pyöri Jean-Paul Belmondon tähdittämä leffa meidän saapuessamme sinne? Kynttilät ja lyhdyt valaisivat upeaa tilaa ja esille oli nostettu punakantisia kirjoja. Parkkosen upeista kuvista ei tahdo saada silmiään irti. Sohvapöydälle oli drinkkivärkit Napue Gin &tonicia varten, jotka nautiskelimme juuri ennen kuin kävelimme itäsatamasta kirkkoon.

Kun sunnuntaina makasimme Turun kodissa vatsat täynnä intialaista ruokaa totesimme olleemme kuin luksuslomalla ulkomailla.  Ihana isäntäpari. Ihanat häät. Ihana Hanko.

F

 

Rokkia ja rosvopaistia

Elokuun ensimmäisen viikonlopun vietimme ystäviemme kanssa saaressa. Tapaamisemme keskeisenä sisältöinä olivat rokki ja rosvopaisti. Vettä satoi välillä kaatamalla, mutta se ei tahtia haitannut. Onneksi lauantaina taivas piti sen verran taukoa vetistelystä että me rouvat saimme privaatin minikeikan miehiltämme ranta-aitan terassilla.

Vesisateesta huolimatta rosvopaistin valmistus onnistui myös ja maan povessa pitkään hautunut herkku maistui taivaalliselta sateen rummuttaessa peltikattoon. Vaivannäkö tällä herkulla on melkoinen, mutta se kannattaa kyllä nähdä. Kaveriksi lihoille teimme hiilloksessa kypsytettyjä juureksia ja sipulia.

Yhteiseloon kuuluivat ruuanlaiton ja musiikin lisäksi myös vilkas keskustelu, hyvät juomat ja riemu ystävyydestä. Ihanaa, sanon minä.

F

Ystävät_saaressa

Ystävät_saaressa_1

Ystävät_saaressa_2

Ystävät_saaressa_3

Ystävät_saaressa_4

Ystävät_saaressa_5

Ystävät_saaressa_6

Ystävät_saaressa_7

Ystävät_saaressa_12

Ystävät_saaressa_8

Ystävät_saaressa_9

Ystävät_saaressa_10

Ystävät_saaressa_11

Ystävät_saaressa_13

 

Kulttuurimatka Hämeeseen

Saimme ystävältämme ja kollegaltani kutsun lähteä kuuntelemaan Sillanpää-oopperaa Hämeenkyröön – sekä seuraamaan (ja auttamaan) valokuvanäyttelyn pystytystä. Vastausta ei tarvinnut kahta kertaa miettiä. Kuukausi merellä oli tehnyt tehtävänsä ja halusin ihmisten ilmoille! Ja sitä paitsi emme olleet kumpikaan ennen käyneet Hämeenkyrössä.

Sillanpään syntymäkodin vierestä löytyy Myllykolun kesäteatteri, jonne on tänä kesänä valtavalla työllä tehty Nobel-palkitun F. E Sillanpään elämästä kertova ooppera. Nautimme esityksestä todella paljon. Valitettavasti esitykset ovat loppuun varatut, mutta Hämeenkyrön upeaan maalaismaisemaan kannattaa silti lähteä pistäytymään.

Kesäteatterin läheltä löytyy Maisemakahvila, joka on nimensä veroinen paikka. Kahvilasta avautuvat hulppeat näkymät hämäläiseen maalaismaisemaan ja järvelle. Kahvila on auki tänä kesänä 23.7.- 13.8.2017 välisen ajan joka päivä klo 14-19. Kahvin lisäksi talosta löytyy myös taidetta, muun muassa ystävämme Mikko Auerniityn valokuvataidetta, jossa piirtyy upeina kuvina F. E Sillanpään sielunmaisemaa. Mikon valokuvataidetta on nähtävissä myös Myllykolun kesäteatterin tiloissa sekä käsiohjelmassa. Olen päässyt seuraamaan Mikon Sillanpää-produktion kehittymistä lopullisiksi vedoksiksi ja näyttelyksi saakka – ja olen todella vaikuttunut. Frans Eemil Sillanpään suhdetta luontoon on nimetty erityiseksi, samaa voisin sanoa Mikko Auerniitystä.

 

F

Hämeenkyrössä

Hämeenkyrössä_1

Hämeenkyrössä_2

Hämeenkyrössä_3

Hämeenkyrössä_4

Hämeenkyrössä_6

Hämeenkyrössä_7

Hämeenkyrössä_8

Hämeenkyrössä_9

Hämeenkyrössä_10

Hämeenkyrössä_11

Hämeenkyrössä_12

Hämeenkyrössä_13

Hämeenkyrössä_14

Hämeenkyrössä_15

Hämeenkyrössä_16

F.E.Sillanpää ooppera

F.E.Sillanpää ooppera

F.E.Sillanpää oopperaKolme alinta kuvaa Sillanpää-oopperasta: Mikko Auerniitty, (http://www.fesillanpaa.com/fi/pressikuvat/)

 

Rakkaita vieraita

Sunnuntaina saimme vieraita. Maanantaina vaihdettiin vauhdissa. Toiset lähtivät, toiset tulivat. Saunottiin, höpöteltiin ja muisteltiin menneitä. Istuttiin meren äärellä ja katseltiin lintuja. Ensin paikalla oli sisko ja sen veli. Ja puolisomme tietenkin. Sitten rakkaat ystävät. T:n pojatkin piipahtivat. Grilli kuumeni ja valkoviini viilentyi. Punaviini ja viltit lämmittivät illalla. Hauskoja tarinoita kerrottiin ja välillä mentiin syvällisempiin. Ihmeteltiin omaa vanhenemista ja vertailtiin nuoruuttamme omien lastemme nuoruuteen. Pieni veneretkikin tehtiin veljeni kipparoimana ja ystäviemme kanssa illan pimetessä yöksi T tarttui kitaraan. Me muut kuuntelimme ja katselimme merta. Viini, meri ja laulu tuudittavat lopuksi syvään uneen. Täydellistä.

Nyt olemme jo toista päivää kahden ja on ihan mahtavaa käydä läpi ajatuksissaan yhteisiä hetkiä erityisten ihmisten seurassa…

F

Mökkiestetiikkaa_4

Mökkiestetiikkaa

Mökkiestetiikkaa_1

Mökkiestetiikkaa_2

Mökkiestetiikkaa_3

Mökkiestetiikkaa_5

Mökkiestetiikkaa_6