Se ainoa oikea?

Onko vaimoni minulle se ainoa oikea maailmassa? No ei varmasti, olisihan se nyt kaikkien todennäköisyyksien vastaista että me, jotka olisimme toisillemme ainoat oikeat, sattuisimme syntymään samassa maassa ja vielä alle 150 km:n välimatkan päässä, ja vielä olisimme osuneet match. com -palveluun samaan aikaan. Eurojackpotin päävoitto on huomattavasti todennäköisempää…

Silti tuntuu että moni uskoo kuin lapsi joulupukkiin myyttiin siitä, että vaellamme täällä puolikkaina kunnes löydämme toisen puoliskomme ja tulemme kokonaisiksi. Onhan se toisaalta kaunis tarina, kuten joulupukkikin on lapselle mieluinen. Mutta lapsikin kasvaa jossain vaiheessa siihen ikään että ymmärtää joulupukin olevan satua. Samoin meidän aikuistenkin pitäisi tehdä, jos haluamme parisuhteemme olevan onnellinen ja intohimoinen loppuun saakka.

Kun päästää irti ajatuksista että olemmeko toisillemme yhteensopivat, mitä jos se oikea onkin joku muu kuin kumppanini jne. voi alkaa keskittyä itse olemiseen ja rakastamiseen. Se että saa toisen tuntemaan että on ainoa oikea, ei vaadi muuta kuin että rakastaa toista juuri sellaisena kuin hän on. Jos toinen ei pysty samaan, voi alkaa miettiä onko suhteessa mitään mieltä.

Kukaan meistä ei ole täydellinen ja suurin osa ihmisistä kaipaa sitä että häntä rakastetaan ehdoitta. Kun tajusin että F rakastaa minua ja minä häntä juuri siten, koin jotain samaa kuin mitä kuvittelisin uskoon tulemisen tuntuvan. Silloinkin ihmistä rakastetaan juuri sellaisena kuin hän on. Vaatii kuitenkin minulta liikaa mielikuvitusta, että voisin uskoa jumaliin ja jutella niille, puhumattakaan seksin harrastamisesta. Vaimoni rakkaus ja intohimo minua kohtaan ja minun häntä kohtaan on minulle paljon todellisempaa.

F ja minä emme siis ole toistemme puolikkaita ja varmasti meille molemmille voisi löytyä vähintään yhtä hyvä vaihtoehto. Mutta emme tarvitse muuta koska me teemme teoillamme  toisistamme sen ainoan oikean.

 

T

 

Rembrandtia ja rakkautta

Olemme molemmat intohimoisia Ylen dokumenttien katsojia. Erityisen kiinnostavia aiheita ovat henkilödokumentit, mutta myös rakkaus, taide, kulttuuri ja historia kiinnostavat. Ja erityisen kiinnostavia ovat dokkarit, jossa yhdistyvät nämä kaikki.

Yle Areenassa on juuri nyt näkyvissä muutaman päivän ajan yksi sellainen. Dokumentti käsittelee Rembrandtin myöhäisiä vaiheita ja se kannattaa ehdottomasti katsoa aivan loppuun, sillä siellä esitellään eräs Rembrandtin maalaus, jonka sanotaan olevan täydellinen rakkausmaalaus. Hesarin tilaajat voivat lukea Rembrandtin maalauksen voimasta sydänsuruihin täältä.

Rembrandt-dokkari ei lieventänyt yhtään kaipuutani Amsterdamiin ja seuraavalla keikalle laitan ehdottomasti Rembrandtin kotimuseon pakkonähdä-listalle.

 

F

the-jewish-bride.jpg

Yli 700 lukijaa!

Viidentenä hääpäivänämme 17. helmikuuta juhlimme myös blogiamme, joka täytti kokonaiset kaksi vuotta. Välillä olemme olleet valmiit  lyömään hanskat tiskiin, mutta sitten olemme huomanneet itse jatkavamme keskustelua parisuhteesta, rakkaudesta, seksistä, ihmisenä olemisesta, taiteista, matkustamisesta, hyvästä ruuasta jne. – ja sitten olemmekin päättäneet jatkaa myös niistä kirjoittamista ja niiden valokuvaamista.

Teemme postauksia täysin oman fiiliksen mukaan – ja silloin kun siltä tuntuu. Molemmat. Emme ole ottaneet blogista mitään stressiä, koska se on meille yhteinen harrastus. Mutta tottakai haaveilemme valtaisista lukijamääristä, ja erityisesti siitä että lukijamme saavat teksteistämme ja kuvistamme jotain itselleen. Ensisijaisesti kuitenkin pidämme blogia itsekkäistä syistä – jollain tavoin tuntuu mielekkäältä tallentaa omia ajatuksiaan ja kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa. Aina välillä palaamme myös omiin postauksiimme syystä tai toisesta.

Kulunut helmikuu on ollut kävijämäärien suhteen aika herkullinen. Tammikuussa yksittäisiä kävijöitä oli blogialustamme WordPressin laskurin mukaan n. 500  ja eilen ylitimme 700 vierailijan määrän. Se on aika paljon se.  Suosituin yksittäinen postaus helmikuussa oli Trubaduurin Roolien vankina seksissä  ja toiseksi suosituin Flirttimaisterin Entä jos rakkaus loppuu?

Blogiamme kommentoidaan varsin vähän ja se tuntuu  joskus vähän hassulta… Lukeeko tekstejämme kukaan? Ovatko ne aivan pöljiä? Mitä järkeä tässä on? Toisaalta se, että postauksia ei kommentoida vapauttaa meidät vastaamiselta. Ja siihen meillä ei ihan hirveästi oikeastaan olisi aikaa. Eli ehkä ihan hyvä näin.

Juuri nyt blogin kirjoittaminen tuntuu tosi mukavalta ja tekstejä syntyy helposti. Aina ei niin ole, mutta nautimme tästä tilanteesta ja toivomme, että lukijamme pysyvät vaihtelevasta julkaisutahdistamme huolimatta mukana.  Ja tietysti toivomme lisää lukijoita mukaan!

Rakkaudella,

F&T

petikollaasi - muokattu

 

Tom of Finland

Kävimme eilen katsomassa Dome Karukosken elokuvan Tom of Finland. Pidimme siitä molemmat. Elokuvan casting oli loistava, huumori herkullista, tarinankerronta ei-alleviivaavaa ja visuaalisuus onnistunutta. Koimme elokuvan ensisijaisesti taiteilijaelämänkertana, ja siinä lajissa tavattoman hyvänä.

Touko Laaksosen  alias Tom of Finlandin tarina on monella tavalla taruakin ihmeellisempi ja olemme tänään tutkineet tiiviisti hänen elämänkertaansa, joka on löytynyt Trubaduurin kirjahyllystä jo vuodesta 1992. Kaarinan poikia kumpikin.

Seksuaalisuus ja yhdenlainen gay-kulttuuri ovat osa elokuvaa, aivan kuten ne olivat osa Touko Laaksosen elämää. Jokainen ymmärtää että 1920-luvulla syntyneen homoseksuaalin tarina pitää sisällään myös traagisia asioita, mutta Laaksosen elämä ei todellakaan ollut tragedia. Ja se antaa uskoa myös tässä ajassa. Tasa-arvoinen avioliittolaki tulee voimaan ylihuomenna. Järjetöntähän se on, että vasta ylihuomenna, mutta onneksi sentään silloin.

Jokainen tulkitsee näkemäänsä ja kokemaansa omista lähtökohdistaan ja näemme  Touko Laaksosen ja Veli Mäkisen rakkaustarinassa samaa viestiä kuin Merete Mazzarella romaanissa Elämäntarkoitus, missä hän siteeraa brittifilosofi Terry Eagletonia. Eagletonin mukaan ihmisten ihanteellinen yhteiselämä on kuin jazzbändi, missä  jokainen soittaja ilmaisee itseään ja jättää samalla tilaa toisille. Yhtyeessä kaikki seuraavat valppaasti toisiaan, kuuntelevat toista kehittyäkseen  ja samalla myös kannustavat toisia entistä paremmiksi.  Individualismin  ja yhteisön hyvän välisestä dilemmasta ei synnykään konflikti, vaan monivivahteista harmoniaa. Jos me saisimme päättää niin eläisimme jazzyhtyeen kaltaisessa maailmassa ihan joka hetki kaikkialla maailmassa. Ja sellaisen maailman haluaisimme jättää lapsillemme.

Peace and love.

F&T

PS Alla oleva kuva on Touko Laaksosen tulkinta Michelangelon Davidista. Kuva on  F. Valentine Hooven III:n Tom of Finland -elämänkerrasta.

Jäähyväiset vuodelle 2016 – osa II

Rentouttavaa ja mukavaa kesää seurasi kaunis ja lämmin syksy. Pitkä breikki teki tehtävänsä ja tuntui kivalta palata töihin, vaikka siellä yhtenään tapahtuvat muutokset rassaavatkin ajoittain.

Syksyn kohokohta oli ehdottomasti matkamme Pariisiin. Mukana ollut nuori mies oli tyytyväinen valintaansa ja ihastuimme Pariisiin kaikki kolme.

Olemme  matkustelleet viimeisen muutaman vuoden aikana melkoisen paljon ja olemme olleet varsin onnekkaita reissuillamme. Muita ikäviä asioita ei oikeastaan ole tapahtunut kuin yksi varastettu lompakko Roomassa.  Ja siitäkin jäi oikeastaan vain hauska tarina visiitistä poliisiasemalle kerrottavaksi.

Minulle on tainnut jäädä hieman matkakuume päälle, kun taas Trubaduurin mielestä matkustaminen on ihan kivaa, mutta ei ensinkään välttämätöntä. Ensi vuodellekin on jo suunnitteilla reissuja, joista ainakin osan toteutan ilman Trubaduuria.

Samalla kun hyvästelee kulunutta vuotta sitä jo miettii tulevaa…  Ensi vuonna meidän on tarkoitus toteuttaa ainakin pieni remontti talossamme, juhlia hieman, lukea paljon, viettää mahdollisimman paljon aikaa saaressa, panostaa liikuntaan, harrastaa kulttuuria, kirjoittaa edelleen blogia ja jatkaa ylipäätään rentoa, hyväksi havaittua, elämäntapaamme. Lisäksi on muutamia projekteja, joita olen suunnitellut jo muutaman vuoden – ehkä vuosi 2017 olisi hyvä ajankohta toteuttaa ainakin osan niistä.

Haluaisin oppia myös yhden taidon.  Haluaisin  oppia ompelemaan vaatteita. En tiedä vielä tapahtuuko se jo ensi vuonna, mutta voisin ehkä aloitella opettelua… Maailmassa on kyllä niin paljon asioita mitä olisi kiva tehdä, nähdä ja kokea. Kiinnostavaa nähdä mitä kaikkea ensi vuosi tuo tullessaan!

Video nro 2:sen  vuodestamme voit käydä katsomassa täällä: Vuosi 2016 – osa II.

F

istanbul_kollaasi

Istanbulissa kesäkuussa 2016.

kollaasi_pariisi

Pariisissa lokakuussa 2016.

Mahdoton on mahdollista

Ystäväporukan kesken tehtiin unelmakierros. Jokainen vastasi kysymykseen: mistä minä unelmoin juuri nyt. Unelmat vaihtelivat laidasta laitaan vastaajan mukaan. Yhdelle unelma liittyi työelämän muutokseen, toiselle unelmana oli muutto ulkomaille, kolmannelle vapaus toteuttaa kiinnostavia asioita hetken mielijohteesta ja niin edelleen.

Minun vuoroni tullessa, jouduin sanomaan – ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni, että minulla ei oikeastaan ole mitään erityistä unelmaa juuri nyt. Selitin että en ole oikein vieläkään toipunut kaikesta siitä, mitä olen saanut nähdä ja kokea viimeisten muutaman vuoden aikana. Niin monta unelmaa on toteutunut, että en oikein tiedä mistä unelmoida.

Tyynnyttelin kuitenkin seuruetta ja totesin että minulla on kyllä tavoitteita. Ne ovat jotenkin tarkempia ja konkreettisempia kuin unelmat. Vai onko tässä ehkä käynytkin niin, että unelmistani on tullut tavoitteita? Unelma on jotain, joka on vähän kauempana kuin ulottuvilla. Vähän sellaista haavekuvaa. Tavoitteet taas ovat piirtyneet tarkemmiksi ja selkeämmiksi. Ne voivat olla ajatuksissa pitkänkin ajan päässä, mutta ne ovat kuitenkin tavoitettavissa.

Nautin tällä hetkellä työstäni todella paljon. Minulla on kivat työkaverit, toimenkuvani on selkeä ja päivätyö ei vie kaikkia mehuja, vaan energiaa ja aikaa riittää muuhunkin. Viiden kuukauden katkos työstäni teki  myös sen, että tarkastelen sitä monin tavoin uusin silmin. Olen innostunut, mutta myös vaativampi. Erityisesti itselleni. En ole kokenut itseäni koskaan mitenkään erityisen kunnianhimoiseksi, mutta huomaan tavoittelevani ylemmäs, ja korkeammalle. Halu tehdä asiat hyvin on lisääntynyt. Määrä ei ehkä olekaan se ”juttu”, vaan laatu. Niin ja korkealta näkee kauas.

Huomaan myös, miten riemuissani olen kun tuttavapiirissämme eletään unelmia todeksi. Usein kysymys on kuitenkin siitä, että alkaa nähdä mahdottoman mahdollisena.

Olen muuten alkanut seurata Meretniemen perheen maailmanympäripurjehdusta – siinä on mielestäni meininki kohdillaan! Unelmat on todellakin tehty toteutettaviksi.

F

merikotka_2

merikotka_1

merikotka

 

 

 

 

 

Valokuvaajaksi

Viime viikon keskiviikkona oli viimeinen rutistus valokuvaajaopintojen suhteen. Tutkintotilaisuus sujui hyvin ja saamassani valokuvaajan ammattitutkinnon palautteessa luki: hyväksytty. Puolitoistavuotta kestänyt tiivis opiskelu työn ohessa on nyt ohi ja olen hankkinut itselleni uuden taidon. Valokuvaajana olen monella tapaa vielä alussa, mutta koulutus antoi varmuuden jatkaa… Suunta on vielä hakusessa, mutta suunnitelmia ja haaveita riittää. Valokuvaaminen on hieno tapa jäsentää maailmaa ja visuaalisuudesta on tullut minulle koko ajan vain tärkeämpää. Juuri nyt tuntuu siltä, että minun on aika vain antaa kaiken hautua ja katsoa, mitä tuleman pitää. Opintovapaani jatkuu vielä toukokuun lopppuun ja sitten miltei heti perään onkin vuorossa kesäloma. Järjestin tarkoituksella itselleni reilun katkon opetustyöhöni.  Viiden kuukauden lähes täydellinen irtautuminen opetustyöstä tekee uskoakseni todella hyvää ja elokuussa kun taas koulut alkavat, niin olen varma että astun nuorison keskelle motivoituneena ja latautuneena.

Tutkintotilaisuudessa yksi kolmesta arvioitsijoista totesi, että on mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan tästä lähden. Olen samaa mieltä. Olen vasta matkalla ammattivalokuvaajaksi, vaikka tutkinto onkin plakkarissa.
F

valokuvaaja

”Sulle luvannut en ruusutarhaa..”

Eilen vietettiin Rooman syntymäpäivää. Täyteen tuli 2769 vuotta. Syntymäpäivän kunniaksi kaupungin moniin museoihin on ilmainen sisäänpääsy parin päivän ajan ja Circus Maximuksella on joitain näytelmällisiä kulkueita ja esityksiä viikonloppuna. Minua kiinnosti kuitenkin  Rooman ruusupuutarha, joka avattiin niinikään kaupungin syntymäpäivän kunniaksi. Puutarhassa on 1100 erilaista ruusulajiketta. Ruusujen joukosta olisi pitänyt löytyä myös Urho Kekkosen nimikkoruusu, mutta valitettavasti se ei osunut silmiimme.

Puutarha on auki parin kuukauden ajan, sillä keskikesällä ruusut nuupahtavat kuumuudessa ja puutarha suljetaan. Lajikkeet kukkivat hyvin eri aikoina ja osa ruusuista oli eilen vielä nupuillaan, mutta puutarhasta löytyi useita huikean kauniita yksilöitä täydessä kukassa, osan kukinto oli taas jo lopuillaan.

Puutarha sijaistee Aventinus-kukkulan lähellä ja nelihenkinen seurueemme kiipesi myös sen laelle ihastelemaan Roomaa muustakin näkökulmasta kuin siitä, mikä levttäytyy Villa Lanten terassilta. Luonnollisesti kävimme myös kurkkimassa Maltan ritarikunnan päämajan portissa olevan avaimenreiästä löytyvän näkymän… Ehdottomasti kurkkaamisen arvoinen. Appelsiinipuutarha oli poikkeuksellisesti suljettu, mutta ehkä palaan sinne vielä ennen kuin lähden  – tai ehkä jätän sen seuraavaan kertaan…

Kukaan ei todellakaan ole luvannut minulle ruusutarhaa, mutta tämän kuukauden aikana olen saanut niin paljon, sen ruusutarhankin. Edessä on vielä neljä päivää tässä huikeassa kaupungissa. Olo on hieman sekava. Toisaalta olen aivan valmis lähtemään kotiin rakkaiden luo, ja toisaalta tuntuu että täällä on vielä niin paljon kaikkea koettavaa ja nähtävää.

Minulla on vahva tunne että tämä Rooman matkani ei ollut viimeinen.

Rakkaudella Roomasta,

F

Ruusupuutarha

Ruusupuutarha_1

Ruusupuutarha_2

Ruusupuutarha2_1

Ruusupuutarha2_2

Ruusupuutarha2_3

Ruusupuutarha2_4

Ruusupuutarha2_5

Ruusupuutarha2_6

Ruusupuutarha_3

Ruusupuutarha_5

Ruusupuutarha_6

Ruusupuutarha_7

Ruusupuutarha_8

Ruusupuutarha_9

Ruusupuutarha_10

Ruusupuutarha_12

Ruusupuutarha_13

 

 

 

Unelmana lehtimaja

Tänään järjestimme pienen kuvaussession Villa Lanten puutarhassa olevassa lehtimajassa. Muutaman viikon aikana köynnökset olivat puhjenneet ihanaan vehreyteen ja piskuisesta majasta oli kuoriutunut maanpäällinen paratiisi. Tehostimme vaikutelmaa hakemalla kimpun upeita anemoneja ja pullon kuplivaa.

Villa Lantessa ja sen lehtimajassa voi jokainen turisti käydä vierailemassa. ”Suomen Rooman-instituutin rakennukseen Villa Lanteen voi käydä tutustumassa arkipäivisin klo 9–12 (portilla pyydetään soittamaan toimiston ovikelloa ”istituto”). Muista ajoista tai suurempien ryhmien vierailuista pyydetään ottamaan yhteyttä instituutin toimistoon tai intendenttiin.”  Valitettavasti tutustumiskäyntiin ei kuulu lasia kuohuvaa, mutta kuka estää kuljettamasta pullon kuplivaa mukanaan ja nauttimaan sen Gianicolon kukkulan huipulla lähes koko Rooman levittäytyessä eteen? Ei kukaan.

Kuvaustilanteessa kuvittelin itseni istuskelemassa lehtimajassa leveälierinen olkihattu päässäni, edessäni kiehtova kirja, lasi proseccoa tai vaihtoehtoisesti kuppi espressoa.

Mun on ehkä saatava lehtimaja kotiin.  Tai siis mun on pakko saada lehtimaja kotiin!!!!

 

Rakkaudella Roomasta,

F

VillaLante_Lehtimaja

VillaLante_Lehtimaja_3

VillaLante_Lehtimaja_9

VillaLante_Lehtimaja_4

VillaLante_Lehtimaja_9.jpg

VillaLante_Lehtimaja_5

VillaLante_Lehtimaja_7

VillaLante_Lehtimaja_8

 

 

 

 

Lago d’Eur – kukkia ja rakkautta

Aina siitä lähtien kun luin Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, niin olen tuntenut suurta kaipuuta kukkivien kirsikkapuiden luo. Japani olisi luonnollisesti se loogisin matkakohde tällä kaiholla, mutta olen ollut avoin myös muille vaihtoehdoille. Omasta pihastammekin löytyy yksi pilvikirsikka. Se on vielä kovin pieni – mutta parempi kuitenkin kuin ei mitään. Mutta kokea Hanami – se vasta olisi jotain! Silmiini osui muutama viikko sitten blogiteksti, missä puhuttiin Rooman Hanamista Eurissa.

Mussolinin suuruudenhuulluuden yksi ilmentymä on E.U.R -niminen (Esposizione Universale di Roma) kaupunginosa, jonka hulppeat rakennukset ovat fasismin hengessä maailmannäyttelyä varten pykätty. Sota keskeytti rakentamisen ja maailmannäyttelykin jäi siltä erää pitämättä, mutta Eur valmistui tekojärvineen ja jäi osaksi modernia Roomaa.

Ja juurikin tämä tekojärvi kirsikkapuineen sai minut valitsemaan ensimmäiseksi kohteekseni Lago d´Eurin. Suunnittelin ensin tekeväni matkat metrolla, mutta tavattuani Air BnB -hostini Francescon, sain häneltä hyvät neuvot bussilla kulkeemiseen, joten hyppäsin heti puolen päivän jälkeen kamerani kanssa linja-autoon ja ajelin järvelle.

Lago d´Eur vaikuttaa ehkä pikemminkin isolta vesialtaalta kuin järveltä näin suomalaisesta näkökulmasta, mutta sitä ympäröi viehättävät viheralueet kirsikkapuineen. Puistossa oli paljon ihmisiä lounastamassa  ja fiilistelemässä kukkivia puita ja toisiaan. Osa puista oli jo tiputtanut suurimman osan kukista, mutta osa oli vielä täydessä kukassa. Lajikkeita on kymmeniä valkoisista syvän aniliineihin. Niin kauniita. En pettynyt, mutta ymmärsin että muutama päivä aiemmin kukinnot olisivat olleet huomattavasti vielä näyttävämmät.

Oli niin mahtavaa kuljeskella kameran kanssa järven ympärillä,  pysähtyä välillä katselemaan ja kuvaamaan puita ja kukkia –  ja vähän myös ihmisiä. Rakastavaisten määrä järven ympärillä ei ollut ihan pieni ja pysähdyin kuvaamaan ja juttelemaan muutaman pariskunnan kanssa. Hienoja kohtaamisia. Puhuimme Roomasta, rakkaudesta, kirsikanpuiden kukista ja minun seikkailustani. Eräs vanhempi pariskunta neuvoi minut hyppäämään metroon ja suuntaamaan meren rantaan Ostia Beachille. Ehkä sen teenkin tai sitten vastaan saamaani kutsuun ja lähden Trevignano Romanoon. Lounaskutsu Bracciano-järven rannalle kuulosti uskomattoman houkuttelevalta. Tämä on kuulkaa ihmeellistä, tämä elämä, täällä Italiassa. Niin kuin sekin, että puoli Italiaa pukeutuu visusti tikkitakkeihin, kun minä puuskutin ohuenohuessa kaftaanissani. Päivän lämpötila oli +23 astetta.

 

Rakkaudella Roomasta,

F

 

Lago d´Eur_18

Lago d´Eur_19

Lago d´Eur_20

Lago d´Eur_21

Lago d´Eur_23

Lago d´Eur_25

Lago d´Eur_27

Lago d´Eur_28

Lago d´Eur_29

Lago d´Eur_30

Lago d´Eur_31

Lago d´Eur_32

Lago d´Eur_33

Lago d´Eur_34

Lago d´Eur_35