Pohjalta suunta on vain ylös

Onneksi en ole suistunut elämässäni pohjalle kuvainnollisesti, vaan pikemminkin kirjaimellisesti – nimittäin sängyn pohjalle. Edellisviikon perjantaina se alkoi. Flunssa, joka kaatoi naisen sänkyyn yli viikoksi. Trubaduuri sairastui ensin ja hieman lievemmin. Sitten oli minun vuoroni.

Nyt kun tauti rupeaa hellittäämään, niin fiilis on mitä parhain. Petipotilaana oleminen aiheutti minulle suunnattoman tylsistymisen tunteen ja frustraatio oli melkoinen. En päässyt toteuttamaan hyviä, uusia rutiinejani ja jatkamaan Kohti parempaa elämää -prosessiani. Kosmos koetteli hieman lisää.

Tai ehkä prosessini etenikin ihan tavattomasti. Nimittäin vaikka minua otti päähän olotilani, en ryhtynyt lusikoimaan jäätelöä suoraan pakastimesta, vaan keskityin lepäämään ja litkimään inkiväärisitruunahunajajuomaa. Nyt kun energia on palautumassa, suorastaan puhkun intoa. Ensi viikonlopuksi pitää keksiä jokin retki ja muuta viihdykettä. Ehkä lähdemme T:n kanssa Tampereen suuntaan? Hiihtolomakin on ihan tuota pikaa…

Tänään tuli vielä pieni takapakki terveydentilassa, mikä ei liity flunssaan, mutta mikä estää uimisen toviksi. Nuhakin vaivaa vielä vähän, mutta ehkä pääsen liikuttamaan itseäni jollakin tapaa loppuviikosta.

Eilisen sulostuttajana oli onneksi kirjallisuuspiiritapaaminen ihanien naisten kanssa. Käsittelyssämme oli tietenkin Juha Hurmen huikea Niemi.

Ennen kirjallisuuspiiriä kävimme porukalla äänestämässä ja nautiskelimme T:n tekemiä falafelejä. Nam ja maiskis. Sairastamisessa on sekin hyvä puoli että tajuaa, että asiat hoituvat näppärästi ilman minuakin. Niin kotona kuin töissäkin. Auttavia käsiä löytyy – on sitten kysymys lumitöistä tai viikonlopun ruuista.

Etenen maltilla pois sängyn pohjalta kohti energistä kevättä.

F

Ensemblea kuumassa ja kauniissa Roomassa

Tiedättehän mitä tarkoittaa termi ensemble? Yleensä se liitetään teatterin tekemiseen, mutta koen sen koskettavan mitä tahansa luovaa työskentelyä, mikä tehdään porukalla pienessä hurmoksessa.

Viisihenkinen ryhmämme koki Roomassa pienimuotoisen ensemblen. Teknisesti ryhmämme koostui kahdesta valokuvauksen opettajasta, kahdesta ammattitutkintoa suorittavasta valokuvaaja-aikuisopiskelijasta ja minusta. Asuimme yhdessä, söimme yhdessä, teimme töitä yhdessä – koko ajan taustalla oli tieto siitä, että olemme tekemässä jotain ainutlaatuista aivan erityisessä ympäristössä. Lopputuloksen tulette näkemään jonain päivänä valokuvapainotteisessa kirjassa, jonka Suomen Rooma-instituutti tekee yhdessä Sataedun valokuvauskoulutuksen kanssa. Tekemämme valokuvausmatka oli jo kolmas ja samalla myös viimeinen. Kuvat ovat nyt otettu ja prosessi etenee askel askeleelta kohti julkaisua.

Idea visuaalispainotteisesta julkaisusta syntyi minun ollessani valokuvaajaharjottelijana Villa Lantessa viime vuoden keväänä, ja on uskomattoman upea kokemus päästä osalliseksi seuraamaan koko prosessia. Tuskin maltan odottaa lopputulosta.

Tämä oli kolmas kertani Roomassa ja tunteeni tätä eriskummallista kaupunkia kohtaan vain syvenevät kerta toisensa jälkeen. Pysyttelimme ryhmämme kanssa  koko reissun ajan Trasteveressä, missä sijaitsi Airbnb-kämppämme ja Gianicolo-kukkulan laella Villa Lantessa. Vaikka koimme maantieteellisesti vain pienen osan Roomaan, niin kokemus oli kuitenkin valtava.  Roomalla on sellainen vaikutus, ainakin minuun, mutta olin aistivinani että se koski koko ryhmäämme.

Istun ranta-aitassamme, kirjoitan tätä tekstiä ja yritän jäsennellä viiden päivän matkaamme. Sillä aikaa kun minä olen prosessoinut kokemaani T on rukkailut vesiputkia,  trimmeröinyt mökin heinikkoja juhannusta varten ja laittanut ruokaa – pääasia että hän on antanut vaimonsa olla pöllämystynyt matkastaan. Niin tekee ihminen, joka ymmärtää kumppaninsa sielunelämää.

F

PS Dinnerikuvien takana: Frida by Visualaddict.

 

 

 

Huhtikuun loppu sumussa

Jos vuoden 2016 huhtikuu Roomassa oli kaikessa ihanuudessaan ikimuistoinen ja kertakaikkiaan upea, niin vuoden 2017 huhtikuu, varsinkin sen loppupuoli on sanan varsinaisessa merkityksessä rämmitty läpi. Jokainen Suomessa elänyt tietää sääolot ja siihen kun lisätään kuraa niskaan työpaikalla, stressiä, remppapöly ja flunssa niin siinä on taputeltu ainekset huhtikuulle, jonka voi surutta unohtaa. Kontrasti vuoden takaiseen huhtikuuhun on aivan järjetön.

Onneksi toukokuu kolkuttelee ovella. Oi, ihana toukokuu! Odotan sinulta paljon. 

Flunssa kaatoi pariksi päiväksi sängyn pohjalle loppumetreillä, mutta onneksi olen päässyt yli syyllisyyden tunteesta liittyen saikkupäiviin. Siunattu keski-ikä. Muistan vielä nekin ajat kun raahauduin työpaikalle ääni pihisten ja nenä räkää valuen.  Yhden työuupumuksen koettuani olen ollut viisaampi. Mutta sairastaminen on aina perseestä.

Remppa ei muuten meitä rasittanut, paitsi että koti oli pari viikkoa mullin mallin. Mikä on tietysti ihan älyttömän rasittavaa. Nyt rupeaa remppapöly olemaan nielty höyrypesurin sisuksiin, tavarat löytyneet paikoilleen ja riemu makuuhuoneen uudesta tapetista olemaan päällimmäinen tunne. Muu osa rempasta olikin huomaamattomampaa, mutta tarpeellista. Keittiön ja eteishallin seinät ja katot saivat maalipesun, jonka myötä tilojen ilme raikastui isosti. 

Kyllä tämä tästä. Autossa on kesärenkaat alla. Flunssa on selätetty. Viikonlopuksi on suunnitteilla ainakin villiä seksiä, rokkihippalot, kirjallisuuspiiri, kuohuvaa,  grillailua ja kyhnytystä T:n kainalossa.

Hei, hei huhtikuu 2017 (ei tule ikävä)!

F

Kun sanat eivät tule helposti

Olen ammatiltani äidinkielen opettaja amiksessa. Rakastan työtäni. Työni on kuitenkin pientä taistelua sen tosiasian kanssa, että minä olen ihminen joka rakastaa sanoja. Rakastan niiden lukemista, sanomista ja niiden kirjoittamista. Opiskelin yliopistossa pääaineenani kotimainen kirjallisuus,  sivuaineinani olivat  suomen kieli ja puheviestintä. Suhteeni sanoihin on lämmin ja rakastava. Kun taas minun opiskelijoillani suhde sanoihin on välillä jotain aivan muuta. Jotkut jopa vihaavat sanoja. Niiden lukemista, sanomista ja varsinkin niiden kirjoittamista.

Suurin osa opiskelijoistani on noin 16-17-vuotiaita nuoria miehiä, joiden asenne äidinkieltä kohtaan on yleensä parhaimillaankin varsin välinpitämätön. Sanat tuntuvat vaikeilta ja turhilta. Lauseet ovat merkityksettömiä ja virkkeet – mitä ne ovat?

Tavoitteeni on tehdä työni hyvin. Haluan saada opiskelijani ymmärtämään sanojen voiman ja merkityksen. Erityisesti haluaisin että he oppisivat sanoittamaan tunteitaan. Että he oppisivat puhumaan siitä, mitä heidän sisällään tapahtuu.

Tällä viikolla on tapahtunut paljon asioita, joiden takia olen pohtinut missioni merkitystä erityisen paljon. Sain hommattua tekniikan alan opiskelijoilleni Sanat haltuun -räppityöpajan. Noin 70 nuorta kuunteli puolitoista tuntia kun kaksi miestä puhui silmät palaen sanoista, teksteistä, tulkinnasta – ja niiden merkityksestä yhteiskunnassa ja yksilötasolla. Kaikki tämä tapahtui räppitekstien ja laululyriikoiden avulla. Näin miten joidenkin sisällä liikahti.

Räppityöpajaa edelsi oppitunti, jota en unohda hetkeen. Sain luokkaani säkkituoleja ja olin raivannut turhat pulpetit pois tieltä. Minulla oli luokassa ryhmä, missä oli vajaa kaksikymmentä 16-vuotiasta poikaa. He olivat asettuneet säkkituoleihin ja sohville. Joku lojui lattialla. Odottelimme toimittaja Aleksis Salusjärveä ja muusikko Mikko Sarjasta Atomirotta-bändistä paikalle. Mitään uutta ei oikeastaan voinut aloittaa aikataulun takia.

Olin juuri saanut hommattua luokkaani muutaman kirjasarjan ja ajattelin, että pojat ehtisivät sopivasti lukea Muumit Rivieralla -sarjakuvan. Luokassa oli vähän levotonta ja keskittyminen kadoksissa. Hetken mielijohteesta sanoin, että voin lukea sarjakuvan heille ääneen. Se puolituntinen olisi pitänyt saada videolle. Opiskelijoista kuului vain sivujen kääntelyn ääntä, kun tarina eteni sitä lukiessani. Tove Janssonin sarjakuvien muumit olivat jotain aivan muuta mihin he olivat 1990-luvun animaatioiden äärellä tottuneet. Lukuhetkeä seurasi mielenkiintoinen keskustelu Muumipapan  viskin juomisesta ja muumien erilaisuudesta suhteessa animaatioihin. Kirjallisuusanalyysiä siis.

Sitten tuli  vielä Elisa Kulman Word-kampanjan video. Katsokaa itse:

Videon sanoma on äärimmäisen koskettava.

En tiedä olisimmeko Trubaduurin kanssa yhdessä ilman sitä tosiasiaa, että olemme molemmat kielellisiä ihmisiä. Ensimmäinen kontaktimmehan tapahtui  sanojen kautta. Iskin Trubaduurille virtuaalisesti silmää match.com -deittisivustolla  luettuani hänen profiilinsa samana päivänä kun olin sivustolla ensimmäistä kertaa elämässäni.  Hän luki vuorostaan minun profiilini ja kirjoitti minulle viestin vielä samaisena iltana. Kirjoittelimme pari viikkoa ennen kuin otimme yhteyden puhelimitse. Menimme suhteeseen sanat edellä. Tapasimme noin kuukauden kuluttua ensimmäisistä viesteistämme.

Koska muutin pohjoiseen parin kuukauden kuluttua kohtaamisestamme jatkoimme tutustumista sanojen kautta, puhuimme tuntikausia puhelimessa ja kirjoitimme toisillemme oikeita kirjeitä. Nuo kirjeet ovat käsittämättömän rakkaat ja palaamme niihin aina välillä.

Tämän blogin kirjoittaminen on tietysti osa parisuhteemme ylläpitämistä, keskustelemme myös joka arkipäivä puhelimessa  ja Trubaduuri on tehnyt tietoisen päätöksen: hän on mies, joka sekä puhuu että pussaa. Me luemme suhteellisen paljon ja keskustelemme lukemastamme. Sanat ovat monella tavalla keskiössä parisuhteessamme.

Kaikesta tästä huolimatta sanat meinaavat välillä takertua kurkkuun, mutta me saamme ne sieltä ulos – tavalla tai toisella. Voi kunpa saisivat opiskelijanikin…

 

F

PS Kuvat ovat Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttilan kirjasta Rakkauden Atlas ja Tommy Tabermannin Rakkaudella  -runokokokoelmasta – niin ja kirjeistämme vuodelta 2008.

Sanoista_10

Sanoista_12.jpg

Sanoista_6

Sanoista_5

Sanoista_4

Sanoista_3

Sanoista_2

Sanoista_11

Sanoista

 

 

Katkaise arki!

Kulunut viikko on ollut työntäyteinen, mutta inspiroiva ja innostava. Moni asia on loksahtanut kohdilleen ja nautin tällä hetkellä työstäni ihan tavattoman paljon.  Ja silloin kun tapahtuu paljon kaikkea kivaa, niin alan käydä ylikierroksilla. Olemme monesti puhuneet T:n kanssa että rouvan päässä käy välillä sellainen surina, että sen voi melkein vieressä olija kuulla. Ajatuksia ja ideoita sinkoilee sinne tänne ja on vaikea rauhoittua olemaan tässä ja nyt.

Seksi, läheisyys, uni ja liikunta ovat loistavia keinoja rauhoittaa ja rentouttaa itsensä ja vaimentaa päässä alati poukkoilevaa mieltä. Niin ja viini&hyvä ruoka. Meidän viikonloppuun on kuulunut näitä kaikkia ja sunnuntain kääntyessä kohti iltaa, voin todeta että surina päässä on vaimentunut ja tunnen itseni tyyneksi ja levolliseksi. Vielä perjantai-illalla tilanne oli täysin toinen.

Juuri ennen kuin nukahdimme perjantaina sanoin T:lle että haluan huomenna skumppa-aamiaisen. Tämä ei suinkaan ole meillä tapana kuin korkeintaan joskus kesälomilla, mutta nyt piti jotenkin katkaista arki.

Ja kuohuviiniaamiaisen minä myös sain. Autuaan tietämättömänä kilpailumenestyksestä olin ottanut Alkosta pullon Lindauer Cuvee Bruta, joka oli pokannut itselleeen edullisten kuohuviinien sarjassa Vuoden viinit -kilpailun voiton jo neljännen kerran. Eikä suotta. Se on yksi ehdoton suosikkiskumppamme.

Kylmä kuohuva kera runsaan aamiaisen oli loistava aloitus lauantaille. Otimme koko päivän muutenkin kaikin puolin rennosti. Emme pistäneet nenäämme ulos koko päivänä, ja söimme hyvin. Nukuimme jopa päikkärit. Tuijotimme jonkin verran ruutua, lueskelimme, juttelimme ja nautiskelimme toisistamme. Parhautta, sanon minä.

Tänään aamulla  aamiainen oli jo huomattavasti  ”terveellisempi” ja lähdettyämme liikkeelle kävimme ensin yhdessä kaupassa, sitten uimassa  ja laitoimme  vielä yhdessä lounaankin. Ruuan jälkeen Trubaduuri tarttui kirjaan ja minä näppäimistöön. Vielä on luvassa ainakin yhteinen kahvihetki ja soittoa ja laulua by Trubaduuri.

Minusta tuntuu että alan olla valmis huomenna alkavaan arkeen.

Helmikuu on meidän perheessä monella tavalla jännittävä ja tapahtumarikas. Yhdellä pojista on penkkarit, toisella vanhojen päivän tanssit kolmonen ja nelonen saavuttavat 16 vuoden iän. Ja Trubaduurillekin kilahtaa mittariin 51 vuotta. Viides hääpäivämme osuu helmikuun puoliväliin  ja talvilomallekin on jo paljon kaikkea kivaa luvassa.

 

F

PS Helmikuun kalenterikuvassa suutelevat Eila Pehkonen ja Matti Oravisto elokuvassa ”Ihmiset suviyössä”. Paras seinäkalenteri ikinä.

helmikuinen-viikonloppu

helmikuinen-viikonloppu_1

helmikuinen-viikonloppu_2

helmikuinen-viikonloppu_4

helmikuinen-viikonloppu_5

helmikuinen-viikonloppu_6

helmikuinen-viikonloppu_7

helmikuinen-viikonloppu_9

helmikuinen-viikonloppu_10

helmikuinen-viikonloppu_3

Helmikuinen viikonloppu_11.jpg

Töitä, taidetta ja täpliä

Viimeviikkoisen työpalaverin valokuvataiteenmuseossa lisäksi sain mahdutettua Helsinki-päivääni nopean pyrähdyksen Kampissa, visiitin HAM:issa Yayoi Kusaman riemastuttavan taiteen äärelle ja jouluvalojen ihastelua. Kotimatkalla katselin  vielä dokkarin tästä eriskummallisesta taiteilijasta. Suosittelen sekä dokkaria että näyttelyä. Jos muistaisin uneni siellä olisi varmaan ollut täplä jos toinenkin.

F

toitajataidetta

toitajataidetta_1

toitajataidetta_2

toitajataidetta_3

toitajataidetta_4

toitajataidetta_5

toitajataidetta_6

toitajataidetta_7

toitajataidetta_8

toitajataidetta_9

toitajataidetta_10

toitajataidetta_11

toitajataidetta_12

toitajataidetta_14

toitajataidetta_15

toitajataidetta_16

toitajataidetta_17

toitajataidetta_18

toitajataidetta_19

toitajataidetta_20

toitajataidetta_21

toitajataidetta_22

 

Mahdoton on mahdollista

Ystäväporukan kesken tehtiin unelmakierros. Jokainen vastasi kysymykseen: mistä minä unelmoin juuri nyt. Unelmat vaihtelivat laidasta laitaan vastaajan mukaan. Yhdelle unelma liittyi työelämän muutokseen, toiselle unelmana oli muutto ulkomaille, kolmannelle vapaus toteuttaa kiinnostavia asioita hetken mielijohteesta ja niin edelleen.

Minun vuoroni tullessa, jouduin sanomaan – ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni, että minulla ei oikeastaan ole mitään erityistä unelmaa juuri nyt. Selitin että en ole oikein vieläkään toipunut kaikesta siitä, mitä olen saanut nähdä ja kokea viimeisten muutaman vuoden aikana. Niin monta unelmaa on toteutunut, että en oikein tiedä mistä unelmoida.

Tyynnyttelin kuitenkin seuruetta ja totesin että minulla on kyllä tavoitteita. Ne ovat jotenkin tarkempia ja konkreettisempia kuin unelmat. Vai onko tässä ehkä käynytkin niin, että unelmistani on tullut tavoitteita? Unelma on jotain, joka on vähän kauempana kuin ulottuvilla. Vähän sellaista haavekuvaa. Tavoitteet taas ovat piirtyneet tarkemmiksi ja selkeämmiksi. Ne voivat olla ajatuksissa pitkänkin ajan päässä, mutta ne ovat kuitenkin tavoitettavissa.

Nautin tällä hetkellä työstäni todella paljon. Minulla on kivat työkaverit, toimenkuvani on selkeä ja päivätyö ei vie kaikkia mehuja, vaan energiaa ja aikaa riittää muuhunkin. Viiden kuukauden katkos työstäni teki  myös sen, että tarkastelen sitä monin tavoin uusin silmin. Olen innostunut, mutta myös vaativampi. Erityisesti itselleni. En ole kokenut itseäni koskaan mitenkään erityisen kunnianhimoiseksi, mutta huomaan tavoittelevani ylemmäs, ja korkeammalle. Halu tehdä asiat hyvin on lisääntynyt. Määrä ei ehkä olekaan se ”juttu”, vaan laatu. Niin ja korkealta näkee kauas.

Huomaan myös, miten riemuissani olen kun tuttavapiirissämme eletään unelmia todeksi. Usein kysymys on kuitenkin siitä, että alkaa nähdä mahdottoman mahdollisena.

Olen muuten alkanut seurata Meretniemen perheen maailmanympäripurjehdusta – siinä on mielestäni meininki kohdillaan! Unelmat on todellakin tehty toteutettaviksi.

F

merikotka_2

merikotka_1

merikotka

 

 

 

 

 

Erilainen juhannus Istanbulissa

Istanbulin reissumme tuli hieman puskista kun T päätti loppukeväällä osallistua konferenssiin ja samalla päätimme, että F lähtisi mukaan. Rooman jälkeen on tuntunut siltä, että yhteinen aika on vieläkin arvokkaampaa kuin ennen F:n reissua. Juhannus erillään ei tuntunut hyvältä ajatukselta, kun taas kuuma ja erikoinen Istanbul alkoi kiehtoa.

Turkissa kehotetaan tällä hetkellä turisteja noudattamaan erityistä varovaisuutta ja olimme tietoisia Istanbulissa ilmenneistä levottomuuksista, Kaakkos-Turkin kamalasta tilanteesta puhumattakaan. Lähdimme reissuun kuitenkin luottavaisin mielin. Tietyllä tavalla matkustaminen on tällä hetkellä myös jonkinlainen kannanotto vapaan liikkuvuuden, humanismin ja suvaitsevaisuuden puolesta. Olimme molemmat Turkissa ensimmäistä kertaa ja Istanbul oli totisesti kokemisen arvoinen!

Hotellimme sijaitsi Aasian puolella lähellä konferenssin pitopaikkaa, joten teimme toisinpäin kuin Istanbulin vierailijat yleensä. Teimme päiväreissun Euroopan puolelle ja muuten oleskelimme Aasian puolella. F vietti paljon aikaa hotellilla Orhan Pamukia lueskellen, T:n kuunnellessa päivisin proteiinitutkijoiden esityksiä. Ennätimme kuitenkin vierailla Aasian puolella niin Kadiköyssä kuin Üsküdarissakin. Kadiköy oli todella viehättävä ja täynnä upeaa katutaidetta. Emme ennättäneet tiistain markkinoille, mutta kaupunginosa oli kertakaikkiaan riemastuttava. Tykästyimme siihen kovasti. Kadiköysta lisää myöhemmin…

Matkustimme Aasian puolelta Üsküdarista Eminönüün laivalla Bosporin salmen yli. Navakka merituuli vilvoitti ihanasti koko oleskeluamme ja laivalla merituuli puhalsi erityisen vilvoittavasti. Lämpötila huiteli koko ajan noin 30 asteessa, mutta kuumuus ei ollut meren läheisyyden takia tukahduttavaa. Euroopan puolella parhaaksi jutuiksi osoittautuivat lukemattomat ihanat kadut kahviloineen, ostosbasaarit ja aivan Istanbulin keskustassa oleva huikea Gülhanen puisto. Kävimme myös Haga Sofiassa ja Sinisessä Moskeijassa, mutta rehellisyyden nimissä Rooman jälkeen kumpaisenkin olisi voinut jättää väliin. Samoin olisi voinut skipata Eminönün  kuuluisat kalaleivät, mutta  toisaalta F sai uuden Facebook-ystävän kameransa ansiosta ja kokemus oli muutenkin hauska. Kulinarismista näiden kalatäytteisten sämpylöiden kohdalla ei kuitenkaan voi puhua. Muuten söimme Istanbulissa hyvin. Ramadanista huolimatta ravintoloista ja katuruokapaikoista sai oikein mainiota ruokaa. Turkkilaiset mezet eivät turhaan ole kehuttuja. Ne ovat aivan loistavia. Ne muutamat juomamme lasit turkkilaista viiniä eivät saaneet meitä vakuuttuneiksi ja ruokajuomaksi valikoitui useimmiten vesi. Teekupposia tuli kumottua useita ja turkkilainen kahvikin maistui. Viiden tähden hotellimme yltäkylläinen aamiainen oli miltei hämmentävä.

Istanbulin vanhassa kaupungissa oli todella hiljaista. Kadut huusivat tyhjyyttään. Pelko oli ajanut turistit pois. Keskustelut paikallisten kanssa vahvistivat epäilyksemme. Ramadan selitti ehkä osan hiljaisuudesta, mutta turistien määrä on tipahtanut Turkissa roimasti. Voi mikä sääli. Istanbul on ihana kaupunki! Ihmiset ovat tavattoman ystävällisiä, tahdikkaita ja kaupungin erikoinen visuaalisuus oli ihana kokea. Emme tiedä palaammeko Turkkiin ja Istanbuliin. Paitsi jos voitamme lotossa, niin silloin me tulemme uudestaan hakemaan parit upeat matot taloomme, hienoja käsin kudottuja kylpypyyhkeitä ja huopia, keramiikkaa, nahkakenkiä koko perheelle ja ihania antiikkiesineitä Kadiköyn antiikkikaupoista ja ja ja….

”Kulta, kai meidän lotto on voimassa?”

F&T

PS Alla olevat kuvat ovat Euroopan puolelta ja Üsküdarista.

Istanbul_Eurooppa

Istanbul_Eurooppa_1

Istanbul_Eurooppa_2

Istanbul_Eurooppa_9

Istanbul_Eurooppa_12

Istanbul_Eurooppa_77

Istanbul_Eurooppa_13

Istanbul_Eurooppa_14

Istanbul_Eurooppa_15

Istanbul_Eurooppa_18

Istanbul_Eurooppa_20

Istanbul_Eurooppa_78
Istanbul_Eurooppa_22

Istanbul_Eurooppa_23

Istanbul_Eurooppa_24

Istanbul_Eurooppa_26

Istanbul_Eurooppa_27

Istanbul_Eurooppa_28

Istanbul_Eurooppa_29

Istanbul_Eurooppa_30

Istanbul_Eurooppa_31 – Kopio

Istanbul_Eurooppa_32 – Kopio

Istanbul_Eurooppa_33 – Kopio

Istanbul_Eurooppa_34 – Kopio

Istanbul_Eurooppa_35 – Kopio

Istanbul_Eurooppa_36 – Kopio

Istanbul_Eurooppa_37 – Kopio

Istanbul_Eurooppa_38 – Kopio

Istanbul_Eurooppa_39 – Kopio

Istanbul_Eurooppa_40 – Kopio

Istanbul_Eurooppa_41 – Kopio

Istanbul_Eurooppa_42 – Kopio

Istanbul_Eurooppa_44 – Kopio

Istanbul_Eurooppa_46 – Kopio

Istanbul_Eurooppa_48 – Kopio

Istanbul_Eurooppa_49 – Kopio

File 27.6.2016 18.03.25

Istanbul_Eurooppa_51 – Kopio

Istanbul_Eurooppa_55 – Kopio

Istanbul_Eurooppa_57 – Kopio

Istanbul_Eurooppa_58 – Kopio

Istanbul_Eurooppa_60 – Kopio

Istanbul_Eurooppa_61 – Kopio

Istanbul_Eurooppa_63 – Kopio

Istanbul_Eurooppa_64 – Kopio

Istanbul_Eurooppa_66

Istanbul_Eurooppa_67

Istanbul_Eurooppa_68

Istanbul_Eurooppa_69

Istanbul_Eurooppa_70

Istanbul_Eurooppa_71

Istanbul_Eurooppa_72

Istanbul_Eurooppa_73

Istanbul_Eurooppa_74

Istanbul_Eurooppa_75

Istanbul_Eurooppa_76

Valokuvaajaksi

Viime viikon keskiviikkona oli viimeinen rutistus valokuvaajaopintojen suhteen. Tutkintotilaisuus sujui hyvin ja saamassani valokuvaajan ammattitutkinnon palautteessa luki: hyväksytty. Puolitoistavuotta kestänyt tiivis opiskelu työn ohessa on nyt ohi ja olen hankkinut itselleni uuden taidon. Valokuvaajana olen monella tapaa vielä alussa, mutta koulutus antoi varmuuden jatkaa… Suunta on vielä hakusessa, mutta suunnitelmia ja haaveita riittää. Valokuvaaminen on hieno tapa jäsentää maailmaa ja visuaalisuudesta on tullut minulle koko ajan vain tärkeämpää. Juuri nyt tuntuu siltä, että minun on aika vain antaa kaiken hautua ja katsoa, mitä tuleman pitää. Opintovapaani jatkuu vielä toukokuun lopppuun ja sitten miltei heti perään onkin vuorossa kesäloma. Järjestin tarkoituksella itselleni reilun katkon opetustyöhöni.  Viiden kuukauden lähes täydellinen irtautuminen opetustyöstä tekee uskoakseni todella hyvää ja elokuussa kun taas koulut alkavat, niin olen varma että astun nuorison keskelle motivoituneena ja latautuneena.

Tutkintotilaisuudessa yksi kolmesta arvioitsijoista totesi, että on mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan tästä lähden. Olen samaa mieltä. Olen vasta matkalla ammattivalokuvaajaksi, vaikka tutkinto onkin plakkarissa.
F

valokuvaaja

Matkalla töihin

Rooman kodistani on Villa Lanteen noin 3, 5 kilometrin matka ja olen päättänyt kävellä tuon ”työmatkani” mahdollisimman usein ja mikäs täällä on kävellessä kun mihin tahansa päänsä kääntää, niin näkee jotakin käsittämättömän kaunista… Kisikka- tai juudaksenpuita täydessä kukassa, ikivanhoja kivimuureja joiden päältä ryöpsähtää sinisade tai jokin syvän vihreä köynnös. Suljettujen, ruostuneiden ja salaperäisten porttien takana on upeita puutarhoja ja hulppeita huviloita. Kaunista, vanhaa ja juuri oikealla tavalla ränsistynyttä.

Ainoa asia mikä täällä kaiken kauniin keskellä hieman sieppaa, niin on se tosiasia, että Rooma on suurkaupunki ja italialaiset tunnetusti rakastavat autoja. Joka paikka on siis täynnä tööttäileviä menopelejä.

Osa työmatkastani kulkee Via Aurelia Anticaa pitkin, mikä on kapea ikivanha tie, jonka molemmin puolin kohoavat upeat vahat kivimuurit. Kävelijöitä ei näy. Pyöräilijöistä puhumattakaan. Tekisi mieli huutaa ohi surautteleville Fiiateille: ”Menkää muaalle ja antakaa minun kävellä tätä ihanaa katua ihan rauhassa itsekseni!” Onneksi voin kulkea osan matkaa myös Villa Pamphiljissa, joka on Rooman suurin puisto. Niin kaunis ja niin rauhallinen.

 

Rakkaudella Roomasta,

F

Via Aurelia Antica

Via Aurelia Antica_1

Via Aurelia Antica_2

Via Aurelia Antica_3

Via Aurelia Antica_4

Via Aurelia Antica_5

Via Aurelia Antica_6

Via Aurelia Antica_11

Via Aurelia Antica_7

Via Aurelia Antica_8

Via Aurelia Antica_9

Via Aurelia Antica_10