Uusi kaupunkikoti

Muutama viime viikonloppu, useat arki-illat ja vielä osa pääsiäistäkin on mennyt viedessä muuttoprosessia eteenpäin. Olemme tehneet inventaariota, kierrättäneet, siivonneet, kantaneet, siirtäneet, ajaneet pakulla ympäri Turkua, suunnitelleet ja lopuksi sisustaneet. Eilen illalla istahdimme bruschettojen ja avokadopastan äärelle ystäväperheemme kanssa ja huokasimme tyytyväisyydestä. Uusi asunto alkoi tuntua jo kotoisalta ja kaikki tavarat olivat asettuneet kutakuinkin paikoilleen.

Totesimme yksimielisesti ystäviemme kanssa, että seinät kaipaavat vielä taidetta ja joku kasvi pitää ehdottomasti saada, mutta muuten koti on likimain kunnossa.

Emme kumpikaan ole asuneet länsipuolella Turkua, joten olemme melkoisella tutkimusmatkalla omassa opiskelu- ja kotikaupungissamme. Lauantai-illan ruokapaikaksikin valikoitui poikkeuksellisesti Nerå, missä porokanttarellipitsat maistuivat mainiolta kaiken touhuamisen keskellä.

Muutto koskee tietenkin erityisesti Pekkaa, joka elää arkeaan Turussa, mutta vietämme toki aina silloin tällöin viikonloppuja täällä. Jatkossa ehkä enemmänkin. Koska edellinen kerrostaloasuntomme oli pienen puutaloalueen kyljessä, ei se tuntunut niin kaupunkimaiselta kuin tämä. Kaikki keskustan ihanuudet ovat nyt todella lähellä.  Pekka on myös innoissaan uuden osoitteen tuomasta työpaikkaliikunnasta: vastaisuudessa reilun kolmen kilometrin mittainen matka taittuu  kävellen tai pyörällä. Olemme ihastelleet myös 1930-luvulla rakennetun jugendtalon mittasuhteita, huonekorkeutta, puulattioita, akustiikkaa ja tunnelmaa. Kaivoimme jopa levysoittimen ja vinyylit kaappien pohjalta ja Pekka pyöräytti levyn jos toisenkin lomapäivien aikana. Kyllä vinyyleissä on jotain taikaa…

Nyt kun muutto on ohi, löytyy taas aikaa ja energiaa panostaa myös blogiin, joka on joutunut viime viikkoina aivan sivuun. Mutta nyt muutamia kuvallisia maistiaisia uudesta kaupunkikodistamme ja pääsiäisen vietostamme.

Marjaana

Slaavilaisissa tunnelmissa

Olimme taas viikonlopun Turun puolessa ja lauantain käytimme tavaroiden lajitteluun ja siivoamiseen.  Turun kodin osoitteemme muuttuu pääsiäisenä ja olemme kumpikin aivan fiiliksissä uudesta kaupunkikodistamme. Olen aina haaveillut jugendtalosta korkeine huoneineen ja leveine ikkunalautoineen ja sellaiseen me nyt sitten muutamme. Pekka oli keittänyt kaksi kattilallista jumalaisen hyvää borssikeittoa, mitä lämmitimme ja söimme aina nälän iskiessä ja muuten keskityimme konmarittamaan kakkoskotiamme.

Sunnuntaina Pekka lähti koko iltapäivän kestäviin treeneihin (keikkaa pukkaa) ja minä menin ystävillemme päivähoitoon. Ohjelmassa oli jotain aivan poikkeuksellista minulle, vaan ei heille. Lähdimme nimittäin Turun messukeskukseen Turun seudun mobilistien järjestämälle Talviheikille, missä oli näytillä ja myytävänä niin vanhoja autoja kuin kaikenlaista muutakin rompetta. Myyjien pöytiä oli hauska koluta ja tein mielestäni mainiot löydöt: upean maatuskanuken, kahdet korvakorut ja yhden rintakorun. Estetiikan tajuani puhuttelee tällä hetkellä erityisesti slaavilainen muotokieli ja hieman jäi yksi venäläinen tarjotin, mitä en malttanut ostaa, harmittamaan.

Kierreltyämme kylliksi messukeskuksessa siirryimme ystäviemme kauniiseen kotiin, missä laitoimme yhdessä ihan törkeän hyvää ruokaa, indonesialaista Gado Gado -salaattia, johon kuuluva maapähkinäkastike oli aivan loistavaa. Ystäväperheemme oli juuri kotiutunut Balin matkaltaan ja ohjelmaan kuului tietysti myös matkakuvien katselua ja tuliaisten ihastelua.

Pekka liittyi seuraamme illan suussa ja sunnuntai-ilta kului vauhdilla hauskassa seurassa. Ystävät ovat kyllä elämän suola.

Marjaana

Sinunkaupat – Marjaana ja Pekka tässä hei!

Olemme kirjoittaneet blogiamme päivän yli kolme vuotta ja vietimme eilen ikimuistoisen hääpäivän ja blogin 3-vuotissynttärit Suomen Turussa. Aamulla nukuimme pitkään, iltapäivällä kumosimme pullon sampanjaa ja illan suussa lähdimme kaupungille. Ensin kävimme kiskaisemassa Anniskeluravintola Portissa GT:n aperitiiviksi ja sen jälkeen suuntasimme lempiravintolaamme Mamiin syömään paikan jumalaisen herkullisen menun: fenkolikeittoa tryffelivaahdolla, paras skagen ikinä, loistavaa ankanrintaa yllättävine höysteineen ja lopuksi vielä kotimaista chevreä ja jälkiruuaksi mustikkaa, valkosuklaata ja jukurttia. Kaksi ja puolituntisen oraalisen orgian jälkeen kaipasimme vielä hieman sielun ravintoa ja otimme pari askelta Aurajoen rannassa ja pujahdimme sisään Tiirikkalan ovesta.  Illan viihdyttäjänä oli The Rec  Quintet, joka hurmasi meidät musisoinnillaan.

Täydellinen ilta, jonka aikana teimme päätöksen, jonka olemme antaneet muhia tovin päissämme. Osallistuminen Radion Suomen Iltaan antoi alkusysäyksen ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Aiomme jatkossa kirjoittaa omilla etunimillämme. Silloin kun aloitimme kolme vuotta sitten tämän blogin, emme oikein tienneet mitä olemme tekemässä ja mitä tässä oikein tapahtuu. Jonkin verran nimimerkkien taakse meneminen liittyi myös siiviiliammatteihimme. Nyt on vettä virrannut tarpeeksi niin Aura- kuin Kokemäenjoessakin. Flirttimaisteri ja Trubaduuri pysyy edelleen blogimme nimenä, mutta vastedes teksteissä ovat me,  Marjaana ja Pekka.

 

 

Sunnuntain taideretki Saloon

Viikonloppu Turussa on ollut kepeä, pirskahteleva ja iloinen kuin kevätlaitumella teutaroiva varsa. Marraskuun harmaus ei paljon haittaa kun ohjelmassa on ystäviä, musiikkia, hyvää ruokaa, taidetta ja taianomaisia hetkiä rakkaan kyljessä.

Perjantaina olimme kaveriporukalla liikenteessä: ensin syömässä mainiossa Aunessa, sitten Von Hertzen Brothersin keikalla Gongissa ja sitten vielä yömyssyt murun kanssa Turun kodissa. Lauantai hurahti brunssilla ystävien luona ja toipuen perjantain riekkumisesta (lue=valvomisesta).

Sunnuntaiaamun koittaessa olimmekin kaiken humputtelun jälkeen valmiita taiteen äärelle. Olin kuullut paljon hyvää Salon taidemuseo Veturitallista, mutta nyt vasta saimme itsemme liikkeelle ja lähdimme retkelle Saloon tsekkaamaan legendaarisen Elliot Erwittin retrospektiivi-näyttelyä, mikä olikin kerrassaan mainio. Nauroimme hänen hilpeiden ja oivaltavien kuviensa äärellä ääneen.

Erwittin retrospektiiviä luonnehditaan taidemuseon sivuilla seuraavasti:

 ”Näyttelystä nousee esiin Erwittin tuotannon keskeisiä teemoja kuten rantaelämä, elämää kaupungeissa, havaintoja museoissa, koira-aiheita, ja ennen kaikkea ihmisten keskinäisiä suhteita persoonallisuuksineen. Erwitt kuvaa pääasiassa analogisilla, valoa filmille tallentavilla kameroilla kuten Leica tai nuoruudessa Rolleiflex. Hän tarkkailee väsymättä ympäristöään kameran etsimen kautta ja on kehittänyt kyvyn havaita tilanteita jo ennen niiden syntymistä. – Aiheita on kaikkialla, jos on tarkkana. Kuva joka kiinnittää huomion, herättää tunteita, saa ajattelemaan, nauramaan tai itkemään, on hyvä kuva, sanoo Erwitt.”

Salon Veturitalli on 4. helmikuuta asti täynnä hyviä kuvia.

F

Doisneaun Minun Pariisini

Tiedettehän se mustavalkoisen valokuvan suutelevasta pariskunnasta Pariisissa? Sen on ottanut Robert Doisneau vuonna 1950. Kuvahan on lavastettu ja sen tiimoilta on käyty oikeuttakin, mistä voi lukea täältä. Kuva on ikoninen ja siihen ei voi olla törmäämättä Pariisin matkamuistomyymälöissä.  Minusta kuva on mahtava. Turun Taidemuseossa on Doisneaun Suudelma Pariisin kaupungintalon edessä –valokuvan lisäksi näytillä monta herkullista otosta vielä vajaa kaksi viikkoa 27.8 asti. Menkää ihmeessä katsomaan.

Pidin näyttelystä aivan valtavasti ja olisin voinut tuijottaa Doisneaun tyttärentyttären ohjaaman dokumentin (kesto 77 minuuttia) isoisästään kokonaan ellei meillä olisi ollut Trubaduurin kanssa lounastreffit.

Doisneaun kuvissa on huumoria, rakkautta,   arkea, lapsia, elämää ja tietenkin nykykatsojan näkökulmasta roima annos menneisyyttä.  Kuten näyttelyn nimikin Minun Pariisini kertoo, kaikkien noiden teemojen näyttämönä on Pariisi.

Työni on jakaantunut syyslomaan saakka siten, ettei minulla ole opetusta tiistaisin. Olen päättänyt käyttää nuo ihmeelliset päivät  tekemällä kaikkea mahdollista kaunista ja hyvää niin itselleni kuin muillekin, esimerkiksi käymällä taidemuseossa ja lounastreffeillä mieheni kanssa. Elokuinen tiistai Turussa oli kaunis, kävelin hipahtavassa mekossani korikasseineni ja hymyilin. Doisneaun tapa katsella maailmaa tarttui minuun. Elämä ei oikeasti ole niin kauhean vakavaa…

Muuten. Mamin lounas ei pettänyt tälläkään kertaa.

 

F

Doisneau_Turku

Doisneau_Turku_1

Doisneau_Turku_2

Doisneau_Turku_3

Doisneau_Turku_4

Doisneau_Turku_5

Doisneau_Turku_6

Doisneau_Turku_7

Doisneau_Turku_8

Doisneau_Turku_9

Doisneau_Turku_10

Doisneau_Turku_11

Doisneau_Turku_12

Doisneau_Turku_13

Doisneau_Turku_14

 

 

Merelle mieleni tekevi

Aurinko lämmitti sunnuntaina kovasta tuulesta huolimatta jo aivan ihanasti ja poltteet päästä merelle alkavat olla jo kovat. Vielä ei kuitenkaan ole ihan sen aika, joten on kehitettävä  mereen ja saaristolaiselämään liittyvä oheistoimintaa.

Satuin katsomaan vähän aikaa sitten Yle Areenasta dokumentin Daphnen vanavedessä  ja dokumentin innoittamana luin lisää Göran Schildtistä ja minun oli kauhukseni tunnustettava että olin aivan pihalla. Miten minulta oli voinut mennä ohi Göran Schildt, Kreikka, Daphne, Forum Marinum ja ihan kaikki? Kiljuin Trubaduurille, miksei hän ollut vienyt minua kaikkien näiden vuosien aikana Forum Marinumiin. Ja miksen ole koskaan syönyt  Ravintola Göranissa? Suomen Joutsenessa olemme vierailleet  kerran poikien ollessa pieniä, mutta Aurajoen rannassa oleva upea merikeskus oli mennyt minulta kertakaikkiaan ohi.

Tilanne korjattiin sunnuntaina. Silittelin haltioituneena Daphnen kylkeä, päätin tarttua ensi kesänä Göranin matkakertomuksiin, nuuhkin syvään tervan tuoksua ja hurmaannuin merellisten esineiden estetiikasta. Miten vanhat perämoottoritkin voivat olla niin kauniita – upeista, vanhoista puuveneistä puhumattakaan? Suosikkiesineikseni nousivat kuitenkin upeat naishahmoiset keulakuvat, jotka olivat jotenkin aivan järisyttävän kiehtovat. Entiseen Kruunun viljamakasiiniin ja KOY Linnanpuomin tiloihin rakennettu merikeskus on pelkästään rakennustensa näkökulmasta todella hieno. Nähtävää on aivan valtavasti. Kiersimme näyttelyt aikataulumme vuoksi tällä kertaa hyvin nopeasti ja päätin että seuraava visiittiini tapahtuu pikimmiten. Onneksi on museokortti.

Annoin Trubaduurille anteeksi hänen erheensä. Onhan mies kuitenkin nykyään yhtä hulluna mökkeilyyn ja saaristolaiselämään kuin minäkin ja lähtökohdathan eivät antaneet mitään merkkejä tällaiseen.

 

F

ForumMarinum

ForumMarinum_1

ForumMarinum_2

ForumMarinum_3

ForumMarinum_4

ForumMarinum_5

ForumMarinum_7

ForumMarinum_8

ForumMarinum_9

ForumMarinum_10

ForumMarinum_12

ForumMarinum_13

ForumMarinum_15

ForumMarinum_16

ForumMarinum_17

ForumMarinum_18

ForumMarinum_19

ForumMarinum_6

ForumMarinum_20

ForumMarinum_21

ForumMarinum_22

ForumMarinum_23

ForumMarinum_24

ForumMarinum_25

ForumMarinum_28

ForumMarinum_29

ForumMarinum_30

ForumMarinum_31

ForumMarinum_26

ForumMarinum_32

ForumMarinum_33

 

Ulkoistimme parisuhdekriisit

Eroahdistuksesta selvittiin ja lauantai toi tullessaan yhdessäolon ihanuuden Turussa. Pistäydyimme varmistamassa, että T:n äidillä asiat olivat sairaalareissun jäljiltä kunnossa, kävimme jälleen kerran syömässä loistavassa Delhi Darbarissa ja illaksi suuntasimme Logomoon, missä Turun Kaupunginteatteri pyörittää ohjelmistoaan varsinaisen teatterirakennuksen ollessa remontissa.

Matkasimme  Tennessee Williamsin näytelmätekstin kautta 1950-luvun Yhdysvaltoihin, puuvillaplantaasien kupeeseen. Katsoimme Richardi Brooksin ohjaaman elokuvaversion vuodelta 1958 muutama vuosi sitten yhdessä ja olimme kuulleet kehuja kaupunginteatterin versiosta.

Taneli Mäkelä oli loistava Big Dadin roolissa, pidimme myös näytelmän lavastuksesta ja kolmituntinen kului ripeästi. Kokonaisuus toimi, mutta jäimme odottamaan että Pyry Nikkilä (Brick) ja Niina Koponen (Maggie) olisivat laittaneet vaativat roolihahmonsa lentoon. Tätä ei valitettavasti tapahtunut. Kuulimme väliajalla sivukorvalla miten eräs rouva hehkutti Sinikka Sokan tulkintaa Maggiestä vuodelta 1991 – hän ei palannut väliajalta enää teatterisaliin.

Hollywood-elokuvan huikea kaksikko Elizabeth Taylor ja Paul Newman langettivat myös ehkä pienen varjon  turkulaiseen, Juha Siltasen suomentamaan, teatteriversioon, mikä oli kuitenkin kaikin tavoin  laadukasta teatteria. Olemme käyneet katsomassa viimeaikoina enemmän musiikkipainoitteisia teatterikappaleita, joten perinteinen dialogiin perustuva kamarinäytelmä oli muotonsakin vuoksi varsin kiinnostava. Ja onhan tuo Williamsin teksti hyvin käännettynä varsin tenhoava kaikkine käänteineen.

Ja parisuhdekriisejä. Niitä riitti.

 

F&T

29919715913_48757c016f_k

29922580664_00aa294b91_k

30465640001_8bce0a895c_k

Yllä olevat kuvat: Otto-Ville Väätäinen /  Turun kaupunginteatterin kuvapankki

Kissakuumallakatolla

Kissakuumallakatolla_1

Kissakuumallakatolla_2

Kissakuumallakatolla_3

Kissakuumallakatolla_4

 

Joulutunnelmaa Turussa

Olenkohan mahtanut ymmärtää hehkuttaa tarpeeksi, miten ihastuttava kaupunki Turku on? Se on minun opiskelukaupunkini ja T:n koko elämä oli käytännöllisesti katsoen siellä ennen minun tapaamistani. Vaikka varsinainen kotimme sijaitsee Satakunnassa, niin aina silloin tällöin hyvän syyn sattuessa Turku vetää meidät puoleensa. Niin kuin nyt.

Viime viikonloppuna oli ohjelmassa ystävämme bändin 20-vuotisjuhlakeikka Turussa ja koska elämme joulukuuta, niin meidän ei tarvinnut montaakaan kertaa miettiä lähtisimmekö/jäisimmekö kuuntelemaan hyvää musiikkia lauantaina ja siinä samalla nauttimaan jouluisesta Turusta. Viikonlopun säät olivat suorastaan talviset, joten kaikkialla oli vaan niin älyttömän kaunista.

Perjantaina kävelimme T:n kanssa Turun kodistamme ihastelemaan joulukuusin, valoin ja äänimaisemalla somistettua Teatterisiltaa ja pistäydyimme lasillisella  yhdessä lempipaikoistamme, Tiirikkalassa. Tuomiokirkon kuusen ihastelu kuului myös perjantain ohjelmaan.

Lauantaina kävi pikapikaa shoppilemassa Skanssissa ja päädyimme nuorisojoukkomme kanssa, taas kerran, syömään loistavaan intialaiseen ravintolaan, Delhi Darbariin Hämeenkadulle, minne kannattaa varata pöytä etukäteen, sillä se on miltei aina lähes täynnä. Lauantai-illan päätteeksi suuntasimme vielä viihtymään Asennevammayhdistyksen keikalle. Ammattitaidolla, vuosien kokemuksella ja oikealla asenteella rakennettu setti oli nautinnollista kuunneltavaa. Kiva ilta.

Sunnuntaina ohjelmassa oli sitten pyrähdys Ikeaan, sillä rouvan kynttilävarastot vaativat täydennystä ja ehdimmepä vielä Wanhan Suurtorin joulumarkkoinoille ja kaupungillekin. Suosittelen lämpimästi pistäytymään Turussa näin joulun alla. Nähtävää ja koettavaa on vaikka miten paljon. Ensi viikonloppuna siellä on mm. Turku Design Now! -ryhmän joulumyyjäiset, jonne me emme tänä vuonna ennätä, mutta mitä voin suositella edellisten vuosien perusteella.

Siispä –  I kiss my Turku.

F

jouluinenturku

jouluinenturku_1

jouluinenturku_2

jouluinenturku_3

jouluinenturku_4

jouluinenturku_5

jouluinenturku_6

jouluinenturku_7

jouluinenturku_8

jouluinenturku_9

jouluinenturku_10

jouluinenturku_11

jouluinenturku_12

jouluinenturku_13

jouluinenturku_14

 

Taidetreffit Turussa

Latasimme We did it -apin puhelimiimme ja sen seurauksen viime viikonloppuna tapahtui kummia.  Meillä on pieni yhteistyökuvio menossa apin toteuttajien kanssa, joten kuulette siitä lisää myöhemmin, kunhan ensin olemme kokeilleet sovellusta enemmän ja sen ulkoasu päivittyy.

Mutta sen verran voimme paljastaa nyt, että apin innoittamina päädyimme mm. viettämään päivän ilman Internettiä ja  taidenäyttelyyn. Ja ei mihin tahansa taidenäyttelyyn, vaan Turun taidemuseoon, missä on aina tammikuun lopulle saakka Helene Schjerfbeckin hieno ja koskettava näyttely. Helenen taide ja tarina ovat molemmat uskomattoman kiehtovia. Hänen tarinaansa kannattaa ehdottomasti tutustua Rakel Liehun Helene-äänikirjan avulla. Rakel Liehu siis lukee itse kirjoittamansa romaanin Helene, joka valottaa superlahjakkaan taiteilijan taidetta ja koko elämää. F kuunteli äänikirjan  vuosia sitten ajomatkoillaan Turkuun T:n luo. Ja nyt me siis suuntasimme taidetreffeille Helene Schjerfbeckin taiteen äärelle. Elämä piirtää merkillisiä kudelmia vuosien saatossa. Emme suinkaan muuten olleet treffeillä kahden, vaan saimme seuralaisiksimme kaksi meidän pojistamme, jotka pitivät näyttelystä myös kovasti.

Yle Elävä arkistosta löytyy  mielenkiintoinen tallenne, missä kirjailija Rakel Liehu ja toimittaja Pirkko Peippo keskustelevat Schjerfbeckin taiteesta ja elämästä. Kannattaa kuunnella. Tiesittehän muuten että vuonna 2008 Sothebyn huutokaupassa Lontoossa myytiin Helen Schjerfbeckin maalaus Tanssikengät ennätysmäisellä 3,9 miljoonan euron hinnalla? Kyseessä on kallein hinta, mitä koskaan on maksettu kenenkään suomalaisen taiteilijan työstä.

Helene Schjerfbeckin näyttelyn jälkeen kipusimme vielä taidemuseon toisen kerroksen pimiöön, missä istahdimme Robert Wilsonin videopotretti Lady Gaga: Mademoiselle Caroline Rivière ääreen. Kiipeäminen kannatti. Kuva ja musiikki imaisivat meidät mukaansa. Suosittelemme rauhoittumaan teoksen äärelle – taisimme istua pimiössä miltei kymmenen minuuttia. Hieno taide-elämys, joka on esillä Turussa marraskuun loppupuolelle.

Sunnuntain taidemuseokäynnin jälkeen jatkoimme kulttuuripainoitteista päivää vielä menemällä illalla katsomaan Kaarinan nuorisoteatterin näytelmää Lintuhäkki, jonka keskeisessä roolissa loisti T:n kummityttö. Olipa ihana taiteella höystetty kaupunkiviikonloppu!

F&T

PS F päätti maalata Helenen innoittamana keinutuolimme punaiseksi.

taidetreffit_1

taidetreffit_2

taidetreffit_3

taidetreffit_4

taidetreffit_5

taidetreffit_7

taidetreffit_8

taidetreffit_9

taidetreffit_10

taidetreffit_11

taidetreffit_12

taidetreffit_13

taidetreffit_14

taidetreffit_15

taidetreffit_16

taidetreffit_17

taidetreffit_18

taidetreffit_19