Casa Haartman on ihan mahtava!

Naantaliinhan ne rouvan kulttuuriviikot sitten päättyivät. Kävin Heddin ja Alexin luona kylässä Luostarikatu 3:ssa. Tai ainakin siltä minusta tuntui, niin vahvasti kodin asukkaat, taiteilija ja kulttuurin moniottelija Alex Haartman ja hänen vaimonsa ja muusansa Hedvig Haartman edelleen olivat entisessä kodissaan. Pariskunta menehtyi 1960-luvun lopulla muutaman vuoden välein ja he elivät Luostarinkadun sielukkaassa ja kauniissa Erik Bryggmanin suunnittelemassa talossa nelisenkymmentä vuotta yli 90-vuotiaiksi asti.

Talo on aivan mahtava ja se on ollut avoinna muutaman viikon ajan suurelle yleisölle. Aikaisemmin Hedvigs Minne -yhdistys pyöritti taloa ja sinne pääsi vain erillisellä sopimuksella. Vuonna 2017 säätiö lahjoitti talon, Haartmanien taidekokoelmat ja osakesalkun  Åbo Akademi -säätiölle, joka päätyi  avamaan paikan yleisölle. Uskoakseni paikka on monelle tuntematon. Ainakin minulle oli.

Kuvat eivät tee oikeutta talon ja sitä ympäröivän puutarhan tunnelmalle, vaan se pitää kokea itse. Jollakin tavoin aistin hyvin voimakkaasti talossa taiteilijapariskunnan  keskinäisen rakkauden.  He rakastuivat hyvin nuorina, parikymppisinä, ja elivät koko pitkän elämänsä yhdessä taiteen, kulttuurin ja kaiken kauniin ympäröimänä niin Euroopan kaupungeissa, kesäkodissaan Kemiössä kuin Naantalin kodissaankin. Alex Haartman on sanonut heidän  kodistaan, että se on hänen tärkein taideteoksensa. Varmasti koti on ollut heidän yhteinen projektinsa, mutta kieltämättä Alex Haartmanin maalaukset, tapetit ja taide seinissä ja katoissa tekevät talosta järisyttävän uniikin ja inspiroivan. Sain siellä monta ideaa meidän kotimme sisustamiseen.

Opastus talossa oli rento ja mielenkiintoinen ja minut ja kaikki muutkin toivotettiin taloon vierailulle. Ehkä ensi kerralla opas heltyy ja antaa minun istahtaa Heddin ja Alexin kirjastoaulan nojatuoliin, tuo minulle kahvit ja lakkaa muistuttamasta, että museoesineisiin ei saa koskea…

Marjaana

Punastunut työhuone

Joskus asiat jäävät roikkumaan ja sitten kun ne tekee valmiiksi, niin voi vain päivitellä miten sitä onkaan ollut hölmö kun ei ole ryhtynyt aikaisemmin puuhaan. Talomme yläkerrassa on iso kirjasto/työhuone, joka on ollut hyvin vähällä käytöllä. Syyslomani yksi päämäärä oli saattaa projekti Työhuone kuntoon valmiiksi. Ja niin minä myös tein! Ja siitä tuli niin hieno ja inspiroiva.

Tein muutaman huomion projektin aikana:  1. Omistamme ihan älyttömiä kirjoja. Kirjojen heittäminen pois tuntuu minulle vaan niin vaikealta. Olen muun muassa haalinut ison läjän kevyitä rakkausromaaneja äitini kirjahyllystä hänen muuttaessa kerta toisensa jälkeen pienempää asuntoon. Onneksi niistä monet ovat sentään punaisia. Voin vain kuvitella millainen rovio siitä syntyy kun pojat aikanaan polttavat minun vuosikausia säästämäni opukset. 2. Levyjen kannet ovat aika makeita. Sääli että Spotify on miltei hävittänyt tämän taidemuodon. 3. Olen kuvitellut heittäneeni pois kaiken olemattoman paperisaasteen. En ole. 4. Nostalgia nostaa päätään. Monet menneisyyden esineet ja valokuvat tuntuivat erityisen merkityksillisiltä niihin nyt törmätessäni. 5. Punainen väri inspiroi minua aivan valtavasti. Enemmän kuin kuvittelinkaan. Miksi ihmeessä en ollut tajunnut maalata työhuoneen seiniä aikaisemmin punaisiksi? 6. Haluan ehdottomasti opetella muokkaamaan ja tekemään vaatteita. Nyt minulla sitä varten myös työpöytä. Vain toimiva ompelukone puuttuu. 7. Viikon loma töistä tekee ihmiselle hyvää. 8. Konmaritus ei ole minun juttuni. 9. Tykkään meidän kodistamme ihan hulluna.

Tässä muutama kuva uudistuneesta työhuoneestamme – olkaa hyvä!

F

Punastunut työhuone

Punastunut työhuone_1

Punastunut työhuone_2

Punastunut työhuone_3

Punastunut työhuone_4

Punastunut työhuone_5

Punastunut työhuone_6

Punastunut työhuone_7

Punastunut työhuone_8

Punastunut työhuone_9

Punastunut työhuone_10

Punastunut työhuone_11

Punastunut työhuone_12

Punastunut työhuone_13

 

30 päivää ilman riitaa

Olemme olleet nyt 30 päivää yhdessä käytännöllisesti katsoen koko ajan. F vietti yhden illan ystävättäriensä seurassa, mutta muuten olemme tehneet lähes kaiken yhdessä. Tottakai olemme puuhastelleet saaressa omiamme, mutta tämä kaikki on tapahtunut kuitenkin muutaman kymmenen neliön sisällä. 

Ja kyllä. Olemme selvinneet ilman yhtään riitaa. Kaksi tapausta ovat olleet kuitenkin hyvin lähellä ajautumista riidaksi: keissit nimeltä matto ja katto. Niistä lisää myöhemmin. Luimme kesän alussa Hesarista jutun, missä käytiin läpi karmaisevia tarinoita asioista, mistä pariskunnat tappelevat lomillaan. Sieltä löytyvät raha, liiallinen alkoholin käyttö, epärealistiset odotukset yhteisestä ajasta ja niin edelleen.

Olemme päätyneet siihen, että yksi keskeinen syy leppoisaan yhteiseloomme on se, että emme missään olosuhteissa sorru pitämään toisen pienintäkään panosta yhteisen onnen eteen itsestäänselvyytenä. F riemuitsee joka aamu T:n keittämästä kahvista ja sanoo sen ääneen! Tosiasia on se, että T:n kahvin keittäminen ei varsinaisesti ole mikään ”issue” yhdeksän yhteisen vuoden jälkeen, mutta me pidämme sitä sellaisena. Sama pätee toisin päin: T jaksaa ihastella F:n valokuvia, menuita ja kattauksia kerta toisensa perään. Koemme olevamme etuoikeutettuja että saamme olla yhdessä. 

Mutta sitten ne tapaukset matto ja katto.  F oli sitä mieltä että tarvitsemme pienen kaupunkipyrähdyksen kaiken saaristolaiselämän keskelle ja olimmekin jo varanneet hotellin Tampereelta. Tarkoitus oli että ajamme Hämeenkyröstä Tampereelle ja vietämme päivän siellä. Hotelliyön hinta oli T:n mielestä pöyristyttävä, mutta hän ajatteli rouvan tarvitsevan sen. Yön yli nukuttuamme F kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin. Olohuone huusi uutta mattoa ja Tampere-reissun hinnalla sellainen voisi irrota. Hotelli siis peruttiin ja pariskunta lähti matto-ostoksille. Mattoliikkeessä ilmeni melkoinen ristiriita mattoon sijoitettavan summan suruudesta. F näki miten T:n ilme kiristyi summista puhuttaessa. Otimme kotisovitukseen yhden maton, joka oli jo lähtökohtaisesti F:n mielestä järisyttävä kompromissi, mutta saisimmepahan nähdä miltä koko ja tyyli näyttivät. No ei ollut hyvä, mutta selvisi että pienempi koko riittäisi ja tyyli toimii. Ei muuta kuin takaisin mattoliikkeeseen, missä itse asiassa olimme katselleet yhtä mattoa, jossa oli kiva kesäalennus päällä. Mutta jonka kuvittelimme olevan liian pieni. Emme kumpikaan kimpaantuneet koko prosessin aikana, vaikka oli selvää että lähestyimme mattoasiaa hyvin eri lähtöasetelmista. Ostimme siis maton joka oli molempien mielestä todella onnistunut. Laatu, materiaali ja ulkonäkö vastasivat F:n toiveita ja näiden lisäksi T oli valmis maksamaan alennetun hinnan.  Pientä kireyttä oli siis ilmassa koko ajan kun ajelimme edestakaisin kaupungista maalle mattorullien kanssa, mutta riidaksi asti homma ei päätynyt ja lopputulos oli aivan loistava. Prosessissa auttoi huomattavasti että tunnemme toisemme äärimmäisen hyvin. T on hyväksynyt sen,  että F on esteetikko, jonka on saatava kauniita asioita ympärilleen ja F on täysin tietoinen T:n halusta kuluttaa rahaa maltilla. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

No, sitten tapaus katto. Talomme matalan osan katolla on tikkaat, jotka ovat lahoamispisteessä ja niillä ei varsinaisesti ole mitään käyttöä. Ne ovat jääneet sinne rakennusajoilta. F mainitsi T:lle että tikkaat olisi varmaankin hyvä ottaa katolta alas. T oli samaa mieltä, mutta sitten hän sai yhtäkkiä päähänsä että asia on aivan valtava. Tikkaista jäisi varmaan reiät kattohuopiin ja niiden korjaaminen ei olisikaan mikään pikkujuttu. F:ää koko asia nauratti, mutta mustat pilvet kerääntyivät T:n pään päälle ja yhtäkkiä hän oli aivan varma että ainakin  puolet lappeen huopapaloista olisi uusittava. F ei lähtenyt yhtään mukaan T:n pirujen maalailuun vaan lupasi selvitellä asiaa. Asia selvisikin parhain päin muutamalla puhelinsoitolla. T:n mieli tekee välillä tepposia ja lasi ei ole puolityhjä tai puolitäysi. Se on täysin tyhjä. Jos F:llä lasi puolestaan läikkyy yli vähän väliä, niin T:n lasi puolestaan tyhjenee typötyhjäksi. Synkät ajatukset vievät miehen hetkeksi mennessään. Suhteemme alussa T:n masentuneet ajatukset ottivat vallan aina välillä, mutta hän on saanut ne hiljalleen hallintaansa. Nykyään mustat pilvet kiertävät meidät lähes tyystin, mutta hetkittäin (onneksi todella harvoin) ne nostavat päätään. Ja silloin F ei lähde niihin yhtään mukaan.

Meillä on vielä viikko yhteistä lomaa jäljellä – katsotaan miten meidän käy… Lupaamme raportoida jos käymme tukkanuottasille loman loppumetreillä.

F&T

Sisustuskuvaukset

Olipa mainio päivä eilen! Saimme saareen vieraaksemme valokuvaaja Frida Steinerin, joka on monelle tuttu upeasta Visualaddict-blogistaan ja monista sisustuslehdistä. Tutustuimme toisiimme Rooman matkalla alkukesästä ja silloin syntyi idea, että Frida voisi tulla stailaamaan ja kuvaamaan ranta-aittamme. Frida on Porista kotoisin ja olemme 70-luvun alussa syntyneitä kumpikin: yhteisiä tuttuja löytyi vaikka millä mitalla ja hauska yhteensattuma oli myös se, että edesmennyt isäni oli tuttu Fridan isälle.

Haimme Fridan aamupäivällä rannasta ja siellä hän odotti meitä kameroineen ja kukkapuskineen. Aamuvirkku kun on, hän oli jo ehtinyt kuvailla vaikka mitä. Matka saareen taittui kovassa aallokkossa ja tuulessa, mutta vieraamme tuntui vain nauttivan pienestä höykytyksestä ja merituulesta.

Olin kerännyt mökiltämme kaikenlaista tavaraa, joita voisi käyttää kuvauksissa ja nauroinkin Fridalle että stailaaminen on kuin nukkekotileikkiä, mutta vähän isommassa koossa. Oli hauska seurata Fridan työskentelyä ja auttaa häntä parhaani mukaan. Olen itsekin yrittänyt kuvata aittaamme, mutta ammattitaitoni ei aivan ole riittänyt, sillä sisustuskuvaaminen on ihan oma taiteenlajinsa – stailaamisesta puhumattakaan.

Trubaduuri vetäytyi touhuamaan omiaan kun me kaksi mietimme esineiden ja kukkien sijoittelua ja kuvakulmia. Frida työskentelee freelance-kuvaajana joten kuvien ja jutun julkaisupaikkaa ei tiedä vielä, mutta kerron sen heti kunhan asia selviää…

Trubaduuri ja minä pääsimme myös loppumetreillä kuviin, kun Frida otti vielä meistä mahdollisesti juttuun liitettävät henkilökuvat. Yllättäen T:llä on kitara kädessään ja norjalainen villapaita yllään ja minä posetan mustissani.

Kiitos Frida vielä kerran vierailusta! Tuskin maltan odottaa lopullista juttua kuvineen. Fridan blogista voi lukea hänen ajatuksiaan visiitistään meille: klik.

F

 

 

Rakkaus asuu täällä

Ja kohta se taas näkyy… Uusimmassa Asun -lehdessä oli tulevien trendien fiilistelysivuilla juttu, johon iskin silmäni. Rakkaus kodissa -otsikon alla oli seuraavanlaista trendipohdiskelua: ”Miltä näyttää koti, jossa asuu rakkaus? Näkyykö intohimo ja seksuaalisuus kodeissa? Mikä on julkista, mikä yksityistä? Rakkaus – se ikuinen puheenaihe – on iso osa ihmisyyttä.  – – Miten onnellisuus näkyy kodissa?  Voiko kodin sisustus edistää kohtaamisia ja rakkautta?”

– Voi. Todellakin voi, huusin äänettömästi ja vannoin että otan kotimme sisustuksen (ja siisteyden) fokukseen. Jouluun asti meni hyvin. Ostin meille uudet kutulakanatkin Finnlaysonin popup-myymälästä ja loihdin ihanan tunnelman taloomme. Sohva siirrettiin lähemmäs takkaa, jonka äärellä on mukava rapsutella toisen niskaa ja kutitella korvan takaa. Ja hyggeillä. Trubaduurin siluetti näyttää jumalaiselta elävän tulen kajoa vasten hänen soittaessaan kitaraa.

Sitten keskuspölynimuri meni tukkoon. En imuroinut kolmeen viikkoon. T teki miehen työn ja selvitti tukoksen ja imuri toimii taas. Mutta. Kevääksi on suunniteltu pientä pintaremonttia, joten kaikki paikat menevät kuitenkin sekaisin. Pölykerros mustan venäläispianon päällä tihenee. Ostan tulppaaneita ja sytytän iltaisin kynttilöitä. Villakoirat juoksevat pitkin huushollia ja ikkunoita ei voi mitenkään tarkastella läheltä, eikä kaukaa. Karjun pojille, jotka eivät huolehdi viikkosiivouksista huoneissaan.

Käyn vähän väliä vilkaisemassa laatikkoa, missä odottaa makuuhuoneen uudet tapetit. Tilasin ne Tapettitaivaasta monta viikkoa sitten. Niin ja luen sisustuslehtiä. Mietin kirjaston tapettien repimistä alas ja suunnittelen erinäisten kuvakollaasien rakentamista. Huonekalujen järjestys on myös muutettava. Moppi ja luuti eivät ole heilahtaneet kertaakaan joulun jälkeen.

Trubaduurin elämä kulkee pääsääntöisesti pienessä repussa edestakaisin Varsinais-Suomen ja Satakunnan välillä, mutta tottakai osa hänen tavaroistaan on talossamme pysyvästi. Olen kuitenkin ajanut hänet ahtaalle. Miesparalla on vaaterekissämme muutama henkari, mutta laatikostot olen vallannut yksin tein. Tähän on tultava muutos. Anteeksi, kulta.

Olen tehnyt kaikki mahdolliset virheet. En TODELLAKAAN ole konmarittanut mitään  ja jos joitakin pintoja on näkyvillä, ne ovat peittyneet pölyllä. Fengshuit ovat virranneet vituralleen ja wabi-sabi  puhtaine pintoineen on talossamme vitsi. Miehen omaa tilaa ei ole nimeksikään –  ei edes autotallissa.

Onneksi Asun-lehden Trendit 2017 -osiosta löytyivät myös otsikot SOTKU – check, JUURET – check ja TAIDETTA JA MUOTOILUA – check. Huh. Olen sittenkin ines skeneis. Ja ihan kohta kodistamme taas huomaa, että intohimo ja rakkaus asuvat meillä.

 

F

rakkaus-kodissa

 

DIY – korutaulu

Nyt voi jo huokaista. Huomenna on vielä puurottelut ja sitten alkaa joululoma.  Innostuin eilen lomanalkamishuumassa hieman askartelemaan ja vaikka jouluihminen olenkin, niin en todellakaan väkertänyt tonttuparaatia tai olkihimmeliä. Tämä diy-idea on muhinut päässäni vuosia, itse asiassa  vuosikymmeniä ja jostain syystä en ole vaan saanut sitä toteutettua.

Muistan miten eräällä ystävälläni oli lukioaikana taulu, joka oli päällystetty mustalla sametilla ja hänen korunsa roikkuivat sametin päällä. Minusta se oli kaunis. Korut näyttivät upeilta mustaa samettia vasten ja ne olivat siinä näppärästi saatavilla. Muistan miten nerokkaana sitä pidin silloin.  Minun koruni ovat lojuneet kaikki nämä vuosikymmenet laatikoiden pohjilla epämääräisiisä pienissä pussukoissa ja laatikossa, mutta eivätpä loju enää.

Toissapäivänä kävin ostamassa palan kangasta ja eilen vielä yhden levyn viisi senttiä paksua styroksia rautakaupasta. Leikkasin mattopuukolla sopivan kokoisen palan styroksista ja kiinnitin kankaan siihen nuppineuloilla. Sitten asettelin koruni nuppineuloilla tauluun.

Kävin viime sunnuntaina Turku Design Now!-ryhmän perinteisissä joulumyyjäisissä ja ostin sieltä itselleni Coruu-silikonikorvikset. Coruun takaa löytyy rempseä ja hyväntuulinen yrittäjäkaksikko Maarit ja Sari, joiden kanssa oli ilo tehdä kauppaa. Innostuin heti näyttävistä ja uskomattoman kevyistä koruista ja ostinkin itselleni Sara Tuulin suunnittelemat Flowery-korvakorut.

Itse asiassa nuo uudet korvakorut taisivat olla sykäys askarteluvimmalleni. Uudet korvakoruni näyttävät niin makeilta punaista kangasta vasten uudessa korutaulussani. Ja ei sitä tiedä  jos vaikka T innostuisi ostamaan vaimolleen joskus jonkin korunkin, kun korut ovat nyt niin vahvasti esillä… Ehkei sittenkään… Mieheni tuntien. Tästähän aiheesta olenkin kirjoittanut.

F

Korutaulu

Korutaulu_1

Korutaulu_2

Korutaulu_3

Korutaulu_4

Korutaulu_5

K niin kuin keittiö

Keittiömme on iso ja laskutilaa on vaikka muille jakaa, mutta jostain käsittämättömästä syystä ne täyttyvät kaikenlaisella sälällä. Siivosin kuvia varten oikein kunnolla – mikä ihana tunne! Selkeätä, puhdasta pintaa ja tilaa. Yritän pitää tästä kiinni.

Keittiömme ihan paras asia on liikuteltava saareke, jonka ympärillä mahtuu touhuamaan koko perhe, ja tarvittaessa vieraatkin. Aikanaan kun suunnittelin talon keittiötä, halusin ehdottomasti että keittiö on eri tilassa kuin ruokapöytä tuntien oman, melko sotkuisen, luonteeni. Ruuan valmistuttua on ihana siirtyä syömään olohuoneen puolelle ison ruokapöydän ääreen ja unohtaa tiskit ja muut sotkut keittiöön. Iso saareke on toiminut loistavasti myös juhlien ja bileiden noutopöytänä. Meillä on järjestetty mm. lukioporukan luokkatapaaminen, meidän häävastaanottomme, kahdet rippijuhlat, useammat sukujoulut, kolmet pikkuiset joulut ja ravintolapäivänä pop up -kahvila. Häävastaanotollamme oli noin 40 henkeä ja alakerran keittiö, olohuone ja eteisaula vetivät väkimäärän hienosti.

Mielestäni alakertamme on kuin luotu juhlien ja bileiden pitämiseen. Viime pikkuisissa jouluissa meillä oli T:n bändi soittamassa ja olohuoneen puolelle raivattiin stage orkesteria varten ja tarjoilut olivat keittössä, minne muuten miltei koko bilekansa vetäytyi illan mittaan. Miksi aina bileissä ihmiset änkeävät keittiöön, vaikka se olisi ahdas ja pieni, tai tässä tapauksessa sotkuinen kuin mikä? Toinen kysymys kuuluu, miten ihmiset malttavat olla ostamatta jääkaappimagneetteja ja ripustamatta kaikenlaista sälää niillä? Minä en pysty.

Keittiön kalusteet eivät ole minun valintani ja ehkä olisin valinnut toisin, mutta ne ovat toimivat –  ja huomattavasti parempi vaihtoehto kuin kokonaan kiiltävät valkoiset kalusteet, mitkä olivat suurta muotia 2010-luvun puolivälissä. Keittiön kaappeja ei olla vaihtamassa hetkeen, joten olen ihan tyytyväinen ja lähinnä haaveilen isosta, mustasta, industrial-henkisestä korkeasta kaapista, joka vetäisi sisäänsä isot määrät kippoja ja päkkänöitä.

Keittiö on se paikka,  missä  useimmin kohtaamme koko perhe. Siellä kasvatetaan, keskustellaan ja kuunnellaan. Siellä väitellään ja nahistellaan. Siellä pussaillaan, halaillaan, pörrötellään poikien päitä ja taputellaan. Niin ja tietysti laitetaan ruokaa ja syödään. Keittö on todellakin kotimme sydän.

F

Syksyinen kööki

Syksyinen kööki_1

Syksyinen kööki_2

Syksyinen kööki_3

Syksyinen kööki_4

Syksyinen kööki_5

Syksyinen kööki_6

Syksyinen kööki_8

Syksyinen kööki_9

Syksyinen kööki_12

Syksyinen kööki_10

Syksyinen kööki_11

M niin kuin makuuhuone

Makuuhuoneemme sijaitsee olohuoneen tiiliseinän takana,  missä on myöskin vanhoista purkutiilistä muurattu seinä. Tiiliseinä on mielestäni ihan superkaunis ja  elävä. Ainoa haittapuoli siinä on, että emme malta ripustaa sille mitään.  Uskoisin että olohuoneessamme olisi enemmän taidetta, mutta koska muuta ehjää seinäpintaa ei ole, niin olohuoneessa on vain muutama taulu. Makuuhuoneessamme on  tyhjää seinää sitäkin enemmän, joka suorastaan huutaa taidetta. Prosessi on työn alla. Olemme jo tilanneet eräältä nuorelta taiteiljalta  sängyn yläpuolelle isohkon teoksen, mutta lisää mahtuisi. Valkoisen lipaston päällä on ystäväni maalaama taulu Aava-keijusta. Aava on muisto tyttärestäni, joka syntyi ennen aikojaan, eikä siis saanut elää vauvaksi asti. Ystäväni maalasi taulun pyynnöstäni ja käytti siinä apuna lapsuuden kuviani. Taulun tyttö ei kuitenkaan ole täysin näköiseni.  Itse asiassa nähdessäni sen ensimmäisen kerran huudahdin spontaanisti, että sehän on aivan edesmenneen isäni näköinen. Maalaus on minun Memento mori -tauluni. 

Ostin taannoin kirjan nimeltä Wabi sabi – Elä tässä hetkessä kotona, missä kerrotaan japanilaiseen estetiikkakäsitykseen perustuvasta sisustusfilofiasta/filosofiasta. Wabi-sabi kuvataan monesti epätäydellisyydessä, keskeneräisyydessä ja häviävyydessä olevaksi kauneudeksi sekä yksinkertaisuuden ja vaatimattomuuden ihannoimiseksi. Minusta on ihanaa että vaikka talomme on uudehko, niin se näyttää paikoin kulahtaneelta ja vanhalta. Makuuhuoneemme listat ovat edelleen irrallaan ja monet talon pinnoista ovat vähän niin ja näin. Ostan mielelläni kukkia ja minua ei haittaa, vaikka ne kuihtuvat. Elämisen jäljet saavat näkyä huonekaluissa ja pinnoissa. Liian sliipattua on tylsää. Olin siis aivan vakuuttunut että olen wabisabi, kunnes tulin kohtaan: tyhjiä pintoja ja selkeyttä.  Tajusin että olen wannabewabisabi. Tyhjät pinnat katoavat alta aikayksikön lehti- ja kirjapinojen alle. Vaatteet kerääntyvät vaaterekistä huolimatta tuoleille jne. Selkeyskin on vähän häilyvä käsite. Enkä taida kyllä olla kovin vaatimatonkaan.

Joka tapauksessa tykkään kovasti meidän makuuhuoneestamme. Siellä on uutta ja vanhaa, Ikeaa ja yksi design-lamppukin. Petaamme sänkymme jokaikinen aamu ja vaihdan usein liinavaatteet. Peilissä roikkuu äitini minulle lapsena ompelema punainen samettitakki ja sovitusnuket toimivat niin koru- kuin vaatetelineenäkin.

Punainen väri on minulle ihan mielettömän tärkeä ja se kulkee läpi vaatetuksen, sisustuksen ja kattauksen. Onneksi  T:kin tykkää punaisesta, muuten voisi ruveta ottamaan miestä päähän.

F

PS Olemme huomanneet hassun jutun yhteisissä nukkumajärjestelyissämme ihan sama missä nukumme. F nukkuu aina kauempana huoneen ovesta. Jos sänky on seinää vasten, niin aina seinän puolella. Emme ole koskaan sopineet asiasta, vaan näin vain tapahtuu – aina. Myös hotelleissa ja yökyläpaikoissa.

Syksyinen makuuhuone_1

Syksyinen makuuhuone_2

Syksyinen makuuhuone_10

Syksyinen makuuhuone_3

Syksyinen makuuhuone_4

Syksyinen makuuhuone_5

Syksyinen makuuhuone_6

Syksyinen makuuhuone_7


Syksyinen makuuhuone_9
Syksyinen makuuhuone_11

Syksyinen makuuhuone

Syksyinen makuuhuone_8

Syksy kääntää katseet kotiin – O niin kuin olohuone

Kesä on mennyt rampatessa edestakaisin mantereen ja saaren väliä. Eilen piipahdimme saaressa laittamassa ranta-aitan talviteloille. Toiveikkaasti jätimme mökin siihen kuntoon, että menemme sinne vielä viikonlopun viettoon ennen kuin vene on pakko nostaa ylös ja unohtaa saaristolaiselämä talven ajaksi.

Lokakuu on aivan kohta ja huomaan kääntäväni katseeni kotiin. Helsingin reissulta jäi käteen Finnlaysonin löytökorista Taimi-kangaspala uudeksi pöytäliinaksi, Tigeristä kahmin läjän kynttilöitä ja kukkia on pakko saada joka viikonlopuksi. Tänä viikonloppuna kukkakaupasta valitsin upeita liljoja. Kuvasin perjantaina olohuonettamme, joka on ehdottomasti lempihuoneeni luettuani Olga Temosen blogia, missä hänellä on menossa heidän kotinsa Marttilan esittelykierros. Tästä inspiroituneena päätin tehdä saman meidän kodissamme. Mikä loistava syy siivota huoneet – eihän sitä blogissa sentään sotkuisia huoneita esitellä… Pojat kyllä nauroivat, ettet sitten vissiin kuvaa heidän huoneitaan. Katsotaan…

Mutta nyt siis olohuone valmis ottamaan vuoden 2015 syksy vastaan. Viimeksi olohuonettamme on näkynyt enemmän Krista Keltasen syksyllä 2011 ottamissa kuvissa klik, joista huomaa, että jonkin verran on muutosta tapahtunut vuosien varrella.

F

Syksyinen olohuone_1

Syksyinen olohuone_3

Syksyinen olohuone_4

Syksyinen olohuone_5

Syksyinen olohuone_6

Syksyinen olohuone_7

Syksyinen olohuone_8

Syksyinen olohuone_9

Syksyinen olohuone_10

Syksyinen olohuone_11

Syksyinen olohuone_12

Syksyinen olohuone_13

Syksyinen olohuone_14

Meidän ranta-aitta on ihana!

Julistimme jo muutama viikko sitten että ranta-aittamme on valmis. Silloin tilanne oli se, että esimerkiksi terassi puuttui. Sisustus oli pahasti kesken ja ennen kaikkea meiltä puuttui käyttäjäkokemukset. Oman väen lisäksi aitassa ovat nyt yöpyneet useammat vieraat. Pääsääntöisesti vieraamme ovat olleet oikein tyytyväisiä, mutta hiljalleen heidän toiveitaan ja näkemyksiään on toteutettu ja kuunneltu.

Ostimme kirpputorilta neljä keltaista puutuolia ja vakaa aikomuksemme oli maalata ne sinisiksi. Vieraamme pitivät kuitenkin kaikki niiden keltaisesta väristä, joten päädyimme säilyttämään kirkkaan keltaisen värin, mikä johti siihen että jotain keltaista oli saatava lisää tilaan. Ikea-reissulta jäi  käteen myös erään vieraamme toive: peili – keltaisena tietysti. Aitan viereen ripustettiin myös vaijeri pyyhkeiden kuivattamista varten. Oikeastaan vain jääkaappi puuttuu… Ei kellään olisi Smegin värikästä pientä jääkaappia turhan panttina nurkissa? Ai ei vai?

Muutama päivä sitten aittaan vedettiin myös sähkö ja pääsimme sähkökelasta eroon. Sänkyjen viereen saadaan nyt lukuvalaisimet ja nuoriso pääsee kätevästi latamaan tabletteja ja puhelimiaan.

Ranta-aitasta on tullut  mahtava lisä pikkuruisen mökkimme kylkeen ja elämä on levittynyt koko rantaan. Lapsivieraat pääsevät aittaan nukkumaan ja aikuiset voivat jatkaa iltaa mökin puolella. Aitan ison pöydän äärellä oli mahtavaa viettää iltaa isomman porukan kanssa – varsinkin kun tänä vuonna kesäillat ovat olleet melko viileitä.

Olemme edelleen aivan ihmeissämme että ranta-aitasta tuli totta näin nopeasti. Käymme usein kurkkaamassa siellä heti kun pääsemme saareen. Ihan vain varmistamassa, että se on oikeasti totta!

F&T

Saaressa

Saaressa_1

Saaressa_10

Saaressa_16

Saaressa_19

Saaressa_20

Saaressa_24

Saaressa_25

Saaressa_28

Saaressa_29

Saaressa_30

Saaressa_31

Saaressa_17

Saaressa_8