Uusi kaupunkikoti

Muutama viime viikonloppu, useat arki-illat ja vielä osa pääsiäistäkin on mennyt viedessä muuttoprosessia eteenpäin. Olemme tehneet inventaariota, kierrättäneet, siivonneet, kantaneet, siirtäneet, ajaneet pakulla ympäri Turkua, suunnitelleet ja lopuksi sisustaneet. Eilen illalla istahdimme bruschettojen ja avokadopastan äärelle ystäväperheemme kanssa ja huokasimme tyytyväisyydestä. Uusi asunto alkoi tuntua jo kotoisalta ja kaikki tavarat olivat asettuneet kutakuinkin paikoilleen.

Totesimme yksimielisesti ystäviemme kanssa, että seinät kaipaavat vielä taidetta ja joku kasvi pitää ehdottomasti saada, mutta muuten koti on likimain kunnossa.

Emme kumpikaan ole asuneet länsipuolella Turkua, joten olemme melkoisella tutkimusmatkalla omassa opiskelu- ja kotikaupungissamme. Lauantai-illan ruokapaikaksikin valikoitui poikkeuksellisesti Nerå, missä porokanttarellipitsat maistuivat mainiolta kaiken touhuamisen keskellä.

Muutto koskee tietenkin erityisesti Pekkaa, joka elää arkeaan Turussa, mutta vietämme toki aina silloin tällöin viikonloppuja täällä. Jatkossa ehkä enemmänkin. Koska edellinen kerrostaloasuntomme oli pienen puutaloalueen kyljessä, ei se tuntunut niin kaupunkimaiselta kuin tämä. Kaikki keskustan ihanuudet ovat nyt todella lähellä.  Pekka on myös innoissaan uuden osoitteen tuomasta työpaikkaliikunnasta: vastaisuudessa reilun kolmen kilometrin mittainen matka taittuu  kävellen tai pyörällä. Olemme ihastelleet myös 1930-luvulla rakennetun jugendtalon mittasuhteita, huonekorkeutta, puulattioita, akustiikkaa ja tunnelmaa. Kaivoimme jopa levysoittimen ja vinyylit kaappien pohjalta ja Pekka pyöräytti levyn jos toisenkin lomapäivien aikana. Kyllä vinyyleissä on jotain taikaa…

Nyt kun muutto on ohi, löytyy taas aikaa ja energiaa panostaa myös blogiin, joka on joutunut viime viikkoina aivan sivuun. Mutta nyt muutamia kuvallisia maistiaisia uudesta kaupunkikodistamme ja pääsiäisen vietostamme.

Marjaana

Sinunkaupat – Marjaana ja Pekka tässä hei!

Olemme kirjoittaneet blogiamme päivän yli kolme vuotta ja vietimme eilen ikimuistoisen hääpäivän ja blogin 3-vuotissynttärit Suomen Turussa. Aamulla nukuimme pitkään, iltapäivällä kumosimme pullon sampanjaa ja illan suussa lähdimme kaupungille. Ensin kävimme kiskaisemassa Anniskeluravintola Portissa GT:n aperitiiviksi ja sen jälkeen suuntasimme lempiravintolaamme Mamiin syömään paikan jumalaisen herkullisen menun: fenkolikeittoa tryffelivaahdolla, paras skagen ikinä, loistavaa ankanrintaa yllättävine höysteineen ja lopuksi vielä kotimaista chevreä ja jälkiruuaksi mustikkaa, valkosuklaata ja jukurttia. Kaksi ja puolituntisen oraalisen orgian jälkeen kaipasimme vielä hieman sielun ravintoa ja otimme pari askelta Aurajoen rannassa ja pujahdimme sisään Tiirikkalan ovesta.  Illan viihdyttäjänä oli The Rec  Quintet, joka hurmasi meidät musisoinnillaan.

Täydellinen ilta, jonka aikana teimme päätöksen, jonka olemme antaneet muhia tovin päissämme. Osallistuminen Radion Suomen Iltaan antoi alkusysäyksen ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Aiomme jatkossa kirjoittaa omilla etunimillämme. Silloin kun aloitimme kolme vuotta sitten tämän blogin, emme oikein tienneet mitä olemme tekemässä ja mitä tässä oikein tapahtuu. Jonkin verran nimimerkkien taakse meneminen liittyi myös siiviiliammatteihimme. Nyt on vettä virrannut tarpeeksi niin Aura- kuin Kokemäenjoessakin. Flirttimaisteri ja Trubaduuri pysyy edelleen blogimme nimenä, mutta vastedes teksteissä ovat me,  Marjaana ja Pekka.

 

 

Doisneaun Minun Pariisini

Tiedettehän se mustavalkoisen valokuvan suutelevasta pariskunnasta Pariisissa? Sen on ottanut Robert Doisneau vuonna 1950. Kuvahan on lavastettu ja sen tiimoilta on käyty oikeuttakin, mistä voi lukea täältä. Kuva on ikoninen ja siihen ei voi olla törmäämättä Pariisin matkamuistomyymälöissä.  Minusta kuva on mahtava. Turun Taidemuseossa on Doisneaun Suudelma Pariisin kaupungintalon edessä –valokuvan lisäksi näytillä monta herkullista otosta vielä vajaa kaksi viikkoa 27.8 asti. Menkää ihmeessä katsomaan.

Pidin näyttelystä aivan valtavasti ja olisin voinut tuijottaa Doisneaun tyttärentyttären ohjaaman dokumentin (kesto 77 minuuttia) isoisästään kokonaan ellei meillä olisi ollut Trubaduurin kanssa lounastreffit.

Doisneaun kuvissa on huumoria, rakkautta,   arkea, lapsia, elämää ja tietenkin nykykatsojan näkökulmasta roima annos menneisyyttä.  Kuten näyttelyn nimikin Minun Pariisini kertoo, kaikkien noiden teemojen näyttämönä on Pariisi.

Työni on jakaantunut syyslomaan saakka siten, ettei minulla ole opetusta tiistaisin. Olen päättänyt käyttää nuo ihmeelliset päivät  tekemällä kaikkea mahdollista kaunista ja hyvää niin itselleni kuin muillekin, esimerkiksi käymällä taidemuseossa ja lounastreffeillä mieheni kanssa. Elokuinen tiistai Turussa oli kaunis, kävelin hipahtavassa mekossani korikasseineni ja hymyilin. Doisneaun tapa katsella maailmaa tarttui minuun. Elämä ei oikeasti ole niin kauhean vakavaa…

Muuten. Mamin lounas ei pettänyt tälläkään kertaa.

 

F

Doisneau_Turku

Doisneau_Turku_1

Doisneau_Turku_2

Doisneau_Turku_3

Doisneau_Turku_4

Doisneau_Turku_5

Doisneau_Turku_6

Doisneau_Turku_7

Doisneau_Turku_8

Doisneau_Turku_9

Doisneau_Turku_10

Doisneau_Turku_11

Doisneau_Turku_12

Doisneau_Turku_13

Doisneau_Turku_14

 

 

Rokkia ja rosvopaistia

Elokuun ensimmäisen viikonlopun vietimme ystäviemme kanssa saaressa. Tapaamisemme keskeisenä sisältöinä olivat rokki ja rosvopaisti. Vettä satoi välillä kaatamalla, mutta se ei tahtia haitannut. Onneksi lauantaina taivas piti sen verran taukoa vetistelystä että me rouvat saimme privaatin minikeikan miehiltämme ranta-aitan terassilla.

Vesisateesta huolimatta rosvopaistin valmistus onnistui myös ja maan povessa pitkään hautunut herkku maistui taivaalliselta sateen rummuttaessa peltikattoon. Vaivannäkö tällä herkulla on melkoinen, mutta se kannattaa kyllä nähdä. Kaveriksi lihoille teimme hiilloksessa kypsytettyjä juureksia ja sipulia.

Yhteiseloon kuuluivat ruuanlaiton ja musiikin lisäksi myös vilkas keskustelu, hyvät juomat ja riemu ystävyydestä. Ihanaa, sanon minä.

F

Ystävät_saaressa

Ystävät_saaressa_1

Ystävät_saaressa_2

Ystävät_saaressa_3

Ystävät_saaressa_4

Ystävät_saaressa_5

Ystävät_saaressa_6

Ystävät_saaressa_7

Ystävät_saaressa_12

Ystävät_saaressa_8

Ystävät_saaressa_9

Ystävät_saaressa_10

Ystävät_saaressa_11

Ystävät_saaressa_13

 

Rakkauden kaupungissa

Monille rakkauden kaupunki on Pariisi, toisille Rooma. Molemmat kaupungit ovat ihania ja olemme niissä kumpaisessakin olleet yhdessä, mutta meidän todellinen rakkauden kaupunkimme on kuitenkin Rauma, sillä siellähän me tapasimme ensimmäisen kerran.

Tänään aamulla saaristossa oli melkoisen viileä ja Marja-mummin ja poikien mökkipiipahdus peruuntui. Rouvalla oli vähän tylsää ja hän kiemurteli aamulla T:n kainaloon ja ehdotti retkipäivää. Päätimme lähteä Raumalle. Pori on juuri nyt tupaten täynnä väkeä ja tajusimme että viime Rauman reissusta on jo aikaa. Saaresta pääsisi toki myös veneellä Raumalle, mutta kokemus, sääolot ja fiilis eivät ihan siivittäneet venematkaan ja sitä paitsi F halusi että piipahdamme Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseossa ja sinne pääsi kuitenkin kätevämmin autolla ja saimmepahan hoidettua samalla myös kauppareissun.

Hurautimme siis kasitietä pitkin Raumalle ja suuntasimme Teresia Lönnströmin kotiin. Siltä tosiaan tuntui kun käänsimme auton rautaportista sisään ja jätimme auton pihatien reunaan. Teresia Lönnström asui  talossa miehensä kuoltua (1943) sisarentyttärensä Elsen kanssa aina kuolemaansa saakka, vuoteen 1986. Teresian testamentin turvin hänen kodistaan tehtiin kotimuseo ja Teresia ja Rafael Lönnstömin säätiö pyörittää kotimuseon lisäksi myös Lönnströmin taidemuseota.

Talo on valmistunut vuonna 1942 ja sen yhteyteen rakennettiin 1982 galleriarakennus Teresian hankkimia töitä varten.  Juurin nyt galleriasta löytyi Kesäisiä hetkiä -kooste hänen taidehankinnoistaan vuosilta 1984-86. Teresia Lönnstömin koti on näkemisen arvoinen monestakin syystä, mutta taiteen ja muun esineistön määrä on huikea. Suorastaan ylitsevuotavainen. Varsinaisia sisustusvinkkejä kotimuseosta on ehkä turha haalia, mutta joka tapauksessa se on hauska vierailukohde.

Museosta rynnistimme tietenkin Vanhaan Raumaan ja siellä Osteria de Filippoon, mikä valikoitui hetken googlailun jälkeen lounaspaikaksi – ja onneksi valikoitui. Söimme parhaat kylmäsavulohipitsat ikinä. Espressot ja jaettu tiramisu kruunasivat loistavan lounaan. Paikka oli kaikin puolin meidän makuumme: mainio ruoka, rento sisustus ja mutkaton palvelu. Kiertelimme jonkin aikaa Vanhan Rauman sisustusputiikkeja ja piipahdimme Vanhan Raatihuoneen Museon takana olevaan ihastuttavaan pikkupuutahaan, missä mm.  palavarakkaus oli täydessä kukassa… Tottakai. Rakkauden kaupungissa.

F&T

Raumalla

Raumalla_1

Raumalla_2

Anitra Lucanderin Romanttinen sommitelma vuodelta 1981. IHANA.

Raumalla_3

Raumalla_4

Raumalla_5

Raumalla_6

Raumalla_7

Raumalla_8

Raumalla_9

Raumalla_10

Raumalla_11

Raumalla_13

Raumalla_14

Teollisuusneuvos Teresia Lönnström. Liisa Tannerin muotokuva vuodelta 1965.

Raumalla_15

Raumalla_25

Raumalla_26

Raumalla_27

Raumalla_28

Raumalla_29

Raumalla_30

Raumalla_31

Raumalla_32

Raumalla_33

Raumalla_35

Raumalla_36

Raumalla_37

Raumalla_24

Raumalla_23

Raumalla_21

Raumalla_16

Raumalla_17

Raumalla_18

Raumalla_19

Raumalla_20

Raumalla_22

 

Nyrpeys satuttaa

Kun tässä hiljattain olimme ulkona syömässä hääpäiväämme juhlistaaksemme, panimme vaimoni kanssa merkille kaksikin kertaa erään surullisen ilmiön. Nimittäin pariskunnan, jossa mies yritti pitää tunnelmaa yllä ja olla innostunut, kun taas nainen osoitti hyvin selkeästi olevansa tyytymätön tai ainakin välinpitämätön kaikkea kohtaan. Tuntui pahalta katsoa sitä, koska asetelma vaikutti niin epäreilulta.

Tilanne olisi voinut olla tietysti  toisinkin päin ja ruikuttajana olisi voinut mies.  Sukupuolisidonnaistahan nyrpeys ei ole. Mutta jos suhteesta halutaan tasa-arvoista, ei kummankaan osapuolen tulisi joutua kärsimään toisen kiittämättömyydestä ja nyrpeydestä. Voin vain kuvitella miltä toisesta tuntuu, jos toinen herkullisen aterian jälkeen ei sano muuta kuin: ”Pitäisi tilata taksi”. Ja senkin kyllästyneesti.

Taas kerran oli syytä kiitollisuuteen, koska vaimoni kanssa ei tule koskaan vastaavanlaisia tilanteita. Luulen että kyseisenä iltanakin tarjoilijat ja keittiöhenkilökuntakin olivat oikein tyytyväisiä, että me satuimme olemaan asiakkaina. Jos kerran on tyytyväinen, miksi sitä ei voisi sanoa ääneen? Sama pätee parisuhteeseenkin.

T


 

Kukkakaalimuussia ja poronkäristystä

Lappihulluina ihmisinä poronkäristys kuuluu meidän suosikkiklassikkoruokiimme. Perunamuussin suhteen olemme kuitenkin saavuttaneet jälkikasvumme kanssa kiintiön täyteen aika päiviä sitten ja päätimme kokeilla tänään miten poronkäristys toimii kukkakaalipyreen kanssa. Toimii muuten aivan sairaan hyvin.

Poronkäristyksen teko lapinleukun kanssa on ehdottomasti T:n heiniä. Jäisen poronlavan vuoleminen vaatii oikeanlaista tekniikkaa, pitkäjänteisyyttä ja päättäväisyyttä.

F&T

 

Hei hoi hauki!

Tänään kauppareissultamme jäi haaviin komeat haukifileet ja teimme jo pitkään suunnittelemiamme haukipullia. Tai oikeastaan pihvejä. T pyöräytti fileet sähköisen lihamyllyn kautta ruotoineen päivineen ja lisäsimme massan joukkoon yhden munan puoleen kiloon haukea sekä runsaasti tilliä, suolaa, valkopippuria, raastettua sitruunan kuorta ja  pari ruokalusikallista korppujauhoja ja ei muuta kuin gheen kanssa pannuun. Haukipihvien kaveriksi F teki kukkakaalipyreetä: kukkakaali  keitetään niukassa suolavedessä ja kypsästä kukkakaalista kaadetaan vedet pois. Kukkakaalin joukkoon lisätään nokare voita ja loraus kermaa. Lopuksi kukkakaali survaistaan muusiksi sauvasekoittimen kanssa.

Haukipihvien ja kukkakaalipyreen ohessa nautimme majoneesia ja kylmää rieslingiä. Aurinko kurkki pilvien takaa ja tuli jotenkin kesäinen olo. Kohta päästään taas saareen! Ihan täydellistä!

 

F&T

haukipihvit

haukipihvit_1

haukipihvit_2

 

Hetkiä Helsingissä

Karistin tiistaina Turun pölyt jaloistani ja suuntasin Helsinkiin. Päätin tavata mahdollisimman monta ystävääni ja onnistuinkin siinä hyvin.

Ensimmäinen tapaaminen tapahtui heti saavuttuani Helsinkiin, paikkana kahvila La Torrefazione Aleksanterinkadulla. Viihtyisä ja rento italialaistyyppinen paikka, missä oli supperhyvää kahvia. Tutustuin Roomassa ollessani kahteen nuorukaiseen, ja välillemme syntyi ystävyys, joka siirtyi mukanamme Suomeen. On ollut ihanaa saada ystäviksi kaksi luovaa ja lahjakasta nuorta miestä, joiden elämäntilanteet ovat jotain ihan muuta kuin omani. Eri ikäisten ystävien omistaminen on jotain aivan käsittämättömän rikastuttavaa. Kahvihetki hurahti hetkessä ja lupasimme tavata taas jossain. Ehkä saan seuraavaksi houkuteltua nuorison Satakuntaan.

Ihanan energinen ystävättäreni pörhälsi suoraan uudesta työpaikastaan luokseni ja oli seuraavan kohtaamisen aika. Ystäväni vei minut syömään mainioon italialaiseen ravintolaan Il Trioon, missä päivitimme kuulumiset loistavan pastan ja pitsan äärellä. Olemme tunteneet teinitytöistä asti ja vaikka edellisestä tapaamisesta olisi kulunut vuosi, niin kuin tällä kertaa, niin tuntuu kuin jatkaisimme siitä mihin viimeksi olimme jääneet. On huikeaa että on ystäviä, jotka tuntevat sinut läpikotaisin vuosikymmenien ajalta. Yövyin ystäväni luona ja emme meinanneet malttaa mennä nukkumaan, sillä juttua olisi riittänyt vaikka miten pitkään… Toivottavasti seuraavaan tapaamiseen ei mene kokonaista vuotta.

Kolmannet treffit saimme sovittua Malmin kauppakeskukseen. Kiireinen ystäväni sai kuin saikin järjestymään aikaa minulle. Hän oli lähdössä Hämeenlinnaan luennoimaan, joten sovimme treffit paikkaan, mistä hän pääsi kätevästi matkaan. Meille jäi aikaa miltei kaksi tuntia. Ystäväni on läsnäolon mestari. Hälyinen kauppakeskus katosi ympäriltämme kun hörpimme isot lattet viihtyisässä Espresso Housen kahvilassa. Meidän tiemme kohtasivat 1990-luvun alkupuolella kotimaisen kirjallisuuden opintojen parissa ja Facebookin myötä ystvyytemme heräsi uudelleen. Meidän elämämme ovat  oikeastaan tyystin erilaiset, mikä jollain tavoin ehkä juuri vetää meitä puoleensa. Olen todella kiitollinen ystävyydestämme. Tapaamisemme jälkeen olin inspiroitunut  – tiedän että hänellä on sellainen vaikutus moniin ihmisiin.

Rautatieasemalta kävelin hotelliimme Glo Hotel Artiin. Kävin suihkussa, lueskelin kirjaa ja otin pienet päiväunetkin. Pukeuduin oopperailtaa varten ja menin odottamaan hotellin upeaan aulaan Trubaduuria. Päiväunieni aikana lumimyrsky oli vallanut Helsingin kadut ja aulaan saapui luminen ja märkä mies. Emme antaneet sään haitata. Veimme T:n tavarat huoneeseemme ja lähdimme lumen ja tuulen keskelle etsimään ruokapaikkaa. Lumi ja tuuli riepottelivat meitä ja koko kaupunkia. Meitä nauratti. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun olemme saaneet kokea Helsingin tässä moodissa. T oli tsekannut valmiiksi Sushibar+Wine -ravintolan Fredalta, missä oli aivan loistavat sushit! Ehkä yhdet parhaista ikinä.

Illan ja viikon  ehdoton kohokohta oli Carmen Kansallisooperassa. Tarina ja ooppera olivat meille entuudestaan tutut Finnkinon MET-esityksistä, mutta kyllä livekokemus on aina ihan oma juttunsa. Sairastapaus hieman sekoitti esitystä, sillä Don Josén roolin esittäjä Daniel Johansson ei pystynyt itse laulamaan ja hänen paikkaajansa esitti laulut estradin sivusta. Mutta yllättävän vähän se haittasi.  Muuten Carmen oli juuri niin upea ja traaginen kuin sen kuuluukin olla.

Oopperan jälkeen olimme täysin valmiit nukkumaan – onneksi hotellin sänky oli todella hyvä. Glo Hotel Artin aamiainen oli myös aivan loistava. Körottelimme aamulla bussilla Turkuun ja minä palasin Satakuntaan.  Lomaa on jäljellä vielä muutama päivä ja aion ottaa todella iisisti.
 
F

PS Ihanien ystävien tapaaminen oli niin inspiroivaa ja intensiivistä, että unohdin ottaa kuvia, mikä oli oikeastaan juuri sitä, mitä kaipasinkin. Muutama räpsy sentään Glo Hotel Artin aulasta T:tä odotellessa…

glohotelart

glohotelart_7

glohotelart_6

glohotelart_5

glohotelart_4

glohotelart_3

glohotelart_2

glohotelart_1

 

 

Ruualla rakastaja

Hei olen Marjaana, joka myös Flirttimaisterina tunnetaan. Olen ruualla rakastaja. Jostain luin joskus että ruokaa ja tunteita ei saa sekoittaa. No, minä sekoitan tunteet kaikkeen. Etenkin ruokaan.

T teki  eilen pitkän ja intensiivisen päivän töissä kun minä chillailin huolettomana kamerani kanssa turuilla ja toreilla. Ja hieman shoppailinkin.

Miten muulla voisin tasapainottaa tätä epätasapainoa kuin valmistamalla rakkaalleni maukkaan aterian?  Oli ehdottomasti pastan aika. Jotenkin spaghetti alla puttanesca eli ilotytön pasta tuntui ainoalta oikealta vaihtoehdolta.

Ainekset:

500 g spagettia
kastike:
1 tlk säilöttyjä kokonaisia tomaatteja (400g)
2 pientä sipulia
3 valkosipulin kynttä murskattuna
1 prk sardellifileitä
1 dl mustia kivellisiä oliiveja ( poista kivet ja halkaise oliivit)
2 rkl kapriksia
nippu persiljaa
1 tuore chili pieneksi silputtuna
neitsytoliiviöljyä

Ohje:

Pastavesi kiehumaan. Pannulle reilusti oliiviöljyä. Sipulit kuullotetaan ensin ja perään heitetään sardellifileet. Fileet oikeastaan katoavat sipulien ja oliiviöljyn joukkoon. Sitten vuorossa on valkosipuli, chilisilppu ja tomaatit. Seuraavaksi  on oliivien ja huuhdeltujen kapristen vuoro. Sekaan vielä reilusti persiljaa.  Annetaan hautua parikymmentä minuuttia, jonka aikana ehtii keittää spagetin. Lopuksi spagetti sekoitetaan kastikkeeseen ja päälle vielä persiljaa ja hyvää oliiviöljyä. Italialainen punaviini olisi sopinut komeasti kaveriksi. Nam ja maiskis.

 

F

ilotytonpastaa

ilotytonpastaa_1

ilotytonpastaa_2

ilotytonpastaa_3