Rakkauselämä kukoistaa joutilaisuudessa

Viikkoja onkin vierähtänyt jo vaikka miten monta viime postauksesta… On varmaan ollut kiireitä? Itse asiassa ei. Muutto- ja muutosprosessi ovat vain vieneet huomiota ja energiaa blogilta ja muilta kuvioilta. Olemme tarvinneet aikaa ja tilaa ja ennen kaikkea joutilaisuutta kaupunkikodin muuton ja minun elämäntaparemontin jälkeen ja keskellä.

Rakkauselämämme ei kestä liikaa touhua, vaan vaati rauhaa ja tekemättömyyttä. Tämä ei tietenkään onnistu aina, mutta olemme huomanneet että jos erilaiset askareet vievät ison osan monesta viikonlopusta peräkkäin kuten nyt tapahtui muuttotouhun tiimellyksessä, niin sitten onkin tasoitettava tilanne karsimalla kaikki ylimääräinen pois. Viimeiset viikonloput olemmekin käpertyneet tiiviisti toisiimme ja antaneet monen asian olla. Tämä on myös siksi tarpeen, että kohta alkaa kevätkiireet ja alkukesäänkin jo monenlaista ohjelmaa.

Joutilaisuus ei tarkoita totaalista tekemättömyyttä, mutta sitä se merkitsee, että on runsaasti aikaa vain olla. Hyvin usein se tarkoittaa meidän tapauksessamme sitä, että loikoilemme pitkään aamuisin ja lounaan jälkeen. Tai istumme sohvalla tai ulkosalla kahvikupit käsissämme ja keskustelemme verkkaiseen tahtiin elämästämme. Emme ole sopineet mitään tapaamisia, emme myöskään tee kuin aivan välttämättömimmät työt kuten laitamme ruokaa tai teemme veroilmoituksen. Uimahalliinkin lähdemme vasta sitten kun tuntuu siltä. Kellon merkitys häivytetään lähes olemattomiin. Olemme huomanneet että rakkauselämä kukoistaa joutilaisuudessa.

Marjaana

Koko potentiaali käyttöön rakkaudessa!

Mielestäni rakkauselämä on elämän osa-alueista se, joka kiinnostaa ihmistä kaikkein eniten, rakkaudesta myös puhutaan ja kirjoitetaan paljon.

Olen kuitenkin saanut kuulla joitakin kommentteja, joissa kehotetaan vaikenemaan rakkauselämästä. Hyvin monet, tututkin ihmiset, ohittavat blogimme, vaikka he varmasti tietävät että se on meille rakas ja tärkeä harrastus. Luullakseni se johtuu juuri blogimme aihepiiristä. Voin tietysti olla väärässä, mutta sellaisen vaikutelman olen saanut. Onneksi saamme kuitenkin myös positiivista palautetta ja kannustavia kommentteja, mikä tietenkin motivoi jatkamaan.

Olen lukenut, että ihminen alisuoriutuu herkimmin kolmella elämän osa-alueella: menestyksessä (tässä tapauksessa kyse on urasta ja vauraudesta), luovuudessa ja rakkaudessa. Tai ainakaan hän ei käytä kaikkea sitä potentiaalia, mikä hänellä olisi mahdollista. Allekirjoitan väitteen täysin. Rakkaus, menestys ja luovuus ovat kaikki kolme asioita, joihin liittyy valtava määrä tunteita, pelkoja, ennakkoluuloja ja kieroutuneita mielikuvia ja ajatuksia. Tyyliin varakkuus on vain osan etuoikeus ja se vaatii kultalusikkasuussa-lähtökohtaa ja luovuuskin (erityisesti jos puhutaan jo suoranaisesta taiteilijuudesta) on harvojen erityislahjakkuuksien heiniä. Rakkaus on asia joka ehkä kuuluu meille kaikille varallisuudesta ja asemasta huolimatta, mutta ainakaan se ei ole pitkäkestoista ja loppujen lopuksi aina joku käyttää jotakuta hyväkseen ja asiat menevät jossain vaiheessa persilleen eli missään tapauksessa ei kannata heittäytyä rakkauden vietäväksi.

Rakkaus on tunne, mutta se on myös ensisijaisesti tekoja. Rakkaus on myös valintaa ja sen avulla on mahdollisuus kohottaa oma elämänsä jollekin aivan uudelle tasolle. Se että olen uskaltanut nostaa rakkauselämän elämäni tärkeimmäksi osa-alueeksi on antanut niin paljon, että sitä on vaikea käsittää. En tiedä onko minulla kaikki mahdollinen potentiaali vielä käytössä, mutta ainakin olen pistänyt peliin kaiken sen minkä olen kyennyt. Olen valinnut olla Pekalle lempeä, hellä, kova, epäitsekäs, ystävällinen, kiitollinen, kiltti, avoin, terveen itsekäs, luotettava, luottavainen, avokätinen, läsnäoleva ja rakastava kumppani – ja olen saanut takaisin aivan järisyttävän paljon. Välillä on hirvittänyt ja aina ei ole ihan koko kapasiteetti ollut käytössä kaikilta osin, mutta missään vaiheessa en ole sortunut alisuoriutumaan ja ottanut hälläväliä-asennetta rakkauttamme ja parisuhdettamme kohtaan. Tämä on valinta, josta nautin päivittäin korkojen kera.

Marjaana

Kammottava kanssamatkustaja, lapsellista käyttäytymistä, surkea hotellihuone, märät sukat ja ulosajo

Teimme Pekan bändin keikan vuoksi viikonloppuna pienen tripin Helsinkiin. Hyppäsimme lauantaina Turusta junaan, missä samaan vaunuun kanssamme osui henkilö, joka onnistui aiheuttamaan hämmentävän huonolla käytöksellään tilanteen, missä huomasimme taputtavamme kun kyseinen rouva ohjattiin ulos junasta Karjaalla.

Vaikka yritin varautua verensokerieni todennäköiseen laskuun kantamalla mukanani hedelmiä, niin löysin itseni junamatkan jälkeen nälkäisenä harhailemasta Pasilan Lidlissä tilassa, missä 45-vuotias nainen käyttyäytyi pikemminkin kuin viisivuotias. Onneksi aviomies otti tilanteen haltuun: otti vaimoa kädestä kiinni, kuljetti ohi houkutusten ja keräsi ostoskoriin järkevää syömistä ja minä sentään ymmärsin olla heittäytymättä kaupan lattialle itkupotkuraivoamaan, vaikka mieli teki. Litimärkä sohjo ja vesirapakot olivat vallaneet Pasilan kadut ja saavuimme hotelliin rouvan kengät ja sukat märkinä ja vatsa kurnien. Hotellihuone oli hieman Ruotsinlaivan hyttiä isompi ja sen estetiikka oli suoraan 1990-luvulta. Olin täysin varma, että sänky ei ollut 120 senttiä leveämpi. En tiennyt mitä olin odottanut, mutta huoneen nähtyäni en tiennyt itkeäkö vai nauraa.

Pekka keskittyi kaivamaan minulle repusta välipalaa, vakuutteli sängyn olevan ainakin 140-senttinen ja mietti miten kenkäni saadaan kuiviksi ennen illan rientoja. Välipala ja pieni lepohetki auttoivat ja hetken päästä olimmekin jo hotellin viihtyisässä aulabaarissa ja minä riemuitsin sieltä löytämästäni kimppakutimesta, johon neuloin hymyssä suin pari kierrosta. Mikä ihana idea!

Illan tilauskeikka oli yksityistilaisuudessa ja illasta muodostuikin todella hauska: tapaaminen bändiperheen kesken pitkästä aikaa oli ihana ja juhlaohjelmasta nauttiminen yllätti minut todella iloisesti. Aamulla en vielä tiennyt jammaavani letkassa Palefacen tahdissa ventovieraiden ihmisten keskellä. Ja miten ylpeä olinkaan Transkaakosta, joka veti taas kerran hienon setin. Kävelimme puolen yön aikaan lähellä olevaan hotelliin ja meillä oli tosi kiva fiilis. Ihanat ihmiset ja musiikki ovat ihmeellisiä asioita.

Aamulla totesimme nukkuneemme hyvin ja myönsin että sänky oli oikein mukava ja riittävän leveä. Hotellin aamiainen oli mainio ja minua nauratti edellisiltapäivän surkeuteni. Seuraavaksi suuntasimme Ateneumiin, missä näimme rakkaan ystävämme ja ihastelimme Suomen taiteen tarina -näyttelyn upeaa ja erilaista esillepanoa. Klassikkoteokset olivat saaneet rinnalleen tuntemattomampia teoksia ja ne oli pantu näytille uudella ja inspiroivalla tavalla. Olimme kaikki kolme todella vaikuttuneita.

Juuri kun olimme saaneet kierroksemme tehtyä Ateneumiin tuli palohälytys ja meidät johdatettiin ilman ulkovaatteita ulos kadulle. Emme kuitenkaan jääneet kärvistelemään sinne ja odottamaan tilanteen kehittymistä, vaan suuntasimme viereiseen kahvilaan, missä seuraamme liittyi nuori taiteilijaystävämme, jonka kanssa inspiroivat keskustelut jatkuivat vielä herkullisen brunssin äärellä Sandrossa.

Illan suussa hyvästeltyämme ystävämme hyppäsimme Turun junaan ja totesimme reissun olleen oikein onnistunut ja monella tavalla hauska ja mukava: musiikkia, taidetta, ystäviä, ihania keskusteluja, viiniä, herkullista ruokaa ja rakkautta&huolenpitoa.

Marjaana

Sinunkaupat – Marjaana ja Pekka tässä hei!

Olemme kirjoittaneet blogiamme päivän yli kolme vuotta ja vietimme eilen ikimuistoisen hääpäivän ja blogin 3-vuotissynttärit Suomen Turussa. Aamulla nukuimme pitkään, iltapäivällä kumosimme pullon sampanjaa ja illan suussa lähdimme kaupungille. Ensin kävimme kiskaisemassa Anniskeluravintola Portissa GT:n aperitiiviksi ja sen jälkeen suuntasimme lempiravintolaamme Mamiin syömään paikan jumalaisen herkullisen menun: fenkolikeittoa tryffelivaahdolla, paras skagen ikinä, loistavaa ankanrintaa yllättävine höysteineen ja lopuksi vielä kotimaista chevreä ja jälkiruuaksi mustikkaa, valkosuklaata ja jukurttia. Kaksi ja puolituntisen oraalisen orgian jälkeen kaipasimme vielä hieman sielun ravintoa ja otimme pari askelta Aurajoen rannassa ja pujahdimme sisään Tiirikkalan ovesta.  Illan viihdyttäjänä oli The Rec  Quintet, joka hurmasi meidät musisoinnillaan.

Täydellinen ilta, jonka aikana teimme päätöksen, jonka olemme antaneet muhia tovin päissämme. Osallistuminen Radion Suomen Iltaan antoi alkusysäyksen ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Aiomme jatkossa kirjoittaa omilla etunimillämme. Silloin kun aloitimme kolme vuotta sitten tämän blogin, emme oikein tienneet mitä olemme tekemässä ja mitä tässä oikein tapahtuu. Jonkin verran nimimerkkien taakse meneminen liittyi myös siiviiliammatteihimme. Nyt on vettä virrannut tarpeeksi niin Aura- kuin Kokemäenjoessakin. Flirttimaisteri ja Trubaduuri pysyy edelleen blogimme nimenä, mutta vastedes teksteissä ovat me,  Marjaana ja Pekka.

 

 

Rakkautta ilmassa – ja se tekee mieli huutaa koko maailmalle!!!

Jos jokin tämän parisuhdeblogin pitämisessä on erityisen mukavaa, niin se että minulle kerrotaan aika usein pienistäkin askelista rakkausrintamalla. Minä en nimittäin naura tai vähättele. Minä riemuitsen sydämeni kyllyydestä jokaisesta pienestäkin liikahduksesta rakkauden suuntaan. Joku on uskaltautunut nettitreffeille, joku toinen on löytänyt uutta vipinää vanhassa suhteessaan ja joku on taas tavannut ihmisen, johon tuntee vetoa… puhumattakaan siitä, kun sitten kolisee oikein kunnolla. Minä luen ja kuuntelen jokaisen viestin ja kertomuksen iho kananlihalla ja kerron niistä tohkeissani T:lle. Siellä täällä – kaiken pimeyden ja räntä- ja lumisateen keskellä on kuulkaa rakkautta ilmassa ja voi taivas, miten ihanaa se on!

Muistan miten tuskallista se oli, kun teki mieli huutaa omaa rakastumisen kokemustaan ihan kaikille. Yritin varmaan pidätellä ja toimia kuten kulttuurissamme on tapana, mutta äärimmäisen heikoin tuloksin. Kerroin rakkaudestamme ihan kaikille, jotka hiukankin jaksoivat kuunnella, tai eivät ymmärtäneet paeta paikalta. Blogi syntyi varmasti osaksi myös siksi, että tarve ei ole kadonnut miltei kymmenen vuoden aikana mihinkään. Rakkaus ja intohimoinen parisuhde ovat sellainen voimavara, joka näkemykseni mukaan muuttaa oikeasti maailmaa – ja olisi perin outoa olla hiljaa tämmöisestä mullistavasta löydöksestä. Minun mielestäni. Onneksi Trubaduuri on kanssani samaa mieltä.

Tällä viikolla ei ole pelkästään amerikkalaislähtöinen rakkauden juhla, joka meillä ystävänpäivänä tunnetaan, vaan myös meidän hääpäivämme ja blogimme 3-vuotissynttärit. Aiomme siis vastaisuudessakin pitää meteliä rakkaudesta, sillä loppupeleissä vain siitä on kysymys.

All you need is love.

F

Kun melkein lakkasin uskomasta rakkauteen

Muistan vieläkin sen tunteen, kun ensimmäisen avioliittoni mentyä nurin aloin epäillä ettei sellaista asiaa kuin rakkaus ole olemassakaan.

Minulla oli kuitenkin plakkarissa kokemus, joka kannatteli uskoani ja pani minut epäilemään tunnettani. Olen nimittäin kasvanut rakkauden keskellä. Vanhempieni avioliitto kesti melkein 30 vuotta ja se oli ns. rakkausavioliitto. Heidän suhteensa päättyi isäni kuolemaan, mutta rakkaus ei ole kadonnut edelleenkään mihinkään.

Silloin kun meinasin menettää uskoni rakkauteen, aloin etsiä sitä monista muistakin paikoista kuin omasta kokemuksestani: kirjoista, musiikista, elokuvista, muista ihmisistä jne. Nyt puhun nimenomaan kahden aikuisen ihmisen välisestä, intohimoon perustuvasta parisuhderakkaudesta, sillä rakkauteni lapsiini ei ole koskaan ollut epäilyksen alla. Etsintäni ei ollut turha, vaan rakkautta löytyi monista paikoista. Erityisesti koin tärkeäksi kohdata ihmisiä, joilla oli parisuhteessaan hyvä olla. He valoivat uskoa rakkauteen ja mahdollistivat sen, että pystyin olemaan avoinna, kun se sitten osui kohdalle ja rakastuin Trubaduuriin.

Tänään Yle Fem Teemalla alkoi kolmiosainen sarja Sinun, ikuisesti, missä käydään läpi kuuden tanskalaispariskunnan rakkaustarinoita. Heidän parisuhteensa ovat kestäneet ikuisuuden. Ensimmäinen jakso oli todella koskettavaa katseltavaa ja sulattaa paatuneemmankin katsojan sydämen. Lämmin suositus kaikille nille jotka uskovat rakkauteen ja nille, jotka meinaavat välillä olla uskomatta.

F

Kuva: http://www.dr.dk

Eriparia

En jaksa lakata hämmästelemästä meidän erilaisuuttamme. Meidän tapauksessa erilaisuutemme on jo ulkoisestikin niin silmiinpistävää, että se ei jää kenellekään epäselväksi. Trubaduuri on miltei 190-senttinen ja tumma kuin mikä, minä piirun verran yli 165 senttiä ja vaalea. Vaikka blondius tuleekin nykyään purkista, niin ihon kelmeys on aitoa. Minun nahkani ei päivety kauniin ruskeaksi kevään ensimmäisten auringon säteiden jälkeen, kuten puolisollani. Mieheni olemus on suora, rasvaton, kevyt ja hoikka, kun taas minun kehoni koostuu kurveista, ulokkeista, pyöreydestä, rasvasta ja isosta massasta.

Mutta erilaisuutemme ei todellakaan jää näihin ulkoisiin asioihin. Se on tullut todistetuksi moneen kertaan myös lähiaikoina. Viime viikon vastoinkäymisten jälkeen asiat ovat edenneet ihan mukavasti ja tuntuu että olen saanut jostain uudesta kiinni. Yritän saada otetta vuosikymmeniä minua riivanneista addiktioista ja nujertaa ne. Tiedostaminen ei ole ongelma, mutta epäonnistumisen pelko ja kärsimättömyys ovat. Erityisesti kärsimättömyys. Vaikka tiedän asioiden tapahtuvan hitaasti ja ymmärrän pysyvän muutoksen syntyvän vain maltilla, niin minun on jumalattoman vaikeaa hyväksyä tilanne. Sorrun niin helposti kohtuuttomiin vaatimuksiin ja mopo meinaa karata käsistä suuntaan jos toiseen.

Trubaduurin psyyke on täysin toisenlainen. Hän tekee harvoin (lue: ei koskaan) ylilyöntejä oikeastaan minkään asian suhteen, hän on kärsivällinen, maltillinen ja pitkäjänteinen. Se mikä on minulle ihan helvetin vaikeaa, on hänelle luontaista ja helppoa. Minulla on siis vieressäni opettaja ja guru vailla vertaa.

Aivan kuten T:lläkin on minussa. Mieheni katoaisi rutiineihinsa, askeettisuutensa ja tasapaksuun elämään ilman minua. Hänestä katoaisivat elämänilo, spontaanisuus, sosiaalisuus, nauru, hulluttelu ja kauneus.

Onhan se ihan mieletöntä että olemme löytäneet toisistamme vastavoiman itsellemme. Minä annan ja saan. Hän antaa ja saa. Ja tämä ei vaadi mitään erityistä, olemme vaan omia itsejämme ja annamme palaa!

F

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lupa koskettaa

Kysyin T:ltä, kokeeko hän että hänen pitää erikseen eleellä tai jollakin muulla tavoin varmistua siitä, voiko hän koskettaa minua. Hän vastasi kieltävästi. Ja näinhän se on.

Minun miehelläni on lupa koskettaa minua aina kun hän haluaa. Se ei johdu siitä, että olemme naimisissa, vaan siitä että mieheni kosketus ei ole koskaan vaativa tai alentava. Hän koskettaa minua vain yhdestä ainoasta syystä – rakkaudesta.

Sen vuoksi hänelle on myönnetty tämä järisyttävän suuri etuoikeus. Sama pätee tietysti myös toisin päin. Minulla on lupa koskettaa miestäni aina kun haluan.

#metoo -kampanjan myötä on ollut järkyttävää ymmärtää miten paljon vääryyttä ja hyväksikäyttöä tämän asian suhteen ihmiset kohtaavat ja ovat kohdanneet. Ja toisaalta sen kääntöpuolena miten merkityksellinen asia se on, jos sinulla on lupa koskettaa toista.

F

Parisuhde ulkonäkökulmasta

Meidän kaikkien keho näyttää juuri sellaiselta kuin se  on sillä hetkellä. Vaatteilla pystyy vaikutelmaa muuttamaan pahempaan tai parempaan suuntaan. Parisuhteessa väistämättä näkee kumppaniaan alasti,  ja harvemmalla meistä on klassisessa mielessä mikään täydellinen vartalo. Parisuhteen kuuluisikin olla ulkonäköpaineeton alue, jossa kummallakaan ei ole kumppanin eikä myöskään oman vartalon suhteen mitään ulkonäöllisiä vaatimuksia. Tarkoitan siis alastonta vartaloa. Itselläni on melkoisen vähän näkyviä lihaksia ja F:llä reilusti ylipainoa. Koska kummankaan keholle juuri tässä hetkessä ei voi tehdä mitään, hyväksymme ne sellaisena kuin ne ovat, mikä ei suinkaan tarkoita että niitä ei voisi muuttaa. Mutta muutoksen pitää tapahtua ilman paineita.

Mielestäni osuva rakkauden määritelmä on se että hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on. Se tarkoittaa myös ulkonäköä. Silti myös se, että miettii miten oman alastoman vartalonsa pukee on rakkauden teko kumppaniaan kohtaan. Tämä koskee siis kumpaakin osapuolta. Tietenkään koko ajan ei tarvitse pitää niitä kivoimman näköisiä, mutta ei välttämättä mukavimpia vaatteita. Mutta jos edes silloin tällöin ja vähän useammin kuin pelkästään juhliin mentäessä, niin se saattaa johtaa mukaviin seurauksiin… Ja jos ei itse tiedä miten sen tehdä, voi kysyä kumppaniltaan mikä häntä  miellyttäisi. F haluaisikin lanseerata Anna kumppanisi pukea sinut -kamppanjan.

Itse olin aivan hulluna F:ään koko viikonlopun ajan kun hänellä oli tiukka kietaisumekko ja huulipunaa perjantaina. Itsekin yritin miettiä päälleni jotain F:n mielestä kivaa, ja ilmeisesti onnistuinkin (hänen avustuksellaan) siinä. Ainakin tunsin oloni komeaksi 🙂 Perjantain illanvietto ulkona ystävien kanssa olikin siten samalla pitkä esileikki ennen loppuviikonloppua. Kannattaa siis luopua välillä mukavuudenhalusta omien vaatteiden suhteen jos haluaa pitää intohimon yllä.

T

Kollaasi

Mitä olemme oppineet suutelemisesta?

Tällä viikolla vietetään parisuhdeviikkoa ja kannamme näin lauantain kunniaksi kortemme kekoon ja käsittelemme yhtä parisuhteemme kulmakiveä, mikä ei suinkaan ole yhteinen asuntolaina tai avioliittotodistus, vaan suuteleminen.

Olemme kertoneet olevamme kovia pussailemaan ja suutelemaan. Mikä siinä touhussa sitten on niin erityisen kivaa ja miten me sen teemme? Ja mitä me ylipäätään ajattelemme suutelemisesta? Tässäkin asiassa olemme niitä ns. kokemusasiantuntijoita eli kaikki tässä kertomamme perustuu puhtaasti siihen miten me asian koemme.

1. Suuteleminen on liima välillämme. Se ei ole lupaus seksistä, mutta se voi johtaa siihen. Kumpikin meistä on sitoutunut tähän ennakko-oletukseen.

2. Emme suutele muiden kanssa, koska suuteleminen on keskeinen osa meidän keskinäistä rakkaussuhdettamme. Se on suhteemme erityispiirre. Pussailu on asia erikseen. F jakelee auliisti pusuja ja suukkoja sinne ja tänne. T ei sitä tee, mutta ymmärtää että se on F:n tapa olla – ihminen.

3. Emme niinkään mieti tekniikoita kun suutelemme, vaan annamme fiiliksen viedä, mutta olemme huomanneet että suutelun lisäksi saman ilman hengittäminen huulten ollessa hyvin lähekkäin on yleensä aika kiihottavaa.

4. F rakastaa kun T suutelee häntä yllättäen niskaan. Sitä ei tapahdu usein, mutta se vie yleensä jalat alta.

5. Jos suudelmat keskittyvät vain huuliin tai kasvoihin, niin paljon jää kokematta. Koko keho on tehty suudeltavaksi. Eri kohdat ihossa tuntuvat myös huulissa eri tavoin ja saavat aikaan monenlaisia ihania tuntemuksia. Sanotaanhan, että iho on ihmisen tärkein sukupuolielin. T:llä korvat ovat erityisen herkät suudelmille.

6. Suuteleminen on ihan keskeinen osa yhdessäoloamme. Voiko sanoa harrastavansa suutelemista?

7. Suukottelemme toisiamme myös muiden ihmisten nähden. Välillä tuntuu että Suomessa se koetaan jotenkin huonona käytöksenä tai ainakin jotenkin alleviivaavana. Italiassa ja muualla Euroopassa suutelevia pareja näkee joka puolella – ja mielestämme siinä ei ole mitään itsensä tykö tekemisen meininkiäkään. Rakastuneet ihmiset suutelevat toisiaan, koska heistä nyt sattuu tuntumaan siltä. Suomessa suuteleva pari on yleensä joko nuori tai humalainen. Mitähän tämä kertoo kansakunnastamme?

8. Suudelmat aloittavat ja lopettavat päivämme. Ja niitä viljellään pitkin yhdessäolomme hetkiä. Jos joskus suuteleminen jää jostain syystä esimerkiksi aamulla vähiin, havahdumme puutokseen aika nopeasti. Suutelemisen terveysvaikutukset ovat myös mielestämme kiistattomat.

9. Teinit kestävät suutelevat aikuiset oikein hyvin, varsinkin jos he ovat kasvaneet pienestä pitäen heidän keskellään.

10. Emme halua lopettaa suutelemista ikinä! Se on vaan niin järjettömän ihanaa.

F&T