Mitä olemme oppineet suutelemisesta?

Tällä viikolla vietetään parisuhdeviikkoa ja kannamme näin lauantain kunniaksi kortemme kekoon ja käsittelemme yhtä parisuhteemme kulmakiveä, mikä ei suinkaan ole yhteinen asuntolaina tai avioliittotodistus, vaan suuteleminen.

Olemme kertoneet olevamme kovia pussailemaan ja suutelemaan. Mikä siinä touhussa sitten on niin erityisen kivaa ja miten me sen teemme? Ja mitä me ylipäätään ajattelemme suutelemisesta? Tässäkin asiassa olemme niitä ns. kokemusasiantuntijoita eli kaikki tässä kertomamme perustuu puhtaasti siihen miten me asian koemme.

1. Suuteleminen on liima välillämme. Se ei ole lupaus seksistä, mutta se voi johtaa siihen. Kumpikin meistä on sitoutunut tähän ennakko-oletukseen.

2. Emme suutele muiden kanssa, koska suuteleminen on keskeinen osa meidän keskinäistä rakkaussuhdettamme. Se on suhteemme erityispiirre. Pussailu on asia erikseen. F jakelee auliisti pusuja ja suukkoja sinne ja tänne. T ei sitä tee, mutta ymmärtää että se on F:n tapa olla – ihminen.

3. Emme niinkään mieti tekniikoita kun suutelemme, vaan annamme fiiliksen viedä, mutta olemme huomanneet että suutelun lisäksi saman ilman hengittäminen huulten ollessa hyvin lähekkäin on yleensä aika kiihottavaa.

4. F rakastaa kun T suutelee häntä yllättäen niskaan. Sitä ei tapahdu usein, mutta se vie yleensä jalat alta.

5. Jos suudelmat keskittyvät vain huuliin tai kasvoihin, niin paljon jää kokematta. Koko keho on tehty suudeltavaksi. Eri kohdat ihossa tuntuvat myös huulissa eri tavoin ja saavat aikaan monenlaisia ihania tuntemuksia. Sanotaanhan, että iho on ihmisen tärkein sukupuolielin. T:llä korvat ovat erityisen herkät suudelmille.

6. Suuteleminen on ihan keskeinen osa yhdessäoloamme. Voiko sanoa harrastavansa suutelemista?

7. Suukottelemme toisiamme myös muiden ihmisten nähden. Välillä tuntuu että Suomessa se koetaan jotenkin huonona käytöksenä tai ainakin jotenkin alleviivaavana. Italiassa ja muualla Euroopassa suutelevia pareja näkee joka puolella – ja mielestämme siinä ei ole mitään itsensä tykö tekemisen meininkiäkään. Rakastuneet ihmiset suutelevat toisiaan, koska heistä nyt sattuu tuntumaan siltä. Suomessa suuteleva pari on yleensä joko nuori tai humalainen. Mitähän tämä kertoo kansakunnastamme?

8. Suudelmat aloittavat ja lopettavat päivämme. Ja niitä viljellään pitkin yhdessäolomme hetkiä. Jos joskus suuteleminen jää jostain syystä esimerkiksi aamulla vähiin, havahdumme puutokseen aika nopeasti. Suutelemisen terveysvaikutukset ovat myös mielestämme kiistattomat.

9. Teinit kestävät suutelevat aikuiset oikein hyvin, varsinkin jos he ovat kasvaneet pienestä pitäen heidän keskellään.

10. Emme halua lopettaa suutelemista ikinä! Se on vaan niin järjettömän ihanaa.

F&T

Vieras mies tuli taloon

Elämme tällä hetkellä hyvin erilaista vaihetta elämässämme. Minulla on jälkikasvuni kanssa seesteinen aika menossa ja työrintamallakin kohtuullisen vakaata. Trubaduurin tilanne on monella tavalla toisenlainen. Minulla on jotenkin hyvä kutkutus sisälläni jonkin uuden äärellä, mutta samalla monenlaiset epäilykset hiertävät mieltä. Minun ajatukseni pyörivät minussa ja prosessissani. Odotin perjantaina Trubaduuria kotiin kuin kuuta nousevaa etanapannut kolisten ja viinilasit kilisten. Suorastaan puhkuin intoa kaikesta mitä olin kokenut ja ajatellut viikon aikana: niin paljon kaikkea kerrottavaa T:lle – mutta mitä sitten tapahtuikaan?

Taloon astui vieras mies. Hän oli väsynyt, huolissaan, poissaoleva ja jokseenkin välinpitämätön minun prosesseistani. Hän ymmärsi oman tilanteensa paranevan vain kunnon yöunilla. Minulla oli toisenlaiset metodit. Minua nimittäin otti päähän. Sisäinen lapsi minussa tuittuili ja kiukutteli. Jäin mielenosoituksellisesti itsekseni olohuoneeseen ja jatkoin prosessointia viinilasin äärellä, mikä oli jokseenkin tylsää. Päätin kuitenkin olla menemättä T:n viereen ja kipusin yläkertaan nukkumaan. Keskellä yötä heräsin siihen kun valot syttyivät portaikossa ja hetken päästä sängyn vieressä seisoi unenpöpperöinen mies täynnä huolta. T oli herännyt ja tajunnut minun olevan poissa. Ensin hän oli pelästynyt, mutta sitten muistanut miten hänen vaimonsa oli joskus ennenkin suutuspäissään toiminut.

T tuli viereeni ja juttelimme hetken. Oma mies tuntui taas ihan tutulta. Sitten siirryimme yhdessä makuuhuoneeseemme samaan sänkyyn ja jatkoimme uniamme. Aamulla juttelimme kaikki asiat auki. Minua melkein hävetti kimpaantumiseni, mutta toisaalta riemuitsin siitä etten ollut nostanut yöllä sen suurempaa meteliä vaatimuksineni (näin tapahtui vielä suhteemme alkuaikoina muutaman kerran kun tulistuin jostain). T ei olisi nimittäin mitenkään pystynyt omassa olotilassaan antamaan minulle haluamaani huomiota. Nukuttuaan hyvin hän oli kuin eri mies: sai avattua omia asioitaan ja pystyi olemaan avoin minun maailmalleni.

Vierauden tunne, pettyminen, läsnäolottomuus, itsekkyys, väsymys, häpeä, huolet ja monet muut negatiiviset asiat ovat osa parisuhdetta – niin se vain on. Mutta miten näihin kaikkiin asioihin suhtautuu, se ratkaisee onnen määrän ja laadun. Olenko kiukutteleva, itsekäs ja pikkumainen ihminen, joka antaa toisen jyrätä omien tarpeideni yli? Vai olenko ymmärtäväinen ja empaattinen, mutta toisaalta omat rajani tiedostava ja tunteva aikuinen? Ei ihan kauhean vaikea valinta.

F

Kuvat ovat Emil Cedercreutzin museon patsaspuistosta Harjavallasta.

Vaimoni tuntuu vieraalta – enkö siis enää rakastakaan häntä?

Postauksen otsikko saattaa kuvastaa monenkin parisuhteessa elävän hetkellisiä ajatuksia. Jos tuon tunteen ottaa liian tosissaan ja alkaa vahvistaa sitä, voi oikeasti käydä niin, että rakkaus lopulta hiipuu. Yksi pitkän rakkaussuhteen ”salaisuus” on että puolisoon pitää päättää rakastua ja ihastua aina uudelleen, jotta rakkaus ja intohimo pysyvät yllä.

Arkipäivien viettäminen eri osoitteissa aiheuttaa monta kertaa sen, että perjantaisin minulla on usein jonkinlainen vierauden tunne vaimoani kohtaan. Pusuttelemisella, juttelemisella ja freijaamisella tunne menee ohi useimmiten jo samana iltana tai viimeistään seuraavana päivänä. Aikaisemmin vähän huolestuin ajatuksistani, mutta nyt tiedän että tunne on ohimenevä, kunhan vain päätän hullaantua omaan kultaani kerta toisensa jälkeen.

T

Kuva: Sinebrychoffin taidemuseon pysyvästä näyttelystä.

Kuva otettu Sinerbrychoffin taidemuseon kokoelmasta.

Aina ei stondaa

Ehkä on olemassa miehiä, joilla ei ole koskaan ollut mitään erektiovaikeuksia kenenkään kanssa. Mutta varmasti on paljon miehiä, jotka eivät ihan aina kiihotu kumppanista. Tai vaikka kiihottuvatkin niin koko keho ei ole täysin mukana hommassa. Itselläni ainakin voi välillä käydä niin eri syistä, esim. huolien,  hiprakan tai huonon asennon takia, enkä nyt usko että olisin jotenkin todella poikkeuksellinen miesyksilö.

Kuitenkin tuntuu siltä että edelleen ylläpidetään tarinaa aina valmiista miehistä. Tämä aiheuttaa sekä paineita että väärinkäsityksiä parisuhteessa. Nainen saattaa luulla että miehen rakkaus ja intohimo on hiipunut kun ei stondaa, vaikka syynä voi olla moni muu asia. Jos silloin asiasta ei puhuta kunnolla ja neutraalisti, siitä voi tulla suhteettoman suuri ongelma josta pahimmassa tapauksessa tulee vielä noidankehä jotenkin tähän malliin:

  • Kumpikaan ei ota asiaa puheeksi, mutta nainen ajattelee ettei mies enää halua häntä.
  • Mies arvaa tämän ja yrittää saada homman onnistumaan paremmin seuraavalla kerralla, mutta ei onnistu tai ei ainakaan nauti, koska on kerännyt itselleen liikaa paineita.
  • Mies pettyy itseensä eikä halua kohta enää pahemmin yrittääkään. Seksi alkaa tuntua suorittamiselta eikä niistä saa oikeastaan tyydytystä. Mies alkaa epäillä tunteeko enää vetoa kumppaniinsa.
  • Nainen on yhä varmempi siitä että miehen halut häntä kohtaan ovat loppuneet ja alkaa jopa epäillä uskottomuutta. Hän alkaa miettiä suhteen lopettamista.
  • ja niin edelleen…

Kannattaa siis puhua, ennen kuin on myöhäistä. Ja onneksi rakastella voi vaikka ei stondaisikaan.  Ja niinhän se menee lähes poikkeuksetta asian kuin asian kanssa, että onni on keskustelun päässä.

T

 

Nauru pidentää ikää ja parantaa parisuhdetta

Pyhämiehet ja vainajien muistopäivä. Miten tämä pariskunta vietti tämän pyhän päivän? Ei. Me emme kiikuttaneet kynttilöitä edesmenneiden isiemme haudalle tai muutenkaan juuri muistelleet maanpäällisen elämän jättäneitä sukulaisiamme, ystäviämme tai tuttaviamme. Me katselimme komedian nimeltä Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja nauroimme.  Paikoin tuntui että leffaa oli venytetty hieman liian pitkäksi, mutta siinä oli useita hillittömän hauskoja kohtauksia. Tämä kertoo yllättävän paljon meidän suhtautumisestamme elämään – ja myös huumorintajustamme. Me emme ole kovinkaan tarkkoja traditioiden ja konventioiden suhteen, paitsi jos tuntuu siltä. Joskus mennään hyvinkin konservatiiviseen tapaan – useimmiten ei.

Usein huumorintaju mainitaan yhdeksi hyveeksi kun puhutaan unelmien  elämänkumppanin ominaisuuksista.  Hyvät ihmiset. Ei se niin mene. Huumorintajun pitää olla samankaltainen kuin itselläsi, jotta siitä tulee tavoiteltava ominaisuus. Jos toinen nauraa kaksimielisyyksille ja toinen innostuu vain ja ainoastaan sanaleikeistä, niin nauru loppuu lyhyeen.

Me emme kumpikaan ole vitsien kertojia. Nauramme elävän elämän kommelluksille, sutkautuksille ja itsellemme. Joskus naurun kirvoittavat fingerporilaiset nokkeluudet tai mustaksi huumoriksi äityvät käänteet. Solsidan on yksi meidän ehdottomista suosikeistamme viihdemaailman tarjoamista humoristisista pläjäyksistä. Suhtaudumme kovin epäilevästi suomalaisten versioon, Onnelaan, mutta ehkä annamme sillekin mahdollisuuden. Myös lakoninen huumori viehättää, mikä on hyvä ominaisuus näin Länsi-Suomessa asuvalle.

Ystäväpiirissämme on muutamia loistavia tarinankertojia, joiden juttuja voisimme kuunnella ikuisuuksia. Nauramme myös toistemme jutuille, mikä on varmasti seurausta läsnäolon tuomasta tiiviistä vuorovaikutuksesta. Toisen puheesta tajuaa sen humoristiset piirteet, vaikka ne olisivat hyvin vaisujakin. Ulkopuoliselle juttujen hauskuus ei välttämättä avaudu ensinkään. Niin ja pieruille nauramme myös. Lähes aina.

Nauru on mahtava asia, joka yhdistää ihmisiä ja ehdottomasti antaa sisältöä parisuhteeseen.

Mille te nauratte?

F&T

solsidan_omslag.jpg

 

Älä koskaan ikinä pysy sellaisena kuin silloin!

Jäimme miettimään kysymystä, joka nousee usein parisuhteesta puhuttaessa. ”Millaiseen ihmiseen aikoinaan rakastuit?” Kysymyksen yleisyyden täytyy perustua ajatukseen, että ihminen on pohjimmiltaan sama ja toisessa ihmisessä rakastuu johonkin ydinminään, joka sitten vuosien saatossa hautautuu jonnekin ja jos haluaa rakastua ja löytää kipinän uudelleen, niin nämä ydinminät on kaivettava esiin.

Me näemme asian hieman toisin. Ihminen on oppiva ja muuttuva yksikkö, jonka kiehtovuus on juuri muutoksessa. Kymmenen vuoden takaiset minämme ovat  monella tavalla jotain muuta kuin mitä olemme tänään. Tottakai siellä on tuttuja elementtejä, mutta myös paljon sellaista minkä kuuluukin jäädä menneisyyteen.

Emme siis haikaile vanhoja hyviä aikoja, vaan keskitymme siihen hyvään, mikä on käsillä juuri nyt. F:n rauhoittuminen vetoaa Trubaduuriin ja  hän huokailee tyytyväisyydestä, ettei F ole enää säntäämässä sinne ja tänne. T ottaa asiat huomattavasti rennommin ja on ylipäätään avoimempi, mikä luonnollisesti viehättää F:ää. Ruuhkavuosia elävät alakouluikäisten lasten vanhemmat olivat kymmenen vuotta sitten varustettu monella sellaisella ominaisuudella, joita ei, luojan kiitos, enää tarvita. Nykyään tartumme esimerkiksi useammin kirjoihin ja keskustelut pyörivät lukemamme ympärillä. Tuntuisi aivan hullulta että sitä pitäisi pysyä sellaisena ihmisenä kuin on rakastumishetkellä ollut. Maailmaa muuttuu ja ihminen sen mukana. Ja se on ihan älyttömän kiinnostavaa – ja pitää ehdottomasti kipinää yllä.

Teini-ikäiset pojat vievät meitä aivan uusiin maailmoihin ja yritämme ymmärtää missä niissä mennään. Aina emme jaksa edes yrittää, mutta useimmiten nuorten elämässä on paljon inspiroivia juttuja, joita kannattaa kuunnella.

Olemme muuttuneet kymmenessä vuodessa niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Pariskunnilla jotka ovat olleet yhdessä useita kymmeniä vuosia muutoksen täytyy olla ihan järjettömän iso! Miten inspiroivaa se sitten on?

Mielestämme suhtautuminen itseensä ja toiseen kannattaa päivittää. Ja usein. Se versio joka olet juuri nyt on ainoa, mikä merkitsee. Ei se, mikä olet ollut – tai se mikä haluaisit olla.

F&T

 

 

 

Radiossa

Meillä oli todella  hauska ja jännittävä päivä eilen. Saimme kutsun Radio Suomen Iltaan Ylen Mediataloon suoraan lähetykseen keskustelemaan parisuhteesta ja hehkun säilyttämisestä parisuhteessa. Tietysti tartuimme mahdollisuuteen päästä keskustelemaan lempiaiheestamme. Ohjelman juonsi Paula Jokimies, joka oli aivan mahtava työssään ja teki meidän olomme rennoksi ja mukavaksi. Onneksi emme olleet ison asian äärellä kahdestaan, vaan kanssamme aiheesta olivat keskustelemassa Gia ja Miika Matkakuume-blogista.

Keskustelumme voi käydä kuuntelemassa Yle Areenasta!

F&T

 

Mars ja venus samassa altaassa

Viime sunnuntaina aloitimme taas uimisen. Tai oikeastaan T oli aloittanut sen jo aiemmin syksyllä, mutta viime viikonloppuna päädyimme pitkästä aikaa yhdessä samaan altaaseen. Niin kuin niin montaa asiaa tässä maailmassa, niin myös uimista me lähestymme varsin erilaisista lähtökohdista. Mars ja venus. Jing ja jang. Musta ja valkoinen.  Minä olen ollut aina varsinainen vesipeto ja opin uimaan jo reilusti ennen kouluikää. Lapsuudestani muistan erityisesti, että olin meressä uimassa koko ajan. Uimamaisterikin olen ja entinen uimaopettaja myös. T ei pitänyt lapsena uimisesta ja eikä myöskään oikein oppinut silloin koko hommaa. Jostain käsittämättömästä syystä hän kuitenkin päätyi opettelemaan uimisen jalon taidon  aikuisiällä ennen meidän tapaamistamme.

Minulle kaikki uimiseen liittyvä on ollut aina helppoa  – on sitten kysymys esimerkiksi sukeltamisesta tai kellumisesta. Suhteemme alkumetreillä T kysyi minulta neuvoja kellumisen opetteluun. En oikein tahtonut ymmärtää koko kysymystä. ”Menet veteen ja alat kellua – miten niin?” Ei onnistu kyseinen homma mieheltä edelleenkään.

Uiminen on kuitenkin yhteinen liikuntaharrastuksemme ja olemme siinä nykyään tasavertaisia. T:llä on parempi kunto ja hän hioo tekniikkaansa koko ajan. Minä porskutan menemään veden kannattelemana omalla tyylilläni  ja vauhti on varsin tasainen kummallakin. Peräkanaa me menemme.

Uimisen jälkeen on aina aivan valtavan hyvä olo ja yhdessä liikkuminen on ihan sikakivaa. Jos meillä olisi yhteistä aikaa enemmän haluaisin, että voisimme harrastaa myös tanssia yhdessä. Hiihtäminen, luisteleminen ja laskettelu ovat myös kivoja lajeja. Niin ja keilaaminen ja tietysti käveleminen… Sauvakävelyä harrastavat nykyään kuulemma hipsteritkin. Ainakin Turussa. Biljardista ei tule mitään, koska häviän aina –  enkä kestä sitä. Rullaluistelukaan ei onnistunut, koska T oli siinä niin surkea. Mitähän muita lajeja sitä voisivat tämmöiset sunnuntailiikkujat yhdessä kokeilla…?!

 

F

 

 

Mitä muuttaisin puolisossani…?

Kävin yhtenä päivänä ajatusleikkiä itsekseni. Jos haluaisin muuttaa Trubaduurissa jotakin, niin mitä se olisi… !?! Olisikohan se kivaa jos T olisi jotenkin rotevampi ja lihaksikkaampi..?! Njaa – aika vähän niitä lihaksia tässä nyt on tarvittu, hyvin on veden kantamiset sun muut askareet sujuneet nykyisilläkin, melko olemattomilla, muskeleilla. Entä olisikohan parisuhteemme jotenkin jännittävämpi, jos T yllättäisi minut aina välillä jotenkin romanttisesti…!?! Enpä tiedä… noin kerran vuodessa on nykyinen tahti ja hyvin on pärjätty. Tulin siihen tulokseen etten halua muuttaa aviomiehessäni mitään. Äskeiset esimerkitkin hakemalla hain.

Huomattavasti helpompaa oli keksiä niitä asioita, mitä muuttaisin itsessäni. Lista ei ole pitkä, mutta sitäkin selkeämpi.

Kysyin vuorostani T:ltä mitä hän muuttaisi minussa ja hän vastasi, että moniin minun ominaisuuksiini kuuluu sekä hyviä että huonoja puolia. Ja sitten hän vastasi, ettei haluaisi muuttaa minussa mitään. ”Olen rakastunut nimenomaan sinuun.”, sanoi mieheni.

Olemme molemmat realistisia toistemme puutteiden suhteen ja emme haikaile joitakin sellaisia asioita, jotka tiedämme olevan juuri nyt saavuttamattomissa. Se olisi tämän käsillä olevan hetken hukkaamista ja eliminoimista.

Jos T keskittyisi haaveilemaan hoikasta ja säästäväisesta vaimosta ja minä lihaksikkaasta ja dynaamisesta miehestä – me kadottaisimme toisemme ja mitätöisimme sen, mitä meillä on nyt. Se tuntuisi aivan pöljältä. Tämä ei tarkoita sitä, ettemmekö tukisi toisen pyrkimyksiä muutokseen. Mutta muutosta odotellessa olemme päättäneet rakastaa toista juuri sellaisena ihmisenä kun hän juuri nyt on.

Sain ihanalta ystävältäni Maaretalta lahjaksi hänen uusimman kirjansa Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirjani ja aion ottaa kirjan opit ja harjoitteet elämääni. Haluan muuttaa ensisijaisesti itseäni, en kumppaniani.

 

F

File 19.9.2017 19.40.52.jpeg

Lomalla parisuhteessa

Taas on ehtinyt kulua melkoinen tovi kun viimeksi kirjoitin mitään (F on sentään postaillut ahkerasti). Tiedoksi kuitenkin että suhteessamme ei ole edelleenkään tapahtunut mitään dramaattista, vaikka laiska kirjoittaja olen ollutkin. Mutta, koska meillä F:n kanssa menee aina vaan loistavasti, on suoranainen velvollisuuteni välillä yrittää pohtia mistä se johtuu. Jos vaikka yksikin lukija saa näistä mietteistäni apua, niin tämä kannattaa.

Kesäloma on takana ilman yhtään riitaa. Olimme mökillä käytännössä yhdessä lähes viisi viikkoa yhteen menoon, yöt ja päivät. Tottakai kumpikin meistä teki välillä omia juttujaan, mutta välimatkaa oli enimmillään muutama metri. Loman aikana rupesin huvikseni bongaamaan tilanteita jotka olisivat voineet äityä riidaksi. Sellaisia sattui itse asiassa melkeinpä päivittäin. Saatoin kuvitella mielessäni miten riita olisi alkanut ja jatkunut. Välillä harrastimme tätä kuvitteluleikkiä yhdessäkin.

Temperamenttimme ovat hyvin erilaisia, joten hermot voisi mennä kummalla vaan monessa tilanteessa kun ollaan pitkään yhdessä. Miksi näin ei kuitenkaan käynyt? Luulenpa että kyseessä on niin yksinkertainen asia kuin rakkaus. Yksi olennaisimpia asioita rakkaudessa on, että hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on. Rakastava ihminen ei ole kriittinen rakkautensa kohteelle vaan rakastaa hänen ”vikojaankin”. Arvosteleva suhtautuminen on taas myrkkyä parisuhteelle, vaikka se tapahtuisikin vain omassa mielessä.

Miten sitten ylläpitää rakkautta ja toisen arvostamista? Yksi meidän keinoista on ”vierihoito”: ollaan toisissamme kiinni ja pussaillaan monta kertaa päivässä. Ja rakastelu. Oksitosiinia erittyy ja kiintymys pysyy ja lujittuu. Kumpikin meistä myös sanoo päivittäin ääneen rakastavansa toisiaan. Ja vielä niin että joka kerta pysähdymme sanomaan sen. Ei siis mikään ”I love you”, vaan ”Rakastan Sua”. Näin varmuus toisen rakkaudesta pysyy. Muista keinoista voi lukea tämän blogin aiemmista postauksista: esim. klik, klik, klik, klik, klik, klik, klik, klik, klik

Jopa niinä lomapäivinä kun F katsoi yhden Game of Thrones -tuotantokauden päivässä päästäkseen kanssani ajan tasalle, nautin siitä että pystyin mahdollistamaan hänelle moisen uppoutumisen. F oli aivan muissa maailmoissa mutta silloinkin ehdimme rakastella ja pitää kiintymystä yllä. Siksi minulle ei tuottanut mitään vaikeuksia keittää F:lle kahvia aamulla, tehdä ruokaa päivällä, keittää iltapäiväkahvit ja tehdä iltapalaa viitenä päivänä yhteen menoon. Tein sen silkasta rakkaudesta vaimooni.

 

T