Sinunkaupat – Marjaana ja Pekka tässä hei!

Olemme kirjoittaneet blogiamme päivän yli kolme vuotta ja vietimme eilen ikimuistoisen hääpäivän ja blogin 3-vuotissynttärit Suomen Turussa. Aamulla nukuimme pitkään, iltapäivällä kumosimme pullon sampanjaa ja illan suussa lähdimme kaupungille. Ensin kävimme kiskaisemassa Anniskeluravintola Portissa GT:n aperitiiviksi ja sen jälkeen suuntasimme lempiravintolaamme Mamiin syömään paikan jumalaisen herkullisen menun: fenkolikeittoa tryffelivaahdolla, paras skagen ikinä, loistavaa ankanrintaa yllättävine höysteineen ja lopuksi vielä kotimaista chevreä ja jälkiruuaksi mustikkaa, valkosuklaata ja jukurttia. Kaksi ja puolituntisen oraalisen orgian jälkeen kaipasimme vielä hieman sielun ravintoa ja otimme pari askelta Aurajoen rannassa ja pujahdimme sisään Tiirikkalan ovesta.  Illan viihdyttäjänä oli The Rec  Quintet, joka hurmasi meidät musisoinnillaan.

Täydellinen ilta, jonka aikana teimme päätöksen, jonka olemme antaneet muhia tovin päissämme. Osallistuminen Radion Suomen Iltaan antoi alkusysäyksen ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Aiomme jatkossa kirjoittaa omilla etunimillämme. Silloin kun aloitimme kolme vuotta sitten tämän blogin, emme oikein tienneet mitä olemme tekemässä ja mitä tässä oikein tapahtuu. Jonkin verran nimimerkkien taakse meneminen liittyi myös siiviiliammatteihimme. Nyt on vettä virrannut tarpeeksi niin Aura- kuin Kokemäenjoessakin. Flirttimaisteri ja Trubaduuri pysyy edelleen blogimme nimenä, mutta vastedes teksteissä ovat me,  Marjaana ja Pekka.

 

 

Uusi vuosi tuo tullessaan uutta ja vanhaa

Vuosi vaihtui mukavasti ystäväperheen kestitettävänä ja heräsimme tänään aamulla uuteen vuoteen pirteinä ja tyytyväisinä. Kymmenen päivän loma on tehnyt meille molemmille hyvää. On ollut aikaa keskustella, tehdä suunnitelmia, pelata Scrabblea, hoitaa to do -lista tyhjäksi (omakotitalossa riittää aina kaikkea pientä puuhattavaa), rakastella, syödä hyvin, lueskella, tavata perhettä, ystäviä ja sukulaisia – ja ennen kaikkea vaan olla.

Minulla on hyvä tutina tämän vuoden suhteen. Aloitimme syksyllä säännölliset uimakeikat (kaksi kertaa viikossa) ja jatkamme niitä myös tänä vuonna. Tarkoitus on lisätä vielä kävely+jumppa (minulla) ja pyöräily (Trubaduuri) mukaan kuvioon. Tämän vuoden suunnitelmissa on luopua toisesta autosta, mikä pakottaa T:n kaivamaan fillarin naftaliinista ja jatkossa hoitamaan liikkumisen Turussa polkemalla tai kävellen. Terveellisemmät elintavat ovat fokuksessa siis myös meillä.

Yön aikana oli satanut lunta ja ulkona oli tavattoman kaunista. Kiskoimme aamupalan jälkeen ulkovaatteet yllemme ja teimme pienen kävelylenkin. Minä laitoin kuulokkeet korville ja kuuntelin Jari Sarasvuon Aamulenkki-podcastin kävellessämme. Trubaduuri sai nauttia hiljaisuudesta, minun keskittyessäni Jarin juttuihin. Tämän aamun yksi sisältö oli, että kaikki kokevat kipua, mutta kärsimys on valintaa. Olen niin samaa mieltä. Taidan hypätä Jarin mukaan aamulenkille toistekin.

Tämän vuoden suunnitelmista on lyöty liikunnan lisäämisen lisäksi lukkoon ainakin matka Wieniin keväällä, kesä saaressa ja monta hyvää kirjaa. Minulla on tarkoitus panostaa myös puutarhan laittamiseen ja onhan meillä myös ylioppilasjuhlat tulossa.Wienin lisäksi haluan tänä vuonna käydä monessa kotimaisessa kulttuurikohteessa – erityisesti haluan vierailla taiteilijakodeissa. Haluaisin käydä myös monen vuoden tauon jälkeen Tukholmassa. Ja sinne Amsterdamiinkin mieli halajaa. Katsotaan minne kaikkialle me oikeasti päädymme.

Blogin kirjoittamista aiomme jatkaa, sillä olemme edelleen sitä mieltä että onnellinen ja intohimoinen parisuhde on keskeinen hyvän elämän elementti. Pidämme blogia itsekkäistä syistä, mutta olemme ikionnellisia jos edes joku inspiroituu teksteistämme.

Trubaduuri lähtee huomenna aamulla Turkuun ja arki palaa hiljalleen elämäämme. Hyasintista ja joulukuusesta lähtee vielä vieno tuoksu. Esikoinen luopui ponnaristaan ja parrastaan armeijaa varten. Käsillämme on paljon lähtemista ja haikeutta, mutta myös jatkuvuutta ja iloa. Kyllä vuoden vaihtumisesssa jotakin taikaa on.

F

Mitä olemme oppineet suutelemisesta?

Tällä viikolla vietetään parisuhdeviikkoa ja kannamme näin lauantain kunniaksi kortemme kekoon ja käsittelemme yhtä parisuhteemme kulmakiveä, mikä ei suinkaan ole yhteinen asuntolaina tai avioliittotodistus, vaan suuteleminen.

Olemme kertoneet olevamme kovia pussailemaan ja suutelemaan. Mikä siinä touhussa sitten on niin erityisen kivaa ja miten me sen teemme? Ja mitä me ylipäätään ajattelemme suutelemisesta? Tässäkin asiassa olemme niitä ns. kokemusasiantuntijoita eli kaikki tässä kertomamme perustuu puhtaasti siihen miten me asian koemme.

1. Suuteleminen on liima välillämme. Se ei ole lupaus seksistä, mutta se voi johtaa siihen. Kumpikin meistä on sitoutunut tähän ennakko-oletukseen.

2. Emme suutele muiden kanssa, koska suuteleminen on keskeinen osa meidän keskinäistä rakkaussuhdettamme. Se on suhteemme erityispiirre. Pussailu on asia erikseen. F jakelee auliisti pusuja ja suukkoja sinne ja tänne. T ei sitä tee, mutta ymmärtää että se on F:n tapa olla – ihminen.

3. Emme niinkään mieti tekniikoita kun suutelemme, vaan annamme fiiliksen viedä, mutta olemme huomanneet että suutelun lisäksi saman ilman hengittäminen huulten ollessa hyvin lähekkäin on yleensä aika kiihottavaa.

4. F rakastaa kun T suutelee häntä yllättäen niskaan. Sitä ei tapahdu usein, mutta se vie yleensä jalat alta.

5. Jos suudelmat keskittyvät vain huuliin tai kasvoihin, niin paljon jää kokematta. Koko keho on tehty suudeltavaksi. Eri kohdat ihossa tuntuvat myös huulissa eri tavoin ja saavat aikaan monenlaisia ihania tuntemuksia. Sanotaanhan, että iho on ihmisen tärkein sukupuolielin. T:llä korvat ovat erityisen herkät suudelmille.

6. Suuteleminen on ihan keskeinen osa yhdessäoloamme. Voiko sanoa harrastavansa suutelemista?

7. Suukottelemme toisiamme myös muiden ihmisten nähden. Välillä tuntuu että Suomessa se koetaan jotenkin huonona käytöksenä tai ainakin jotenkin alleviivaavana. Italiassa ja muualla Euroopassa suutelevia pareja näkee joka puolella – ja mielestämme siinä ei ole mitään itsensä tykö tekemisen meininkiäkään. Rakastuneet ihmiset suutelevat toisiaan, koska heistä nyt sattuu tuntumaan siltä. Suomessa suuteleva pari on yleensä joko nuori tai humalainen. Mitähän tämä kertoo kansakunnastamme?

8. Suudelmat aloittavat ja lopettavat päivämme. Ja niitä viljellään pitkin yhdessäolomme hetkiä. Jos joskus suuteleminen jää jostain syystä esimerkiksi aamulla vähiin, havahdumme puutokseen aika nopeasti. Suutelemisen terveysvaikutukset ovat myös mielestämme kiistattomat.

9. Teinit kestävät suutelevat aikuiset oikein hyvin, varsinkin jos he ovat kasvaneet pienestä pitäen heidän keskellään.

10. Emme halua lopettaa suutelemista ikinä! Se on vaan niin järjettömän ihanaa.

F&T

Onnellinen mies

Jokainen on oman onnensa seppä ja vastuussa omasta asenteestaan. Sanotaanhan että sillä ei ole merkitystä, mitä elämässä tapahtuu, vaan miten siihen kaikkeen asennoituu. Näinhän se  menee, mutta kyllä se hivelee itsetuntoa kun tajuaa olevansa syypää toisen hymyyn.

Mieheni on moneen kertaan sanonut että ei olisi ikinä uskonut että sitä voi olla onnellinen vuositolkulla – kohta jo kymmenen vuotta. Otan tästä hänen lähes pysyvästä tunteestaan sulan hattuuni, vaikka se ei ehkä olekaan ihan korrektia.

Onnellisuutta ja onnentunnetta on tutkittu viime aikoina paljon ja mediassa on ilmennyt myös kritiikkiä sen suuntaan, että onnen tavoittelu ajaisi ihmisen jopa ihan päinvastaiseen suuntaa, henkiseen ahdinkoon. Näin varmasti onkin jos onnen etsiminen on epätoivoista ja ulkokultaista, mutta jos onnen tunne kumpuaa siitä, että kokee itsensä hyväksytyksi ja rakastetuksi ja elää oman näköistään elämää, niin vaikea siihen on ahdistusta ja pahaa oloa kehitellä.

Rakastan sitä tunnetta, joka valtaa minut kun mieheni hymyilee onnellisena ja vapautuneena ja tiedän että se on minun ansiotani. Se antaa minulle ihan älyttömän paljon energiaa ja lisää omaa onnen tunnettani. Yleensä saan tämän hymyn aikaiseksi aika helposti: olen vain oma hieman hassu itseni. Suukottelen ja antaudun rakastettavaksi. Silittelen ja paijailen ja kehun häntä. Juttelen omiani tai olen läsnä ihan hiljaa – usein pelkkä ihaileva ja hyväksyvä katse riittää. Palkkioksi saan maailman ihanimman hymyn ja käsittämättömän kiltin katseen. Mun mies on onnellinen mies. Onnenpekka suorastaan.

 

F

 

 

 

 

Nauru pidentää ikää ja parantaa parisuhdetta

Pyhämiehet ja vainajien muistopäivä. Miten tämä pariskunta vietti tämän pyhän päivän? Ei. Me emme kiikuttaneet kynttilöitä edesmenneiden isiemme haudalle tai muutenkaan juuri muistelleet maanpäällisen elämän jättäneitä sukulaisiamme, ystäviämme tai tuttaviamme. Me katselimme komedian nimeltä Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja nauroimme.  Paikoin tuntui että leffaa oli venytetty hieman liian pitkäksi, mutta siinä oli useita hillittömän hauskoja kohtauksia. Tämä kertoo yllättävän paljon meidän suhtautumisestamme elämään – ja myös huumorintajustamme. Me emme ole kovinkaan tarkkoja traditioiden ja konventioiden suhteen, paitsi jos tuntuu siltä. Joskus mennään hyvinkin konservatiiviseen tapaan – useimmiten ei.

Usein huumorintaju mainitaan yhdeksi hyveeksi kun puhutaan unelmien  elämänkumppanin ominaisuuksista.  Hyvät ihmiset. Ei se niin mene. Huumorintajun pitää olla samankaltainen kuin itselläsi, jotta siitä tulee tavoiteltava ominaisuus. Jos toinen nauraa kaksimielisyyksille ja toinen innostuu vain ja ainoastaan sanaleikeistä, niin nauru loppuu lyhyeen.

Me emme kumpikaan ole vitsien kertojia. Nauramme elävän elämän kommelluksille, sutkautuksille ja itsellemme. Joskus naurun kirvoittavat fingerporilaiset nokkeluudet tai mustaksi huumoriksi äityvät käänteet. Solsidan on yksi meidän ehdottomista suosikeistamme viihdemaailman tarjoamista humoristisista pläjäyksistä. Suhtaudumme kovin epäilevästi suomalaisten versioon, Onnelaan, mutta ehkä annamme sillekin mahdollisuuden. Myös lakoninen huumori viehättää, mikä on hyvä ominaisuus näin Länsi-Suomessa asuvalle.

Ystäväpiirissämme on muutamia loistavia tarinankertojia, joiden juttuja voisimme kuunnella ikuisuuksia. Nauramme myös toistemme jutuille, mikä on varmasti seurausta läsnäolon tuomasta tiiviistä vuorovaikutuksesta. Toisen puheesta tajuaa sen humoristiset piirteet, vaikka ne olisivat hyvin vaisujakin. Ulkopuoliselle juttujen hauskuus ei välttämättä avaudu ensinkään. Niin ja pieruille nauramme myös. Lähes aina.

Nauru on mahtava asia, joka yhdistää ihmisiä ja ehdottomasti antaa sisältöä parisuhteeseen.

Mille te nauratte?

F&T

solsidan_omslag.jpg

 

Avioeron runtelemat löysivät rakkauden

Kuten olemme blogissa avoimesti kertoneetkin, niin olemme molemmat kokeneet avioeron. Molemmille se tuli jonkinlaisena yllätyksenä eli olimme ne niinsanotut jätetyt osapuolet. Olisimme myös silloin kumpikin halunneet jatkaa ensimmäisiä avioliittojamme.

Avioero on monimutkainen prosessi ja syyllisten etsiminen on jokseenkin turhaa, mutta toisaalta se on kovin inhimillistä. Peiliin katsomista se vaatii sen sijaan aina – ja se todellakaan ei ole turhaa, vaan ihan äärettämön tärkeää oman tulevaisuuden ja ihmisenä kasvamisen kannalta. Näin jälkikäteen olemme ymmärtäneet ensimmäisten liittojemme anatomiaa ja hahmotamme oman osuutemme merkityksen epäonnistumisissa ja kunnioitamme ex-puolisoidemme rohkeutta tehdä radikaaleja ratkaisuja.

Avioero runteli, mutta myös jalosti. F eli avioeronsa jälkeen kuusi vuotta enemmän tai vähemmän yksikseen – T:llä meni 1,5 vuotta.

Miten me sitten uskalsimme ottaa riskin ja heittäytyä rakkauden vietäväksi? Avioero oli kummallekin rankka prosessi, mutta jostain syystä teimme molemmat päätöksen olla katkeroitumatta elämälle. F:lle se oli hyvinkin tietoinen päätös ja T:lle ehkä pikemminkin luonnollinen tapa suhtautua asioihin.

Emme olleet siis katkeria. Tästä syystä meissä oli toivoa. Rehellisyyden nimissä F:n toivo oli moneen kertaan koetuksella sinkkuäitivuosien aikana ja välillä sitä piti kyllä kaivaa itsestä ja ympäristöstä. Eletyt vuodet ja monet muut vastoinkäymiset (F:llä isän kuolema ja yhden lapsen menettäminen, T:llä isän kuolema ja masennus) olivat pakottaneet meidät myös itsetutkiskeluun.  Tämän seurauksena me tunsimme itsemme melko hyvin.

Ja niin siinä sitten tapahtui että me rakastuimme rajusti. Emme suinkaan aloittaneet puhtaalta pöydältä, mutta suursiivouksen teimme.  Avasimme menneisyytemme toisillemme avoimen raadollisesti. Mitään ei jätetty maton alle.

Jostain syystä emme ottaneet juurikaan mitään paineita, vaan teimme rohkeita omannäköisiämme päätöksiä ja ratkaisuja – ja uskoimme niihin. Menimme kihloihin yhdeksän kuukauden päästä tapaamisestamme ja emme todellakaan kätkeneet onneamme. Häitäkin juhlittiin isosti myöhemmin. Emme hävenneet rakkauttamme silloin, emmekä edelleenkään ja pidämme liittoamme yhtä arvokkaana kuin se olisi ensimmäisemme. Yleinen ilmapiirihän on asian suhteen hieman toisenlainen, mutta se ei onneksi ole meidän ongelmamme. Rakkauden arvottaminen ylipäätään on absurdia toimintaa.

Uudelleenrakastetuksi tuleminen vaati siis ainakin toivoa, uskoa, itsetuntemusta, sovintoa menneisyyden kanssa, rohkeutta – ja tietysti sitä rakkautta.

F&T

Parisuhde ei ole kompromissi

Kun olimme radiossa ja julistimme että parisuhde ei ole kompromissi, toimittaja ihmetteli tätä suuresti. Sanoin että jos se ei tunnu kompromissilta, se ei sitä myöskään ole. Tätä pitänee vähän avata.

Eikö kompromissi ole sitä että luopuu jostakin ja saa jotain vastineeksi? Sehän kuulostaa kaupankäynniltä. Mutta parisuhteenhan ei pitäisi olla mitään kaupankäyntiä vaan pyrkimistä yhteiseen päämäärään, kumpikin omien kykyjensä ja vahvuuksiensa mukaan. Kun on yhteinen päämäärä, kumpikin kokee vain saavansa luopumatta silti mistään itselle tärkeästä.

Aloin oikein pohtia mistä olen joutunut luopumaan parisuhteen vuoksi. Ainakin olen luopunut yksinäisistä viikonlopuista. Ja tylsyydestä ja murehtimisesta. En ole kuitenkaan luopunut soittamisesta bändissä, työstäni, omasta ajastani ja muista itselleni tärkeistä asioista.

Vaikka en ole mistään luopunut, olen antanut kaiken ja saanut vielä enemmän, kuten eräässä laulussakin sanotaan. Olen saanut olla kohta kymmenen vuotta onnellinen ja tehdä myös vaimoni onnelliseksi. Tämä kaikki on ollut mahdollista, koska meillä on ollut päämääränä pitää suhteemme intohimoisena ja myös suhtautua siihen intohimoisesti.

T


 

 

 

 

 

 

Syyssonaatti

”Syyssonaatti (ruots. Höstsonaten) on Ingmar Bergmanin ohjaama elokuva vuodelta 1978. Se on pienimuotoinen kamarielokuva, joka kertoo kuuluisan pianistin (Ingrid Bergman) ja hänen laiminlyömänsä, nyt jo aikuisen tyttären (Liv Ullmann) kohtaamisesta. Syyssonaatti oli Ingmar ja Ingrid Bergmanin ainoa elokuvayhteistyö, ja Ingmar Bergman kirjoitti sen varta vasten Ingrid Bergmanin ja Liv Ullmannin näyteltäväksi.” (Lähde: Wikipedia)

Katsoin Syyssonaatin viime viikolla. Monella tapaa sykähdyttävä elokuva. Bergmanit ja Liv Ullmann loistavat – jälleen kerran. Ja miten upea Ingrid Bergman onkaan punaisessa puvussaan!

” Syyssonaatti Ooppera. Syksyllä 2017 sai ensi-iltansa Sebastian Fagerlundin säveltämä ooppera Höstsonaten, jonka libretto perustuu Bergmanin elokuvakäsikirjoitukseen. Kantaesityksessä Suomen Kansallisoopperassa lauloivat Anne Sofie von Otter ja Erika Sunnegårdh.” (Lähde: Wikipedia)

Katso ja kuuntele ooppera täältä. Niin mekin aiomme tehdä.

”Sonaatti (< lat. sonare ’soida’) on eräs taidemusiikin teostyyppi. Se on alun perin tanssi, joka on vähitellen muokkaantunut soitinmusiikiksi ja lopulta moniosaiseksi teokseksi. Sonaatteja on sävelletty pääosin pianolle, viululle, sellolle sekä muutamille puhaltimille. Näistä soittimista piano on ainoa, jolle yleensä ei ole säestystä, mutta on olemassa myös kahdelle pianolle sävellettyjä sonaatteja. Orkesterille sävellettyjä sonaatteja kutsutaan sinfonioiksi, ja orkesterille ja solistisoittimelle sävellettyjä sonaatteja konsertoiksi. Klassisen kauden konserttojen ensimmäinen osa poikkeaa hiukan sonaattimuodosta. Sonaatteja on sävelletty lisäksi pienille yhtyeille, kuten pianotrioille ja jousikvarteteille.”  (Lähde: Wikipedia)

Meidän viikonlopun syyssonaatti:  oleilua takkatulen äärellä, kävelyä metsässä, kauden ensimmäiset suppikset, mööbleeramista, sisustamista, tukkintuneen viemärin aiheuttama härdelli, aamu-uinti uimahallissa, stressin purkaantumista, itkua, halailua, pussailua, iltapäiväkahvit ulkona ja syksyn värien ihastelemista.

 

F

Rakkaita vieraita

Sunnuntaina saimme vieraita. Maanantaina vaihdettiin vauhdissa. Toiset lähtivät, toiset tulivat. Saunottiin, höpöteltiin ja muisteltiin menneitä. Istuttiin meren äärellä ja katseltiin lintuja. Ensin paikalla oli sisko ja sen veli. Ja puolisomme tietenkin. Sitten rakkaat ystävät. T:n pojatkin piipahtivat. Grilli kuumeni ja valkoviini viilentyi. Punaviini ja viltit lämmittivät illalla. Hauskoja tarinoita kerrottiin ja välillä mentiin syvällisempiin. Ihmeteltiin omaa vanhenemista ja vertailtiin nuoruuttamme omien lastemme nuoruuteen. Pieni veneretkikin tehtiin veljeni kipparoimana ja ystäviemme kanssa illan pimetessä yöksi T tarttui kitaraan. Me muut kuuntelimme ja katselimme merta. Viini, meri ja laulu tuudittavat lopuksi syvään uneen. Täydellistä.

Nyt olemme jo toista päivää kahden ja on ihan mahtavaa käydä läpi ajatuksissaan yhteisiä hetkiä erityisten ihmisten seurassa…

F

Mökkiestetiikkaa_4

Mökkiestetiikkaa

Mökkiestetiikkaa_1

Mökkiestetiikkaa_2

Mökkiestetiikkaa_3

Mökkiestetiikkaa_5

Mökkiestetiikkaa_6

Unelmaelämää saaristossa

Tämä pikkuruinen mökki on ollut perheellämme  yli 40 vuotta, mutta koskaan ennen  en ole varsinaisesti asunut kesää täällä. Tänne on tultu niin usein kuin mahdollista muutamaksi päiväksi kerrallaan, mutta sitten onkin palattu syystä tai toisesta kotiin. Päätimme T:n kanssa alkuvuodesta, että tänä kesänä muuttaisimme oikeasti saareen. Olemme nukkuneet yhden yön kotona, mutta muuten olemme olleet saaressa jo kohta kaksi viikkoa. Mökkimme on mielestäni varusteltu kohtuullisen hyvin: onhan meillä sähköt ja tontille tulee kunnan vesi. Mikään luksushuvila tämä ei kuitenkaan ole ja emme sitä myöskään halua. Mökkiaskareet ikään kuin kuuluvat tähän touhuun, mihin olemme ihan hurahtaneita.

Teemme yksinkertaista ruokaa, aloitamme aamun pulahduksella meressä ja tarkkailemme luontoa. Tiesittekö että joutsenäiti voi ottaa poikasen reppuselkään?  T on nikkaroinut jo vaikka mitä ja minä olen vähän heilutellut maalisutia. Olemme lukeneet myös aika paljon ja vain olleet. Viihdymme käsittämättömän hyvin kaksistaan, mutta on myös ihana saada vieraita. Ehkä kun kelit tästä lämpenevät niin vieraiden määrä lisääntyy…

Katselin vähän aikaa sitten Yle Areenasta dokkarit  Lammholmin edesmenneestä Dorasta. Ymmärrän täysin Doran kaipuun saarelleen. Saaristolaiselämässä on jotakin maagista. Me emme todellakaan kuvittele olevamme oikeita saaristolaisia, mutta se että saamme kokea edes pienen siivun tätä elämäntapaa on jo ihan mieletön onni ja etuoikeus. Tämä ei todellakaan ole viimeinen kesämme saaressa. Tämä kesä on alku uudelle elämänvaiheelle.

 

F

PS Instagramiamme kannatta seurata. Siellä paljon kaikkea lisää saaristolaiselämästämme,

Saaristossa2017_12.jpg


Saaristossa2017_3

Saaristossa2017_4

Saaristossa2017_5

Saaristossa2017_6

Saaristossa2017_7

Saaristossa2017_8

Saaristossa2017_9

Saaristossa2017_10

Saaristossa2017_11