Voihan Wien!

En todellakaan ole mikään matkakertomusten kirjoittaja, mutta on mukava kirjoittaa muutama rivi reissusta tänne blogiin ja laittaa samalla matkakuvia esille. Lähinnä teen sen muistoksi meille itsellemme ja jos vaikka joku innostuu valitsemaan matkakohteeksi Wienin, niin sehän on vallan hienoa.

Tämä Wienin reissu oli siis viimeinen matka hankkeestamme, missä olemme vieneet jokaisen poikamme johonkin Euroopan kaupunkiin. Pojat ovat itse saaneet päättää kohdekaupungin. Ensin olimme Roomassa, sitten Lontoossa ja Pariisissa ja nyt sitten viimeisenä Wienissä. Olemme matkustaneet keväällä, talvella, syksyllä ja nyt sitten kesällä. Jokainen matka on ollut omanlaisensa ja todella onnistunut. Olemme saaneet kurkistaa hieman tarkemmin jokaiseen nuoreen mieheen hieman poikkeuksellisissa olosuhteissa ja voimme todeta että meidän jälkikasvumme koostuu neljästä hienosta ja hyvin erilaisesta nuoresta miehestä. Kasvatustyö on tehty ja voimme vain toivoa, että olemme olleet antamassa hyviä eväitä kaikille neljälle nuorukaiselle. Toivomme että nämä matkat ovat olleet antamassa viestiä: maailma on auki teitä varten!

Wien oli meille hyvä ja lämmin (todella lämmin). Musiikki soi tässä kauniissa kaupungissa kaikkialla ja upea arkkitehtuuri ympäröi meidät mihin ikinä menimmekin. Kävimme oopperassa, näimme Klimtin ja muiden taiteilijoiden hienoa taidetta, vierailimme viinituvassa, söimme wienerschnitzelit, apfelstrudelit, sacherkakut, bratwurstit ja hapankaalit. Joimme tietysti loistavaa paikallista viiniä ja ennen kaikkea asuimme hulppeassa porvariskodissa kauniissa Weissgerberin kaupunginosassa. Tätä Airbnb-asuntoa voimme suositella todella lämpimästi.

Yritin listata tähän matkamme parhaat palat, joista voi löytää vaikkapa itselleenkin jonkin matkavinkin.

Klimtin Suudelma tai oikeammin Rakastavaiset (Liebespaar) Belvederen museossa. Toki museosta löytyi muutakin mielenkiintoista ja kaunista taidetta, mutta Kiss oli oikeasti säväyttävä. Ja oli ihana nähdä se Pekan kanssa.

Mozartin Taikahuilu Volksoperassa. Varasimme liput jo varhain ja saimmekin todella hyvät paikat. Volksopera on melko intiimi rakennus ja, ah, niin punainen. Ja kyllähän se oli jotenkin upeaa kuulla ja nähdä Taikahuilu Wienissä, missä teos kantaesitettiin 1791. Lainasin pari kuvaa oopperan pressisivuilta. © Barbara Pálffy ja © Dimo Dimov

Apfelstrudelit Cafe Cenralessa. Tottakai maistoimme myös Sacherkakkua ja senkin söimme Wienin vanhimmassa kahvilassa, mutta omenstrudeli on kyllä vallan verraton hiilaripommi, jonka voimalla jaksoi kävellä pitkin historiallisen Wienin katuja.

Wienerschnitzelit Gasthaus Reinthalerissa. Wienerleikkeet olivat aivan huikean hyvät. Annokset valtavat ja ne tarjoili meille ihana wienitär, jonka äiti oli norjalainen. Puhuimmekin hänen kanssaan pääsääntöisesti ruotsia.

Heidi Hortenin taidekokoelma Leopold-museossa. Luimme keväällä Hesarista jutun Heidi Hortenin uskomattomasta taidekokoelmasta, joka oli edelleen esillä Wienissä. Kokoelma oli upeasti kuratoitu ja todella säväyttävä. Olisin mielelläni ottanut mukaani useammankin teoksen.

Kunsthausin aamiainen. Friedensreich Hundertwasserin suunnittelema taidetalo oli aivan meidän Wienin kotimme vieressä ja kävimme siellä aamiaisella. Talo ja sen sisäpiha on hillitön paikka. Olisin voinut jäädä istuskelemaan sinne iäksi ja aamiaisen syöminen viiniköynnösten alla oli asia joka tuntui täysin omalta. Kunsthausissa on parhaillaan Elina Brotheruksen näyttely ja olikin todella hauska bongata Brotheruksen näyttelyn It´s not me, it´s a photographin näyttelyjulisteita pitkin Wieniä. Jätimme näyttelyn väliin, koska olin käynyt juuri katsomassa Brotheruksen näyttelyn Turussa kaksi kertaa.

Itävaltalainen valkoviini. Ostimme vain itävältalaista viiniä ja se maistui aina aivan älyttömän hyvältä sekä kuplilla tai ilman. Nautinnollisimmat lasilliset kumottiin upeassa asunnossamme ensimmäisenä aamuna hyvin nukutun yön jälkeen kalanruotoparketin tuntuessa ihanalta paljaiden varpaiden alla ja kristallikruunun välkkyessä korkean huoneen keskellä.

Grinzingin kylä. Päivät olivat todella lämpimät ja kolmantena päivänä hyppäsimme ratikkaan numero 38 ja ajoimme Grinzingin kylään pois keskikaupungin kuumuudesta. Serkkuni on asunut Wienissä ja saimme paikasta vinkin häneltä. Kiitos Niina! Paikka oli vierailemisen arvoinen ja Pekka sai siellä himoitsemaansa haudutettua hapankaalia ja minä kylmää valkoviiniä, jonka nauttiminen viiniköynnösten ja valtavien hevoskastanjien alla sai tämän naisen myhäilemään tyytyväisenä.

Vaeltelu ostoskaduilla ei juurikaan ole kuulunut matkojen ohjelmistoon, mutta joka paikassa sitä on harrastettu sen verran että olemme nähneet vilauksen siitä osasta turismia. Wienin katutaiteilijat olivat verrattomia ja kuulimmepa keskellä meluisaa ja vilkasta ostoskatua huikean oopperalaulajan vetämässä Yön kuningattaren aariaa ikään kuin esimakuna illan oopperaan.

Wieniläisten ystävällisyys oli jopa jonkin verran yllättävää ja saimme joka paikassa hyvää palvelua. Välillä jopa erinomaista. En oikeastaan aikaisemmin pitänyt Wieniä rakkauden kaupunkina ja olin aivan unohtanut että Rakkautta ennen aamua -elokuvan tapahtumat olivat juuri Wienissä. Nyt ajattelen täysin toisin monestakin syystä. Wien on todellakin rakkauden kaupunki.

Marjaana

.

Taiteilijatreffeille itseni kanssa

Julia Cameronin legendaarinen opus Tie luovuuteen vannoo kahden harjoitteen nimiin. Toinen on päivittäinen tajunnanvirranomainen kirjoittaminen heti herättyään ja toinen on taiteilijatreffit itsensä kanssa. Koska käyn aamuisin Sarasvuon kanssa lenkillä pari kertaa viikossa (tai jatkan käymistä taas huomenna) ja rakastan nukkumista, niin en edes yritä aamukirjoittamista ennen kesälomaa, mutta päätin alkaa hemmotella itseäni näin helmikuun alkaessa taiteilijatreffeillä. Julia Cameron antaa hyvin vapaat kädet taiteilijatreffien sisältöön, mutta pääasiallisena tavoitteena on laatuaika itsensä kanssa. Olen tehnyt tämänkaltaisia sessioita itsekseni silloin tällöin oikeastaan siitä lähtien kun erosin ensimmäisestä liitostani, mutta nyt kun molemmat poikani ovat täysi-ikäisiä ja lentämässä pikkuhiljaa pesästä, niin päätin aloittaa säännölliset, viikottaiset, etukäteen suunnittelemani taiteilijatreffit.

Cameronin ajatus on että oli kysymys sitten elokuvasta, konsertista, valokuvaamisesta, taidenäyttelystä tai mistä tahansa elämyksestä, niin se pitää kokea itsekseen ilman seuralaista. Ystäväni muutosvalmentaja Maaretta Tukiainen on kirjoittanut Cameronin opeista inspiroivan tekstin, klik.

Vuoden ensimmäisen taitelijatreffini sisällöksi valitsin Heli Laaksosen runoillan Emil Cedercreutzin museolla. Runoillan lisäksi museolta löytyy vielä muutaman viikon ajan myös Heli Laaksosen kuvataidetta näyttelystä Rakas, kutsusin meil 100 viarast. Ilta oli inspiroiva, viihdyttävä ja ajatuksia herättävä, ja vaikka olen seurannutkin Laaksosen tuotantoa ja uraa, niin myös ensimmäinen kerta kun olin katsomassa häntä livenä.

Haen taiteilijatreffeillä itselleni lisää buustia työhöni ja vapaa-aikaani, mutta myös parisuhteeseemme. Vaikka minulla onkin nykyään malttia vaikka muille jakaa, niin levoton perusluonteeni ei ole kadonnut mihinkään. Tylsistyn edelleen helposti ja se, että olen levollinen, inspiroitunut ja että minulla on hyvä olla itseni kanssa ei voi olla näkymättä parisuhteessamme positiivisesti.

F

Myötä- ja vastoinkäymisissä

On helppoa olla rakastava kumppani ihmiselle, joka on hyväntuulinen, energinen, hellä ja huomioiva.

Mutta entä jos puoliso kiukuttelee, on kärsimätön, useimmiten omissa ajatuksissaan ja silminnähden tuskainen? Niinpä. Olen ollut viime aikoina enemmän jälkimmäistä sorttia. Ajatukseni pyörivät muutosprosessissani, flunssassani, syömisessäni, liikkumisessa (tai juuri nyt liikkumattomuudessani), rutiineissani ja psykologikäynneissäni. Minussa.

Olen juuri nyt erittäin iloinen, että T asuu viikot poissa kotoa ja saa pitää arkisin lomaa minun elämästäni. Toki keskustelemme joka päivä puhelimessa, mutta yleensä olen suhteellisen hyvällä päällä jutellessamme. Yritän myös viikonloppuisin olla sälyttämättä muutosvastarintaani, kärsimättömyyttäni ja epäonnistumisen pelkoani ja kaikkea muuta kuonaa aviomieheni päälle. Hän on nimittäin täysin syytön olemassaoleviin haasteisiini.

Onneksi olen tajunnut näiden kohta kymmenen yhteisen vuotemme aikana, että rakkautemme on kestävää sorttia ja se ei ihan pienistä hetkahda. Ja sitä paitsi. Olemme luvanneet todistajien läsnäollessa rakastaa toisiamme myötä- ja vastoinkäymisissä aina kuolemaan saakka. Mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö joskus ottaisi päähän toisen luonteenpiirteet, heikkoudet, ärsyttävät tavat tai se, että toinen tuntuu lyövän päätään seinään kerta toisensa jälkeen.

Olen kiitollinen aviomieheni pitkämielisyydestä paino-ongelmani suhteen ja kaikesta siitä järjen äänestä, minkä hän kaivaa itsestään, kun minulta on viimeisetkin järjen hivenet kadonneet päästä.

Nyt lupaankin sinulle, rakas ja ihana aviomieheni, että vastoinkäymisten jälkeen tulee myötäkäymisen vuoro ja tulet saamaan itsellesi rakastavan, hellän, energisen, hyväntuulisen ja huomattavasti terveemmän ja hoikemman vaimon. Sellaisen sinä olet totisesti ansainnut.

F

Pohjalta suunta on vain ylös

Onneksi en ole suistunut elämässäni pohjalle kuvainnollisesti, vaan pikemminkin kirjaimellisesti – nimittäin sängyn pohjalle. Edellisviikon perjantaina se alkoi. Flunssa, joka kaatoi naisen sänkyyn yli viikoksi. Trubaduuri sairastui ensin ja hieman lievemmin. Sitten oli minun vuoroni.

Nyt kun tauti rupeaa hellittäämään, niin fiilis on mitä parhain. Petipotilaana oleminen aiheutti minulle suunnattoman tylsistymisen tunteen ja frustraatio oli melkoinen. En päässyt toteuttamaan hyviä, uusia rutiinejani ja jatkamaan Kohti parempaa elämää -prosessiani. Kosmos koetteli hieman lisää.

Tai ehkä prosessini etenikin ihan tavattomasti. Nimittäin vaikka minua otti päähän olotilani, en ryhtynyt lusikoimaan jäätelöä suoraan pakastimesta, vaan keskityin lepäämään ja litkimään inkiväärisitruunahunajajuomaa. Nyt kun energia on palautumassa, suorastaan puhkun intoa. Ensi viikonlopuksi pitää keksiä jokin retki ja muuta viihdykettä. Ehkä lähdemme T:n kanssa Tampereen suuntaan? Hiihtolomakin on ihan tuota pikaa…

Tänään tuli vielä pieni takapakki terveydentilassa, mikä ei liity flunssaan, mutta mikä estää uimisen toviksi. Nuhakin vaivaa vielä vähän, mutta ehkä pääsen liikuttamaan itseäni jollakin tapaa loppuviikosta.

Eilisen sulostuttajana oli onneksi kirjallisuuspiiritapaaminen ihanien naisten kanssa. Käsittelyssämme oli tietenkin Juha Hurmen huikea Niemi.

Ennen kirjallisuuspiiriä kävimme porukalla äänestämässä ja nautiskelimme T:n tekemiä falafelejä. Nam ja maiskis. Sairastamisessa on sekin hyvä puoli että tajuaa, että asiat hoituvat näppärästi ilman minuakin. Niin kotona kuin töissäkin. Auttavia käsiä löytyy – on sitten kysymys lumitöistä tai viikonlopun ruuista.

Etenen maltilla pois sängyn pohjalta kohti energistä kevättä.

F

Miksi on niin pahuksen vaikeaa olla hyvä ihminen?

Olen mielestäni valmis muutokseen. Olen ihan kohta 46-vuotias. Kypsässä iässä siis. Tunnen itseni. Tiedän mitkä ovat vahvuuteni ja heikkouteni ja osaan jopa huijata itseäni sopivalla tavalla. Tämä kyllä pätee valitettavasti suuntaan jos toiseen, mutta ajattelen että nykyään se toimisi nimenomaan siihen toiseen suuntaan. Olen nykyään malttavainen kuin mikä, ja tiedän että todellinen muutos ei synny vippaskonsteilla ja hetkessä. Kohta 5-kymppistä satakuntalaista opettajatarta ei ohjailla kuin mitä tahansa pikaliipparia. Rahtilaivakin on piece of cake verrattuna tähän naisen rotjakkeeseen. Hitaasti siis edetään, pienin askelin kohti parempaa minää. Tukijoukot ovat kunnossa: kannustava aviomies, jälkikasvu ja suku. Ystävätkin tsemppaavat. Monta pientä hyvää asiaa on jo kunnossa rouvan rutiineissa kohti säästäväisempää, hoikempaa ja ylipäätään parempaa elämää.

Mutta koko ajan tapahtuu pieniä juttuja jotka ovat selvästi minua vastaan. Onko tämä nyt sitä kuuluisaa vaihetta, missä kosmos koettelee? Niin kuin olen kertonut niin säännöllinen liikunta tuli elämääni uimisen muodossa jo alkusyksystä ja siitä on tullut osa viikkorutiinia yllättävän helposti. Pääsääntöisesti uimakertoja kertyy viikossa kaksi, mikä on mielestäni ihan hyvä määrä naisihmiselle, jonka on vaikea ylläpitää rutiineja, varsinkin liikuntaan liittyviä. Joululomalla latasin puhelimeeni myös pankkini rahanhallinta-appsin, mikä on osoittautunut oikein mainioksi ja silmiä avaavaksi työkaluksi. Vuoden alkaessa lisäsin viikko-ohjelmistooni kaksi aamulenkkiä Jari Sarasvuon kanssa. Maanantailenkki onnistuu kätevästi ilman erityisiä toimenpiteitä opetuksettoman päivän johdosta, mutta perjantain lenkki vaati herätyksen 05.45, mikä on turkaisen aikaisin, mutta olen niin koukkuuntunut Sarasvuon höpinöihin, että herätys lenkkeineen onnistui viime perjantaina yllättävän hyvin. Keskiviikkoisen Aamulenkki-podcastin kuuntelen sujuvasti aamutoimien aikana.

Lauantaina ystäväpariskuntamme saapui luoksemme ja vietimme oikein hauskan ja inspiroivan illan taiteellisten ja lahjakkaiden ihmisten kanssa. Rehellisyyden nimissä rouva olisi voinut juoda pikkasen vähemmän punaviiniä ja valvominen on kyllä yllättävän rankkaa nykyään, mutta yhtäkaikki maanantaina olin valmis kivan viikonlopun jäljiltä virkistyneenä lisäämään maltillisesti hyviä ja positiivisia asioita elämääni. Kävin aamulenkillä Jarin kanssa, jonka jälkeen saattelin reippaan poikani Poriin, mistä hän jatkoi hyvillä mielin suorittamaan asepalvelustaan. Tunsin valtavaa ylpeyttä esikoisestani ja hänen asenteestaan tulevaa kohtaan. Sydänalassa muljahti katsellessani nuorta miestä reppuineen ja tajusin yhden vaiheen elämästä päättyneen.

Palasin kotiin ja täyttelin tyytyväisenä Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirjaani, joka on yksi niistä positiivisista rutiineista, jotka olen saanut ujutettua elämääni jo viime syksynä. Kirja on todella inspiroiva ja ajatuksia herättävä. Laitoin vielä iltapäivällä ison pannullisen kaalipataa hautumaan ja hykertelin tyytyväisenä. Tilin saldokin näytti ihan mukavalta. Huomasin ajattelevani että tässä kuussa tilistä taitaa jäädä vähän säästöönkin, mikä olisi tosi kiva juttu. Varasimme perjantaina nimittäin lennot Wieniin ja löysimme myös superkivan airbnb -asunnon. Kesäkuun kaupunkilomakin on siis buukattu. Haaveilen myös keväisestä viikonlopusta Tukholmassa tai Budapestissä, ja Amsterdamiinkin olisi kiva lähteä. Myhäilin siis tyytyväisenä. Elämä on ihanaa. Olen todellakin valmis pysyvään elämäntapamuutokseen ja elämästäni tulee niin hyvää ja kaunista, että en edes ehkä kestä.

Tiistain työpäivä sujui myös kivasti. Join vettä työpäivän lomassa ja aamulla mukaan ottamani tuoreista mintusta ja sitruunasta tekemäni juoma oli ihanan virkistävää. Suorastaan tunsin aineenvaihduntani kiihtyvän. Työpäivän jälkeen huristelin suoraan uimahallille ja suoriuduin ripeästi pesutiloihin. Siellä huomasin että olin unohtanut pakata uimalasit. Kirosin huolimattomuuttani, ja mietin hetken mitä tehdä. En yksinkertaisesti pysty uimaan ilman laseja. Kiedoin pyyhkeen ympärilleni ja nappasin vielä villatakin ylleni. Uimalakki päässä ja paljain varpain kipitin uimahallin kassalle anelemaan uimalaseja lainaksi. En saanut, mutta minulle myytiin luotolla uudet uimalasit. Sinne katosi 20 euroa kuin tuhka tuuleen. Olin kuitenkin ylpeä etten antanut periksi, vaan pidin liikuntasuorituksestani kiinni.

Kotiin päästyäni söin hyvällä ruokahalulla kaalipataa ja tutkailin kirjastotiliäni sillä ajatuksella, että tässä on taitanut viikkoja kulua että olisi varmaan aika uusia lainoja. Olin seurannut joululomalla hyvin huonosti sähköpostiani ja huomasin myös tuoreen huomautuksen meilissäni. Yritin uusia lainat. Ei onnistunut. Ohjelma vilkutti punaisella lainauskieltoa. Ei auttanut kuin kerätä kassillinen kirjoja mukaan ja suunnata kirjastoon. Siellä odotti miltei 20 euron lasku, mistä siis oli seurannut lainauskielto. Olin onnistunut hävittämään tililtämme 40 euroa muutaman tunnin aikana periaatteessa ihan tyhmiin, omasta huolimattomuudestani johtuviin asioihin. Pikkasen sieppasi.

Sitten koitti tämä päivä. Heräilin reippain mielin ja kuuntelin Sarasvuon juttuja samalla kun pyöräytin itselleni mustikkaisen terveyspirtelön, mistä on tullut myös mukava arkiaamurutiini. Lähdin ajelemaan töihin kuulokkeet korvillani ja keskityin übermielenkiintoiseen sisältöön. Sitten räpsähti. Hetken kesti tajuta että kysymys oli valvontakamerasta ja mittari näytti noin 90 km/tunnissa. Olen melko varma että sakko rapsahti. Taas. Jatkoin lain rikkomista ja soitin samantien T:lle ja kerroin törppöilystäni. Todennäköisesti 170 euron sakko on tulossa kotitalouteemme. Hitto että ottaa päähän. Huolimattomuuteni on maksanut meille jo yli 200 euroa tällä viikolla ja tänään on vasta keskiviikko. Loppujen lopuksi kuulin itseni vielä tilaavani tänään lounaaksi opiskelijarvontolassa hampurilaisaterian bataattiranuineen terveellisen salaattipainotteisen aterian sijaan. Mihin mahtoi rouvalta kadota hyvähiilarinen ruokavalio maltillisine annoskokoineen – kysyn vaan? Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta raahauduin ystäväni kanssa zumbaan, mikä tuntuikin alkukankeudesta huolimatta oikein hyvältä. Älkää käsittäkö väärin. En minä valita. Minä vaan kysyn, miksi on niin pahuksen vaikeaa olla hyvä ihminen?

F