Sinunkaupat – Marjaana ja Pekka tässä hei!

Olemme kirjoittaneet blogiamme päivän yli kolme vuotta ja vietimme eilen ikimuistoisen hääpäivän ja blogin 3-vuotissynttärit Suomen Turussa. Aamulla nukuimme pitkään, iltapäivällä kumosimme pullon sampanjaa ja illan suussa lähdimme kaupungille. Ensin kävimme kiskaisemassa Anniskeluravintola Portissa GT:n aperitiiviksi ja sen jälkeen suuntasimme lempiravintolaamme Mamiin syömään paikan jumalaisen herkullisen menun: fenkolikeittoa tryffelivaahdolla, paras skagen ikinä, loistavaa ankanrintaa yllättävine höysteineen ja lopuksi vielä kotimaista chevreä ja jälkiruuaksi mustikkaa, valkosuklaata ja jukurttia. Kaksi ja puolituntisen oraalisen orgian jälkeen kaipasimme vielä hieman sielun ravintoa ja otimme pari askelta Aurajoen rannassa ja pujahdimme sisään Tiirikkalan ovesta.  Illan viihdyttäjänä oli The Rec  Quintet, joka hurmasi meidät musisoinnillaan.

Täydellinen ilta, jonka aikana teimme päätöksen, jonka olemme antaneet muhia tovin päissämme. Osallistuminen Radion Suomen Iltaan antoi alkusysäyksen ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Aiomme jatkossa kirjoittaa omilla etunimillämme. Silloin kun aloitimme kolme vuotta sitten tämän blogin, emme oikein tienneet mitä olemme tekemässä ja mitä tässä oikein tapahtuu. Jonkin verran nimimerkkien taakse meneminen liittyi myös siiviiliammatteihimme. Nyt on vettä virrannut tarpeeksi niin Aura- kuin Kokemäenjoessakin. Flirttimaisteri ja Trubaduuri pysyy edelleen blogimme nimenä, mutta vastedes teksteissä ovat me,  Marjaana ja Pekka.

 

 

Jos pahin tapahtuu

Teimme keskinäisen testamentin jo vuosia sitten. Kävimme läpi eri vaihtoehtoja, mitä voisi seurata siitä jos pahin tapahtuisi parisuhteellemme ja toinen meistä menehtyisi ennen aikojaan. Yritimme myös miettiä mikä on oikein ja kohtuullista meidän näkökumastamme suhteessa lapsiimme. Prosessi jäi kuitenkin hieman kesken ja jatkoimme asioiden sulattelua ja reilu vuosi sitten otimme myös henkivakuutukset. Viimeisimpinä papereina laadimme viikko sitten edunvalvontavaltuutukset, joissa yritimme varautua tilanteeseen, missä toinen ei kuole, mutta ei ole enää myöskään kykenevä päättämään yhteisistä asioistamme.

Uusioperheen perintöasiat voivat olla jonkin verran mutkikkaammat kuin ydinperheessä, mutta jokaisella perheellä on asioita joiden hoitamisesta kannattaa keskustella. Kannatamme molemmat esimerkiksi lasten puolisoiden sulkemista pois perinnöstä, mikä onnistuu kätevästi keskinäisellä testamentilla. Järkemme mukaan näin pitäisi olla lähtökohtaisestikin, mutta laki määrää toisin.

Se, että olemme yrittäneet hoitaa tämänkaltaiset asiat kuntoon, ei tarkoita sitä että pelkäämme pahinta, vaan olemme halunneet luoda selkeät linjat yhteiselämäämme varautumalla myös ikäviin asioihin. Testamentti on vähän niin kuin vakuutus. Se, että asiat ovat kunnossa ja selkeitä, luo myös turvallisuuden tunnetta. Olemme yrittäneet puhua asioista myös lapsille, jotta he ymmärtävät mksi asiat ovat tietyllä tavalla.

Perintöasioista riiteleminen on yhtä turhaa kuin kaikista muistakin asioista. Usein onni olisi tässäkin asiassa keskustelun ja sopimisen päässä. Väärinkäsitykset, tulkintavirheet, tunteet ja luulot aiheuttavat ristiriitoja, jotka voivat synnyttää syviäkin railoja ihmisten välille.

Meillä on tekemättä vielä hoitotahto, mutta senkin aiomme hoitaa pikimmiten pois päiväjärjestyksestä. Ja sitten voimmekin unohtaa koko asian ja keskittyä nauttimaan yhteisestä elämästämme tässä ja nyt.

F&T

Avioeron runtelemat löysivät rakkauden

Kuten olemme blogissa avoimesti kertoneetkin, niin olemme molemmat kokeneet avioeron. Molemmille se tuli jonkinlaisena yllätyksenä eli olimme ne niinsanotut jätetyt osapuolet. Olisimme myös silloin kumpikin halunneet jatkaa ensimmäisiä avioliittojamme.

Avioero on monimutkainen prosessi ja syyllisten etsiminen on jokseenkin turhaa, mutta toisaalta se on kovin inhimillistä. Peiliin katsomista se vaatii sen sijaan aina – ja se todellakaan ei ole turhaa, vaan ihan äärettämön tärkeää oman tulevaisuuden ja ihmisenä kasvamisen kannalta. Näin jälkikäteen olemme ymmärtäneet ensimmäisten liittojemme anatomiaa ja hahmotamme oman osuutemme merkityksen epäonnistumisissa ja kunnioitamme ex-puolisoidemme rohkeutta tehdä radikaaleja ratkaisuja.

Avioero runteli, mutta myös jalosti. F eli avioeronsa jälkeen kuusi vuotta enemmän tai vähemmän yksikseen – T:llä meni 1,5 vuotta.

Miten me sitten uskalsimme ottaa riskin ja heittäytyä rakkauden vietäväksi? Avioero oli kummallekin rankka prosessi, mutta jostain syystä teimme molemmat päätöksen olla katkeroitumatta elämälle. F:lle se oli hyvinkin tietoinen päätös ja T:lle ehkä pikemminkin luonnollinen tapa suhtautua asioihin.

Emme olleet siis katkeria. Tästä syystä meissä oli toivoa. Rehellisyyden nimissä F:n toivo oli moneen kertaan koetuksella sinkkuäitivuosien aikana ja välillä sitä piti kyllä kaivaa itsestä ja ympäristöstä. Eletyt vuodet ja monet muut vastoinkäymiset (F:llä isän kuolema ja yhden lapsen menettäminen, T:llä isän kuolema ja masennus) olivat pakottaneet meidät myös itsetutkiskeluun.  Tämän seurauksena me tunsimme itsemme melko hyvin.

Ja niin siinä sitten tapahtui että me rakastuimme rajusti. Emme suinkaan aloittaneet puhtaalta pöydältä, mutta suursiivouksen teimme.  Avasimme menneisyytemme toisillemme avoimen raadollisesti. Mitään ei jätetty maton alle.

Jostain syystä emme ottaneet juurikaan mitään paineita, vaan teimme rohkeita omannäköisiämme päätöksiä ja ratkaisuja – ja uskoimme niihin. Menimme kihloihin yhdeksän kuukauden päästä tapaamisestamme ja emme todellakaan kätkeneet onneamme. Häitäkin juhlittiin isosti myöhemmin. Emme hävenneet rakkauttamme silloin, emmekä edelleenkään ja pidämme liittoamme yhtä arvokkaana kuin se olisi ensimmäisemme. Yleinen ilmapiirihän on asian suhteen hieman toisenlainen, mutta se ei onneksi ole meidän ongelmamme. Rakkauden arvottaminen ylipäätään on absurdia toimintaa.

Uudelleenrakastetuksi tuleminen vaati siis ainakin toivoa, uskoa, itsetuntemusta, sovintoa menneisyyden kanssa, rohkeutta – ja tietysti sitä rakkautta.

F&T

Radiossa

Meillä oli todella  hauska ja jännittävä päivä eilen. Saimme kutsun Radio Suomen Iltaan Ylen Mediataloon suoraan lähetykseen keskustelemaan parisuhteesta ja hehkun säilyttämisestä parisuhteessa. Tietysti tartuimme mahdollisuuteen päästä keskustelemaan lempiaiheestamme. Ohjelman juonsi Paula Jokimies, joka oli aivan mahtava työssään ja teki meidän olomme rennoksi ja mukavaksi. Onneksi emme olleet ison asian äärellä kahdestaan, vaan kanssamme aiheesta olivat keskustelemassa Gia ja Miika Matkakuume-blogista.

Keskustelumme voi käydä kuuntelemassa Yle Areenasta!

F&T

 

Viva la Musica!

”Joo… Se on Viva la Musicasta.”, vastasi Trubaduuri minulle monasti, kun hän oli ensin laulanut minulle entuudestaan tuntemattoman tai tutun laulun näppäilen ikivanhaa kitaraansa ja kysynyt sitten lempeästi ruskeilla silmillään, että pidinkö hänen laulustaan… Ja minähän pidin.

Viva La Musica on hänen lukioaikainen musiikin oppikirjansa, jonka selkämys on repaleinen ja jonka ensimmäiselle sivulle on laskettu lyijykynällä muutama kiperä kertolasku allekkain. T on kertonut miten hän nuorena miehenä opetteli kitaran kanssa siitä monta kappaletta ja siihen hänen repertuaarinsa pohjautuu tänäkin päivänä. Nappasin kirjan mukaani Turusta ja selailin kirjaa, joka on todella kattava teos musiikista. Vastaavanlaista tietopakettia on turha etsiä nykylukiolaisen repusta. Ja miten monta ihanaa laulua nuotteineen sen sivuilta löytyy! Esimerkiksi Tekeekö mielesi Annan kanssa.

Viva La Musican tekijät (Seija Järvinen, Tuula Kotilainen ja Marja-Riitta Väkevä) ovat onnistuneet kaikin puolin sisällön suhteen ja jäin ahmimaan kirjan artikkeleita, kuvia ja kuvatekstejä. Miettikääpä! ”Pari, toisiaan täydentävät osat kokonaisuudessa.” Ja havainnollistavana kuvana suutelevat hiihtäjät. Ihanaa!

Vivalamusica_3

Ehkä rakkain laulu minulle on Armaan läheisyys, jonka T nauhoitti minulle aivan suhteemme alussa kämisellä puhelimellaan ja lähetti minulle sen sähköpostin liitetiedostona ja jota kuuntelin sydän väpättäen. T on laulanut sen minulle kymmeniä ja kymmeniä kertoja. Hän lauloi sitä minulle puhelimessa, kun ikävöimme toisiamme, kun asuin pohjoisessa. Hän lauloi sen meidän hääjuhlassamme ja omissa 50-vuotisjuhlissaan.

Armaan läheisyydessä on Goethen sanat,  jotka on suomentanut Uuno Kailas ja sen on säveltänyt Toni Edelmann. En pysty kuuntelemaan kenenkään muun kuin mieheni tulkintaa kappaleesta.

Vivalamusica_6

Trubaduuri on luvannut laulaa minulle aina kun pyydän ja minä pyydän aika usein ja silloin me muistelemme, mitä lauluja Viva La Musicassa olikaan…

 

F

Vivalamusica_4

Vivalamusica_5 Vivalamusica_7 Vivalamusica_1 Vivalamusica_9 Vivalamusica

 

 

 

Uudelleenrakastettu

Meidät on kutsuttu häihin Hankoon. Nuoren parin tietäen juhlat tulevat olemaan ihastuttavat – ja paikkahan on ihan mieletön. Aiomme viettää T:n kanssa Hangossa koko syyskuisen viikonlopun.

Tulevat häät saavat pohtimaan omia avioliittojani. Menin ensimmäisen kerran naimisiin 21 vuotta sitten aivan näihin samoihin aikoihin. Meidän häämme olivat todella hauskat, joita olen muistellut monia kertoja lämmöllä avioeromme jälkeenkin, varsinkin viime vuosina  kun aika on parantanut haavat ja me, tuo vuoden 1996, hääpari olemme löytäneet onnemme toisaalta. Tuosta liitosta syntyi kaksi mielettömän upeaa lasta, joista on kasvanut kaksi hienoa, nuorta, miestä, joten kaiken kaikkiaan näin jälkikäteen ajateltuna tuo avioliitto oli mahtava juttu.

Olemme myös tulleet siihen tulokseen T:n kanssa, että meidän liittomme ei olisi ollut mahdollinen oikeastaan yhtään aikaisemmin. Tuskin olisimme edes rakastuneet, jos olisimme tavanneet 10 tai 20 vuotta aiemmin. Eletty elämä on muokannut meistä monella tavalla erilaiset ihmiset. Se mitä olemme tänään, on toista kuin nuorempana. Ei huonompaa, tai parempaa – mutta erilaista.

Tavallaan tekisi mieli antaa neuvoja tuolle tuoreelle, nuorelle parille, mutta emme sitä tee, koska neuvot ovat hyödyttömiä. Jokaisen on tehtävä omat siirtonsa tässä elämässä ja aika usein jokin asia, joka näyttäytyy käsillä olevalla hetkellä tragedialta voikin muotoutua käsittämättömäksi onnenkantamoiseksi. Tai päinvastoin.

En tiedä lukeeko tuleva hääpari blogiamme, mutta lupaamme heille ja kaikille tuleville hääpareille, joita lähipiiriimme tulee kuulumaan, että jos he haluavat kysyä mitä tahansa parisuhteeseen, avioliittoon tai perhe-elämään liittyen, niin me raivaamme heille aikaa ja vastaamme kysymyksiin rehellisesti.  Se mitä meillä on, on kokemus ja perspektiivi. Ja ne ovat ihan huikeita asioita elämän mielettömyyksien keskellä.

Luin muuten äsken Esko Valtaojan kolumnin kirjojen rakastamisesta, jonka sisältö oli kaikin puolin mehukas ja olennainen, mutta minusta erityisen mieleenpainuva oli kohta: ”Huonekalut tai autot voivat olla käytettyjä, kirjat ja ihmiset eivät ikinä. Eihän rakas vaimonikaan ole käytetty, vaikka olikin eronnut rouva Wuori silloin kun tapasimme – sitäkin enemmän uudelleenrakastettu hän kyllä on.”

Tajusin olevani uudelleenrakastettu.

 

F

IMG_9258.JPG

 

Rakkauden kaupungissa

Monille rakkauden kaupunki on Pariisi, toisille Rooma. Molemmat kaupungit ovat ihania ja olemme niissä kumpaisessakin olleet yhdessä, mutta meidän todellinen rakkauden kaupunkimme on kuitenkin Rauma, sillä siellähän me tapasimme ensimmäisen kerran.

Tänään aamulla saaristossa oli melkoisen viileä ja Marja-mummin ja poikien mökkipiipahdus peruuntui. Rouvalla oli vähän tylsää ja hän kiemurteli aamulla T:n kainaloon ja ehdotti retkipäivää. Päätimme lähteä Raumalle. Pori on juuri nyt tupaten täynnä väkeä ja tajusimme että viime Rauman reissusta on jo aikaa. Saaresta pääsisi toki myös veneellä Raumalle, mutta kokemus, sääolot ja fiilis eivät ihan siivittäneet venematkaan ja sitä paitsi F halusi että piipahdamme Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseossa ja sinne pääsi kuitenkin kätevämmin autolla ja saimmepahan hoidettua samalla myös kauppareissun.

Hurautimme siis kasitietä pitkin Raumalle ja suuntasimme Teresia Lönnströmin kotiin. Siltä tosiaan tuntui kun käänsimme auton rautaportista sisään ja jätimme auton pihatien reunaan. Teresia Lönnström asui  talossa miehensä kuoltua (1943) sisarentyttärensä Elsen kanssa aina kuolemaansa saakka, vuoteen 1986. Teresian testamentin turvin hänen kodistaan tehtiin kotimuseo ja Teresia ja Rafael Lönnstömin säätiö pyörittää kotimuseon lisäksi myös Lönnströmin taidemuseota.

Talo on valmistunut vuonna 1942 ja sen yhteyteen rakennettiin 1982 galleriarakennus Teresian hankkimia töitä varten.  Juurin nyt galleriasta löytyi Kesäisiä hetkiä -kooste hänen taidehankinnoistaan vuosilta 1984-86. Teresia Lönnstömin koti on näkemisen arvoinen monestakin syystä, mutta taiteen ja muun esineistön määrä on huikea. Suorastaan ylitsevuotavainen. Varsinaisia sisustusvinkkejä kotimuseosta on ehkä turha haalia, mutta joka tapauksessa se on hauska vierailukohde.

Museosta rynnistimme tietenkin Vanhaan Raumaan ja siellä Osteria de Filippoon, mikä valikoitui hetken googlailun jälkeen lounaspaikaksi – ja onneksi valikoitui. Söimme parhaat kylmäsavulohipitsat ikinä. Espressot ja jaettu tiramisu kruunasivat loistavan lounaan. Paikka oli kaikin puolin meidän makuumme: mainio ruoka, rento sisustus ja mutkaton palvelu. Kiertelimme jonkin aikaa Vanhan Rauman sisustusputiikkeja ja piipahdimme Vanhan Raatihuoneen Museon takana olevaan ihastuttavaan pikkupuutahaan, missä mm.  palavarakkaus oli täydessä kukassa… Tottakai. Rakkauden kaupungissa.

F&T

Raumalla

Raumalla_1

Raumalla_2

Anitra Lucanderin Romanttinen sommitelma vuodelta 1981. IHANA.

Raumalla_3

Raumalla_4

Raumalla_5

Raumalla_6

Raumalla_7

Raumalla_8

Raumalla_9

Raumalla_10

Raumalla_11

Raumalla_13

Raumalla_14

Teollisuusneuvos Teresia Lönnström. Liisa Tannerin muotokuva vuodelta 1965.

Raumalla_15

Raumalla_25

Raumalla_26

Raumalla_27

Raumalla_28

Raumalla_29

Raumalla_30

Raumalla_31

Raumalla_32

Raumalla_33

Raumalla_35

Raumalla_36

Raumalla_37

Raumalla_24

Raumalla_23

Raumalla_21

Raumalla_16

Raumalla_17

Raumalla_18

Raumalla_19

Raumalla_20

Raumalla_22

 

Mikä meni väärin?

Toukokuun alkupuolella tuli kuluneeksi yhdeksän vuotta siitä kun näimme toisemme ensimmäisen kerran – ja rakastuimme. Kokemus oli todella hurja ja kaksi ihmistä meni kertakaikkiaan sekaisin toisistaan. Emme nukkuneet kunnolla, emme halunneet lähteä toistemme luota ja naimme kuin kanit.

Ympärillä olevat ihmiset veikkailivat (hyvää hyvyyttään, tietenkin) rakastumisen tunteen kestoa: parissa vuodessa tunteet hiipuvat, ehkä viisi vuotta, 15 vuotta on ihan maksimi….

Tuo viisitoista vuotta taidettiin heittää hyvinkin sarkastisena arviona. Jokin meni kuitenkin vikaan, sillä rakastumisen tunne ei ole kadonnut näiden vuosien aikana. Alkuhuuma on tosin, luojan kiitos, hiipunut ja voimme nykyään nukkua toistemme läheisyydessä ja alkuaikojen kiivas rakastelutahtikin on tasoittunut. Mutta rakastumisen tunne ei ole kadonnut mihinkään. Sydänalassa läikähtää joka kerta kun näkee toisen muutaman päivän erossaolon jälkeen.

Olemme käsitelleet blogissamme yli kaksi vuotta erilaisia syitä siihen, miksi lähipiirimme virhearvioinnit eivät ole toteutuneet ja emme olekaan kyllästyneet toisiimme ja alkaneet vilkuilla ”sillä silmällä” muualle tai uppoutuneet töihimme ja harrastuksiimme. Syitä on siis lukuisia, mutta ei tämä kuulkaa mitään avaruustiedettä ole. Emme myöskään ole varustettu millään erityisillä ominaisuuksilla tai luonteenpiirteillä. Parisuhteemme ei myöskään ole muuttunut ystävyyssuhteeksi, vaikka olemmekin toistemme parhaat ystävät.   Onnellinen, intohimoinen ja pitkä parisuhde ovat mahdollisia!

Blogimaailman suuret rakkaustarinat ovat päätyneet eroon toinen toisensa jälkeen. Brad ja Joliekin erosivat. Ihmisen valtaa mediaa seuratessa kyyninen asenne rakkautta ja parisuhdetta kohtaan. Valhetta, valhetta kaikki on vaan ja jokainen rakkaustarina päättyy kuitenkin eroon ja riitoihin ennemmin tai myöhemmin. ”Höpöhöpö”, sanomme me ja käännämme katseemme toisiimme. Meillä alkoi juhlavuosi: kymmenes vuosi yhdessä ja viides avioliittovuosi. Niin siistiä.

Jokainen pariskunta tekee oman rakkaustarinansa sellaiseksi kuin haluaa. Konstit ovat monet, mutta rakkaus ja intohimo eivät kuole itsestään, ellei niitä tapa.

F&T

Missä olit kun Rachel kuoli?

On televisiosarjoja ja sitten on Televisiosarjoja. Tällä hetkellä Maikkarilla pyörii brittiläisen Rimakauhua ja rakkautta (Cold Feet) -sarjan uudet jaksot ja me hykertelemme tyytyväisyydestä. Sarjan viisi ensimmäistä tuotantokautta lähetettiin Suomessa vuosina 2000-2003 ja noihin vuosiin osuivat meidän molempien pahimmat ruuhkavuodet. Kaikki lapsemme olivat silloin alle viisivuotiaita, Trubaduuri väänsi  väitöskirjaa, kaksoset valvottivat, Flirttimaisteri aloitteli ensimmäisen aviomiehensä kanssa talonrakennusprojektia ja viimeisteli opintojaan. Elämä oli yhtä hullunmyllyä, arki selviytymistaistelua ja rentoutumisen hetket kortilla.

Olemme keskustelleet useasti siitä,  miten Rimakauhua ja rakkautta tarjosi hengähdystauon ja lohdutusta oman kaaoksen keskellä. Sarjan henkilöt elivät omassa todellisuudessaan vastaavanlaisia asioita kuin me omassamme. Karenilla ja Davidilla oli kaksoset, Petellä ja Jennyllä avioliitto kriisissä, Adam ja Rachel olivat vasta purjehtimassa avioliitoon satamaan. Kaikki sarjan henkilöt olivat päälle kolmekymppisiä – aivan kuten mekin. Sarjan huumori oli osuvaa, arkista ja kertakaikkiaan ratkiriemukasta.

Ja nyt 13 vuotta myöhemmin sarjan päähenkilöt ovat viidenkympin molemmin puolin. Avioliittoja on mennyt nurin, uusioperheitä perustettu, lapset ovat teini-ikäisiä, masennus ei ole vieras asia, vanhemmat ovat ikääntyneet  ja polttarit ja pubi eivät vain enää toimi. Aivan kuten meilläkin. Mutta sarjan huumori toimii loistavasti edelleen, henkilöihin on helppo samaistua  ja sunnuntai-iltana on kertakaikkiaan liimauduttava ruudun ääreen, koska Rimis.

 
F&T

Perhealbumi

Katsoin eilen Marja Hintikka Liven ja päätin kirjoittaa muutamasta asiasta ohjelman innoittamana. Ensimmäinen niistä on valokuvat osana perheytymistä.

Muistan 80-luvulla kun teiniajan parhaan ystäväni vanhemmat erosivat. Se oli ensimmäinen avioero, jonka koin konkreettisesti. Ystäväni asui meillä usein viikonloppuisin ja kuljin hänen kanssaan myös aina joskus etävanhemman luo. Minulle jäi mieleen noista vuosista kirkkaana eräs asia. Ystäväni suri paljon sitä, että vanhempi, joka oli lähtenyt ei halunnut ottaa mukaansa yhtään valokuvaa heidän perhealbumistaan. En tiedä mikä oli totuus, mutta ystäväni tulkitsi sen jotenkin näin. Ystäväni vanhemmat ovat fiksuja ja kivoja ihmisiä, joten en tiedä oliko kysymys haluamisesta. Ehkä kuvat eivät olleet päällimmäisenä mielessä kun avioliitto pistettiin palasiksi, ehkä kuvat olisivat muistuttaneet liikaa epäonnistumisesta tai ehkä asiaa ei kukaan aikuinen osannut siinä tilanteessa vain ajatella.

Vuosia kului ja olin itse keskellä yllätyksenä tullutta avioeroa ja muistin ystäväni surun. Kun sitten oli selvää, että avioliittomme oli lopullisesti ohi tein ex-miehelleni valokuvakansion hänestä ja lapsista. Keräsin kaikki mahdolliset kuvat heistä aina synnytyssairaalasta eroomme asti. Se taisi olla ainoa järkevä tekoni niihin aikoihin. Se oli minun erolahjani miehelle, joka oli antanut minulle lahjoista kalleimmat, lapseni.

Kun sitten pistimme T:n  kanssa perheen pystyyn tajusin edelleen valokuvien voiman ja merkityksen. Aikaisemmat oivallukset valokuvien suhteen olivat tulleet intuition perusteella, mutta nyt olin perehtynyt asiaan paremmin ja tein asioita tietoisemmin. Miina Savolaisen kehittämä voimauttava valokuvaus on mielestäni tajunnanräjäyttävä metodi, jota olen hyödyntänyt niin kotona kuin työssänikin.

Ensimmäisen perhekuvan otatimme vuonna 2011, kun perheemme oli ollut kasassa kolme vuotta. Seuraavan kuvan otimme 2014. Sitä seuraavan vuoro taitaakin olla ensi vuonna.

MHL-show’ssa esiteltiin  Susanna Kekkosen Perhealbumi-valokuvaprojekti, missä eroperheiden lapset ovat saaneet valita ihmiset omaan perhekuvaansa. En tiedä miten lapsemme toimisivat kyseisessä tilanteessa ja keitä he valitsisivat kuviin. Paitsi siitä olen varma, että he haluaisivat molemmat biologiset vanhempansa niihin. Tottakai. Mutta yhtä lailla tiedän, että kuvat meidän uusperheestämme ovat tärkeitä. Se ei ole koko totuus lastemme perheistä, mutta se on T:n ja minun totuus siitä.

Alla perhekuviamme vuosilta 2011 (Kuvaaja: Julia Riihilahti) ja 2014 (Kuvaaja. Nelly Stenroos). Julkaistu lastemme luvalla.

F

mp_14

pelto

nuutti-16

nuutti-08

nuutti-17