Märkäpuvuissa

Me olemme Pekan kanssa aloittelemassa uutta harrastusta: avovesiuintia. Olemme iloisesti polskineet uimahallissa syksystä lähtien ja voi sanoa että olemme hurahtaneet uintiharrastukseen. Olemme käyneet pääsääntöisesti kiskomassa kilometrin verran kaksi kertaa viikossa ja kunto on noussut kohisten. Jossain vaiheessa havahduimme tosiasiaan,  että uimahallit sulkeutuvat juhannukseen mennessä ja me katoamme saaristoon. Perinteisesti meriveden lämpötila on ollut sen kaltainen että olemme pulahtaneet siellä pikimmiten ja urheileminen ylipäätään on ollut minimissä mökkikauden aikana. Nyt tilanne on muuttumassa, sillä olemme hankkineet täysvarustuksen avovesiuntiin.

Uuden harrastuksen aloitteleminen: varusteiden hankinta ja uimamatkojen suunnittelu on ollut sekä hauskaa että henkisesti kivuliasta. Naisten xl-kokoinen märkäpuku on nimittäin kokoa 42 ja ei ole mitään toivoa, että mahtuisin kyseiseen kokoon tällä hetkellä. Paitsi että kävimme kuitenkin varmuuden vuoksi kokeilemassa eräässä liikkeessä, missä myyjän  naama pysyi peruslukemilla yrittäessäni sonnustautua pukuun Pekan avustuksella kuumassa sovituskopissa.  Loppujen lopuksi meitä kyllä nauratti koko episodi. Toisaalta minua kyllä ottaa koko asia päähän: oletus tuntuu olevan että plus size -kokoiset naiset eivät harrasta vesiurheilulajeja.  Olin jo menettämässä toivoni märkäpuvun suhteen kunnes löysimme brittiläisestä verkkokaupasta kohtuuhintaisen puvun minulle. Nyt meillä kummallakin on märkäpuku, huppu, hanskat ja sukat sekä tietysti uimalasit.

Parasta koko jutussa on ollut se, että olemme molemmat innostuneet jostakin uudesta  jutusta ja on ollut tosi hauskaa ottaa kuviota yhdessä haltuun. Se on tehnyt parisuhteellemme hyvää. Ystävä- ja tuttavapiirissämme on useita vastaavia esimerkkejä. Usein yhteinen harrastus on löytynyt liikunnan parista: sulkapalloa, keilaamista, pyöräilyä, tanssia jne. Yhdessä tekeminen on vaan ihan sikakivaa.

Eilen me sitten pääsimme tositoimiin. Kiskoimme yllemme märkäpuvut ja muut tykotarpeet ja menimme mereen. Märkäpuvun kanssa uiminen oli meille molemmille aivan uusi ja erilainen kokemus. Minä tunsin itseni hieman kahlituksi, kun taas Pekka nautti tavattomasti märkäpuvun kelluttavasta ominaisuudesta. Itse asiassa hän kellui elämänsä ensimmäisen kerran ja oli siitä aivan fiiliksissä. Uimaliikkeet ovat jonkin verran erilaiset kuin ilman märkäpukua ja ympäröivä luonto ja aivan uudenlainen näkövinkkeli tekevät uimisesta aivan uudenlaisen kokemuksen. Tykkäsimme hommasta ihan älyttömästi. Ensi viikonloppuna jatketaan.

Marjaana

 

Taidetta ja kukkaenergiaa

Pitkä viikonloppu Turussa on puolivälissä ja olemme ottaneet rauhallisesti. Pekka varsinkin. Flunssan tyrkkäsi. Eilen kävimme vihdoin katsomassa Wamissa Hannu Väisäsen Anna Ahmatovan nejä huonetta -näyttelyn. Hannu Väisänen marsittaa Anna Ahmatovan tarinaa mielenkiintoisella tavalla näyttelyvieraille ja muistuttaa muistamisen tärkeydestä. Pidimme molemmat erityisesti Väisäsen valokuvista ja tila- ja esineinstallaatioista. Näyttely on avoinna vielä muutaman viikon. Kannattaa ehdottomasti mennä jos osuu Turun puoleen. Iltapäiväkahvit kävimme hörppimässä Turun kaupunginteatterin kahvilassa. Uudesta kaupunkikodista on ihanan lyhyt matka kaikkialle.

Sunnuntaina suuntasimme Ruissaloon ja piipahdimme imaisemassa kukkaenergiaa Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Kevään tulo tuntuu aina tuskallisen hitaalta, mutta onneksi on tällaisia paikkoja missä voi kokea luonnon vehreyttä ja kukkien kauneutta. Kasvihuoneelta jatkoimme Ruissalon kylpylään, missä kävin heittämässä allasuinnin ja porealtaan jälkeen talviturkin meressä. Pekka lueskeli kirjaa ja paranteli flunssaansa kylpylän aulassa kun rouva plutasi sydämensä kyllyydestä.

Huomenna onkin sitten vapun aatto ja meidät on kutsuttu viettämään iltaa laulun ja yhdessäolon merkeissä Kaarinaan. Toivottavasti trubaduurini ääni kirkastuu huomiseksi, jotta pääsemme ottamaan osaa yhteislauluun. Porukan tuntien siellä lauletaan korkealta ja kovaa. Minä taidan osallistua lahjojeni mukaan: kuunnella muita ja aukoa suutani.

Marjaana

Vuosien suunnittelun jälkeen unelma toteutui: yö saaressa keskitalvella

Olen puhunut koko yhdessäolomme ajan siitä, miten me sitten joskus hiihdetään saareen ja ollaan mökillä  yötä. Ensin lapset olivat liian pieniä, sitten liian isoja mukaan otettavaksi, sitten ei ole ollut kunnon jäitä tai muuten vaan unelma hautautui muiden tekemisten alle. Mutta eilen se sitten tapahtui. Minullahan on ollut koko viikko hiihtolomaa ja Pekkakin otti perjantain vapaaksi, joten pääsimme matkaan jo aamulla.

Lainasimme veljeltäni ahkion johon saimme kätevästi kaikki varusteet yöllistä seikkailuamme varten: untuvapeitot, lämmintä vaatetta ja syötävää&juotavaa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja kaikki tuttu oli kietoututunut valkoiseen lumipukuun saapuessamme meren rantaan. Hihkuimme riemusta noustessamme suksien päälle ja asetellessamme aurinkolasit silmillemme. Meren jää kestäisi tällä hetkellä mainiosti myös autoilun, mutta unelmaamme kuului ehdottomasti nimenomaan jään yli hiihtäminen. Hiihtomatkamme ei ollut pitkä ja sää oli aivan täydellinen, joten olimme aivan tohkeissamme saavuttuamme mökille. Ensitöiksemme yritimme saada lämpöä mökkiin: päätimme selviytyä sähköpattereilla, koska kylmän ja vanhan savupiipun kuumentaminen tuntui hieman uskaliaalta.

Kiertelimme tutut paikat mökillä ja teimme pienen kävelylenkin jäällä. Näimme muuten merikotkan lähempää kuin koskaan aikaisemmin ja nautimme saariston talven karusta kauneudesta. Kuuma glühwein ja bouillabaisse maistuivat pakkasen ja reippailun jälkeen taivaalliselta. Mökki ei vain tuntunut lämpenevän. Onneksi ranta-aitasta löytyi irtopatteri, jonka Pekka raahasi makuukamariimme tuomaan lisälämpöä. Virittelimme ikkunaan viltin ja pidimme oviverhon visusti kiinni. Illan suussa laitoimme ulos vielä nuotion ja paistoimme bratwurstit, jotka maistuivat niin hyviltä sämpylöiden välissä sinapilla höystettynä. Illalla joimme vielä kuumat rommikaakaot ja sujahdimme vilpoisaan petiin. Meitä nauratti kun halailimme ja yritimme lämmittää toisiamme kylmähkössä yösijassamme. Tässähän on ihan loistava parisuhdevinkki: jos läheisyyttä ei ole tarpeeksi, niin painukaa yhdessä jonnekin paikkaan, missä on ihan helvetin kylmä ja pitäkää sitten toisenne lämpimänä! Se ei nimittäin onnistu ilman läheisyyttä ja fyysistä kontaktia.

Toiset lähtivät hiihtolomaksi etelän lämpöön, toiset luksushotelleihin ja jotkut alpeille harrastamaan oikeaa extremeurheilua. Meidän pikainen wannabe-extrememökkireissumme toimi ihan samalla tavalla kuin kunnon irtiotot. Teimme yhdessä jotakin epätavallista, mistä pidimme kumpikin ja mitä on hauska muistella jälkikäteen…

Mutta  seuraavaksi on kyllä jonkin luksuksen vuoro!

Marjaana

Syyssonaatti

”Syyssonaatti (ruots. Höstsonaten) on Ingmar Bergmanin ohjaama elokuva vuodelta 1978. Se on pienimuotoinen kamarielokuva, joka kertoo kuuluisan pianistin (Ingrid Bergman) ja hänen laiminlyömänsä, nyt jo aikuisen tyttären (Liv Ullmann) kohtaamisesta. Syyssonaatti oli Ingmar ja Ingrid Bergmanin ainoa elokuvayhteistyö, ja Ingmar Bergman kirjoitti sen varta vasten Ingrid Bergmanin ja Liv Ullmannin näyteltäväksi.” (Lähde: Wikipedia)

Katsoin Syyssonaatin viime viikolla. Monella tapaa sykähdyttävä elokuva. Bergmanit ja Liv Ullmann loistavat – jälleen kerran. Ja miten upea Ingrid Bergman onkaan punaisessa puvussaan!

” Syyssonaatti Ooppera. Syksyllä 2017 sai ensi-iltansa Sebastian Fagerlundin säveltämä ooppera Höstsonaten, jonka libretto perustuu Bergmanin elokuvakäsikirjoitukseen. Kantaesityksessä Suomen Kansallisoopperassa lauloivat Anne Sofie von Otter ja Erika Sunnegårdh.” (Lähde: Wikipedia)

Katso ja kuuntele ooppera täältä. Niin mekin aiomme tehdä.

”Sonaatti (< lat. sonare ’soida’) on eräs taidemusiikin teostyyppi. Se on alun perin tanssi, joka on vähitellen muokkaantunut soitinmusiikiksi ja lopulta moniosaiseksi teokseksi. Sonaatteja on sävelletty pääosin pianolle, viululle, sellolle sekä muutamille puhaltimille. Näistä soittimista piano on ainoa, jolle yleensä ei ole säestystä, mutta on olemassa myös kahdelle pianolle sävellettyjä sonaatteja. Orkesterille sävellettyjä sonaatteja kutsutaan sinfonioiksi, ja orkesterille ja solistisoittimelle sävellettyjä sonaatteja konsertoiksi. Klassisen kauden konserttojen ensimmäinen osa poikkeaa hiukan sonaattimuodosta. Sonaatteja on sävelletty lisäksi pienille yhtyeille, kuten pianotrioille ja jousikvarteteille.”  (Lähde: Wikipedia)

Meidän viikonlopun syyssonaatti:  oleilua takkatulen äärellä, kävelyä metsässä, kauden ensimmäiset suppikset, mööbleeramista, sisustamista, tukkintuneen viemärin aiheuttama härdelli, aamu-uinti uimahallissa, stressin purkaantumista, itkua, halailua, pussailua, iltapäiväkahvit ulkona ja syksyn värien ihastelemista.

 

F

Kulttuurimatka Hämeeseen

Saimme ystävältämme ja kollegaltani kutsun lähteä kuuntelemaan Sillanpää-oopperaa Hämeenkyröön – sekä seuraamaan (ja auttamaan) valokuvanäyttelyn pystytystä. Vastausta ei tarvinnut kahta kertaa miettiä. Kuukausi merellä oli tehnyt tehtävänsä ja halusin ihmisten ilmoille! Ja sitä paitsi emme olleet kumpikaan ennen käyneet Hämeenkyrössä.

Sillanpään syntymäkodin vierestä löytyy Myllykolun kesäteatteri, jonne on tänä kesänä valtavalla työllä tehty Nobel-palkitun F. E Sillanpään elämästä kertova ooppera. Nautimme esityksestä todella paljon. Valitettavasti esitykset ovat loppuun varatut, mutta Hämeenkyrön upeaan maalaismaisemaan kannattaa silti lähteä pistäytymään.

Kesäteatterin läheltä löytyy Maisemakahvila, joka on nimensä veroinen paikka. Kahvilasta avautuvat hulppeat näkymät hämäläiseen maalaismaisemaan ja järvelle. Kahvila on auki tänä kesänä 23.7.- 13.8.2017 välisen ajan joka päivä klo 14-19. Kahvin lisäksi talosta löytyy myös taidetta, muun muassa ystävämme Mikko Auerniityn valokuvataidetta, jossa piirtyy upeina kuvina F. E Sillanpään sielunmaisemaa. Mikon valokuvataidetta on nähtävissä myös Myllykolun kesäteatterin tiloissa sekä käsiohjelmassa. Olen päässyt seuraamaan Mikon Sillanpää-produktion kehittymistä lopullisiksi vedoksiksi ja näyttelyksi saakka – ja olen todella vaikuttunut. Frans Eemil Sillanpään suhdetta luontoon on nimetty erityiseksi, samaa voisin sanoa Mikko Auerniitystä.

 

F

Hämeenkyrössä

Hämeenkyrössä_1

Hämeenkyrössä_2

Hämeenkyrössä_3

Hämeenkyrössä_4

Hämeenkyrössä_6

Hämeenkyrössä_7

Hämeenkyrössä_8

Hämeenkyrössä_9

Hämeenkyrössä_10

Hämeenkyrössä_11

Hämeenkyrössä_12

Hämeenkyrössä_13

Hämeenkyrössä_14

Hämeenkyrössä_15

Hämeenkyrössä_16

F.E.Sillanpää ooppera

F.E.Sillanpää ooppera

F.E.Sillanpää oopperaKolme alinta kuvaa Sillanpää-oopperasta: Mikko Auerniitty, (http://www.fesillanpaa.com/fi/pressikuvat/)

 

Soutelemassa ja suutelemassa

Tänään aamulla meri oli aivan tyyni ja aurinko paistoi ihanasti. Päätimme toteuttaa suunnittelemamme souturetken kotisaaremme ympäri. Mökkimme sijaitsee Luvian saariston isoimmassa saaressa ja matkan pituudeksi tuli noin 10 kilometriä. Pidimme pienen tankkaustauon löytämällämme kalliolla. Saaristo oli niin kaunis ja oli mahtavaa katsella omaa lähiympäristöään vähän eri vinkkelistä.

Soudimme kaiken kaikkiaan kolmisen tuntia vuoronperään.  Ja kyllä me kalliolla vähän suudeltiinkin…

F&T

img_0616

Souturetkellä

Souturetkellä_1

Souturetkellä_2

Souturetkellä_2_1

Souturetkellä_2_2

Souturetkellä_2_3

Souturetkellä_2_4

Souturetkellä_2_5

Souturetkellä_2_6

Souturetkellä_2_7

Souturetkellä_2_8

Souturetkellä_2_9

Souturetkellä_2_10

Souturetkellä_2_11

Souturetkellä_2_12

Souturetkellä_2_13

Souturetkellä_2_18

Souturetkellä_2_15

Souturetkellä_2_16

Souturetkellä_2_17

Unelmaelämää saaristossa

Tämä pikkuruinen mökki on ollut perheellämme  yli 40 vuotta, mutta koskaan ennen  en ole varsinaisesti asunut kesää täällä. Tänne on tultu niin usein kuin mahdollista muutamaksi päiväksi kerrallaan, mutta sitten onkin palattu syystä tai toisesta kotiin. Päätimme T:n kanssa alkuvuodesta, että tänä kesänä muuttaisimme oikeasti saareen. Olemme nukkuneet yhden yön kotona, mutta muuten olemme olleet saaressa jo kohta kaksi viikkoa. Mökkimme on mielestäni varusteltu kohtuullisen hyvin: onhan meillä sähköt ja tontille tulee kunnan vesi. Mikään luksushuvila tämä ei kuitenkaan ole ja emme sitä myöskään halua. Mökkiaskareet ikään kuin kuuluvat tähän touhuun, mihin olemme ihan hurahtaneita.

Teemme yksinkertaista ruokaa, aloitamme aamun pulahduksella meressä ja tarkkailemme luontoa. Tiesittekö että joutsenäiti voi ottaa poikasen reppuselkään?  T on nikkaroinut jo vaikka mitä ja minä olen vähän heilutellut maalisutia. Olemme lukeneet myös aika paljon ja vain olleet. Viihdymme käsittämättömän hyvin kaksistaan, mutta on myös ihana saada vieraita. Ehkä kun kelit tästä lämpenevät niin vieraiden määrä lisääntyy…

Katselin vähän aikaa sitten Yle Areenasta dokkarit  Lammholmin edesmenneestä Dorasta. Ymmärrän täysin Doran kaipuun saarelleen. Saaristolaiselämässä on jotakin maagista. Me emme todellakaan kuvittele olevamme oikeita saaristolaisia, mutta se että saamme kokea edes pienen siivun tätä elämäntapaa on jo ihan mieletön onni ja etuoikeus. Tämä ei todellakaan ole viimeinen kesämme saaressa. Tämä kesä on alku uudelle elämänvaiheelle.

 

F

PS Instagramiamme kannatta seurata. Siellä paljon kaikkea lisää saaristolaiselämästämme,

Saaristossa2017_12.jpg


Saaristossa2017_3

Saaristossa2017_4

Saaristossa2017_5

Saaristossa2017_6

Saaristossa2017_7

Saaristossa2017_8

Saaristossa2017_9

Saaristossa2017_10

Saaristossa2017_11

Kesän aloitus

Ylioppilasjuhlat onnistuivat hienosti ja säät suorastaan suosivat meitä.  Juhlaväki istuskeli pitkään meidän hipahtavalla lounge-alueellamme ulkosalla ja puheensorina ei meinannut katketa edes T:n laulujen ajaksi. Ylioppilas nautti päivästään ja me muut hänen mukanaan. Yksi etappi nuoren miehen matkalla on takana ja on jännittävää seurata mihin kaikkialle hänen retkensä jatkuvat – todennäköisesti syksyllä ainakin Irlantiin.

Meille kesäkuun alku on aina eloa vähän eri sfääreissä. Trubaduuri jatkaa töitään juhannukseen saakka ja minun työni päättyvät koulujen myötä, paitsi että tänä vuonna teen työreissun Roomaan vielä ennen kesäkuun puoliväliä. Työmatkan sisältö kuitenkin poikkeaa sen verran isosti omasta opetustyöstä, ja koska kohteena on Rooma, niin lähinnä hihkun onnesta. Työryhmämme yöpyy Trasteveressä ja kipuaa päivittäin Gionicolo-kukkulan laelle Villa Lanteen. Luvassa on kuvaamista, kirjoittamista, materiaalien suunnittelua ja hankkeen eteenpäin viemistä. Ja kun kerran Italiassa ollaan – ”La dolce vita” on aina läsnä.

Toisaalta ihana elämä on myös täällä Satakunnan sydämessä. Kurkistelen päivittäin kaikkea mitä pihalla tapahtuu: kielot ovat aloittaneet kukinnan, samoin alppiruusut. Rastas on tehnyt halkopinon päälle pesän ja kaikkialla on ihan huikean vihreää. Kaadan itselleni lasin kylmää valkoviiniä, luen sanan sieltä, toisen täältä, mietin pakkaamista ja etenen asioissa kaikin puolin hitaasti. Eilinen sadepäivä meni yöpaidassa. Kesä on totisesti täällä!

 

F

 

Kohti pohjoisempaa ulottuvuutta

Vakaa aikomukseni oli hurauttaa Oulun kautta Itä-Lappiin ja aloitella vuoden 2017 ensimmäiset päivät katselemalla maailmaa tunturin laelta. Toisin kävi. Pakkasennusteet näyttivät juuri itäiseen Lappiin miltei 40 asteen pakkaslukemia ja totesin, että tämän rouvan taitaa olla viisaampi pysyä poissa niiltä leveysasteilta. Olin kuitenkin sopinut visiitistäni erään ystäväni ja hänen perheensä  luokse Haukiputaalle ja päätin toteuttaa pienen roadtripini sinne. Ajelin hiljakseeen  pitikin rantatietä, kuuntelin Yle Areenasta Jari Sarasvuon juttuja, ajattelin paljon, pysähdyin Vaasassa sushilla ja saavuin Ouluun illansuussa. Ystäväni perheineen odotti minua lihapatojen äärellä ja jatkoimme  juttuja pitkälti yli puolen yön. Olimme viimeksi tavanneet nenätysten kahdeksan vuotta sitten ja siinä ehtii muuten tapahtua sitten kaikenlaista. Toivottavasti saamme ensi kesäna heidät vastavierailulle Satakuntaan.

Isäntäperheeni arki oli alkamassa ja heille oli myös tulossa Ranskan sukulaisia kylään, joten aamupäivällä kiitin heitä vieraanvaraisuudesta (olisin ilman muuta saanut yösijan myös toiseksi yöksi)  ja varasin itselleni hyvin nopean harkinnan jälkeen huoneen Hotelli Lasaretistä,  Oulusta. Matkani yksi tavoite oli myös saada olla aivan yksin ajatuksineni ja viihtyisä hotelli on siihen mitä mainioin paikka. Seuraavaksi suuntasin kamerani kanssa meren rantaan. Pakkaslukemat olivat aamupäivällä hyvin maltilliset, mutta pureva tuuli raikasti sopivasti kuvauksia.  Meri on kyllä aina meri – jäätyneenä ja lumen peitossakin kertakaikkisen täydellinen.

Pienen googlailun jälkeen suuntasin myöhäiselle lounaalle Ravintola Puistolaan, missä taisin syödä elämäni parhaan risoton. Ja mikä miljöö! Vaaleanpunainen jugendrakennus oli juuri sitä, mitä sieluni kaipasi. Oulu on monella tavalla viehättävä kaupunki ja tein vielä pienen kävelylenkin Kauppahalliin ja makasiinien luo.

Kävelylenkin jälkeen sielu huusi taidetta ja suuntasin Oulun taidemuseoon, missä  oli mm. Rut Brykin töitä. Minua vähän harmittikin, etten ennättänyt nähdä näyttelyä Emmassa, joten oli kiva nähdä töitä täällä…

En tiedä, mutta minulla on jotenkin hyvä tutina vuoden 2017 suhteen.  Maailmalla myllertää ja sen takia onkin erityisen tärkeää löytää sisäistä rauhaa ja harmoniaa. Vaaleanpunainen väri kuulemma rauhoittaa…

F

rouvanroadtrip_oulu

rouvanroadtrip_oulu_1

rouvanroadtrip_oulu_3

rouvanroadtrip_oulu_4

rouvanroadtrip_oulu_5

rouvanroadtrip_oulu_6

rouvanroadtrip_oulu_7

rouvanroadtrip_oulu_8

rouvanroadtrip_oulu_9

rouvanroadtrip_oulu_18

rouvanroadtrip_oulu_20

rouvanroadtrip_oulu_21

rouvanroadtrip_oulu_22

rouvanroadtrip_oulu_24

rouvanroadtrip_oulu_25

rouvanroadtrip_oulu_26

rouvanroadtrip_oulu_27

rouvanroadtrip_oulu_28

rouvanroadtrip_oulu_29

rouvanroadtrip_oulu_30

rouvanroadtrip_oulu_32

rouvanroadtrip_oulu_34

rouvanroadtrip_oulu_35

rouvanroadtrip_oulu_36

rouvanroadtrip_oulu_37

rouvanroadtrip_oulu_38

rouvanroadtrip_oulu_39

rouvanroadtrip_oulu_40

rouvanroadtrip_oulu_45

rouvanroadtrip_oulu_46

rouvanroadtrip_oulu_47

rouvanroadtrip_oulu_23