Märkäpuvuissa

Me olemme Pekan kanssa aloittelemassa uutta harrastusta: avovesiuintia. Olemme iloisesti polskineet uimahallissa syksystä lähtien ja voi sanoa että olemme hurahtaneet uintiharrastukseen. Olemme käyneet pääsääntöisesti kiskomassa kilometrin verran kaksi kertaa viikossa ja kunto on noussut kohisten. Jossain vaiheessa havahduimme tosiasiaan,  että uimahallit sulkeutuvat juhannukseen mennessä ja me katoamme saaristoon. Perinteisesti meriveden lämpötila on ollut sen kaltainen että olemme pulahtaneet siellä pikimmiten ja urheileminen ylipäätään on ollut minimissä mökkikauden aikana. Nyt tilanne on muuttumassa, sillä olemme hankkineet täysvarustuksen avovesiuntiin.

Uuden harrastuksen aloitteleminen: varusteiden hankinta ja uimamatkojen suunnittelu on ollut sekä hauskaa että henkisesti kivuliasta. Naisten xl-kokoinen märkäpuku on nimittäin kokoa 42 ja ei ole mitään toivoa, että mahtuisin kyseiseen kokoon tällä hetkellä. Paitsi että kävimme kuitenkin varmuuden vuoksi kokeilemassa eräässä liikkeessä, missä myyjän  naama pysyi peruslukemilla yrittäessäni sonnustautua pukuun Pekan avustuksella kuumassa sovituskopissa.  Loppujen lopuksi meitä kyllä nauratti koko episodi. Toisaalta minua kyllä ottaa koko asia päähän: oletus tuntuu olevan että plus size -kokoiset naiset eivät harrasta vesiurheilulajeja.  Olin jo menettämässä toivoni märkäpuvun suhteen kunnes löysimme brittiläisestä verkkokaupasta kohtuuhintaisen puvun minulle. Nyt meillä kummallakin on märkäpuku, huppu, hanskat ja sukat sekä tietysti uimalasit.

Parasta koko jutussa on ollut se, että olemme molemmat innostuneet jostakin uudesta  jutusta ja on ollut tosi hauskaa ottaa kuviota yhdessä haltuun. Se on tehnyt parisuhteellemme hyvää. Ystävä- ja tuttavapiirissämme on useita vastaavia esimerkkejä. Usein yhteinen harrastus on löytynyt liikunnan parista: sulkapalloa, keilaamista, pyöräilyä, tanssia jne. Yhdessä tekeminen on vaan ihan sikakivaa.

Eilen me sitten pääsimme tositoimiin. Kiskoimme yllemme märkäpuvut ja muut tykotarpeet ja menimme mereen. Märkäpuvun kanssa uiminen oli meille molemmille aivan uusi ja erilainen kokemus. Minä tunsin itseni hieman kahlituksi, kun taas Pekka nautti tavattomasti märkäpuvun kelluttavasta ominaisuudesta. Itse asiassa hän kellui elämänsä ensimmäisen kerran ja oli siitä aivan fiiliksissä. Uimaliikkeet ovat jonkin verran erilaiset kuin ilman märkäpukua ja ympäröivä luonto ja aivan uudenlainen näkövinkkeli tekevät uimisesta aivan uudenlaisen kokemuksen. Tykkäsimme hommasta ihan älyttömästi. Ensi viikonloppuna jatketaan.

Marjaana

 

Taidetta ja kukkaenergiaa

Pitkä viikonloppu Turussa on puolivälissä ja olemme ottaneet rauhallisesti. Pekka varsinkin. Flunssan tyrkkäsi. Eilen kävimme vihdoin katsomassa Wamissa Hannu Väisäsen Anna Ahmatovan nejä huonetta -näyttelyn. Hannu Väisänen marsittaa Anna Ahmatovan tarinaa mielenkiintoisella tavalla näyttelyvieraille ja muistuttaa muistamisen tärkeydestä. Pidimme molemmat erityisesti Väisäsen valokuvista ja tila- ja esineinstallaatioista. Näyttely on avoinna vielä muutaman viikon. Kannattaa ehdottomasti mennä jos osuu Turun puoleen. Iltapäiväkahvit kävimme hörppimässä Turun kaupunginteatterin kahvilassa. Uudesta kaupunkikodista on ihanan lyhyt matka kaikkialle.

Sunnuntaina suuntasimme Ruissaloon ja piipahdimme imaisemassa kukkaenergiaa Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Kevään tulo tuntuu aina tuskallisen hitaalta, mutta onneksi on tällaisia paikkoja missä voi kokea luonnon vehreyttä ja kukkien kauneutta. Kasvihuoneelta jatkoimme Ruissalon kylpylään, missä kävin heittämässä allasuinnin ja porealtaan jälkeen talviturkin meressä. Pekka lueskeli kirjaa ja paranteli flunssaansa kylpylän aulassa kun rouva plutasi sydämensä kyllyydestä.

Huomenna onkin sitten vapun aatto ja meidät on kutsuttu viettämään iltaa laulun ja yhdessäolon merkeissä Kaarinaan. Toivottavasti trubaduurini ääni kirkastuu huomiseksi, jotta pääsemme ottamaan osaa yhteislauluun. Porukan tuntien siellä lauletaan korkealta ja kovaa. Minä taidan osallistua lahjojeni mukaan: kuunnella muita ja aukoa suutani.

Marjaana

Miksi on niin pahuksen vaikeaa olla hyvä ihminen?

Olen mielestäni valmis muutokseen. Olen ihan kohta 46-vuotias. Kypsässä iässä siis. Tunnen itseni. Tiedän mitkä ovat vahvuuteni ja heikkouteni ja osaan jopa huijata itseäni sopivalla tavalla. Tämä kyllä pätee valitettavasti suuntaan jos toiseen, mutta ajattelen että nykyään se toimisi nimenomaan siihen toiseen suuntaan. Olen nykyään malttavainen kuin mikä, ja tiedän että todellinen muutos ei synny vippaskonsteilla ja hetkessä. Kohta 5-kymppistä satakuntalaista opettajatarta ei ohjailla kuin mitä tahansa pikaliipparia. Rahtilaivakin on piece of cake verrattuna tähän naisen rotjakkeeseen. Hitaasti siis edetään, pienin askelin kohti parempaa minää. Tukijoukot ovat kunnossa: kannustava aviomies, jälkikasvu ja suku. Ystävätkin tsemppaavat. Monta pientä hyvää asiaa on jo kunnossa rouvan rutiineissa kohti säästäväisempää, hoikempaa ja ylipäätään parempaa elämää.

Mutta koko ajan tapahtuu pieniä juttuja jotka ovat selvästi minua vastaan. Onko tämä nyt sitä kuuluisaa vaihetta, missä kosmos koettelee? Niin kuin olen kertonut niin säännöllinen liikunta tuli elämääni uimisen muodossa jo alkusyksystä ja siitä on tullut osa viikkorutiinia yllättävän helposti. Pääsääntöisesti uimakertoja kertyy viikossa kaksi, mikä on mielestäni ihan hyvä määrä naisihmiselle, jonka on vaikea ylläpitää rutiineja, varsinkin liikuntaan liittyviä. Joululomalla latasin puhelimeeni myös pankkini rahanhallinta-appsin, mikä on osoittautunut oikein mainioksi ja silmiä avaavaksi työkaluksi. Vuoden alkaessa lisäsin viikko-ohjelmistooni kaksi aamulenkkiä Jari Sarasvuon kanssa. Maanantailenkki onnistuu kätevästi ilman erityisiä toimenpiteitä opetuksettoman päivän johdosta, mutta perjantain lenkki vaati herätyksen 05.45, mikä on turkaisen aikaisin, mutta olen niin koukkuuntunut Sarasvuon höpinöihin, että herätys lenkkeineen onnistui viime perjantaina yllättävän hyvin. Keskiviikkoisen Aamulenkki-podcastin kuuntelen sujuvasti aamutoimien aikana.

Lauantaina ystäväpariskuntamme saapui luoksemme ja vietimme oikein hauskan ja inspiroivan illan taiteellisten ja lahjakkaiden ihmisten kanssa. Rehellisyyden nimissä rouva olisi voinut juoda pikkasen vähemmän punaviiniä ja valvominen on kyllä yllättävän rankkaa nykyään, mutta yhtäkaikki maanantaina olin valmis kivan viikonlopun jäljiltä virkistyneenä lisäämään maltillisesti hyviä ja positiivisia asioita elämääni. Kävin aamulenkillä Jarin kanssa, jonka jälkeen saattelin reippaan poikani Poriin, mistä hän jatkoi hyvillä mielin suorittamaan asepalvelustaan. Tunsin valtavaa ylpeyttä esikoisestani ja hänen asenteestaan tulevaa kohtaan. Sydänalassa muljahti katsellessani nuorta miestä reppuineen ja tajusin yhden vaiheen elämästä päättyneen.

Palasin kotiin ja täyttelin tyytyväisenä Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirjaani, joka on yksi niistä positiivisista rutiineista, jotka olen saanut ujutettua elämääni jo viime syksynä. Kirja on todella inspiroiva ja ajatuksia herättävä. Laitoin vielä iltapäivällä ison pannullisen kaalipataa hautumaan ja hykertelin tyytyväisenä. Tilin saldokin näytti ihan mukavalta. Huomasin ajattelevani että tässä kuussa tilistä taitaa jäädä vähän säästöönkin, mikä olisi tosi kiva juttu. Varasimme perjantaina nimittäin lennot Wieniin ja löysimme myös superkivan airbnb -asunnon. Kesäkuun kaupunkilomakin on siis buukattu. Haaveilen myös keväisestä viikonlopusta Tukholmassa tai Budapestissä, ja Amsterdamiinkin olisi kiva lähteä. Myhäilin siis tyytyväisenä. Elämä on ihanaa. Olen todellakin valmis pysyvään elämäntapamuutokseen ja elämästäni tulee niin hyvää ja kaunista, että en edes ehkä kestä.

Tiistain työpäivä sujui myös kivasti. Join vettä työpäivän lomassa ja aamulla mukaan ottamani tuoreista mintusta ja sitruunasta tekemäni juoma oli ihanan virkistävää. Suorastaan tunsin aineenvaihduntani kiihtyvän. Työpäivän jälkeen huristelin suoraan uimahallille ja suoriuduin ripeästi pesutiloihin. Siellä huomasin että olin unohtanut pakata uimalasit. Kirosin huolimattomuuttani, ja mietin hetken mitä tehdä. En yksinkertaisesti pysty uimaan ilman laseja. Kiedoin pyyhkeen ympärilleni ja nappasin vielä villatakin ylleni. Uimalakki päässä ja paljain varpain kipitin uimahallin kassalle anelemaan uimalaseja lainaksi. En saanut, mutta minulle myytiin luotolla uudet uimalasit. Sinne katosi 20 euroa kuin tuhka tuuleen. Olin kuitenkin ylpeä etten antanut periksi, vaan pidin liikuntasuorituksestani kiinni.

Kotiin päästyäni söin hyvällä ruokahalulla kaalipataa ja tutkailin kirjastotiliäni sillä ajatuksella, että tässä on taitanut viikkoja kulua että olisi varmaan aika uusia lainoja. Olin seurannut joululomalla hyvin huonosti sähköpostiani ja huomasin myös tuoreen huomautuksen meilissäni. Yritin uusia lainat. Ei onnistunut. Ohjelma vilkutti punaisella lainauskieltoa. Ei auttanut kuin kerätä kassillinen kirjoja mukaan ja suunnata kirjastoon. Siellä odotti miltei 20 euron lasku, mistä siis oli seurannut lainauskielto. Olin onnistunut hävittämään tililtämme 40 euroa muutaman tunnin aikana periaatteessa ihan tyhmiin, omasta huolimattomuudestani johtuviin asioihin. Pikkasen sieppasi.

Sitten koitti tämä päivä. Heräilin reippain mielin ja kuuntelin Sarasvuon juttuja samalla kun pyöräytin itselleni mustikkaisen terveyspirtelön, mistä on tullut myös mukava arkiaamurutiini. Lähdin ajelemaan töihin kuulokkeet korvillani ja keskityin übermielenkiintoiseen sisältöön. Sitten räpsähti. Hetken kesti tajuta että kysymys oli valvontakamerasta ja mittari näytti noin 90 km/tunnissa. Olen melko varma että sakko rapsahti. Taas. Jatkoin lain rikkomista ja soitin samantien T:lle ja kerroin törppöilystäni. Todennäköisesti 170 euron sakko on tulossa kotitalouteemme. Hitto että ottaa päähän. Huolimattomuuteni on maksanut meille jo yli 200 euroa tällä viikolla ja tänään on vasta keskiviikko. Loppujen lopuksi kuulin itseni vielä tilaavani tänään lounaaksi opiskelijarvontolassa hampurilaisaterian bataattiranuineen terveellisen salaattipainotteisen aterian sijaan. Mihin mahtoi rouvalta kadota hyvähiilarinen ruokavalio maltillisine annoskokoineen – kysyn vaan? Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta raahauduin ystäväni kanssa zumbaan, mikä tuntuikin alkukankeudesta huolimatta oikein hyvältä. Älkää käsittäkö väärin. En minä valita. Minä vaan kysyn, miksi on niin pahuksen vaikeaa olla hyvä ihminen?

F

Mars ja venus samassa altaassa

Viime sunnuntaina aloitimme taas uimisen. Tai oikeastaan T oli aloittanut sen jo aiemmin syksyllä, mutta viime viikonloppuna päädyimme pitkästä aikaa yhdessä samaan altaaseen. Niin kuin niin montaa asiaa tässä maailmassa, niin myös uimista me lähestymme varsin erilaisista lähtökohdista. Mars ja venus. Jing ja jang. Musta ja valkoinen.  Minä olen ollut aina varsinainen vesipeto ja opin uimaan jo reilusti ennen kouluikää. Lapsuudestani muistan erityisesti, että olin meressä uimassa koko ajan. Uimamaisterikin olen ja entinen uimaopettaja myös. T ei pitänyt lapsena uimisesta ja eikä myöskään oikein oppinut silloin koko hommaa. Jostain käsittämättömästä syystä hän kuitenkin päätyi opettelemaan uimisen jalon taidon  aikuisiällä ennen meidän tapaamistamme.

Minulle kaikki uimiseen liittyvä on ollut aina helppoa  – on sitten kysymys esimerkiksi sukeltamisesta tai kellumisesta. Suhteemme alkumetreillä T kysyi minulta neuvoja kellumisen opetteluun. En oikein tahtonut ymmärtää koko kysymystä. ”Menet veteen ja alat kellua – miten niin?” Ei onnistu kyseinen homma mieheltä edelleenkään.

Uiminen on kuitenkin yhteinen liikuntaharrastuksemme ja olemme siinä nykyään tasavertaisia. T:llä on parempi kunto ja hän hioo tekniikkaansa koko ajan. Minä porskutan menemään veden kannattelemana omalla tyylilläni  ja vauhti on varsin tasainen kummallakin. Peräkanaa me menemme.

Uimisen jälkeen on aina aivan valtavan hyvä olo ja yhdessä liikkuminen on ihan sikakivaa. Jos meillä olisi yhteistä aikaa enemmän haluaisin, että voisimme harrastaa myös tanssia yhdessä. Hiihtäminen, luisteleminen ja laskettelu ovat myös kivoja lajeja. Niin ja keilaaminen ja tietysti käveleminen… Sauvakävelyä harrastavat nykyään kuulemma hipsteritkin. Ainakin Turussa. Biljardista ei tule mitään, koska häviän aina –  enkä kestä sitä. Rullaluistelukaan ei onnistunut, koska T oli siinä niin surkea. Mitähän muita lajeja sitä voisivat tämmöiset sunnuntailiikkujat yhdessä kokeilla…?!

 

F