Casa Haartman on ihan mahtava!

Naantaliinhan ne rouvan kulttuuriviikot sitten päättyivät. Kävin Heddin ja Alexin luona kylässä Luostarikatu 3:ssa. Tai ainakin siltä minusta tuntui, niin vahvasti kodin asukkaat, taiteilija ja kulttuurin moniottelija Alex Haartman ja hänen vaimonsa ja muusansa Hedvig Haartman edelleen olivat entisessä kodissaan. Pariskunta menehtyi 1960-luvun lopulla muutaman vuoden välein ja he elivät Luostarinkadun sielukkaassa ja kauniissa Erik Bryggmanin suunnittelemassa talossa nelisenkymmentä vuotta yli 90-vuotiaiksi asti.

Talo on aivan mahtava ja se on ollut avoinna muutaman viikon ajan suurelle yleisölle. Aikaisemmin Hedvigs Minne -yhdistys pyöritti taloa ja sinne pääsi vain erillisellä sopimuksella. Vuonna 2017 säätiö lahjoitti talon, Haartmanien taidekokoelmat ja osakesalkun  Åbo Akademi -säätiölle, joka päätyi  avamaan paikan yleisölle. Uskoakseni paikka on monelle tuntematon. Ainakin minulle oli.

Kuvat eivät tee oikeutta talon ja sitä ympäröivän puutarhan tunnelmalle, vaan se pitää kokea itse. Jollakin tavoin aistin hyvin voimakkaasti talossa taiteilijapariskunnan  keskinäisen rakkauden.  He rakastuivat hyvin nuorina, parikymppisinä, ja elivät koko pitkän elämänsä yhdessä taiteen, kulttuurin ja kaiken kauniin ympäröimänä niin Euroopan kaupungeissa, kesäkodissaan Kemiössä kuin Naantalin kodissaankin. Alex Haartman on sanonut heidän  kodistaan, että se on hänen tärkein taideteoksensa. Varmasti koti on ollut heidän yhteinen projektinsa, mutta kieltämättä Alex Haartmanin maalaukset, tapetit ja taide seinissä ja katoissa tekevät talosta järisyttävän uniikin ja inspiroivan. Sain siellä monta ideaa meidän kotimme sisustamiseen.

Opastus talossa oli rento ja mielenkiintoinen ja minut ja kaikki muutkin toivotettiin taloon vierailulle. Ehkä ensi kerralla opas heltyy ja antaa minun istahtaa Heddin ja Alexin kirjastoaulan nojatuoliin, tuo minulle kahvit ja lakkaa muistuttamasta, että museoesineisiin ei saa koskea…

Marjaana

Voihan Wien!

En todellakaan ole mikään matkakertomusten kirjoittaja, mutta on mukava kirjoittaa muutama rivi reissusta tänne blogiin ja laittaa samalla matkakuvia esille. Lähinnä teen sen muistoksi meille itsellemme ja jos vaikka joku innostuu valitsemaan matkakohteeksi Wienin, niin sehän on vallan hienoa.

Tämä Wienin reissu oli siis viimeinen matka hankkeestamme, missä olemme vieneet jokaisen poikamme johonkin Euroopan kaupunkiin. Pojat ovat itse saaneet päättää kohdekaupungin. Ensin olimme Roomassa, sitten Lontoossa ja Pariisissa ja nyt sitten viimeisenä Wienissä. Olemme matkustaneet keväällä, talvella, syksyllä ja nyt sitten kesällä. Jokainen matka on ollut omanlaisensa ja todella onnistunut. Olemme saaneet kurkistaa hieman tarkemmin jokaiseen nuoreen mieheen hieman poikkeuksellisissa olosuhteissa ja voimme todeta että meidän jälkikasvumme koostuu neljästä hienosta ja hyvin erilaisesta nuoresta miehestä. Kasvatustyö on tehty ja voimme vain toivoa, että olemme olleet antamassa hyviä eväitä kaikille neljälle nuorukaiselle. Toivomme että nämä matkat ovat olleet antamassa viestiä: maailma on auki teitä varten!

Wien oli meille hyvä ja lämmin (todella lämmin). Musiikki soi tässä kauniissa kaupungissa kaikkialla ja upea arkkitehtuuri ympäröi meidät mihin ikinä menimmekin. Kävimme oopperassa, näimme Klimtin ja muiden taiteilijoiden hienoa taidetta, vierailimme viinituvassa, söimme wienerschnitzelit, apfelstrudelit, sacherkakut, bratwurstit ja hapankaalit. Joimme tietysti loistavaa paikallista viiniä ja ennen kaikkea asuimme hulppeassa porvariskodissa kauniissa Weissgerberin kaupunginosassa. Tätä Airbnb-asuntoa voimme suositella todella lämpimästi.

Yritin listata tähän matkamme parhaat palat, joista voi löytää vaikkapa itselleenkin jonkin matkavinkin.

Klimtin Suudelma tai oikeammin Rakastavaiset (Liebespaar) Belvederen museossa. Toki museosta löytyi muutakin mielenkiintoista ja kaunista taidetta, mutta Kiss oli oikeasti säväyttävä. Ja oli ihana nähdä se Pekan kanssa.

Mozartin Taikahuilu Volksoperassa. Varasimme liput jo varhain ja saimmekin todella hyvät paikat. Volksopera on melko intiimi rakennus ja, ah, niin punainen. Ja kyllähän se oli jotenkin upeaa kuulla ja nähdä Taikahuilu Wienissä, missä teos kantaesitettiin 1791. Lainasin pari kuvaa oopperan pressisivuilta. © Barbara Pálffy ja © Dimo Dimov

Apfelstrudelit Cafe Cenralessa. Tottakai maistoimme myös Sacherkakkua ja senkin söimme Wienin vanhimmassa kahvilassa, mutta omenstrudeli on kyllä vallan verraton hiilaripommi, jonka voimalla jaksoi kävellä pitkin historiallisen Wienin katuja.

Wienerschnitzelit Gasthaus Reinthalerissa. Wienerleikkeet olivat aivan huikean hyvät. Annokset valtavat ja ne tarjoili meille ihana wienitär, jonka äiti oli norjalainen. Puhuimmekin hänen kanssaan pääsääntöisesti ruotsia.

Heidi Hortenin taidekokoelma Leopold-museossa. Luimme keväällä Hesarista jutun Heidi Hortenin uskomattomasta taidekokoelmasta, joka oli edelleen esillä Wienissä. Kokoelma oli upeasti kuratoitu ja todella säväyttävä. Olisin mielelläni ottanut mukaani useammankin teoksen.

Kunsthausin aamiainen. Friedensreich Hundertwasserin suunnittelema taidetalo oli aivan meidän Wienin kotimme vieressä ja kävimme siellä aamiaisella. Talo ja sen sisäpiha on hillitön paikka. Olisin voinut jäädä istuskelemaan sinne iäksi ja aamiaisen syöminen viiniköynnösten alla oli asia joka tuntui täysin omalta. Kunsthausissa on parhaillaan Elina Brotheruksen näyttely ja olikin todella hauska bongata Brotheruksen näyttelyn It´s not me, it´s a photographin näyttelyjulisteita pitkin Wieniä. Jätimme näyttelyn väliin, koska olin käynyt juuri katsomassa Brotheruksen näyttelyn Turussa kaksi kertaa.

Itävaltalainen valkoviini. Ostimme vain itävältalaista viiniä ja se maistui aina aivan älyttömän hyvältä sekä kuplilla tai ilman. Nautinnollisimmat lasilliset kumottiin upeassa asunnossamme ensimmäisenä aamuna hyvin nukutun yön jälkeen kalanruotoparketin tuntuessa ihanalta paljaiden varpaiden alla ja kristallikruunun välkkyessä korkean huoneen keskellä.

Grinzingin kylä. Päivät olivat todella lämpimät ja kolmantena päivänä hyppäsimme ratikkaan numero 38 ja ajoimme Grinzingin kylään pois keskikaupungin kuumuudesta. Serkkuni on asunut Wienissä ja saimme paikasta vinkin häneltä. Kiitos Niina! Paikka oli vierailemisen arvoinen ja Pekka sai siellä himoitsemaansa haudutettua hapankaalia ja minä kylmää valkoviiniä, jonka nauttiminen viiniköynnösten ja valtavien hevoskastanjien alla sai tämän naisen myhäilemään tyytyväisenä.

Vaeltelu ostoskaduilla ei juurikaan ole kuulunut matkojen ohjelmistoon, mutta joka paikassa sitä on harrastettu sen verran että olemme nähneet vilauksen siitä osasta turismia. Wienin katutaiteilijat olivat verrattomia ja kuulimmepa keskellä meluisaa ja vilkasta ostoskatua huikean oopperalaulajan vetämässä Yön kuningattaren aariaa ikään kuin esimakuna illan oopperaan.

Wieniläisten ystävällisyys oli jopa jonkin verran yllättävää ja saimme joka paikassa hyvää palvelua. Välillä jopa erinomaista. En oikeastaan aikaisemmin pitänyt Wieniä rakkauden kaupunkina ja olin aivan unohtanut että Rakkautta ennen aamua -elokuvan tapahtumat olivat juuri Wienissä. Nyt ajattelen täysin toisin monestakin syystä. Wien on todellakin rakkauden kaupunki.

Marjaana

.

Kirja-arvostelu: Mon amour – Ranskalaisen parisuhteen jäljillä

Saimme luettavaksemme blogiyhteistyön merkeissä Helena Liikanen-Rengerin tuoreen kirjan Mon amour – Ranskalaisen parisuhteen jäljillä (Atena Kustannus 2018). Tartuin kirjaan innolla ja luinkin sen nopeasti. Chez Héléna -blogista ja monista kirjoituksistaan tuttu Helena Liikanen-Renger tarttuu kiinnostavaan aiheeseen eli parisuhteeseen ja kipinän ylläpitämiseen parisuhteessa, ja on nimennyt tekemiensä haastattelujen, oman kokemuksensa ja pohdiskelunsa tulokset raflaavasti kulkemiseksi ranskalaisen parisuhteen jäljillä. Tämä on tietenkin täysin hullua ja absurdia. Vai pitäisikö meidänkin alkaa puhua blogissamme turkulaisesta parisuhteesta tai vielä eksoottisemmin ilmoittaa tarkastelun aiheenamme olevan nakkilalainen parisuhde? No, okei onhan ranskalaisuus piirun verran mediaseksikkäämpää kuin vähintäänkin epäilyttävän niminen pitäjä satakuntalaisten peltoaukeiden keskellä. Joka tapauksessa.  Parisuhteen ihanuus tai kamaluus ei ole paikkasidonnainen asia. Kulttuuritaustat ja sen tuomat sävyt toki voi nostaa esiin, mutta kun pohditaan parisuhteen merkitystä syvällisesti, niin kyllä siinä nakkilalaisuus ja ranskalaisuus menettävät merkityksensä, ja kysymys on ensisijaisesti kahden yksilön valinnoista, haluista, tavoitteista, toiveista… –  yhteisestä elämästä.

Tämän tietenkin kirjailija myös tietää. Mon amour on kevyttä lukemista, jonka tarkoitus on pistää lukija pohtimaan (omaa) parisuhdetta(an), mikä on tietenkin aivan järjettömän hyvä asia. Tarkoitus siis pyhittää keinot. Mediassa on nostettu esiin Helena Liikanen-Rangerin parisuhdevinkkejä tyyliin pieruverkkarit pois ja mielestäni annettu suhteettoman paljon tilaa tämmöisille melko yhdentekeville yksittäisille asioille. Paljon tärkeämpää olisi keskittyä pariskuntien kahdenkeskisen ajan valtavaan merkitykseen – ja siihen millaisesta yhteisestä ajasta kannattaa pitää kiinni ruuhkavuosien keskellä. Ja tämä tietysti on täysin riippuvainen pariskunnan mielenkiinnosta ja haluista, mutta toki yleinen ilmapiiri, kulttuuri tai ainakin vertaistuki voivat vaikuttaa asiaan. Joku haluaa pistää ison osan yhteisestä ajasta rakennusprojekteihin, missä ei todellakaan olla kiinnostuneita siitä millaisissa rytkyissä toinen kulkee ja joku toinen ei tiedä mitään sen inspiroivampaa kuin sonnustautua tyylikkäisiin vetimiin ja lähteä Etelä-Ranskaan katselemaan huvipursia. Luullakseni useimmat meistä kaipaavat ja tarvitsevat vähän molempia. Tai ainakin minä kaipaan – ja mieheni tuntuu olevan tyytyväinen elämäntapaamme. Sehän kuitenkin ratkaisee, mitä tapahtuu kahden parisuhteessa elävän ihmisen välillä heidän rakkauselämässään. Jos yhteinen toiminta ei kuitenkaan johda hellyyteen, suudelmiin, seksiin ja orgasmeihin, niin mikään yhteinen laatuaika ei parisuhteen tilaa nostata. Oli se sitten ranskalaista sorttia tai ei.

Liikanen-Renger sivuaa kirjassaan ranskalaiseen parisuhdekulttuuriin liitettyjä stereotypioita kuten uskottomuus ja sivusuhteet sekä ranskalaisten maine rakastajina ja esteetikkoina. Nämä seikat eivät tietenkään ole tyhjästä temmattuja, mutta ovatko erot tosiaan kovinkaan suuret verrattuna nykymenoon täällä kotimaassamme? Jos mietin minkälaisia koteja näin lapsuudessani ja vertaan niitä nykyisiin, niin voin sumeilematta sanoa, että olemme melkoisia esteetikkoja nykyään – sama pätee pukeutumiseen. Tutkimusten mukaan suomalaisten rakastelumäärät ovat vähentyneet, mutta mitä me oikeastaan tiedämme laadusta? Ja miten edes seksin laatu määritellään? Orgasmien määrä voisi tietysti olla yksi tapa (suomalaisten orgasmeihin voi perehtyä FISEX-tutkimuksen kautta), mutta kun sekään ei kerro koko totuutta.  Itsestäni tiedän että joskus voin kokea tietyllä hetkellä olevani 100%:n tyytyväinen rakkauselämäämme, vaikka siihen ei juuri sillä hetkellä olisi kuulunutkaan yhtään orgasmia. Kokonaisuus ratkaisee.

Erään asian kanssa olin Helena Liikanen-Rengerin kanssa täysin eri mieltä, mutta tajusin samalla että näkemykseni perustuu vain omiin kokemuksiini. Liikanen-Renger nimittäin sanoi sekä kirjassa että YLE:n Aamu-tv:n haastattelussa että Suomessa vietetään aikaa Ranskaa enemmän nais- ja miesporukoissa. En tunnistanut omasta elämänpiiristämme tällaista jakoa ollenkaan. Jos tapaamme ystäviämme viikonloppuisin niin se tapahtuu lähes poikkeuksetta yhdessä. Toisaalta muistan hämärästi miten suhteemme alkuaikoina ajauduimme illanviettoon eräälle mökille, missä miehet olivat omassa porukassaan toisaalla kuin naiset. Koimme olevamme täysin kummallisessa tilanteessa ja jouduimme erikoisen valinnan eteen, sillä halusimme tietenkin olla samassa seurueessa. Emme ole törmänneet vastaavan tilanteeseen sen koommin.

Mon Amour – ranskalaisen parisuhteen jäljillä kannattaa kuitenkin lukea ja käyttää kirjaa yhtenä lähdeteoksena kun pohtii parisuhdetta. Millaisessa parisuhteessa sinä haluat elää? Mikä sinulle on tärkeää? Ja miten sinä pystyt säilyttämään kipinän parisuhteessa kumppanisi kanssa? Tarvitaanko siihen korkokenkiä, kukkia vai jotain ihan muuta?

Marjaana

Monamour

Monamour_1

Monamour_2

 

 

 

 

Kammottava kanssamatkustaja, lapsellista käyttäytymistä, surkea hotellihuone, märät sukat ja ulosajo

Teimme Pekan bändin keikan vuoksi viikonloppuna pienen tripin Helsinkiin. Hyppäsimme lauantaina Turusta junaan, missä samaan vaunuun kanssamme osui henkilö, joka onnistui aiheuttamaan hämmentävän huonolla käytöksellään tilanteen, missä huomasimme taputtavamme kun kyseinen rouva ohjattiin ulos junasta Karjaalla.

Vaikka yritin varautua verensokerieni todennäköiseen laskuun kantamalla mukanani hedelmiä, niin löysin itseni junamatkan jälkeen nälkäisenä harhailemasta Pasilan Lidlissä tilassa, missä 45-vuotias nainen käyttyäytyi pikemminkin kuin viisivuotias. Onneksi aviomies otti tilanteen haltuun: otti vaimoa kädestä kiinni, kuljetti ohi houkutusten ja keräsi ostoskoriin järkevää syömistä ja minä sentään ymmärsin olla heittäytymättä kaupan lattialle itkupotkuraivoamaan, vaikka mieli teki. Litimärkä sohjo ja vesirapakot olivat vallaneet Pasilan kadut ja saavuimme hotelliin rouvan kengät ja sukat märkinä ja vatsa kurnien. Hotellihuone oli hieman Ruotsinlaivan hyttiä isompi ja sen estetiikka oli suoraan 1990-luvulta. Olin täysin varma, että sänky ei ollut 120 senttiä leveämpi. En tiennyt mitä olin odottanut, mutta huoneen nähtyäni en tiennyt itkeäkö vai nauraa.

Pekka keskittyi kaivamaan minulle repusta välipalaa, vakuutteli sängyn olevan ainakin 140-senttinen ja mietti miten kenkäni saadaan kuiviksi ennen illan rientoja. Välipala ja pieni lepohetki auttoivat ja hetken päästä olimmekin jo hotellin viihtyisässä aulabaarissa ja minä riemuitsin sieltä löytämästäni kimppakutimesta, johon neuloin hymyssä suin pari kierrosta. Mikä ihana idea!

Illan tilauskeikka oli yksityistilaisuudessa ja illasta muodostuikin todella hauska: tapaaminen bändiperheen kesken pitkästä aikaa oli ihana ja juhlaohjelmasta nauttiminen yllätti minut todella iloisesti. Aamulla en vielä tiennyt jammaavani letkassa Palefacen tahdissa ventovieraiden ihmisten keskellä. Ja miten ylpeä olinkaan Transkaakosta, joka veti taas kerran hienon setin. Kävelimme puolen yön aikaan lähellä olevaan hotelliin ja meillä oli tosi kiva fiilis. Ihanat ihmiset ja musiikki ovat ihmeellisiä asioita.

Aamulla totesimme nukkuneemme hyvin ja myönsin että sänky oli oikein mukava ja riittävän leveä. Hotellin aamiainen oli mainio ja minua nauratti edellisiltapäivän surkeuteni. Seuraavaksi suuntasimme Ateneumiin, missä näimme rakkaan ystävämme ja ihastelimme Suomen taiteen tarina -näyttelyn upeaa ja erilaista esillepanoa. Klassikkoteokset olivat saaneet rinnalleen tuntemattomampia teoksia ja ne oli pantu näytille uudella ja inspiroivalla tavalla. Olimme kaikki kolme todella vaikuttuneita.

Juuri kun olimme saaneet kierroksemme tehtyä Ateneumiin tuli palohälytys ja meidät johdatettiin ilman ulkovaatteita ulos kadulle. Emme kuitenkaan jääneet kärvistelemään sinne ja odottamaan tilanteen kehittymistä, vaan suuntasimme viereiseen kahvilaan, missä seuraamme liittyi nuori taiteilijaystävämme, jonka kanssa inspiroivat keskustelut jatkuivat vielä herkullisen brunssin äärellä Sandrossa.

Illan suussa hyvästeltyämme ystävämme hyppäsimme Turun junaan ja totesimme reissun olleen oikein onnistunut ja monella tavalla hauska ja mukava: musiikkia, taidetta, ystäviä, ihania keskusteluja, viiniä, herkullista ruokaa ja rakkautta&huolenpitoa.

Marjaana

Taiteilijatreffeille itseni kanssa

Julia Cameronin legendaarinen opus Tie luovuuteen vannoo kahden harjoitteen nimiin. Toinen on päivittäinen tajunnanvirranomainen kirjoittaminen heti herättyään ja toinen on taiteilijatreffit itsensä kanssa. Koska käyn aamuisin Sarasvuon kanssa lenkillä pari kertaa viikossa (tai jatkan käymistä taas huomenna) ja rakastan nukkumista, niin en edes yritä aamukirjoittamista ennen kesälomaa, mutta päätin alkaa hemmotella itseäni näin helmikuun alkaessa taiteilijatreffeillä. Julia Cameron antaa hyvin vapaat kädet taiteilijatreffien sisältöön, mutta pääasiallisena tavoitteena on laatuaika itsensä kanssa. Olen tehnyt tämänkaltaisia sessioita itsekseni silloin tällöin oikeastaan siitä lähtien kun erosin ensimmäisestä liitostani, mutta nyt kun molemmat poikani ovat täysi-ikäisiä ja lentämässä pikkuhiljaa pesästä, niin päätin aloittaa säännölliset, viikottaiset, etukäteen suunnittelemani taiteilijatreffit.

Cameronin ajatus on että oli kysymys sitten elokuvasta, konsertista, valokuvaamisesta, taidenäyttelystä tai mistä tahansa elämyksestä, niin se pitää kokea itsekseen ilman seuralaista. Ystäväni muutosvalmentaja Maaretta Tukiainen on kirjoittanut Cameronin opeista inspiroivan tekstin, klik.

Vuoden ensimmäisen taitelijatreffini sisällöksi valitsin Heli Laaksosen runoillan Emil Cedercreutzin museolla. Runoillan lisäksi museolta löytyy vielä muutaman viikon ajan myös Heli Laaksosen kuvataidetta näyttelystä Rakas, kutsusin meil 100 viarast. Ilta oli inspiroiva, viihdyttävä ja ajatuksia herättävä, ja vaikka olen seurannutkin Laaksosen tuotantoa ja uraa, niin myös ensimmäinen kerta kun olin katsomassa häntä livenä.

Haen taiteilijatreffeillä itselleni lisää buustia työhöni ja vapaa-aikaani, mutta myös parisuhteeseemme. Vaikka minulla onkin nykyään malttia vaikka muille jakaa, niin levoton perusluonteeni ei ole kadonnut mihinkään. Tylsistyn edelleen helposti ja se, että olen levollinen, inspiroitunut ja että minulla on hyvä olla itseni kanssa ei voi olla näkymättä parisuhteessamme positiivisesti.

F

Uusi vuosi tuo tullessaan uutta ja vanhaa

Vuosi vaihtui mukavasti ystäväperheen kestitettävänä ja heräsimme tänään aamulla uuteen vuoteen pirteinä ja tyytyväisinä. Kymmenen päivän loma on tehnyt meille molemmille hyvää. On ollut aikaa keskustella, tehdä suunnitelmia, pelata Scrabblea, hoitaa to do -lista tyhjäksi (omakotitalossa riittää aina kaikkea pientä puuhattavaa), rakastella, syödä hyvin, lueskella, tavata perhettä, ystäviä ja sukulaisia – ja ennen kaikkea vaan olla.

Minulla on hyvä tutina tämän vuoden suhteen. Aloitimme syksyllä säännölliset uimakeikat (kaksi kertaa viikossa) ja jatkamme niitä myös tänä vuonna. Tarkoitus on lisätä vielä kävely+jumppa (minulla) ja pyöräily (Trubaduuri) mukaan kuvioon. Tämän vuoden suunnitelmissa on luopua toisesta autosta, mikä pakottaa T:n kaivamaan fillarin naftaliinista ja jatkossa hoitamaan liikkumisen Turussa polkemalla tai kävellen. Terveellisemmät elintavat ovat fokuksessa siis myös meillä.

Yön aikana oli satanut lunta ja ulkona oli tavattoman kaunista. Kiskoimme aamupalan jälkeen ulkovaatteet yllemme ja teimme pienen kävelylenkin. Minä laitoin kuulokkeet korville ja kuuntelin Jari Sarasvuon Aamulenkki-podcastin kävellessämme. Trubaduuri sai nauttia hiljaisuudesta, minun keskittyessäni Jarin juttuihin. Tämän aamun yksi sisältö oli, että kaikki kokevat kipua, mutta kärsimys on valintaa. Olen niin samaa mieltä. Taidan hypätä Jarin mukaan aamulenkille toistekin.

Tämän vuoden suunnitelmista on lyöty liikunnan lisäämisen lisäksi lukkoon ainakin matka Wieniin keväällä, kesä saaressa ja monta hyvää kirjaa. Minulla on tarkoitus panostaa myös puutarhan laittamiseen ja onhan meillä myös ylioppilasjuhlat tulossa.Wienin lisäksi haluan tänä vuonna käydä monessa kotimaisessa kulttuurikohteessa – erityisesti haluan vierailla taiteilijakodeissa. Haluaisin käydä myös monen vuoden tauon jälkeen Tukholmassa. Ja sinne Amsterdamiinkin mieli halajaa. Katsotaan minne kaikkialle me oikeasti päädymme.

Blogin kirjoittamista aiomme jatkaa, sillä olemme edelleen sitä mieltä että onnellinen ja intohimoinen parisuhde on keskeinen hyvän elämän elementti. Pidämme blogia itsekkäistä syistä, mutta olemme ikionnellisia jos edes joku inspiroituu teksteistämme.

Trubaduuri lähtee huomenna aamulla Turkuun ja arki palaa hiljalleen elämäämme. Hyasintista ja joulukuusesta lähtee vielä vieno tuoksu. Esikoinen luopui ponnaristaan ja parrastaan armeijaa varten. Käsillämme on paljon lähtemista ja haikeutta, mutta myös jatkuvuutta ja iloa. Kyllä vuoden vaihtumisesssa jotakin taikaa on.

F

Sunnuntain taideretki Saloon

Viikonloppu Turussa on ollut kepeä, pirskahteleva ja iloinen kuin kevätlaitumella teutaroiva varsa. Marraskuun harmaus ei paljon haittaa kun ohjelmassa on ystäviä, musiikkia, hyvää ruokaa, taidetta ja taianomaisia hetkiä rakkaan kyljessä.

Perjantaina olimme kaveriporukalla liikenteessä: ensin syömässä mainiossa Aunessa, sitten Von Hertzen Brothersin keikalla Gongissa ja sitten vielä yömyssyt murun kanssa Turun kodissa. Lauantai hurahti brunssilla ystävien luona ja toipuen perjantain riekkumisesta (lue=valvomisesta).

Sunnuntaiaamun koittaessa olimmekin kaiken humputtelun jälkeen valmiita taiteen äärelle. Olin kuullut paljon hyvää Salon taidemuseo Veturitallista, mutta nyt vasta saimme itsemme liikkeelle ja lähdimme retkelle Saloon tsekkaamaan legendaarisen Elliot Erwittin retrospektiivi-näyttelyä, mikä olikin kerrassaan mainio. Nauroimme hänen hilpeiden ja oivaltavien kuviensa äärellä ääneen.

Erwittin retrospektiiviä luonnehditaan taidemuseon sivuilla seuraavasti:

 ”Näyttelystä nousee esiin Erwittin tuotannon keskeisiä teemoja kuten rantaelämä, elämää kaupungeissa, havaintoja museoissa, koira-aiheita, ja ennen kaikkea ihmisten keskinäisiä suhteita persoonallisuuksineen. Erwitt kuvaa pääasiassa analogisilla, valoa filmille tallentavilla kameroilla kuten Leica tai nuoruudessa Rolleiflex. Hän tarkkailee väsymättä ympäristöään kameran etsimen kautta ja on kehittänyt kyvyn havaita tilanteita jo ennen niiden syntymistä. – Aiheita on kaikkialla, jos on tarkkana. Kuva joka kiinnittää huomion, herättää tunteita, saa ajattelemaan, nauramaan tai itkemään, on hyvä kuva, sanoo Erwitt.”

Salon Veturitalli on 4. helmikuuta asti täynnä hyviä kuvia.

F

Muumihöpöt taivaassa

Poikani (19- ja 17-vuotiaat) ja minä päätimme pitää äiti&lapset -päivän syyslomallamme ja ehdotuksestani matkasimme Tampereelle. Ohjelmassamme oli Pelimuseo Vapriikissa, Tampereen parhaat burgerit ja tietysti Muumimuseo Tampere-talossa.

Älkää antako Tampere-talon kongressikompleksimaisen fiiliksen häiritä itseänne, sillä kunhan pääsette sisään Muumimuseoon, niin talon kliinisyys unohtuu hetkessä. Museossa kuvaaminen on kielletty, mikä on oikeastaan ihan helkutin hyvä asia. Sukeltaminen Tove Janssonin Muumien maailmaan onnistuu paremmin kun et koko ajan ole miettimässä kuvauskohdetta, valaistusta tai kuvakulmaa. Museo on sykähdyttävä. Sen tunnelma on erityislaatuinen ja kokonaisuus on todella hienosti rakennettu.

Molemmat poikani ovat kasvaneet Muumilaakson tarinoiden kyllästämänä. Muistan aina miten nuorimmaiseni kysyi silmät ymmyrkäisenä, kun pistin heidät skriinipaastolle: ” Eikö edes muumeja? Ne on niin terveellisiä.” Esikoinen nukkuu edelleen mieluiten muumilakanoissa ja hänellä on vino pino muumimukeja odottamassa pääsyä ensimmäiseen omaan kotiin. Kuka lohduttaisi Nyytiä? ja Kuinkas sitten kävikään? -lastenkirjat olen lukenut pojille  kymmeniä kertoja.

Trubaduuri toi poikien luettavaksi Tove Janssonin sarjakuvakokoelmat muutamia vuosia sitten ja kävimme tottakai koko perhe katsomassa Ateneumissa Tove Jansson -näyttelyn, mikä muuten kiertää parhaillaan Euroopan kaupunkeja.

Toven romaanit ovat meille vieraimmat, joten museo toimi senkin puolesta loistavasti. Pysyvä näyttely keskittyy nimenomaan Toven 12 muumiromaaniin.  Ehkä me nyt tartumme myös niihin?

Tuulikki Pietilän luomat ja rakentamat kuvaelmat, joiden tekemisessä avusti lääketieteen lisensiaatti Pentti Eistola ja hieman Tove itsekin, ovat aivan mahtavia ja ne on upotettu museoon todella hienosti. Tällä hetkellä vaihtuvana näyttelynä on Tove Jansson ja muumit, missä esitellään Janssonin muumihahmoja varhaisimmista 1930-luvun mustista muumeista ja Garm-lehden sota-aikaisista poliittisista satiirikuvituksista 1950-luvun ensimmäisiin muumituotteisiin ja 1990-luvun muumianimaatioihin. Vaihtuvan näyttelyn herkkuna on mielestäni villilänsi-kuvaelma, mistä löytyy myös kevytkenkäinen Hemakko pistisukkineen ja korkokenkineen.

En koskaan vienyt poikiani Naantalin Muumimaailmaan, kun he olivat pieniä. Mutta luulen,  että sain tekoni anteeksi sillä meillä oli eilen aivan mahtava matka Muumien maailmaan.

Esikoiseni on lähdössä muutaman päivän päästä viideksi viikoksi Carlowiin työharjoitteluun ja  ostimme Irlannin viemisiksi parit Muumi-keittiöliinat Tampere-talon museokaupasta ja minun oli pakko saada itselleni kortti, missä Muumimamma maalaa muraalia majakan seinään ja katoaa ruusujensa luo. Sellainen vaikutus taiteen tekemisellä on.

Jos jotakin kehitysideaa Muumimuseolle haluaisin antaa, niin Muumimuseon Lukukirjasto on sisustettu aivan väärin. Ottakaapa mallia Tuulikin ja Toven muumitalon sisustuksesta, niin sitten olemme  täydellisessä kirjastotunnelmassa. Toisaalta siinä olisi sellainen vaara, että ihmiset eivät haluaisi lähteä sieltä koskaan pois. Sellainen olo nimittäin voisi hyvinkin tulla.

F

PS Pelimuseo ja mediamuseo Rupriikki olivat myös oikein kivat ja Ohana Grillen burgilaiset herkulliset. Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa ja paukkuja, niin olisimme käyneet myös Sara Hildénin taidemuseossa katsastamassa Robert Longon taidetta,

 

Elokuvia syksyisiin parisuhdeiltoihin

Nautiskelimme edellisenä viikonloppuna sunnuntain aamukahvit hitaasti ja ryhdyimme keskustelemaan vaikuttavista elokuvista. Päädyimme tekemään 35 elokuvan listan niistä elokuvista, joista me molemmat olemme tykänneet. Suurimman osan niistä olemme myös nähneet yhdessä. Yritämme muutamalla virkkeellä valottaa miellyttävän leffakokemuksen syitä, mutta varsinaista krikiikkiä emme lähteneet  kirjoittamaan. Leffat eivät ole missään järjestyksessä, vaan isketty listaan satunnaisesti.

Lisäksi teimme TOP10-listan niistä leffoista, jotka ovat olleet elämyksiä itselle, mutta jotka eivät päätyneet yhteiselle listallemme. Nämä listat postaamme hieman myöhemmin.

Syksy ja pimenevät illat ovat oivallisia hetkiä leffoille – ehkä meidän suosikeistamme löytyy jokin myös teidän katsottavaksenne.

1. Koskemattomat (Intouchables 2011). Tämän mainion leffan näimme ihan valkokankaalta joululomalla 2012 ja pidimme siitä ihan valtavasti. Se nauratti, liikutti ja sai rouvan kiljahtelemaan ääneen, mikä tietenkin oli kovin epäsopivaa porilaisessa elokuvateatterissa. Sopii monenlaiseen mielentilaan

2. Pieniä, valkoisia valheita (Les petits mouchoirs, 2010). Jatketaan ranskalaisella leffalla. Elokuva kertoo keski-ikäisen kaveriporukan yhteisestä lomanvietosta onnistuen olemaan sekä aivan hulvaton että äärimmäisen koskettava.  F katsoi sen ensin itsekseen, mutta tykästyi leffaan niin paljon että se katselttiin myös yhdessä. T ihastui leffaan niin ikään. Elokuvan trubaduurikohtaus on kertakaikkiaan ihastuttava. Pakko laittaa se tähän. Tämän leffan myötä karisivat myös T:n ennakkoluulot ranskalaista nykyelokuvaa kohtaan.

3. Kohtauksia eräästä avioliitosta (Scener ur ett äktenskap, 1973). Bergmanin upea luomus on alunperin tv-sarja, josta kirjoitimmekin tovi sitten klik, mutta siitä on olemassa myös elokuvaversio. Dialogi on viiltävää ja näytteleminen mestarillista.

4. – 7.  Pedro Aldomóvarin elokuvat ovat meidän molempien suosikkeja ja sielu suorastaan huutaa näkemään niitä säännöllisin väliajoin. Pedron leffat eivät jätä ketään kylmäksi ja ne on oikeastaan vain koettava itse. Jotkut tykkäävät, jotkut eivät voi sietää, mutta me rakastamme niitä! Muutaman leffan nostimme erityisesti listallemme, mutta huonoimmillaankin Aldomóvar on oikeastaan aika hyvä. Puhu hänelle (Hable con ella 2002), Huono kasvatus (La mala educación 2004), Volver (2006),  ja Iho, jossa elän  (La piel que habito 2011). Seuraavassa upea laulu Volver elokuvasta Volver.

8. Prinsessa Mononoke (Mononoke hime 1997)Studio Ghiblin ja Hayao Miyazaki ovat tehneet monta mestarillista animaatiota, mutta Prinsessa Mononoke on niistä ehkä yhtenäisin ja elokuvallisesti ansioikkain. Vaikuttava elokuva.

9. Avatar (2009)James Cameronin fantasia oli leffakankaalta ensimmäisenä kunnollisena 3D-kokemuksena aivan huikea. F kävi katsomassa sen viikon sisään kaksikin kertaa. Vaikea sanoa miten se toimii television ruudulta, mutta valkokankaalta nähtynä se oli kyllä upea kokemus.

10. Skyfall (2012)Kun perheessä on viisi miestä, niin Bondit ovat osa elokuvallista elämää. Skyfall on toiminut ehkä parhaiten kautta aikojen. Jotenkin siinä on kaikki kohdallaan ja onhan Adelen vetämä tunnari ihan mahtava!

11. Miekkailija (2016). Tykkäämme usein pienistä suurista elokuvista. Klaus Härön Miekkailija on juuri sellainen. Elokuvan tarina on yksinkertainen – samoin toteutus, mutta yksinkertaisuudessaan elokuvasta on tullutkin jotain enemmän. Nimittäin hyvä leffa.

12. Postia pappi Jaakobille (2009). Myöskin Klaus Härön ohjaus. Pieni suuri elokuva tämäkin. Ja kuvattu pitkälti meillä päin täällä Satakunnassa. Kaarina Hazard ja Heikki Nousiainen tekevät hienot roolityöt.

13. Piukat paikat (Some Like It Hot 1959). Jostain syystä kaivoimme suhteemme alkumetreillä elokuvan Piukat paikat käsiimme. Ja onhan se ihan hulvaton!

14. Bussipysäkki (Bus Stop 1956). Myös tätä elokuvaa tähdittää Marilyn Monroe ja pakko myöntää että kaikessa vanhanaikaisuudessaan kertakaikkisen viihdyttävä ja hauska leffa. Tämän leffan katseleminen osui myös suhteemme alkumetreille.

15. Tunnit (Hours 2002)Tätä elokuvaa emme ole katsoneet yhdessä, mutta molemmilla on jäänyt siitä hyvät fiilikset. Meryl Streep on roolissaan ihan sairaan hyvä ja niin myös Nicole Kidman ja Julianne Moore. Listallemme ei ole päätynyt mitenkään ihan hirveän montaa 2000-luvulla tehtyä amerikkalaiselokuvaa, mutta Tunnit täältä itseoikeutetusti löytyy.

16. Kuka pelkää Virginia Woolfia (Who’s Afraid of Virginia Woolf? 1966). Jos Kohtauksia eräästä avioliitosta on huikea avioliittodraama viiltävine dialogeineen, niin on kyllä tämäkin. Elizabeth Taylor on aivan käsittämättömän roolissaan.

17. Kissa kuumalla katolla  (Cat on a Hot Tin Roof 1958). Myös tässä leffassa yhden päähenkilön roolin tekee Elizabeth Taylor. Elouvan koko casting on hieno ja tarinassa on kaikki klassikon ainekset. Kävimme viime keväänä katsomassa Turun kaupunginteatterin version ja vaikka se ihan ok olikin, niin ei kyllä vedä vertoja tälle 60-luvun elokuvaversiolle. Lue lisää teatteri-illastamme klik.

18. – 20. Millenium-trilogia. Miehet jotka vihaavat naisia (Män som hatar kvinnor 2009),  Tyttö joka leikki tulella (Flickan som lekte med elden 2009)  ja Pilvilinna joka romahti (Luftslottet som sprängdes 2009) Meiltä oli mennyt ohi Stieg Larssonin romaanit ja katsoimme elokuvat televisiosta vähän vahingossa ja elokuvasarja imaisi meidät täysin mukaansa. F fanittaa edesmennyttä Michael Nyqvistiä myös hänen muissa rooleissaan ja Noomi Rapace Lisbet Salanderina on vailla vertaa. Luimme trilogian vasta elokuvien jälkeen ja se toimi itse asiassa niin oikein hyvin.

21. Tahraton mieli (Eternal Sunshine of the Spotless Mind 2004). T katsoi tämän elokuvan hiukan ennen kuin tapasi F:n. F:n muutettua Savukoskelle puoleksi vuodeksi lähetti T leffan postissa pohjoiseen. T oli todella vaikuttunut tarinasta ja uskoo että ainakin osittain se vaikutti päätökseen tehdä parisuhteessa kaikki toisin kuin ennen.

22. Napapiirin sankarit I (2010) Huikean hauska kotimainen pläjäys, missä ollaan monella tavalla suomalaisuuden ytimessä. Harmittaa vain kun kohta kukaan ei enää muista, miten asiat menivät kun siirryttiin analogisista tv-lähetyksistä digitaalisiin – ja tästä syystä elokuvasta ei ehkä tule klassikkoa, vaikka muuten ainekset olisivat kasassa.

23. Lost in Translation (2003). Tämän Sofia Coppolan leffan näimme ennen kun tapasimme. Olemme molemmat olleet vaikuttuneita tämän elokuvan tunnelmasta, huumorista ja koskettavuudesta.

24. Marie Antoinette (2006)Kaivoimme tämän niin ikään Sofia Coppolan ohjauksen esiin viimeksi vähän ennen Pariisin reissuamme. Tuntui hauskalta kävellä Versaillesissa kun leffa oli tuoreessa muistissa. Elokuvan musiikki on täydellistä.

25. Walk the line (2005) Johnny Cashin ja Jude Carter Cashin rakaustarinan kertova elokuvan T lähetti myös F:lle Lappiin. Johnnyn ja Juden rakkaustarinan alkumetrit olivat melko lailla traagisemmat kuin meidän, mutta samistuimme silti tähän upeaan tarinaan. Ehkä sen vuoksi että myös Cashit löysivät rakkauden toisiinsa toisella kierroksella – aivan kuten mekin. Kerrottakoon tässä että Trubaduuri ei mitenkään erityisesti ole countryn ystävä  (oikeastaan kaikkea muuta), mutta tässä leffassa on paljon muutakin kuin musiikki.

26. Priscilla – Aavikon kuningatar (The Adventures of Priscilla the Queen of the Desert 1994).  Priscillan hahmokavalkadi ja huumori ovat aivan lyömätön yhdistelmä. Tämän leffan olemme kumpikin nähneet tahoillamme vuosia sitten. Nyt voisi olla aika ottaa uusintakierros.

27. (500) Days of Summer (2009) Parisuhteemme miespuolinen osapuoli ei todellakaan pidä romanttisista komedioista, mutta tämä leffa tekee poikkeuksen, mutta se ei olekaan perinteinen romanttinen komedia klassisista aineksistaan huolimatta.

28. Kaunis mieli (A Beautiful Mind 2001). Elokuva on monella tavalla hieno ja vaikuttava, mutta kestää mielestämme vain yhden katselukerran, joten tuskin päätyy skriinille uudelleen, vaikka emme ole sitä nähneetkään yhdessä.

29. Billy Elliot (2000) Billy Elliot oli F:lle tuttu ja katsoimme sen taannoin telkkarista. Oikea hyvän mielen elokuva, mikä voisi olla hauska nähdä myös musikaaliversiona näyttämöllä.

30. Tyttö sinä ole tähti (2005) Emme ehkä ole ihan kohderyhmää, mutta onhan tämä ihan klassikko rakkauselokuva.

31. Vicky Cristina Barcelona (2008) Woody Allenilla on monta ihan mainioita elokuvaa, mutta jostain syystä listoillemme päätyi vain Vicky Cristina Barcelona.

32. Dressmaker (2015) Kun F oli huhtikuussa 2015 kuukauden Roomassa, niin bussien kyljet olivat täynnä upeita mainoskuvia Kate Winsletistä punaisessa puvussaan. Mainonnan uhrina F raahasi T.n elokuviin ja onneksi raahasi. Elokuva on kummallinen, kaunis ja hauska.

33. Les Miserables (2012) Olimme käyneet katsomassa Les Miserablesin Åbo Svenska Teaterissa ja hurmaantuneet siitä aivan totaalisesti. Elokuvaversion katsominen hieman arvelutti, mutta pidimme myös siitä aivan valtavasti. Elokuva vaatinee elokuvateatterin tai ainakin tasokkaan kotiteatterin äänentoistoineen. Trubaduurilla on muuten juuri parhaillaan luvussa  Victor Hugon Kurjat, mihin maailmankuulu musikaali tietysti perustuu. Kävimme myös katsomassa Tampereen teatterin suomenkieleisen version. Haaveilemme näkevämme musikaalin vielä kerran livenä jossain… ehkä Lontoossa tai Pariisissa.

34. Hail, Caesar (2016) Tämän elokuvan näimme myös valkokankaalta ja leffa olisi varmaankin mennyt sivu suun, ellei ystäväpariskuntamme olisi kutsunut meitä mukaansa. Cohenin veljesten tuotanto on vähintäänkin erikoinen ja esimerkiksi Fargo löytyisi tältä listalta jos tämä olisi vain Trubaduurin lista. F kuitenkin viehättyi  Cohenien Hail, Caesarista, joka on monella tavalla aivan hulvaton.

35. Aamiainen Tiffanylla (1961) Jostain syystä meiltä molemmilta oli tämä Audrey Hebrunin tähdittämä elokuva näkemättä ja katsoimme sen vasta aivan vähän aikaa sitten. Elokuvahan on aivan loistava! Hauska, älykäs ja valloittava.

Audrey

Otamme mielellämme hyviä elokuvasuosituksia vastaan ja samalla toivotamme rentouttavia hetkiä hyvien leffojen parissa!

F&T

Doisneaun Minun Pariisini

Tiedettehän se mustavalkoisen valokuvan suutelevasta pariskunnasta Pariisissa? Sen on ottanut Robert Doisneau vuonna 1950. Kuvahan on lavastettu ja sen tiimoilta on käyty oikeuttakin, mistä voi lukea täältä. Kuva on ikoninen ja siihen ei voi olla törmäämättä Pariisin matkamuistomyymälöissä.  Minusta kuva on mahtava. Turun Taidemuseossa on Doisneaun Suudelma Pariisin kaupungintalon edessä –valokuvan lisäksi näytillä monta herkullista otosta vielä vajaa kaksi viikkoa 27.8 asti. Menkää ihmeessä katsomaan.

Pidin näyttelystä aivan valtavasti ja olisin voinut tuijottaa Doisneaun tyttärentyttären ohjaaman dokumentin (kesto 77 minuuttia) isoisästään kokonaan ellei meillä olisi ollut Trubaduurin kanssa lounastreffit.

Doisneaun kuvissa on huumoria, rakkautta,   arkea, lapsia, elämää ja tietenkin nykykatsojan näkökulmasta roima annos menneisyyttä.  Kuten näyttelyn nimikin Minun Pariisini kertoo, kaikkien noiden teemojen näyttämönä on Pariisi.

Työni on jakaantunut syyslomaan saakka siten, ettei minulla ole opetusta tiistaisin. Olen päättänyt käyttää nuo ihmeelliset päivät  tekemällä kaikkea mahdollista kaunista ja hyvää niin itselleni kuin muillekin, esimerkiksi käymällä taidemuseossa ja lounastreffeillä mieheni kanssa. Elokuinen tiistai Turussa oli kaunis, kävelin hipahtavassa mekossani korikasseineni ja hymyilin. Doisneaun tapa katsella maailmaa tarttui minuun. Elämä ei oikeasti ole niin kauhean vakavaa…

Muuten. Mamin lounas ei pettänyt tälläkään kertaa.

 

F

Doisneau_Turku

Doisneau_Turku_1

Doisneau_Turku_2

Doisneau_Turku_3

Doisneau_Turku_4

Doisneau_Turku_5

Doisneau_Turku_6

Doisneau_Turku_7

Doisneau_Turku_8

Doisneau_Turku_9

Doisneau_Turku_10

Doisneau_Turku_11

Doisneau_Turku_12

Doisneau_Turku_13

Doisneau_Turku_14