Casa Haartman on ihan mahtava!

Naantaliinhan ne rouvan kulttuuriviikot sitten päättyivät. Kävin Heddin ja Alexin luona kylässä Luostarikatu 3:ssa. Tai ainakin siltä minusta tuntui, niin vahvasti kodin asukkaat, taiteilija ja kulttuurin moniottelija Alex Haartman ja hänen vaimonsa ja muusansa Hedvig Haartman edelleen olivat entisessä kodissaan. Pariskunta menehtyi 1960-luvun lopulla muutaman vuoden välein ja he elivät Luostarinkadun sielukkaassa ja kauniissa Erik Bryggmanin suunnittelemassa talossa nelisenkymmentä vuotta yli 90-vuotiaiksi asti.

Talo on aivan mahtava ja se on ollut avoinna muutaman viikon ajan suurelle yleisölle. Aikaisemmin Hedvigs Minne -yhdistys pyöritti taloa ja sinne pääsi vain erillisellä sopimuksella. Vuonna 2017 säätiö lahjoitti talon, Haartmanien taidekokoelmat ja osakesalkun  Åbo Akademi -säätiölle, joka päätyi  avamaan paikan yleisölle. Uskoakseni paikka on monelle tuntematon. Ainakin minulle oli.

Kuvat eivät tee oikeutta talon ja sitä ympäröivän puutarhan tunnelmalle, vaan se pitää kokea itse. Jollakin tavoin aistin hyvin voimakkaasti talossa taiteilijapariskunnan  keskinäisen rakkauden.  He rakastuivat hyvin nuorina, parikymppisinä, ja elivät koko pitkän elämänsä yhdessä taiteen, kulttuurin ja kaiken kauniin ympäröimänä niin Euroopan kaupungeissa, kesäkodissaan Kemiössä kuin Naantalin kodissaankin. Alex Haartman on sanonut heidän  kodistaan, että se on hänen tärkein taideteoksensa. Varmasti koti on ollut heidän yhteinen projektinsa, mutta kieltämättä Alex Haartmanin maalaukset, tapetit ja taide seinissä ja katoissa tekevät talosta järisyttävän uniikin ja inspiroivan. Sain siellä monta ideaa meidän kotimme sisustamiseen.

Opastus talossa oli rento ja mielenkiintoinen ja minut ja kaikki muutkin toivotettiin taloon vierailulle. Ehkä ensi kerralla opas heltyy ja antaa minun istahtaa Heddin ja Alexin kirjastoaulan nojatuoliin, tuo minulle kahvit ja lakkaa muistuttamasta, että museoesineisiin ei saa koskea…

Marjaana

Uusi kaupunkikoti

Muutama viime viikonloppu, useat arki-illat ja vielä osa pääsiäistäkin on mennyt viedessä muuttoprosessia eteenpäin. Olemme tehneet inventaariota, kierrättäneet, siivonneet, kantaneet, siirtäneet, ajaneet pakulla ympäri Turkua, suunnitelleet ja lopuksi sisustaneet. Eilen illalla istahdimme bruschettojen ja avokadopastan äärelle ystäväperheemme kanssa ja huokasimme tyytyväisyydestä. Uusi asunto alkoi tuntua jo kotoisalta ja kaikki tavarat olivat asettuneet kutakuinkin paikoilleen.

Totesimme yksimielisesti ystäviemme kanssa, että seinät kaipaavat vielä taidetta ja joku kasvi pitää ehdottomasti saada, mutta muuten koti on likimain kunnossa.

Emme kumpikaan ole asuneet länsipuolella Turkua, joten olemme melkoisella tutkimusmatkalla omassa opiskelu- ja kotikaupungissamme. Lauantai-illan ruokapaikaksikin valikoitui poikkeuksellisesti Nerå, missä porokanttarellipitsat maistuivat mainiolta kaiken touhuamisen keskellä.

Muutto koskee tietenkin erityisesti Pekkaa, joka elää arkeaan Turussa, mutta vietämme toki aina silloin tällöin viikonloppuja täällä. Jatkossa ehkä enemmänkin. Koska edellinen kerrostaloasuntomme oli pienen puutaloalueen kyljessä, ei se tuntunut niin kaupunkimaiselta kuin tämä. Kaikki keskustan ihanuudet ovat nyt todella lähellä.  Pekka on myös innoissaan uuden osoitteen tuomasta työpaikkaliikunnasta: vastaisuudessa reilun kolmen kilometrin mittainen matka taittuu  kävellen tai pyörällä. Olemme ihastelleet myös 1930-luvulla rakennetun jugendtalon mittasuhteita, huonekorkeutta, puulattioita, akustiikkaa ja tunnelmaa. Kaivoimme jopa levysoittimen ja vinyylit kaappien pohjalta ja Pekka pyöräytti levyn jos toisenkin lomapäivien aikana. Kyllä vinyyleissä on jotain taikaa…

Nyt kun muutto on ohi, löytyy taas aikaa ja energiaa panostaa myös blogiin, joka on joutunut viime viikkoina aivan sivuun. Mutta nyt muutamia kuvallisia maistiaisia uudesta kaupunkikodistamme ja pääsiäisen vietostamme.

Marjaana

Punastunut työhuone

Joskus asiat jäävät roikkumaan ja sitten kun ne tekee valmiiksi, niin voi vain päivitellä miten sitä onkaan ollut hölmö kun ei ole ryhtynyt aikaisemmin puuhaan. Talomme yläkerrassa on iso kirjasto/työhuone, joka on ollut hyvin vähällä käytöllä. Syyslomani yksi päämäärä oli saattaa projekti Työhuone kuntoon valmiiksi. Ja niin minä myös tein! Ja siitä tuli niin hieno ja inspiroiva.

Tein muutaman huomion projektin aikana:  1. Omistamme ihan älyttömiä kirjoja. Kirjojen heittäminen pois tuntuu minulle vaan niin vaikealta. Olen muun muassa haalinut ison läjän kevyitä rakkausromaaneja äitini kirjahyllystä hänen muuttaessa kerta toisensa jälkeen pienempää asuntoon. Onneksi niistä monet ovat sentään punaisia. Voin vain kuvitella millainen rovio siitä syntyy kun pojat aikanaan polttavat minun vuosikausia säästämäni opukset. 2. Levyjen kannet ovat aika makeita. Sääli että Spotify on miltei hävittänyt tämän taidemuodon. 3. Olen kuvitellut heittäneeni pois kaiken olemattoman paperisaasteen. En ole. 4. Nostalgia nostaa päätään. Monet menneisyyden esineet ja valokuvat tuntuivat erityisen merkityksillisiltä niihin nyt törmätessäni. 5. Punainen väri inspiroi minua aivan valtavasti. Enemmän kuin kuvittelinkaan. Miksi ihmeessä en ollut tajunnut maalata työhuoneen seiniä aikaisemmin punaisiksi? 6. Haluan ehdottomasti opetella muokkaamaan ja tekemään vaatteita. Nyt minulla sitä varten myös työpöytä. Vain toimiva ompelukone puuttuu. 7. Viikon loma töistä tekee ihmiselle hyvää. 8. Konmaritus ei ole minun juttuni. 9. Tykkään meidän kodistamme ihan hulluna.

Tässä muutama kuva uudistuneesta työhuoneestamme – olkaa hyvä!

F

Punastunut työhuone

Punastunut työhuone_1

Punastunut työhuone_2

Punastunut työhuone_3

Punastunut työhuone_4

Punastunut työhuone_5

Punastunut työhuone_6

Punastunut työhuone_7

Punastunut työhuone_8

Punastunut työhuone_9

Punastunut työhuone_10

Punastunut työhuone_11

Punastunut työhuone_12

Punastunut työhuone_13

 

Kesän aloitus

Ylioppilasjuhlat onnistuivat hienosti ja säät suorastaan suosivat meitä.  Juhlaväki istuskeli pitkään meidän hipahtavalla lounge-alueellamme ulkosalla ja puheensorina ei meinannut katketa edes T:n laulujen ajaksi. Ylioppilas nautti päivästään ja me muut hänen mukanaan. Yksi etappi nuoren miehen matkalla on takana ja on jännittävää seurata mihin kaikkialle hänen retkensä jatkuvat – todennäköisesti syksyllä ainakin Irlantiin.

Meille kesäkuun alku on aina eloa vähän eri sfääreissä. Trubaduuri jatkaa töitään juhannukseen saakka ja minun työni päättyvät koulujen myötä, paitsi että tänä vuonna teen työreissun Roomaan vielä ennen kesäkuun puoliväliä. Työmatkan sisältö kuitenkin poikkeaa sen verran isosti omasta opetustyöstä, ja koska kohteena on Rooma, niin lähinnä hihkun onnesta. Työryhmämme yöpyy Trasteveressä ja kipuaa päivittäin Gionicolo-kukkulan laelle Villa Lanteen. Luvassa on kuvaamista, kirjoittamista, materiaalien suunnittelua ja hankkeen eteenpäin viemistä. Ja kun kerran Italiassa ollaan – ”La dolce vita” on aina läsnä.

Toisaalta ihana elämä on myös täällä Satakunnan sydämessä. Kurkistelen päivittäin kaikkea mitä pihalla tapahtuu: kielot ovat aloittaneet kukinnan, samoin alppiruusut. Rastas on tehnyt halkopinon päälle pesän ja kaikkialla on ihan huikean vihreää. Kaadan itselleni lasin kylmää valkoviiniä, luen sanan sieltä, toisen täältä, mietin pakkaamista ja etenen asioissa kaikin puolin hitaasti. Eilinen sadepäivä meni yöpaidassa. Kesä on totisesti täällä!

 

F

 

Huhtikuun loppu sumussa

Jos vuoden 2016 huhtikuu Roomassa oli kaikessa ihanuudessaan ikimuistoinen ja kertakaikkiaan upea, niin vuoden 2017 huhtikuu, varsinkin sen loppupuoli on sanan varsinaisessa merkityksessä rämmitty läpi. Jokainen Suomessa elänyt tietää sääolot ja siihen kun lisätään kuraa niskaan työpaikalla, stressiä, remppapöly ja flunssa niin siinä on taputeltu ainekset huhtikuulle, jonka voi surutta unohtaa. Kontrasti vuoden takaiseen huhtikuuhun on aivan järjetön.

Onneksi toukokuu kolkuttelee ovella. Oi, ihana toukokuu! Odotan sinulta paljon. 

Flunssa kaatoi pariksi päiväksi sängyn pohjalle loppumetreillä, mutta onneksi olen päässyt yli syyllisyyden tunteesta liittyen saikkupäiviin. Siunattu keski-ikä. Muistan vielä nekin ajat kun raahauduin työpaikalle ääni pihisten ja nenä räkää valuen.  Yhden työuupumuksen koettuani olen ollut viisaampi. Mutta sairastaminen on aina perseestä.

Remppa ei muuten meitä rasittanut, paitsi että koti oli pari viikkoa mullin mallin. Mikä on tietysti ihan älyttömän rasittavaa. Nyt rupeaa remppapöly olemaan nielty höyrypesurin sisuksiin, tavarat löytyneet paikoilleen ja riemu makuuhuoneen uudesta tapetista olemaan päällimmäinen tunne. Muu osa rempasta olikin huomaamattomampaa, mutta tarpeellista. Keittiön ja eteishallin seinät ja katot saivat maalipesun, jonka myötä tilojen ilme raikastui isosti. 

Kyllä tämä tästä. Autossa on kesärenkaat alla. Flunssa on selätetty. Viikonlopuksi on suunnitteilla ainakin villiä seksiä, rokkihippalot, kirjallisuuspiiri, kuohuvaa,  grillailua ja kyhnytystä T:n kainalossa.

Hei, hei huhtikuu 2017 (ei tule ikävä)!

F

Illalla pelataan Afrikan tähteä

Pääsiäisloma on vasta puolivälissä ja päiviin on mahtunut jo vaikka mitä. Kiirastorstain hauskat yllätysjuhlat Turun Rantakertun hulppeissa saunatiloissa, pitkäperjantain lötköttely ja Mustamaalattu-maratoni ovat olleet mahtavia, mutta pääsiäisloman kohokohta on tänään illalla.

Me saamme nimittäin viisivuotiaan kummityttömme yökylään. Ja mikä parasta aloite yökyläreissusta tuli häneltä itseltään. Toki hän on viettänyt kanssamme aikaa aikaisemminkin, mutta tänään vedetään pitkän kaavan mukaan. Suunnitelmissa on ainakin pelata Afrikan tähteä ja muistipeliä, leipoa pitsaa ja jutella maailman menosta. Ehkä kummisetä kaivaa kitarankin ja luikauttaa Lounatuulen.

Otsikkomme on varastettu Merete Mazzarella samannimisestä romaanista, missä keskiössä on isovanhempien ja lastenlasten suhde.  Koemme olevamme etuoikeutettuja kun pääsemme isovanhemmoimaan vähän näin niin kuin  etukäteen kummityttömme kanssa. Ikämme puolesta voisimme jo hyvin ollakin isovanhempia, mutta näinhän asia ei ole. Mummoilu ja vaareilu  tuntuu joka tapauksessa ihan mahtavalta näin kummilapsenkin kanssa. Ja toivottavasti kummityttömme vanhemmat saavat itselleen tässä samalla laadukasta parisuhdeaikaa. 

Puhuimme aamulla että vanhempien rakkauselämän tukeminen pitäisikin olla kummien ja isovanhempien tärkein tehtävä – mahdollistaa lasten vanhemmille ihanaa parisuhdeaikaa mahdollisimman paljon. Yhdessä onnelliset ja toisiaan rakastavat vanhemmat ovat nimittäin paras lahja, minkä lapselle voi antaa.

F&T

PS Kuvassa kummityttömme ja hänen serkkunsa pajunkissavitsat viime viikon palmusunnuntailta.

Arki

Meille arki on aina aikaa erossa toistamme. Kismittääkö? Ei. Onko ikävä? Joskus torstaisin.

Arki on meille ennen kaikkea omaa aikaa. Ja se on aikaa myös nuorisolle.  Äiti ja poika -hetkiä ja isä ja poika -hetkiä.

Niin ja sitten se on ihan vaan arkea: tiskaamista, astianpesukoneen lataamista ja tyhjentämistä, pyykinpesua, pölyn päivittelyä, joskus jopa pyyhkimistä, lukemista, suunnitelmien laatimista, zumbaa, kävelylenkkejä, somettamista, kuvaamista, soittotreenejä ja dokkareiden katsomista. Meidän perheemme arkea.

Tänään koin poikieni kanssa monta hyvää hetkeä ja sydänalassa muljahteli. Aikuisuus ja kotoa muutto ovat molemmilla jo aika lähellä. Mutta onneksi ei ihan vielä – nyt nautitaan esikoisen tekemästä supperhyvästä makaroonilaatikosta, muistellaan astianpesukoneen tyhjentämisvuoroja ja kerrotaan tärkeitä ja tyhjänpäiväisiä asioita toisillemme. Elellään vaan ihan rauhassa tätä arkea, sillä oikeasti meillä on vain tämä hetki. 

F

Rakkaus asuu täällä

Ja kohta se taas näkyy… Uusimmassa Asun -lehdessä oli tulevien trendien fiilistelysivuilla juttu, johon iskin silmäni. Rakkaus kodissa -otsikon alla oli seuraavanlaista trendipohdiskelua: ”Miltä näyttää koti, jossa asuu rakkaus? Näkyykö intohimo ja seksuaalisuus kodeissa? Mikä on julkista, mikä yksityistä? Rakkaus – se ikuinen puheenaihe – on iso osa ihmisyyttä.  – – Miten onnellisuus näkyy kodissa?  Voiko kodin sisustus edistää kohtaamisia ja rakkautta?”

– Voi. Todellakin voi, huusin äänettömästi ja vannoin että otan kotimme sisustuksen (ja siisteyden) fokukseen. Jouluun asti meni hyvin. Ostin meille uudet kutulakanatkin Finnlaysonin popup-myymälästä ja loihdin ihanan tunnelman taloomme. Sohva siirrettiin lähemmäs takkaa, jonka äärellä on mukava rapsutella toisen niskaa ja kutitella korvan takaa. Ja hyggeillä. Trubaduurin siluetti näyttää jumalaiselta elävän tulen kajoa vasten hänen soittaessaan kitaraa.

Sitten keskuspölynimuri meni tukkoon. En imuroinut kolmeen viikkoon. T teki miehen työn ja selvitti tukoksen ja imuri toimii taas. Mutta. Kevääksi on suunniteltu pientä pintaremonttia, joten kaikki paikat menevät kuitenkin sekaisin. Pölykerros mustan venäläispianon päällä tihenee. Ostan tulppaaneita ja sytytän iltaisin kynttilöitä. Villakoirat juoksevat pitkin huushollia ja ikkunoita ei voi mitenkään tarkastella läheltä, eikä kaukaa. Karjun pojille, jotka eivät huolehdi viikkosiivouksista huoneissaan.

Käyn vähän väliä vilkaisemassa laatikkoa, missä odottaa makuuhuoneen uudet tapetit. Tilasin ne Tapettitaivaasta monta viikkoa sitten. Niin ja luen sisustuslehtiä. Mietin kirjaston tapettien repimistä alas ja suunnittelen erinäisten kuvakollaasien rakentamista. Huonekalujen järjestys on myös muutettava. Moppi ja luuti eivät ole heilahtaneet kertaakaan joulun jälkeen.

Trubaduurin elämä kulkee pääsääntöisesti pienessä repussa edestakaisin Varsinais-Suomen ja Satakunnan välillä, mutta tottakai osa hänen tavaroistaan on talossamme pysyvästi. Olen kuitenkin ajanut hänet ahtaalle. Miesparalla on vaaterekissämme muutama henkari, mutta laatikostot olen vallannut yksin tein. Tähän on tultava muutos. Anteeksi, kulta.

Olen tehnyt kaikki mahdolliset virheet. En TODELLAKAAN ole konmarittanut mitään  ja jos joitakin pintoja on näkyvillä, ne ovat peittyneet pölyllä. Fengshuit ovat virranneet vituralleen ja wabi-sabi  puhtaine pintoineen on talossamme vitsi. Miehen omaa tilaa ei ole nimeksikään –  ei edes autotallissa.

Onneksi Asun-lehden Trendit 2017 -osiosta löytyivät myös otsikot SOTKU – check, JUURET – check ja TAIDETTA JA MUOTOILUA – check. Huh. Olen sittenkin ines skeneis. Ja ihan kohta kodistamme taas huomaa, että intohimo ja rakkaus asuvat meillä.

 

F

rakkaus-kodissa

 

Katkaise arki!

Kulunut viikko on ollut työntäyteinen, mutta inspiroiva ja innostava. Moni asia on loksahtanut kohdilleen ja nautin tällä hetkellä työstäni ihan tavattoman paljon.  Ja silloin kun tapahtuu paljon kaikkea kivaa, niin alan käydä ylikierroksilla. Olemme monesti puhuneet T:n kanssa että rouvan päässä käy välillä sellainen surina, että sen voi melkein vieressä olija kuulla. Ajatuksia ja ideoita sinkoilee sinne tänne ja on vaikea rauhoittua olemaan tässä ja nyt.

Seksi, läheisyys, uni ja liikunta ovat loistavia keinoja rauhoittaa ja rentouttaa itsensä ja vaimentaa päässä alati poukkoilevaa mieltä. Niin ja viini&hyvä ruoka. Meidän viikonloppuun on kuulunut näitä kaikkia ja sunnuntain kääntyessä kohti iltaa, voin todeta että surina päässä on vaimentunut ja tunnen itseni tyyneksi ja levolliseksi. Vielä perjantai-illalla tilanne oli täysin toinen.

Juuri ennen kuin nukahdimme perjantaina sanoin T:lle että haluan huomenna skumppa-aamiaisen. Tämä ei suinkaan ole meillä tapana kuin korkeintaan joskus kesälomilla, mutta nyt piti jotenkin katkaista arki.

Ja kuohuviiniaamiaisen minä myös sain. Autuaan tietämättömänä kilpailumenestyksestä olin ottanut Alkosta pullon Lindauer Cuvee Bruta, joka oli pokannut itselleeen edullisten kuohuviinien sarjassa Vuoden viinit -kilpailun voiton jo neljännen kerran. Eikä suotta. Se on yksi ehdoton suosikkiskumppamme.

Kylmä kuohuva kera runsaan aamiaisen oli loistava aloitus lauantaille. Otimme koko päivän muutenkin kaikin puolin rennosti. Emme pistäneet nenäämme ulos koko päivänä, ja söimme hyvin. Nukuimme jopa päikkärit. Tuijotimme jonkin verran ruutua, lueskelimme, juttelimme ja nautiskelimme toisistamme. Parhautta, sanon minä.

Tänään aamulla  aamiainen oli jo huomattavasti  ”terveellisempi” ja lähdettyämme liikkeelle kävimme ensin yhdessä kaupassa, sitten uimassa  ja laitoimme  vielä yhdessä lounaankin. Ruuan jälkeen Trubaduuri tarttui kirjaan ja minä näppäimistöön. Vielä on luvassa ainakin yhteinen kahvihetki ja soittoa ja laulua by Trubaduuri.

Minusta tuntuu että alan olla valmis huomenna alkavaan arkeen.

Helmikuu on meidän perheessä monella tavalla jännittävä ja tapahtumarikas. Yhdellä pojista on penkkarit, toisella vanhojen päivän tanssit kolmonen ja nelonen saavuttavat 16 vuoden iän. Ja Trubaduurillekin kilahtaa mittariin 51 vuotta. Viides hääpäivämme osuu helmikuun puoliväliin  ja talvilomallekin on jo paljon kaikkea kivaa luvassa.

 

F

PS Helmikuun kalenterikuvassa suutelevat Eila Pehkonen ja Matti Oravisto elokuvassa ”Ihmiset suviyössä”. Paras seinäkalenteri ikinä.

helmikuinen-viikonloppu

helmikuinen-viikonloppu_1

helmikuinen-viikonloppu_2

helmikuinen-viikonloppu_4

helmikuinen-viikonloppu_5

helmikuinen-viikonloppu_6

helmikuinen-viikonloppu_7

helmikuinen-viikonloppu_9

helmikuinen-viikonloppu_10

helmikuinen-viikonloppu_3

Helmikuinen viikonloppu_11.jpg

Viikonloppuherkuttelua

Kun teinit ovat toisissa osoitteissa, niin on aika kaivaa esille etanapannut kaapista ja herkutella suut maireina sinihomejuustolla, valkosipulilla ja persilijalla ryhditettyjä etanoita. Suurin osa jälkikasvustamme nimittäin ei vielä ole ihan ymmärtänyt tämän herkun päälle.

Olemme valmistaneet etanamme vuosikausia Pastanjauhantaa-blogin ohjeella, joskin määrät ovat nykyään hyvin summittaisia, – ja nauttineet ne sitten paahdetun, vaaleahkon, leivän kanssa. Nam ja maiskis. Pakko sanoa että emme ole saaneet ravintolassa koskaan yhtä hyviä etanoita kuin nämä kotitekoiset. Kunnolliset (tarpeeksi syvät) etanapannut ovat kyllä varsin tarpeelliset jos haluaa täydellisen makunautinnon. Omat pannumme ovat Emile Henryn mallistoa ja olemme tykänneet niistä kovasti. Ensi viikonloppuna  taitaakin olla vuorossa blinikestit…

F&T

etanoita

etanoita_1

etanoita_2