Siirappista ja imelää

Otsikon adjektiivit voisivat liittyä tietysti myös jouluruokiin, mutta ajattelin kyllä kirjoittaa siitä että intohimoisen parisuhteen kuuluukin olla siirappista ja imelää.

Kysyimme eräältä ystävältä, jonka tiesimme kuunneelleen THE radio-ohjelman että miltä se oli hänen mielestään kuulostanut. Herra vastasi positiivisen rakentavasti ja analyyttisesti, mutta totesi loppuun että olihan se vähän siirappista.

Ja hän oli täysin oikeassa. Meidän parisuhteemme on siirappista, mikä kuului myös radio-ohjelmasta, missä olimme haastateltavana. Joululomammekin oli varsinainen rakkausloma. Kyhnytimme toistemme kainalossa kuin kyyhkyset ikään ja suutelimme tuntitolkulla. Olemme todenneet että elämästämme tehtyä elokuvaa ei pystyisi kukaan katsomaan, niin sokerinen se olisi.

Mutta sellaista intohimoinen parisuhde on: siinä kosketetaan toista hellästi, himokkaasti ja kauniisti, ei ilkeillä, vaan kohdellaan toista kannustavasti, kunnioittavasti ja ihaillen. Yhdessäolo on intensiivistä ja mutkatonta, mutta inspiroivaa! Tämän kaltainen yhdessäolo vaatii mielestäni myös selkeää erillään oloa. Meillä se onnistuu helposti sen vuoksi että elämme arjen eri osoitteissa, mutta huomasimme ottavamme toisistamme etäisyyttä aina välillä myös loman aikana. Syventyminen kirjaan, tv-sarjaan tai valokuvaamiseen antoi vaadittavan erillisyyden tunteen, minkä jälkeen toisen kohtaaminen intohimoisesti taas onnistui.

Intohimon ruokkimiseen on myös muita konsteja kuin erillään olo. Kokeilimme loman aikana myös miniselibaattia. Sovimme siis yhdessä että pariin päivään intiimi yhdessäolomme ei mene loppuun asti. Tämä ihmiskoe ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta se oli kuin olisi kaatanut bensaa liekkeihin. Kannattaa kokeilla. Ihmisen mieli on merkillinen.

Ei yhdessäolomme tietenkään koko ajan ole intohimoa pursuavaa. Se on usein myös ihan tavallista. Me istumme ruokapöydässä ja syömme ja samalla päivittelemme maailmanmenoa tai tarkkailemme pihapuussa keikkuvaa mustarastasta. Joskus toinen puhuu jostakin asiasta, ja toinen ei kuuntele yhtään. Joskus äidymme myös valittamaan. Nalkuttamisen ja riitelyn olemme kuitenkin saaneet kitkettyä tästä ihmissuhteesta oikeastaan täysin pois, mutta välillä kyllä naljailemme toisillemme.

Pääsääntöisesti parisuhteemme on kuitenkin täynnä rakkautta ja intohimoa. Ja se ei todellakaan vaadi älyttömästi työtä ja vaivaa, mutta tiedostamista ja tietyllä tavalla toimimista kylläkin. Kun on elänyt näin jo kohta kymmenen vuotta, niin sitä on tullut ahneeksi. En todellakaan halua luopua saavutetuista eduista, vaan haluan nauttia makeasta elämästämme niin kauan kuin hengitän ja sydämeni lyö.

F

Vieras mies tuli taloon

Elämme tällä hetkellä hyvin erilaista vaihetta elämässämme. Minulla on jälkikasvuni kanssa seesteinen aika menossa ja työrintamallakin kohtuullisen vakaata. Trubaduurin tilanne on monella tavalla toisenlainen. Minulla on jotenkin hyvä kutkutus sisälläni jonkin uuden äärellä, mutta samalla monenlaiset epäilykset hiertävät mieltä. Minun ajatukseni pyörivät minussa ja prosessissani. Odotin perjantaina Trubaduuria kotiin kuin kuuta nousevaa etanapannut kolisten ja viinilasit kilisten. Suorastaan puhkuin intoa kaikesta mitä olin kokenut ja ajatellut viikon aikana: niin paljon kaikkea kerrottavaa T:lle – mutta mitä sitten tapahtuikaan?

Taloon astui vieras mies. Hän oli väsynyt, huolissaan, poissaoleva ja jokseenkin välinpitämätön minun prosesseistani. Hän ymmärsi oman tilanteensa paranevan vain kunnon yöunilla. Minulla oli toisenlaiset metodit. Minua nimittäin otti päähän. Sisäinen lapsi minussa tuittuili ja kiukutteli. Jäin mielenosoituksellisesti itsekseni olohuoneeseen ja jatkoin prosessointia viinilasin äärellä, mikä oli jokseenkin tylsää. Päätin kuitenkin olla menemättä T:n viereen ja kipusin yläkertaan nukkumaan. Keskellä yötä heräsin siihen kun valot syttyivät portaikossa ja hetken päästä sängyn vieressä seisoi unenpöpperöinen mies täynnä huolta. T oli herännyt ja tajunnut minun olevan poissa. Ensin hän oli pelästynyt, mutta sitten muistanut miten hänen vaimonsa oli joskus ennenkin suutuspäissään toiminut.

T tuli viereeni ja juttelimme hetken. Oma mies tuntui taas ihan tutulta. Sitten siirryimme yhdessä makuuhuoneeseemme samaan sänkyyn ja jatkoimme uniamme. Aamulla juttelimme kaikki asiat auki. Minua melkein hävetti kimpaantumiseni, mutta toisaalta riemuitsin siitä etten ollut nostanut yöllä sen suurempaa meteliä vaatimuksineni (näin tapahtui vielä suhteemme alkuaikoina muutaman kerran kun tulistuin jostain). T ei olisi nimittäin mitenkään pystynyt omassa olotilassaan antamaan minulle haluamaani huomiota. Nukuttuaan hyvin hän oli kuin eri mies: sai avattua omia asioitaan ja pystyi olemaan avoin minun maailmalleni.

Vierauden tunne, pettyminen, läsnäolottomuus, itsekkyys, väsymys, häpeä, huolet ja monet muut negatiiviset asiat ovat osa parisuhdetta – niin se vain on. Mutta miten näihin kaikkiin asioihin suhtautuu, se ratkaisee onnen määrän ja laadun. Olenko kiukutteleva, itsekäs ja pikkumainen ihminen, joka antaa toisen jyrätä omien tarpeideni yli? Vai olenko ymmärtäväinen ja empaattinen, mutta toisaalta omat rajani tiedostava ja tunteva aikuinen? Ei ihan kauhean vaikea valinta.

F

Kuvat ovat Emil Cedercreutzin museon patsaspuistosta Harjavallasta.

30 päivää ilman riitaa

Olemme olleet nyt 30 päivää yhdessä käytännöllisesti katsoen koko ajan. F vietti yhden illan ystävättäriensä seurassa, mutta muuten olemme tehneet lähes kaiken yhdessä. Tottakai olemme puuhastelleet saaressa omiamme, mutta tämä kaikki on tapahtunut kuitenkin muutaman kymmenen neliön sisällä. 

Ja kyllä. Olemme selvinneet ilman yhtään riitaa. Kaksi tapausta ovat olleet kuitenkin hyvin lähellä ajautumista riidaksi: keissit nimeltä matto ja katto. Niistä lisää myöhemmin. Luimme kesän alussa Hesarista jutun, missä käytiin läpi karmaisevia tarinoita asioista, mistä pariskunnat tappelevat lomillaan. Sieltä löytyvät raha, liiallinen alkoholin käyttö, epärealistiset odotukset yhteisestä ajasta ja niin edelleen.

Olemme päätyneet siihen, että yksi keskeinen syy leppoisaan yhteiseloomme on se, että emme missään olosuhteissa sorru pitämään toisen pienintäkään panosta yhteisen onnen eteen itsestäänselvyytenä. F riemuitsee joka aamu T:n keittämästä kahvista ja sanoo sen ääneen! Tosiasia on se, että T:n kahvin keittäminen ei varsinaisesti ole mikään ”issue” yhdeksän yhteisen vuoden jälkeen, mutta me pidämme sitä sellaisena. Sama pätee toisin päin: T jaksaa ihastella F:n valokuvia, menuita ja kattauksia kerta toisensa perään. Koemme olevamme etuoikeutettuja että saamme olla yhdessä. 

Mutta sitten ne tapaukset matto ja katto.  F oli sitä mieltä että tarvitsemme pienen kaupunkipyrähdyksen kaiken saaristolaiselämän keskelle ja olimmekin jo varanneet hotellin Tampereelta. Tarkoitus oli että ajamme Hämeenkyröstä Tampereelle ja vietämme päivän siellä. Hotelliyön hinta oli T:n mielestä pöyristyttävä, mutta hän ajatteli rouvan tarvitsevan sen. Yön yli nukuttuamme F kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin. Olohuone huusi uutta mattoa ja Tampere-reissun hinnalla sellainen voisi irrota. Hotelli siis peruttiin ja pariskunta lähti matto-ostoksille. Mattoliikkeessä ilmeni melkoinen ristiriita mattoon sijoitettavan summan suruudesta. F näki miten T:n ilme kiristyi summista puhuttaessa. Otimme kotisovitukseen yhden maton, joka oli jo lähtökohtaisesti F:n mielestä järisyttävä kompromissi, mutta saisimmepahan nähdä miltä koko ja tyyli näyttivät. No ei ollut hyvä, mutta selvisi että pienempi koko riittäisi ja tyyli toimii. Ei muuta kuin takaisin mattoliikkeeseen, missä itse asiassa olimme katselleet yhtä mattoa, jossa oli kiva kesäalennus päällä. Mutta jonka kuvittelimme olevan liian pieni. Emme kumpikaan kimpaantuneet koko prosessin aikana, vaikka oli selvää että lähestyimme mattoasiaa hyvin eri lähtöasetelmista. Ostimme siis maton joka oli molempien mielestä todella onnistunut. Laatu, materiaali ja ulkonäkö vastasivat F:n toiveita ja näiden lisäksi T oli valmis maksamaan alennetun hinnan.  Pientä kireyttä oli siis ilmassa koko ajan kun ajelimme edestakaisin kaupungista maalle mattorullien kanssa, mutta riidaksi asti homma ei päätynyt ja lopputulos oli aivan loistava. Prosessissa auttoi huomattavasti että tunnemme toisemme äärimmäisen hyvin. T on hyväksynyt sen,  että F on esteetikko, jonka on saatava kauniita asioita ympärilleen ja F on täysin tietoinen T:n halusta kuluttaa rahaa maltilla. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

No, sitten tapaus katto. Talomme matalan osan katolla on tikkaat, jotka ovat lahoamispisteessä ja niillä ei varsinaisesti ole mitään käyttöä. Ne ovat jääneet sinne rakennusajoilta. F mainitsi T:lle että tikkaat olisi varmaankin hyvä ottaa katolta alas. T oli samaa mieltä, mutta sitten hän sai yhtäkkiä päähänsä että asia on aivan valtava. Tikkaista jäisi varmaan reiät kattohuopiin ja niiden korjaaminen ei olisikaan mikään pikkujuttu. F:ää koko asia nauratti, mutta mustat pilvet kerääntyivät T:n pään päälle ja yhtäkkiä hän oli aivan varma että ainakin  puolet lappeen huopapaloista olisi uusittava. F ei lähtenyt yhtään mukaan T:n pirujen maalailuun vaan lupasi selvitellä asiaa. Asia selvisikin parhain päin muutamalla puhelinsoitolla. T:n mieli tekee välillä tepposia ja lasi ei ole puolityhjä tai puolitäysi. Se on täysin tyhjä. Jos F:llä lasi puolestaan läikkyy yli vähän väliä, niin T:n lasi puolestaan tyhjenee typötyhjäksi. Synkät ajatukset vievät miehen hetkeksi mennessään. Suhteemme alussa T:n masentuneet ajatukset ottivat vallan aina välillä, mutta hän on saanut ne hiljalleen hallintaansa. Nykyään mustat pilvet kiertävät meidät lähes tyystin, mutta hetkittäin (onneksi todella harvoin) ne nostavat päätään. Ja silloin F ei lähde niihin yhtään mukaan.

Meillä on vielä viikko yhteistä lomaa jäljellä – katsotaan miten meidän käy… Lupaamme raportoida jos käymme tukkanuottasille loman loppumetreillä.

F&T

Rakkaita vieraita

Sunnuntaina saimme vieraita. Maanantaina vaihdettiin vauhdissa. Toiset lähtivät, toiset tulivat. Saunottiin, höpöteltiin ja muisteltiin menneitä. Istuttiin meren äärellä ja katseltiin lintuja. Ensin paikalla oli sisko ja sen veli. Ja puolisomme tietenkin. Sitten rakkaat ystävät. T:n pojatkin piipahtivat. Grilli kuumeni ja valkoviini viilentyi. Punaviini ja viltit lämmittivät illalla. Hauskoja tarinoita kerrottiin ja välillä mentiin syvällisempiin. Ihmeteltiin omaa vanhenemista ja vertailtiin nuoruuttamme omien lastemme nuoruuteen. Pieni veneretkikin tehtiin veljeni kipparoimana ja ystäviemme kanssa illan pimetessä yöksi T tarttui kitaraan. Me muut kuuntelimme ja katselimme merta. Viini, meri ja laulu tuudittavat lopuksi syvään uneen. Täydellistä.

Nyt olemme jo toista päivää kahden ja on ihan mahtavaa käydä läpi ajatuksissaan yhteisiä hetkiä erityisten ihmisten seurassa…

F

Mökkiestetiikkaa_4

Mökkiestetiikkaa

Mökkiestetiikkaa_1

Mökkiestetiikkaa_2

Mökkiestetiikkaa_3

Mökkiestetiikkaa_5

Mökkiestetiikkaa_6

Kun sanat eivät tule helposti

Olen ammatiltani äidinkielen opettaja amiksessa. Rakastan työtäni. Työni on kuitenkin pientä taistelua sen tosiasian kanssa, että minä olen ihminen joka rakastaa sanoja. Rakastan niiden lukemista, sanomista ja niiden kirjoittamista. Opiskelin yliopistossa pääaineenani kotimainen kirjallisuus,  sivuaineinani olivat  suomen kieli ja puheviestintä. Suhteeni sanoihin on lämmin ja rakastava. Kun taas minun opiskelijoillani suhde sanoihin on välillä jotain aivan muuta. Jotkut jopa vihaavat sanoja. Niiden lukemista, sanomista ja varsinkin niiden kirjoittamista.

Suurin osa opiskelijoistani on noin 16-17-vuotiaita nuoria miehiä, joiden asenne äidinkieltä kohtaan on yleensä parhaimillaankin varsin välinpitämätön. Sanat tuntuvat vaikeilta ja turhilta. Lauseet ovat merkityksettömiä ja virkkeet – mitä ne ovat?

Tavoitteeni on tehdä työni hyvin. Haluan saada opiskelijani ymmärtämään sanojen voiman ja merkityksen. Erityisesti haluaisin että he oppisivat sanoittamaan tunteitaan. Että he oppisivat puhumaan siitä, mitä heidän sisällään tapahtuu.

Tällä viikolla on tapahtunut paljon asioita, joiden takia olen pohtinut missioni merkitystä erityisen paljon. Sain hommattua tekniikan alan opiskelijoilleni Sanat haltuun -räppityöpajan. Noin 70 nuorta kuunteli puolitoista tuntia kun kaksi miestä puhui silmät palaen sanoista, teksteistä, tulkinnasta – ja niiden merkityksestä yhteiskunnassa ja yksilötasolla. Kaikki tämä tapahtui räppitekstien ja laululyriikoiden avulla. Näin miten joidenkin sisällä liikahti.

Räppityöpajaa edelsi oppitunti, jota en unohda hetkeen. Sain luokkaani säkkituoleja ja olin raivannut turhat pulpetit pois tieltä. Minulla oli luokassa ryhmä, missä oli vajaa kaksikymmentä 16-vuotiasta poikaa. He olivat asettuneet säkkituoleihin ja sohville. Joku lojui lattialla. Odottelimme toimittaja Aleksis Salusjärveä ja muusikko Mikko Sarjasta Atomirotta-bändistä paikalle. Mitään uutta ei oikeastaan voinut aloittaa aikataulun takia.

Olin juuri saanut hommattua luokkaani muutaman kirjasarjan ja ajattelin, että pojat ehtisivät sopivasti lukea Muumit Rivieralla -sarjakuvan. Luokassa oli vähän levotonta ja keskittyminen kadoksissa. Hetken mielijohteesta sanoin, että voin lukea sarjakuvan heille ääneen. Se puolituntinen olisi pitänyt saada videolle. Opiskelijoista kuului vain sivujen kääntelyn ääntä, kun tarina eteni sitä lukiessani. Tove Janssonin sarjakuvien muumit olivat jotain aivan muuta mihin he olivat 1990-luvun animaatioiden äärellä tottuneet. Lukuhetkeä seurasi mielenkiintoinen keskustelu Muumipapan  viskin juomisesta ja muumien erilaisuudesta suhteessa animaatioihin. Kirjallisuusanalyysiä siis.

Sitten tuli  vielä Elisa Kulman Word-kampanjan video. Katsokaa itse:

Videon sanoma on äärimmäisen koskettava.

En tiedä olisimmeko Trubaduurin kanssa yhdessä ilman sitä tosiasiaa, että olemme molemmat kielellisiä ihmisiä. Ensimmäinen kontaktimmehan tapahtui  sanojen kautta. Iskin Trubaduurille virtuaalisesti silmää match.com -deittisivustolla  luettuani hänen profiilinsa samana päivänä kun olin sivustolla ensimmäistä kertaa elämässäni.  Hän luki vuorostaan minun profiilini ja kirjoitti minulle viestin vielä samaisena iltana. Kirjoittelimme pari viikkoa ennen kuin otimme yhteyden puhelimitse. Menimme suhteeseen sanat edellä. Tapasimme noin kuukauden kuluttua ensimmäisistä viesteistämme.

Koska muutin pohjoiseen parin kuukauden kuluttua kohtaamisestamme jatkoimme tutustumista sanojen kautta, puhuimme tuntikausia puhelimessa ja kirjoitimme toisillemme oikeita kirjeitä. Nuo kirjeet ovat käsittämättömän rakkaat ja palaamme niihin aina välillä.

Tämän blogin kirjoittaminen on tietysti osa parisuhteemme ylläpitämistä, keskustelemme myös joka arkipäivä puhelimessa  ja Trubaduuri on tehnyt tietoisen päätöksen: hän on mies, joka sekä puhuu että pussaa. Me luemme suhteellisen paljon ja keskustelemme lukemastamme. Sanat ovat monella tavalla keskiössä parisuhteessamme.

Kaikesta tästä huolimatta sanat meinaavat välillä takertua kurkkuun, mutta me saamme ne sieltä ulos – tavalla tai toisella. Voi kunpa saisivat opiskelijanikin…

 

F

PS Kuvat ovat Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttilan kirjasta Rakkauden Atlas ja Tommy Tabermannin Rakkaudella  -runokokokoelmasta – niin ja kirjeistämme vuodelta 2008.

Sanoista_10

Sanoista_12.jpg

Sanoista_6

Sanoista_5

Sanoista_4

Sanoista_3

Sanoista_2

Sanoista_11

Sanoista

 

 

Jäähyväiset vuodelle 2016 – osa I

On aika jättää jäähyväiset vuodelle 2016. Olen istunut koko illan tietokoneella ja kahlannut vuoden aikana ottamiani kuvia ja muistellut kulunutta vuotta, joka on ollut meille molemmille vähintäänkin ikimuistoinen. Juhannukseen mennessä T oli ollut minikiertueella bändinsä kanssa ja olimme juhlineet isosti hänen 50-vuotissyntymäpäivänsä. Minä viimeistelin keväällä opintoni ja  vietin kuukauden Roomassa työssäoppimisjaksolla Villa Lantessa. Juhannuksen olimme Istanbulissa. Näiden suurten tapahtumien lisäksi vietimme monia hienoja hetkiä poikiemme, ystäviemme  ja sukulaistemme kanssa. Kevääseen ja kesään kuuluivat monet ihanat juhlat ja hetket.

No, onko meillä ollut murheita? On ja ei. Sosiaalisen median maailmaan ja varsinkin blogeihin kuuluvat tietynlainen asioiden kaunistelu. Siitä ei kuitenkaan ole tässä kysymys. Parisuhteemme voi hyvin ja poikien kasvettua monet asiat ovat muuttuneet helpommaksi. Aikaisemmin en olisi voinut kuvitellakaan lähteväni  kuukaudeksi Italiaan. Maamme taloudellisista haasteista huolimatta olemme molemmat säilyttäneet työpaikkamme ja rakkautemme ei ole monista ennusteista huolimatta hiipunut vuosien varrella. Ensi vuonna vietämme viisivuotishääpäiväämme ja yhteisiä vuosia kertyy jo yhdeksän.

Minä kamppailen ylipainoni kanssa edelleen ja kerron heti jos saan siihen liittyvän problematiikan ratkaistua. Asiasta en ole hirveästi  pitänyt ääntä, vaikka ongelma on kohdallani iso ja rassaa myös suhdettamme. Tai lähinnä aiheuttaa ylimääräistä huolta – varsinkin tulevia vuosia ajatellen. Yritän ratkoa asian ennen kuin on liian myöhäistä.

Neljä teini-ikäistä poikaa ovat oma lisänsä tässä kolmen huushollin ja kahden kaupungin uusperhekarusellissä. Kaiken kaikkiaan olemme kuitenkin pärjänneet hormoni- ja aivomyrskyjen keskellä hyvin. Yhteys toisiimme on pysynyt hankalienkin asioiden keskellä.

Olemme monista asioista äärettömän kiitollisia. Ne asiat  näkyvät kuvissammekin. Tärkein ja suurin kiitollisuuden aiheuttaja ovat kuitenkin meille rakkaat ihmiset. He eivät aina kovin isosti näy kuvissa, joita julkaisen mutta he ovat kuitenkin ne tärkeimmät tässä maailmassa.

Kiitos kaikille ihanille ihmisille, jotka teette tästä elämästä elämisen arvoista!

Video nro 1:sen  vuodestamme voit käydä katsomassa täällä: Vuosi 2016 – Osa I.

F

hullunapunaiseen_kollaasi

pekanjuhlat_kollaasi

rooma_kollaasi

Uutuudenviehätys ohi

Emme kumpikaan muista tarkkaa päivämäärää, mutta toukokuussa 2008 me näimme toisemme ensimmäisen kerran. Ensi tapaamista edelsi pari viikkoa meilien kirjoittamista, mitä taas seurasi muutaman viikon kestäneet puhelinsessiot iltaisin. Ensimmäisen kontaktin toisiimme kun saimme deittipalvelu match.comin kautta. Rakastumisemme tarinan voi lukea blogista valitsemalla hakukategoriaksi ”Meidän tarinamme”.

Ensi kohtaamisestamme tulee siis kuluneeksi näinä päivinä kahdeksan vuotta. Nuo kahdeksan vuotta ovat olleet elämämme onnellisimmat vuodet. Mutta myönnettävä se on, että uutuudenviehätys on mennyttä.

Tunnemme toisemme läpikotaisin ja fakta on se, että mikään ei varsinaisesti enää yllätä. Usein tuntuu että on melkein turhaa vaihtaa sanoja, kun tietää, mitä toinen ajattelee. Tästä huolimatta puhua pulputamme toisillemme. Koska olemme päättäneet että emme vaikene tätä suhdetta kuoliaaksi.

Olemme kokeneet kahdeksan vuoden aikana niin paljon yhdessä ja vastaamme on tullut niin monenlaisia tilanteita, että tiedämme miten toinen reagoi suuttuessaan, pelätessään, stressatessaan,  ollessaan epävarma, väsynyt, iloinen, onnellinen jne.

Tiedämme milloin toinen kaipaa vain silitystä tai milloin puhuminen on siirrettävä toiseen hetkeen, milloin on kiihkeän ja milloin  taas hellän suudelman aika. Tylsistyttääkö?

No, ei todellakaan. On aivan ihanaa kun ei tarvitse  yrittää arvailla toisen mielen liikkeitä tai tuntemuksia. Aika on niin rajallista, että on vain helpottavaa, että voi keskittyä olennaiseen: nauttimaan toisen tutusta ja turvallisesta seurasta, tehdä yhdessä kivoiksi havaittuja asioita ja välillä vähän höystää yhdessäoloa mukavilla, uusilla, jutuilla.

 

F&T

Me.jpg

 

Kuhertelua tekstiviestein

Pidämme  aika vähän yhteyttä tekstiviestein tai whatsapissa, mutta aina välillä on kätevintä hoitaa kommunikointi lyhyellä kirjoitetulla viestillä.

Otimme jo suhteen alussa tavaksi, että tekstiviesti on tarkoitettu nopeaan viestintään – kuhertelua unohtamatta. Emme tiedä kuinka monta tuhatta kertaa olemme eri puhelimilla näpyttäneet sanat ”kulta”, ”rakas” tai ”rakastan sua!” tai muuta mukavaa.  Jos nuo sanat jäisivät pois viesteistämme, tuntuisi kuin vietäisiin villasukat jalasta tai joku nipistelisi tarkoituksella kipeästi, niin mukavan tunteen jokainen pieni, hellyydellä, kirjoitettu viesti antaa. Niin lukiessa kuin kirjoittaessakin.

Tapoihimme kuuluu, että aina kun jompikumpi meistä lähtee ajamaan toiseen osoitteeseen yli sadan kilometrin päähän, niin perille päästyään hän laittaa tekstiviestin ja ilmoittaa, että on päässyt turvallisesti perille. Varsinkin juuri nyt kun on pimeää, märkää ja ajokelit ovat kaikkea muuta kuin mukavat, niin tuo tapa on osottautunut todella tärkeäksi.

Tänään aamulla kun F sai T:ltä viestin, niin lämmin tunne valtasi mielen taas kerran. Ihanaa, että kaikki oli hyvin.

F&T

Miten tässä nyt näin kävi?

Nyt rupeaa olemaan asiat selvillä ensi kevään suhteen. Aloitan kolmen kuukauden opintovapaan ensi vuoden maaliskuussa ja lähden kuun lopussa kuukauden työssäoppimisjaksolle Roomaan. Hassua miten unelmat  toteutuvat.

Kaikki alkoi oikeastaan tämän vuoden tammikuussa. Minulla on tapana kirjoittaa to do -listojen lisäksi, minä haluan -listoja. Kirjoitin 6. tammikuuta 2015  Facebookkiin seuraavasti:

”Flirttimaisteri” on päättänyt tavoitella tänä vuonna itselleen ja elämäänsä seuraavaa:

– opin kuvaamaan järkkärillä

– pudotan painoa toisen mokoman viime vuodesta

– entraan ruotsin kielen taitoani

– kirjoitan ahkerasti

– kehitän aktiivisesti garderobiani

– luon puutarhaamme unelmien oleskelutilan

– hiihdän

– matkustan

+ teen kaikkia niitä kivoja juttuja mitä aikaisempinakin vuosina

Vuosi 2015 – olen valmis! ❤

Tammikuussa en todellakaan vielä tiennyt, että aloittaisin valokuvauksen opiskelut maaliskuussa. Tavoitteeni oli siis opetella vain kuvaamaan järkkärillä. Opiskelujen aloittaminen on johtanut asiasta toiseen ja sitten kolmanteen. Ensin tajusin että minullahan olisi mahdollisuus hakea opiskelijavaihtoon ulkomaille. Tiesin heti, että haluaisin tutustua nimenomaan Roomaan ja Italiaan paremmin.

Myöhemmin tajusin myös, että minullahan olisi mahdollisuus myös hakea opintovapaata ja keskittyä  kunnolla opiskeluihin. Ajatuksista tekoihin. Sain päätöksen työnantajaltani opintovapaasta muutama viikko sitten.

Vuoden 2015 tavoitelistassani on edelleen toteutumattomia asioita ja joidenkin kanssa taitaa kyllä käydä vähintäänkin hassusti. Vuosi 2015 ehtii vaihtua ennen kuin kaikki on saavutettu, mutta elämähän jatkuu. Ne tavoitteet, jotka jäävät tänä vuonna saavuttamatta siirtyvät ensi vuoteen. Tavoitelistaltani puuttui myös tyystin italian kielen alkeiden hallinta. Minä niin ajattelin keskittyväni ruotsin kieleni parantamiseen, mutta nyt italian kielen kimpussa näköjään vierähtää helposti ilta toisensa perään. Sain työkaveriltani suosituksen Worddive-nimiseen netissä toimivaan kielikurssiin. Tästä ei ole suunta kuin ylöspäin!

F

PS Alla olevat kuvat ovat kevään 2014 Rooman matkaltamme…

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vanhemmuudesta

Päätimme jo suhteemme alkumetreillä, että jaamme vahvasti myös vanhemmuuden. Vaikka jälkikasvullamme on, tottakai, toiset biologiset vanhemmat, joilla on tietyt vastuut ja velvollisuudet jo juridisestikin, niin olemme valtuuttaneet toisen olemaan tasavertainen vanhempi yhteisessä elämässämme. Pääsääntöisesti kuvio on toiminut hyvin. Mutta ei aina. Joidenkin ihmisten suuntaan tämä järjestely on ollut ehkä hieman hankalaa. Välillä lapsetkin ovat pullikoineet.

On kuitenkin äärettömän tärkeää, että meidän perheemme dynamiikka ja arki toimivat. Tietyllä tavalla on pitänyt olla itsekäs ja tarkka omista  rajoistaan. Ja luottaa siihen että me tunnemme lapsemme – ja varsinkin meidän perheemme tarpeet.

Se, että päädyimme tähän ratkaisuun, on ollut valtava voimavara. Emme ole kumpikaan jääneet yksin vanhemmuuden haasteiden edessä, vaan aina on voinut luottaa että kumppani, joka ei ole lasten  biologinen vanhempi, on kuitenkin minun rinnallani myös tässä asiassa. Kumpikaan ei ole nostanut käsiään pystyyn hankalienkaan asioiden äärellä. Päinvastoin. Välimatka asioihin ja tilanteisiin on myös antanut toiselle näkökulman, joka on saattanut olla ratkaisevaa koko kuvion kannalta.

Vanhemmuus ja perheemme yhteiselo on muuttunut vuosien varrella, mutta on monia asioita, joista olemme pitäneet kiinni. Yksi tärkeimmistä on yhteiset ruokahetket. Jokaiseen perheviikonloppuun kuuluu yleensä vähintään kolme yhteistä ateriaa, jolloin koko perhe on koolla. Usein aterioiden valmisteluihin myös osallistuu koko perhe. Toinen asia on, että teemme aina välillä jotain yhdessä koko porukka ilman muita ihmisiä. Melko harvakseltaan nykyään, mutta kuitenkin. Viime viikonloppuna kävimme yhdessä teatterissa. Porin teatterin Piaf-musiikkinäytelmä toimi koko jengillä.

Kolmanneksi. Me myös keskustelemme paljon. Aikaisemmin pidimme myös perhekokouksia, joissa keskityttiin selvittelemään haastavia tilanteita ja asioita. Nykyään se tapahtuu luontevasti ruokailujen ja muun yhdessolon lomassa.

Viikonlopun ruokalistalta löytyi mm. hummusta, raitaa ja chili-inkiväärilihapullia tomaattikastikkeessa.

F&T

PS Kuvat otettu vain hetki ennen kuin nälkäinen teinikvartetti rymisteli pöydän ääreen ja tyhjensi kipat, padan ja kattilan.

Syömingit

Syömingit_1

Syömingit_2

Syömingit_3

Syömingit_4

Syömingit_5

Syömingit_6