Kirja-arvostelu: Mon amour – Ranskalaisen parisuhteen jäljillä

Saimme luettavaksemme blogiyhteistyön merkeissä Helena Liikanen-Rengerin tuoreen kirjan Mon amour – Ranskalaisen parisuhteen jäljillä (Atena Kustannus 2018). Tartuin kirjaan innolla ja luinkin sen nopeasti. Chez Héléna -blogista ja monista kirjoituksistaan tuttu Helena Liikanen-Renger tarttuu kiinnostavaan aiheeseen eli parisuhteeseen ja kipinän ylläpitämiseen parisuhteessa, ja on nimennyt tekemiensä haastattelujen, oman kokemuksensa ja pohdiskelunsa tulokset raflaavasti kulkemiseksi ranskalaisen parisuhteen jäljillä. Tämä on tietenkin täysin hullua ja absurdia. Vai pitäisikö meidänkin alkaa puhua blogissamme turkulaisesta parisuhteesta tai vielä eksoottisemmin ilmoittaa tarkastelun aiheenamme olevan nakkilalainen parisuhde? No, okei onhan ranskalaisuus piirun verran mediaseksikkäämpää kuin vähintäänkin epäilyttävän niminen pitäjä satakuntalaisten peltoaukeiden keskellä. Joka tapauksessa.  Parisuhteen ihanuus tai kamaluus ei ole paikkasidonnainen asia. Kulttuuritaustat ja sen tuomat sävyt toki voi nostaa esiin, mutta kun pohditaan parisuhteen merkitystä syvällisesti, niin kyllä siinä nakkilalaisuus ja ranskalaisuus menettävät merkityksensä, ja kysymys on ensisijaisesti kahden yksilön valinnoista, haluista, tavoitteista, toiveista… –  yhteisestä elämästä.

Tämän tietenkin kirjailija myös tietää. Mon amour on kevyttä lukemista, jonka tarkoitus on pistää lukija pohtimaan (omaa) parisuhdetta(an), mikä on tietenkin aivan järjettömän hyvä asia. Tarkoitus siis pyhittää keinot. Mediassa on nostettu esiin Helena Liikanen-Rangerin parisuhdevinkkejä tyyliin pieruverkkarit pois ja mielestäni annettu suhteettoman paljon tilaa tämmöisille melko yhdentekeville yksittäisille asioille. Paljon tärkeämpää olisi keskittyä pariskuntien kahdenkeskisen ajan valtavaan merkitykseen – ja siihen millaisesta yhteisestä ajasta kannattaa pitää kiinni ruuhkavuosien keskellä. Ja tämä tietysti on täysin riippuvainen pariskunnan mielenkiinnosta ja haluista, mutta toki yleinen ilmapiiri, kulttuuri tai ainakin vertaistuki voivat vaikuttaa asiaan. Joku haluaa pistää ison osan yhteisestä ajasta rakennusprojekteihin, missä ei todellakaan olla kiinnostuneita siitä millaisissa rytkyissä toinen kulkee ja joku toinen ei tiedä mitään sen inspiroivampaa kuin sonnustautua tyylikkäisiin vetimiin ja lähteä Etelä-Ranskaan katselemaan huvipursia. Luullakseni useimmat meistä kaipaavat ja tarvitsevat vähän molempia. Tai ainakin minä kaipaan – ja mieheni tuntuu olevan tyytyväinen elämäntapaamme. Sehän kuitenkin ratkaisee, mitä tapahtuu kahden parisuhteessa elävän ihmisen välillä heidän rakkauselämässään. Jos yhteinen toiminta ei kuitenkaan johda hellyyteen, suudelmiin, seksiin ja orgasmeihin, niin mikään yhteinen laatuaika ei parisuhteen tilaa nostata. Oli se sitten ranskalaista sorttia tai ei.

Liikanen-Renger sivuaa kirjassaan ranskalaiseen parisuhdekulttuuriin liitettyjä stereotypioita kuten uskottomuus ja sivusuhteet sekä ranskalaisten maine rakastajina ja esteetikkoina. Nämä seikat eivät tietenkään ole tyhjästä temmattuja, mutta ovatko erot tosiaan kovinkaan suuret verrattuna nykymenoon täällä kotimaassamme? Jos mietin minkälaisia koteja näin lapsuudessani ja vertaan niitä nykyisiin, niin voin sumeilematta sanoa, että olemme melkoisia esteetikkoja nykyään – sama pätee pukeutumiseen. Tutkimusten mukaan suomalaisten rakastelumäärät ovat vähentyneet, mutta mitä me oikeastaan tiedämme laadusta? Ja miten edes seksin laatu määritellään? Orgasmien määrä voisi tietysti olla yksi tapa (suomalaisten orgasmeihin voi perehtyä FISEX-tutkimuksen kautta), mutta kun sekään ei kerro koko totuutta.  Itsestäni tiedän että joskus voin kokea tietyllä hetkellä olevani 100%:n tyytyväinen rakkauselämäämme, vaikka siihen ei juuri sillä hetkellä olisi kuulunutkaan yhtään orgasmia. Kokonaisuus ratkaisee.

Erään asian kanssa olin Helena Liikanen-Rengerin kanssa täysin eri mieltä, mutta tajusin samalla että näkemykseni perustuu vain omiin kokemuksiini. Liikanen-Renger nimittäin sanoi sekä kirjassa että YLE:n Aamu-tv:n haastattelussa että Suomessa vietetään aikaa Ranskaa enemmän nais- ja miesporukoissa. En tunnistanut omasta elämänpiiristämme tällaista jakoa ollenkaan. Jos tapaamme ystäviämme viikonloppuisin niin se tapahtuu lähes poikkeuksetta yhdessä. Toisaalta muistan hämärästi miten suhteemme alkuaikoina ajauduimme illanviettoon eräälle mökille, missä miehet olivat omassa porukassaan toisaalla kuin naiset. Koimme olevamme täysin kummallisessa tilanteessa ja jouduimme erikoisen valinnan eteen, sillä halusimme tietenkin olla samassa seurueessa. Emme ole törmänneet vastaavan tilanteeseen sen koommin.

Mon Amour – ranskalaisen parisuhteen jäljillä kannattaa kuitenkin lukea ja käyttää kirjaa yhtenä lähdeteoksena kun pohtii parisuhdetta. Millaisessa parisuhteessa sinä haluat elää? Mikä sinulle on tärkeää? Ja miten sinä pystyt säilyttämään kipinän parisuhteessa kumppanisi kanssa? Tarvitaanko siihen korkokenkiä, kukkia vai jotain ihan muuta?

Marjaana

Monamour

Monamour_1

Monamour_2

 

 

 

 

Viva la Musica!

”Joo… Se on Viva la Musicasta.”, vastasi Trubaduuri minulle monasti, kun hän oli ensin laulanut minulle entuudestaan tuntemattoman tai tutun laulun näppäilen ikivanhaa kitaraansa ja kysynyt sitten lempeästi ruskeilla silmillään, että pidinkö hänen laulustaan… Ja minähän pidin.

Viva La Musica on hänen lukioaikainen musiikin oppikirjansa, jonka selkämys on repaleinen ja jonka ensimmäiselle sivulle on laskettu lyijykynällä muutama kiperä kertolasku allekkain. T on kertonut miten hän nuorena miehenä opetteli kitaran kanssa siitä monta kappaletta ja siihen hänen repertuaarinsa pohjautuu tänäkin päivänä. Nappasin kirjan mukaani Turusta ja selailin kirjaa, joka on todella kattava teos musiikista. Vastaavanlaista tietopakettia on turha etsiä nykylukiolaisen repusta. Ja miten monta ihanaa laulua nuotteineen sen sivuilta löytyy! Esimerkiksi Tekeekö mielesi Annan kanssa.

Viva La Musican tekijät (Seija Järvinen, Tuula Kotilainen ja Marja-Riitta Väkevä) ovat onnistuneet kaikin puolin sisällön suhteen ja jäin ahmimaan kirjan artikkeleita, kuvia ja kuvatekstejä. Miettikääpä! ”Pari, toisiaan täydentävät osat kokonaisuudessa.” Ja havainnollistavana kuvana suutelevat hiihtäjät. Ihanaa!

Vivalamusica_3

Ehkä rakkain laulu minulle on Armaan läheisyys, jonka T nauhoitti minulle aivan suhteemme alussa kämisellä puhelimellaan ja lähetti minulle sen sähköpostin liitetiedostona ja jota kuuntelin sydän väpättäen. T on laulanut sen minulle kymmeniä ja kymmeniä kertoja. Hän lauloi sitä minulle puhelimessa, kun ikävöimme toisiamme, kun asuin pohjoisessa. Hän lauloi sen meidän hääjuhlassamme ja omissa 50-vuotisjuhlissaan.

Armaan läheisyydessä on Goethen sanat,  jotka on suomentanut Uuno Kailas ja sen on säveltänyt Toni Edelmann. En pysty kuuntelemaan kenenkään muun kuin mieheni tulkintaa kappaleesta.

Vivalamusica_6

Trubaduuri on luvannut laulaa minulle aina kun pyydän ja minä pyydän aika usein ja silloin me muistelemme, mitä lauluja Viva La Musicassa olikaan…

 

F

Vivalamusica_4

Vivalamusica_5 Vivalamusica_7 Vivalamusica_1 Vivalamusica_9 Vivalamusica

 

 

 

Kirja-arvostelu: Venuksen vuosi – second opinion

F antoi luettavakseni Heli Heinon Venuksen vuosi -kirjan, josta hän olikin jo tehnyt postauksen blogiimme. Ja hyvä kun antoi, sillä nautin kirjan lukemisesta todella paljon. Yhtäältä se on yhden (tai itse asiassa kahden) ihmisen matka omaan seksuaalisuutensa, mutta se kertoo myös oppimisesta tuntemaan sekä oma itsensä että kumppaninsa. Ja miten vähitellen voi muuttua arasta, varautuneesta ja alistuvasta ihmisestä siksi ihmiseksi joka todellisuudessa on. Heino pyrkii järkähtämättä totuudellisuuten ja saavuttaa sen myös vakuuttavasti, arjen huumoria unohtamatta.

Pidin erityisesti Heinon tavasta kirjoittaa samalla realismilla rakastelusta, omista tunteistaan, tuoreen parisuhteen kipuiluista, kuukautisista, hiivatulehduksista, keski-ikäisen ihmisen aamujäykkyydestä (en tarkoita aamuerektiota…), auton vaihtamisesta jne. Kaikille asioille annetaan juuri sen verran huomiota, mitä ne saavat todellisessakin elämässä. Varsinkin kirjan alussa päähuomio on seksuaalisessa heräämisessä, mikä on todella ymmärrettävää, itsekin olisin varsinkin suhteemme alussa halunnut kertoa koko maailmalle, kuinka ihanaa seksi voikaan olla. Tai itse asiassa siksihän me F:n kanssa tätä blogia pidetään… Emme ole kuitenkaan uskaltaneet mennä niin intiimiin kuvaukseen kuin Heino ja hänen miehensä. Iso hatunnosto heille rohkeudesta!

Varsinkin kirjan alussa minua nauratti ääneen kohdat, joissa päähenkilö on epävarma itsestään, mollaa itseään ja on varma, että kohta hänen kumppaninsa kyllästyy ja heivaa hänet. Vaimoni ihmetteli nauramistani ja aloin itsekin pohtia sitä. Tulin siihen tulokseen että jollakin tasolla päähenkilö muistutti epävarmuudessaan entistä minääni, jolle voin välillä nauraa hyväntahtoisesti.

Seksin kuvaaminen onnistuu Heinolta hämmästyttävän luontevasti, ainakin omasta mielestäni. F kertoi postauksessaan kirjallisuuspiirissä esiin tulleesta myötähäpeän ja vaivaantuneisuuden tunteesta. Itse en tunnistanut tuota tunnetta, ihmettelin vain miten joku saattoi onnistua kirjoittamaan seksistä kauniisti ja samalla realistisesti. Oli myös yllättävää huomata miten tutulta monikin asia tuntui. Tietysti eroavaisuuksiakin löytyi, mutta minusta homman juju onkin siinä että jokaisen pariskunnan kuuluukin rakentaa juuri heille sopiva tapa harrastaa seksiä. Olikin hauska lukea myös hiukan epäonnistuneista kokeiluista. Sekin tuntui tutulta. Miehenä minua myös ilahdutti kuinka moninaisena miehen seksuaalisuutta kuvataan kirjassa. Välillä puhisen kiukusta kun luen karkeasti yleistäviä kuvauksia miehen seksuaalisuudesta eri medioista.

Kahden ihmisen rakkaussuhteen kehittyminen kuvataan myös todella koskettavasti ja uskottavasti. Välillä tuli kyllä mieleen, että Liinan ja Leon (tai Helin ja Alin) olisi pitänyt lukea Tony Dunderfeltin Vetovoima ja rakkaus. Tai edes tämä meidän postaus (sitä ei tainnut kyllä silloin vielä olla…). Ehkä olisi muutama turha riita jäänyt silloin väliin. Mutta yksi riita oli kuin suoraan suhteemme alkuajoista. Se käsitteli vaatimusta pystyä tulkitsemaan toisen tunteita ilman sanoja ja ymmärtää hyvitellä omaa käyttäytymistään, vaikka ei ole voinut sille mitään. Kirjassa kylläkin vaatimuksen esittää mies.

Heli Heino on ollut paljon esillä kirjansa myötä. Hyvä niin, sillä kirjalle tulee huomattavasti enemmän painoarvoa: kirjoittaja tietää mistä puhuu. Vaatii kyllä aikamoista rohkeutta astua julkisuuteen, hatunnosto siitäkin. Toivottavasti vain ihmiset eivät takerru kirjan rakastelukohtauksiin ja unohda että kirja kertoo tosielämästä. Seksi näyttelee tärkeää ja isoa roolia elämässä. Harvemmin vain se saa niin ison osan tosielämän kuvauksissa mitä se tässä ansaitusti saa.

 

T

 

 

 

 

 

 

 

Kirja-arvostelu: Venuksen vuosi

Saimme blogiyhteistyönä luettavaksemme kirjan Venuksen vuosi.  Venuksen vuosi on fiktiivinen tarina Liinasta ja Leosta, keski-ikäisestä pariskunnasta, joka kohtaa toisensa sokkotreffeillä. Kirjailija Heli Heino ja hänen miesystävänsä Ali Helin ovat julkisuudessa kertoneet kirjan perustuvan vahvasti heidän omiin kokemuksiinsa.

Kirjan ytimenä on vaihdevuosiaan elävän keski-ikäisen naisen seksuaalinen herääminen. Venuksen vuosi oli myös F:n kirjallisuuspiirissä kuuden naisen ruodittavana.

Venuksen vuosi puhuu seksistä hyvin suoraan ja kiertelemättä. Rivo se ei kuitenkaan ole, mutta haastaa lukijansa jo alkumetreillä. Kirjallisuuspiirin kaikki lukijat myönsivät joutuneensa ensi alkuun kokemaan  jonkinlaista myötähäpeää ja vaivaantumisen tunnetta. Minä mukaan lukien. Jo Heinon käyttämä sanasto: pimppa, pimppu, pimpsukka, pimppi, pimparella jne. aiheutti lukupiiriläisissämme halun jättää kirja kesken. Mutta koska teos oli valittu kirjallisuuspiirimme käsiteltäväksi, jokainen jatkoi eteen päin. Ja hyvä niin.

Venuksen vuosi haastaa ajattelemaan omaa seksuaalisuuttaan ja itse koin kirjan hyvin inspiroivana. En niinkään kiihottavana, vaan nimenomaan innoittavana. Kirjaa voi  siis ehdottomasti lukea myös jonkinlaisena oppaana naisen (ja miehen) seksuaalisuuteen.

Koin myös samaistuvani kirjan henkilöihin vahvasti. Olenhan itsekin rakastunut tulisesti ja kokenut hyvin voimakkaan seksuaalisen yhteyden löytämisen riemun mieheni kanssa. Tarinan edetessä ilo kirjan päähenkilöiden puolesta valtaa mielen. Ihan mahtavaa, että he ovat löytäneet toisensa ja että heillä on niin hauskaa petipuuhissa. Tämä ei tarkoita sitä, että kirja olisi epärealistinen ylistyslaulu, vaan parisuhteen mutkia käsitellään myös. Mutta päällimäiseksi kirjasta jää mielikuva kahden aikuisen ihmisen halusta ja kyvystä nauttia seksistä ja toisistaan täysin siemauksin. Sitä eivät latista voimakkaat vaihdevuosioireet, erilaiset elämäntilanteet ja temperamentit, ikä, aikaisemmat ikävät kokemukset seksin saralla, jälkikasvu tai väärinkäsitykset.

Venuksen vuosi kuvaa yksinkertaisesti ihanaa seksiä. Kirja antaa myös osviittaa siihen että koskaan ei ole liian myöhäistä saada hyvä seksielämä. Kirjallisuuspiirimme jäsenet olivat yksimielisiä siitä, että Venuksen vuosi oli ehdottomasti lukemisen arvoinen. Jokainen käsittelee seksuaalisuutta omalla tavallaan, mutta tiettyjä lainalaisuuksia on olemassa.  Venuksen vuosi on tietysti yhden naisen (ja yhden miehen) näkemys asioista ja se mikä toimii tai on totta toiselle, ei välttämättä ole niin jokaisella. En minäkään ole saanut kymmenittäin orgasmeja yhden seksisession aikana, vaikka koen harrastaneeni tässä suhteessa aivan tajuttoman hyvää seksiä. Mutta toisaalta tieto siitä että se on hyvinkin mahdollista, on kiinnostavaa ja inspiroivaa.

Suosittelen siis oikein lämpimästi lukemaan Venuksen vuosi -kirjan ja heittäytymään sen innoittamana tutkimusmatkalle tai päivityskierrokselle omaan seksuaalisuuteensa. Trubaduuri on luvannut lukea kirjan myös, joten todennäköisesti saatte lukea myös hänen näkemyksistään.

Heli Heino on ollut paljon julkisuudessa kirjan myötä, tässä muutamia linkkejä, joihin kannattaa tutustua:

https://anna.fi/ihmiset/julkkikset/vaihdevuosi-iassa-seksuaalisen-heraamisen-kokenut-heli-heino-ensimmainen-orgasmini-suuren-hammastyksen-aihe

https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/vaihdevuosiaan-elava-heli-vapautui-seksilukoista-jos-on-painostusta-aloitan-neliraajajarrutuksen-24313429/

http://www.hs.fi/elama/art-2000005109137.html

http://www.ruutu.fi/video/2921756

http://areena.yle.fi/1-3827249

 

F

Venuksenvuosi_2.jpg

Venuksenvuosi

Venuksenvuosi_1

Venuksenvuosi_3.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

Dokkari rakkaudesta, elämästä, kuolemasta ja kirjoittamisesta

Joko olet katsonut Yle Areenasta loistavan dokkarin supperkiinnostavasta kirjailijapariskunnasta Maj Sjöwallista ja Per Wahlööstä? Jos et, niin katso ihmeessä! Pariskunta loi yhdessä käsittämättömän Beck-hahmon rikostarinoineen ja oikeastaan antoi alkusysäyksen koko Nordic Noir -genrelle. Heidän rakkaustarinansa on ehdottomasti myös tutustumisen arvoinen.

Katsoimme dokkarin joulun alla ja vinkkasimmekin siitä FB-sivuillamme. Trubaduurilla on nyt dokkarin innoittamana hyvää vauhtia menossa kymmenenosainen Beck-romaanisarja – ja  1960-luvulla kirjoitettu  Sjöwall&Wahlöö-tuotanto toimii edelleen.

F&T

PS Ja F on puolestaan täysin hurahtanut asetelmien kuvaamiseen…

sjowall_wahloo

Bergmanien lumoissa

Jostain syystä kesällä 2009, kun suhteemme oli vielä kovin tuore hurahdin hetkellisesti Ingmar Bergmanin elokuviin. Minulta oli miltei koko tuotanto siinä vaiheessa näkemättä ja Trubaduurin innoittamana katselin useamman leffan itsekseni ja muuutaman katsoimme myös yhdessä. Muistaakseni ainakin Kuiskauksia ja huutoja. Jokin niissä vetosi silloin. Vastarakastuneina jätimme kuitenkin Kohtauksia eräästä avioliitosta tietoisesti katsomatta ja sitten Bergman unohtuikin.

Joulun alla löysimme Yle Areenasta sarjan Bergmanin videot, missä elokuvantekijät pohtivat elämän peruskysymyksiä mestariohjaajan vhs-kokoelman äärellä.  Valitettavasti sarja ei ole enää nähtävissä Areenassa, mutta  Bergmanin elämään voi kurkistaa nyt myös hänen tyttärensä Linn Ullmanin tuoreen romaanin Rauhattomat kautta. Ahmaisin kirjan parissa päivässä ja pidin siitä poikkeuksellisen paljon.

Luulen että olemme valmiit katsomaan myös Kohtauksia eräästä avioliitosta.

Bergmaneista puhuttaessa vielä vinkkaus todella mielenkiintoiseen  Nimeni on Ingrid -dokumenttiin huikeasta näyttelijästä Ingrid Bergmanista, jonka elämän tarina on monella tavalla todella kiinnostava ja ajatuksia herättävä, ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

 

F

bergman

Lötköttelyä, lempeä ja nordic noiria

Joulu oli ja meni. Ja ihanasti menikin. Hyvin perinteiseen tapaan etenimme aatonaatosta joulupäivään ja sitten Tapaninpäivään. Jouluaaton vietimme veljeni perheen luona. Aaton kohokohta oli ehdottomasti joulusauna avantouinteineen. Ennen avantoon laskeutumista totesimme T:n kanssa olevamme hulluja ja ensimmäisen kylmäkylvyn jälkeen totesimme kuin yhdestä suusta: ”Mennään toisenkin kerran!”

Meillä on tapana rakentaa aaton päivällinen yhdessä, joten ruokakuviot eivät pahemmin meitä rasittaneet ja koska päävastuu oli tänä vuonna toisessa osoitteessa, niin otimme varsin rennosti aatonaatosta lähtien. Emme harrasta joululahjoja, joten lahjastressiäkään ei päässyt syntymään. Pojat saavat joulurahan, jonka he sitten voivat käyttää haluamiinsa asioihin. Me emme T:n kanssa osta toisillemme lahjoja, mutta aatonaattoaamuna päätin että tarvitsemme uuden leivänpaahtimen ja sen me kävimme hakemassa ikään kuin lahjaksi koko perheelle.

Aloitimme viime kesänä lukemaan Håkan Nesserin Barbarotti-sarjan, jonka jäljellä olevat osat kävin lainaamassa meille kirjastosta lomalukemiseksi. Minä aloitin jo vähän etukäteen ja ahmaisin kolme romaania jo ennen Tapaninpäivää.  Se, että lukee samoja kirjoja aiheutti minulle pientä tuskaa, sillä en voinut puhua kirjan tapahtumista, koska tiesin,  että T on lukemassa samat tarinat heti minun jälkeeni. T joutui hieman tiivistämään lukutahtiaan, jotta sain pulauttaa ulos mieltäni vaivanneet asiat.

Kirjojen lisäksi ehdimme pelata muutaman erän suosikkipeliämme Scrabblea, liikuttua SuomiLoven äärellä ja jatkaa mainion Dickensian-sarjan katsomista. Lisäksi tapasimme joulunpyhien aikana ystäviämme ja paransimme maailmaa paikalla olevan nuorison kanssa. Parasta joulussa tietysti oli että saimme olla yhdessa normaalin viikonlopun sijasta neljä kokonaista päivää. Ja hyvät ruuat  – niin ja viini tietty.

 

F

joulu_2016_2

joulu_2016_4

joulu_2016_5

joulu_2016_6

joulu_2016_7

joulu_2016_8

joulu_2016_10

joulu_2016_11

joulu_2016_12

joulu_2016_13

joulu_2016_14

joulu_2016_15

 

Kirja-arvostelu: Ihana kiihko

Saimme blogiyhteistyönä luettavaksemme kirjan Ihana kiihko. Kirjan ulkoasu ja takakannen teksti lupaavat hyvää: ”Intohimoinen ja ymmärtävä kirja ihmiselämän suurimmasta mysteeristä.” Kirjan on kustantanut Into. Luimme molemmat kirjan ja päätimme kirjoittaa keskustelujemme pohjalta yhteisen arvion kirjasta.

Ihanan kiihkon on toimittanut ja pitkälti myös kirjoittanut Salla Nazarenko, joka on lähtenyt kirjan tekoon omien kokemusten pohjalta. Hänen mukaansa seksi ja seksuaalisuus ovat edelleen monelle tabuja asioita ja avoin ja suora keskustelu seksistä puuttuu niin monien pariskuntien väliltä kuin  yhteiskunnasta ylipäätään.

Kirjassa on Salla Nazarenkon omiin kokemuksiin perustuvia tekstejä, joiden sisältö on selkeästi kirjan parasta osuutta. Tekstit ovat suoria ja niistä kuultaa keski-ikäisen, oman seksuaalisuutensa löytäneen naisen elämänkokemus, realismi ja seksistä hullaantumisen riemu. Osa Nazarenkon teksteistä perustuu haastatteluihin, joista esimerkiksi Jörn Donnerin osion merkitys ei ihan avautunut meille ja sisältää ehkä tahatontakin komiikkaa ja viimeistään Donnerin toteamus haastattelun lopussa: ”En minä ole näistä asioista ylipäätäänkään enää hirveän kiinnostunut.” vie pohjan koko haastattelun merkityksestä kirjassa.

Teoksessa painottuu naisnäkökulma ja sieltä puuttuu lähes tyystin pariskunnan näkökulma seksistä.  Tämä vaivaa seksiä käsitteleviä tekstejä kautta linjan. Silloin kun kysymys on sooloseksistä, kuten esim. Rosa Meriläisen teksti kirjan lopussa, niin on perusteltua että kirjoittajana on yksi ihminen. Mutta silloin kun kysymys on parisuhdeseksistä, niin puuhassa on kaksi yksilöä. Kaksi kokemusta. Kaksi tulkintaa. Kaksi näkemystä. Seksi on kahden ihmisen välillä tapahtuvaa intiimiä ja hienovaraista vuorovaikutusta ja jos tätä tilannetta tulkitsee ja selostaa vain toinen osapuoli, se jää aina vajavaiseksi.

Meidän molempien mielestä naisen ja miehen seksuaalisuus eivät eroa toisistaan niin merkittävästi kuin kirja ehkä antaa ymmärtää. Nazarenkon puheenvuorot olisivat kaivanneet rinnalleen myös oman seksuaalisuutensa kanssa sinut olevan kypsän miehen puhetta ihanasta kiihkosta. Kirjan mieskuva on välillä harmillisen ohut ja konservatiivinenkin. Ja paikoin täysin jotain muuta kuin sitä, millainen mies meidän näkemyksemme ja kokemuksemme mukaan on seksuaalisesti. Kirjan sisältö olisi voinut olla mielestämme tasa-arvoisempikin. Mielipiteeseemme vaikuttaa tietysti meidän katsontakantamme. Luimme kirjaa tasa-arvoisesta, intohimoisesta ja seksuaalisesti tyydyttävästä heteroparisuhteesta käsin.

Kirjassa käsitellään mm. halutonta miestä, seksuaalisesti vapautunutta sitoutumista kaihtavaa naista ja miestä, prostituutiota, pettämistä, keski-ikäisen naisen halua, mustasukkaisuutta, masturbaatiota ja monia muita seksuaalisuuteen liittyäviä asioita, joten kirja toimii loistavasti keskustelun ja ajattelemisen avauksena. Ihana kiihko on puutteistaan huolimatta ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, vaikka kokonaisuus onkin hieman epätasainen. Toisaalta jokin teksti tai teema, joka  ei kolahtanut meihin, voi osua johonkin toiseen pariskuntaan tai yksilöön.

Ihana kiihko yrittää antaa vastauksia todella tärkeään kysymykseen: miksi seksi on niin tärkeää. Se on eräänlainen tutkielma aiheesta, joka on ihmisyyden keskeisintä ydintä. Kirja ei yritäkään antaa kaiken kattavaa vastausta. Eikä siihen yksi kirja pystyisikään. Mutta se pistää ajattelemaan ja sehän on kirjojen yksi keskeisimpiä tavoitteita.

 

F&T

Ihana kiihko

Ihana kiihko_1

Viisasta puhetta

Tuoreessa Eeva-lehdessä on aivan loistava Merete Mazzarellan haastattelu, jossa hän puhuu viisaita rakkaudesta, rakastamisesta, rakastumisesta ja ihmisenä olemisesta. Merete Mazzarella kuuluu niihin henkilöihin, jonka haastattelut luen aina kun ne osuvat silmiini. Muutaman kirjankin olen lukenut. Hänestä huokuu valtava elämänkokemus, rehellisyys ja älykkyys. Ja tuntuu lohdulliselta ajatella, että: ”Rakkaus on samanlaista niin vanhana kuin nuorenakin. Yhtä intensiivistä.”

Haastattelua lukiessa tuli sellainen olo, että olisi ihanaa saada Merete ja Lars kylään. Voisin kuvitella että T:llä ja minulla olisi heidän kanssaan paljon juteltavaa. Taidan joka tapauksessa kipaista kirjastoon ja lukea lisää Merete Mazzarellan ajatuksia hänen kirjoistaan. Hänen 70-vuotishaastattelunsakin on lukemisen arvoinen. Mereten kolme elämänohjetta allekirjoitan täysin: 1.”Pidä eri-ikäisiä ystäviä.”2.”Käy epämukavuusalueella.”3.”Älä noudata näitä, äläkä mitään sääntöjä, koska säännöt kangistavat.”

 

F

644x429(ByWidth_CutTopBottom_Transparent_True_False_Undefined)

Kuva lainattu Sydsvenskan.se. Kuva: TT/Dan Hansson