Märkäpuvuissa

Me olemme Pekan kanssa aloittelemassa uutta harrastusta: avovesiuintia. Olemme iloisesti polskineet uimahallissa syksystä lähtien ja voi sanoa että olemme hurahtaneet uintiharrastukseen. Olemme käyneet pääsääntöisesti kiskomassa kilometrin verran kaksi kertaa viikossa ja kunto on noussut kohisten. Jossain vaiheessa havahduimme tosiasiaan,  että uimahallit sulkeutuvat juhannukseen mennessä ja me katoamme saaristoon. Perinteisesti meriveden lämpötila on ollut sen kaltainen että olemme pulahtaneet siellä pikimmiten ja urheileminen ylipäätään on ollut minimissä mökkikauden aikana. Nyt tilanne on muuttumassa, sillä olemme hankkineet täysvarustuksen avovesiuntiin.

Uuden harrastuksen aloitteleminen: varusteiden hankinta ja uimamatkojen suunnittelu on ollut sekä hauskaa että henkisesti kivuliasta. Naisten xl-kokoinen märkäpuku on nimittäin kokoa 42 ja ei ole mitään toivoa, että mahtuisin kyseiseen kokoon tällä hetkellä. Paitsi että kävimme kuitenkin varmuuden vuoksi kokeilemassa eräässä liikkeessä, missä myyjän  naama pysyi peruslukemilla yrittäessäni sonnustautua pukuun Pekan avustuksella kuumassa sovituskopissa.  Loppujen lopuksi meitä kyllä nauratti koko episodi. Toisaalta minua kyllä ottaa koko asia päähän: oletus tuntuu olevan että plus size -kokoiset naiset eivät harrasta vesiurheilulajeja.  Olin jo menettämässä toivoni märkäpuvun suhteen kunnes löysimme brittiläisestä verkkokaupasta kohtuuhintaisen puvun minulle. Nyt meillä kummallakin on märkäpuku, huppu, hanskat ja sukat sekä tietysti uimalasit.

Parasta koko jutussa on ollut se, että olemme molemmat innostuneet jostakin uudesta  jutusta ja on ollut tosi hauskaa ottaa kuviota yhdessä haltuun. Se on tehnyt parisuhteellemme hyvää. Ystävä- ja tuttavapiirissämme on useita vastaavia esimerkkejä. Usein yhteinen harrastus on löytynyt liikunnan parista: sulkapalloa, keilaamista, pyöräilyä, tanssia jne. Yhdessä tekeminen on vaan ihan sikakivaa.

Eilen me sitten pääsimme tositoimiin. Kiskoimme yllemme märkäpuvut ja muut tykotarpeet ja menimme mereen. Märkäpuvun kanssa uiminen oli meille molemmille aivan uusi ja erilainen kokemus. Minä tunsin itseni hieman kahlituksi, kun taas Pekka nautti tavattomasti märkäpuvun kelluttavasta ominaisuudesta. Itse asiassa hän kellui elämänsä ensimmäisen kerran ja oli siitä aivan fiiliksissä. Uimaliikkeet ovat jonkin verran erilaiset kuin ilman märkäpukua ja ympäröivä luonto ja aivan uudenlainen näkövinkkeli tekevät uimisesta aivan uudenlaisen kokemuksen. Tykkäsimme hommasta ihan älyttömästi. Ensi viikonloppuna jatketaan.

Marjaana

 

Arjesta juhlaa

Käsilläni on todella mielenkiintoinen matka itseeni ja ongelmakäyttäytymiseni ytimeen. Eräs kiinnostava oivallus on ollut se, että minulla on valtava tarve tehdä arjesta juhlaa. Minun on vaikea pitää rutiineja yllä, tylsistyn helposti ja haluan elämääni kohottavia asioita – ja paljon. Jokainen järkevä ihminen ymmmärtää, että jos haluaa että käynnissä on koko ajan jonkin sortin bileet ruokineen ja juomineen, niin painonhallinnan kanssa tässä on jonkinasteinen ristiriita. Minäkin alan pikkuhiljaa ymmärtää.

Tosiasia on että vuosikymmenten ajan jatkuneiden mässäilybileiden aika on lopullisesti ohi, jos meinaan saada painoni hallintaan. Minun on löydettävä arkeeni muita kohottavia asioita, joista saan juhlan tuntua arkeeni. Esitin nimittäin itselleni kysymyksen. Onko todella niin tärkeää, että arki tuntuu juhlalta? Ja vastaukseni oli, että on. Mielestäni elämä on liian lyhyt muuhun. Trubaduurihan tekee viikonlopuistani juhlaa pelkällä olemassaolollaan, mutta arjesta minun on selviydyttävä itsekseni.

Prosessi on vielä kesken, mutta olen jo tehnyt muutamia suunnitelmia ja ottanut askeleitakin siihen suuntaan, että elämäni olisi nautinnollista ja kohottavaa ilman  syöminkejä ja juominkeja. Minulla on onni puolellani. Rakastan nimittäin myös juhlien järjestämistä, en pelkästään juhlimista. Minusta on kivaa suunnitella tarjottavat ja juhlapukeutuminen sekä siivota ja koristella talo juhlia varten. Montako kertaa olen kertonut miten paljon rakastan leikkokukkia? Arkeni pääpaino tulee olemaan vastaisuudessa juhlien esivalmisteluissa. Laihduttaminen, painonpudotus ja -hallinta ovat sen vuoksi kohtuullisen ongelmallinen haaste, että syömistä ei voi lopettaa kokonaan, kuten esimerkiksi  voi tehdä tupakoinnin kanssa. On siis keksittävä keino, miten ruuan energian määrän saa vähennettyä reilusti suhteessa kulutukseen.

Minun on saatava muutos ruokailutottumuksiini ja koska olen päässyt ajatuksissani siihen tosiasiaan että haluan arkeni olevani jonkin sortin juhlaa, niin kaalikeittodieetti ei ole minun ratkaisuni. Syömiseni on muututtava mätöstä  à la carte -annosten kaltaisen ruuan nautiskeluksi. Aion siis panostaa arkiruuan suunnitteluun, raaka-aineisiin ja esillepanoon. Oletteko muuten huomanneet miten tajuttoman hyviä kotimaiset omenat ovat verrattuna tuontiomppuihin?

Pääpaino arjessani tulee kuitenkin olemaan muissa juhlajärjestelyissä. Voi vitsi. Olen ihan fiiliksissä oivalluksestani, joka ei varmastikaan ole uusi, mutta minulle se on tässä hetkessä tuore ja toivoa antava. Minusta ei saa tässä elämässä kurinalaista salikissaa, mutta minulla on mahdollisuus saada painoa alas, nautiskella arjestani ja parantaa elintapojani ja elämänlaatuani ihan huimasti.

F

Kotimaisia omenoita

Kotimaisia omenoita_1

Kotimaisia omenoita_2

Myötä- ja vastoinkäymisissä

On helppoa olla rakastava kumppani ihmiselle, joka on hyväntuulinen, energinen, hellä ja huomioiva.

Mutta entä jos puoliso kiukuttelee, on kärsimätön, useimmiten omissa ajatuksissaan ja silminnähden tuskainen? Niinpä. Olen ollut viime aikoina enemmän jälkimmäistä sorttia. Ajatukseni pyörivät muutosprosessissani, flunssassani, syömisessäni, liikkumisessa (tai juuri nyt liikkumattomuudessani), rutiineissani ja psykologikäynneissäni. Minussa.

Olen juuri nyt erittäin iloinen, että T asuu viikot poissa kotoa ja saa pitää arkisin lomaa minun elämästäni. Toki keskustelemme joka päivä puhelimessa, mutta yleensä olen suhteellisen hyvällä päällä jutellessamme. Yritän myös viikonloppuisin olla sälyttämättä muutosvastarintaani, kärsimättömyyttäni ja epäonnistumisen pelkoani ja kaikkea muuta kuonaa aviomieheni päälle. Hän on nimittäin täysin syytön olemassaoleviin haasteisiini.

Onneksi olen tajunnut näiden kohta kymmenen yhteisen vuotemme aikana, että rakkautemme on kestävää sorttia ja se ei ihan pienistä hetkahda. Ja sitä paitsi. Olemme luvanneet todistajien läsnäollessa rakastaa toisiamme myötä- ja vastoinkäymisissä aina kuolemaan saakka. Mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö joskus ottaisi päähän toisen luonteenpiirteet, heikkoudet, ärsyttävät tavat tai se, että toinen tuntuu lyövän päätään seinään kerta toisensa jälkeen.

Olen kiitollinen aviomieheni pitkämielisyydestä paino-ongelmani suhteen ja kaikesta siitä järjen äänestä, minkä hän kaivaa itsestään, kun minulta on viimeisetkin järjen hivenet kadonneet päästä.

Nyt lupaankin sinulle, rakas ja ihana aviomieheni, että vastoinkäymisten jälkeen tulee myötäkäymisen vuoro ja tulet saamaan itsellesi rakastavan, hellän, energisen, hyväntuulisen ja huomattavasti terveemmän ja hoikemman vaimon. Sellaisen sinä olet totisesti ansainnut.

F

Parisuhde ulkonäkökulmasta

Meidän kaikkien keho näyttää juuri sellaiselta kuin se  on sillä hetkellä. Vaatteilla pystyy vaikutelmaa muuttamaan pahempaan tai parempaan suuntaan. Parisuhteessa väistämättä näkee kumppaniaan alasti,  ja harvemmalla meistä on klassisessa mielessä mikään täydellinen vartalo. Parisuhteen kuuluisikin olla ulkonäköpaineeton alue, jossa kummallakaan ei ole kumppanin eikä myöskään oman vartalon suhteen mitään ulkonäöllisiä vaatimuksia. Tarkoitan siis alastonta vartaloa. Itselläni on melkoisen vähän näkyviä lihaksia ja F:llä reilusti ylipainoa. Koska kummankaan keholle juuri tässä hetkessä ei voi tehdä mitään, hyväksymme ne sellaisena kuin ne ovat, mikä ei suinkaan tarkoita että niitä ei voisi muuttaa. Mutta muutoksen pitää tapahtua ilman paineita.

Mielestäni osuva rakkauden määritelmä on se että hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on. Se tarkoittaa myös ulkonäköä. Silti myös se, että miettii miten oman alastoman vartalonsa pukee on rakkauden teko kumppaniaan kohtaan. Tämä koskee siis kumpaakin osapuolta. Tietenkään koko ajan ei tarvitse pitää niitä kivoimman näköisiä, mutta ei välttämättä mukavimpia vaatteita. Mutta jos edes silloin tällöin ja vähän useammin kuin pelkästään juhliin mentäessä, niin se saattaa johtaa mukaviin seurauksiin… Ja jos ei itse tiedä miten sen tehdä, voi kysyä kumppaniltaan mikä häntä  miellyttäisi. F haluaisikin lanseerata Anna kumppanisi pukea sinut -kamppanjan.

Itse olin aivan hulluna F:ään koko viikonlopun ajan kun hänellä oli tiukka kietaisumekko ja huulipunaa perjantaina. Itsekin yritin miettiä päälleni jotain F:n mielestä kivaa, ja ilmeisesti onnistuinkin (hänen avustuksellaan) siinä. Ainakin tunsin oloni komeaksi 🙂 Perjantain illanvietto ulkona ystävien kanssa olikin siten samalla pitkä esileikki ennen loppuviikonloppua. Kannattaa siis luopua välillä mukavuudenhalusta omien vaatteiden suhteen jos haluaa pitää intohimon yllä.

T

Kollaasi

Mies ei osaa soittaa naistaan

Törmäsimme vasta nyt tähän Jari Sarasvuon monologiin Yle Areenassa rakastelemisesta. Se kannattaa ehdottomasti kuunnella vaikka ei Sarasvuon persoonasta olisikaan erityisen viehättynyt. Sarasvuo puhuu nimittäin erittäin suoraan seksistä ja heteroparisuhteesta. Sarasvuon puheen voi kuunnella vaikka yhdessä kumppanin kanssa pohjaksi ennen kuin alkaa keskustella oman parisuhteensa tilasta.

Emme allekirjoita ihan kaikkea sitä, mitä Sarasvuo sanoo, mutta hänen viestinsä on ylimaallisen tärkeä. Se, että mies osaa soittaa naistaan ja toisinpäin on aivan järjettömän olennainen osa onnellista ja intohimoista parisuhdetta.

F&T

”Rakastatko mua vielä kun olen ruttuinen?”

Uuden puhelimeni (iPhone 7 plus) kameraominaisuudet ovat loistavat – myös etukamerassa. Selfiet ovat tätä nykyä siis hyvin piirtävää kuvaa ja ikä numeroina 45 vuotta. Olen huomannut itsessäni näiden tuoreiden kuvien kautta valtavan määrän ikääntymisen merkkejä. Rypyt ovat lisääntyneet ja juonteet syventyneet. Kuvissa on tutun näköinen nainen, mutta selvästi keski-ikäinen. Valehtelisin jos väittäisin, ettei se tunnu oudolta ja hämmentävältä. Mieli on kuitenkin monella tapaa sama kuin nuorena tyttönä.

Juttelimme viikonloppuna vanhenemisesta Trubaduurin kanssa. T sanoi etteivät minun ryppyni ja juonteeni haittaa häntä, onhan hänessäkin ikääntymisen merkkejä. Vanhenemista tapahtuu meissä molemmisssa koko ajan ja se on väistämätön tosiasia. Sille ei voi mitään – ja se on luonnollista. Niinpä. Huomaan silti tutkivani itseäni ja muita ikäisiäni. Vertailen ja tutkiskelen. Siunaan tupakoimattomuuttani ja hyviä geenejäni.  Onneksi olen myös ymmärtänyt olla kärventämättä ihoani auringossa. Myönnän olevani varsin turhamainen kasvojeni suhteen. Ihanaa että T suhtautuu niin viisaasti vanhenemiseeni. Itse en taida pystyä. Ainakaan koko ajan.

Facebookissa monet ovat kokeilleet FaceApp-sovellusta, jonka avulla voi testata miltä itse voisi näyttää ikäihmisenä. Itselle aihe tuntuu muuttuvan konkretiaksi sen verran kovalla vauhdilla, ettei FaceAppin käyttö ole tullut mieleen. Ehkä pitäisi. Saattaisi mieli lakata temppuilemasta ja iän merkit ruveta tuntumaan luonnollisilta.

Olen muuten tässä vanhenemisasiassa varsin epälooginen ja monella tapaa hölmö. T:n rypyt ovat mielestäni kauniita ja karismaattisia ja enkä voisi kuvitellakaan vierelleni siloposkista pojannulikkaa. Olen itselleni huomattavasti ankarampi. Katselin myös tuoreessa Eeva-lehdessä upeita kuvia 65-vuotiaasta Efva Attlingista (entisestä huippumallista) ja huomasin vertailevani itseäni tähän kaunottareen, vaikka tiedän hyvin minkälaisen käsittelyn muotikuvat saavat tietokoneella ennen päätymistä lehteen. Itselläni ei myöskään ole minkäänlaista mallitaustaa. Ja sitä paitsi voipi olla että Efvan kasvot ovat saaneet osakseen muutakin kohottavaa kuin Niveaa.

Kai pohjimmiltaan on silti kysymys PMMP.n biisin sanoista ja otsikkoni kysymyksestä: ”Rakastatko mua vielä kun olen ruttuinen?”. Onneksi mieheni ymmärtää asian ja sen miten tärkeää rakkauden tunnustaminen uudelleen ja uudellen aina vaan on. Eilen aamulla kun vein hänet bussipysäkille, niin viimeiset sanat kuuluivat:” Mä rakastan sua.”

Ihanaa. Mä voin rupsahtaa rauhassa rakkaani puolesta. Vielä kun saisi oman päänsä ojennukseen tässä asiassa.

 

F

 

 

 

Seksikkään yöpaidan metsästys

Minulla on tarkat kriiteerit yöasun suhteen. En todellakaan halua sonnistautua nilkkoihin asti ulottuvaan raitayöpaitaan, missä kaula-aukko on niin tiukka että henki salpautuu. En myöskään ole flanellipyjamanaisia. Jotenkin tuntuu että öisen asun pitää joustaa. Mummomaiset erotiikan tappaja-asut ovat myös poissa laskuista. 

Trubaduuri tykkää yöasuista, joissa on pitsiä ja tissivako näkyy.  Minä taas haluan että yöpykuni on paitsi seksikäs, myös mukava. Koska minulle on siunaantunut isot tissit, mitkään olemattomat babydoll-viritykset eivät käy.

Aina silloin tällöin olen onnistunut löytämään suhteellisen kivoja yöpukuja, mutta yhtään ihan täydellistä tapausta ei ole silmiini osunut. Mistä siis löytyy seksikkäitä ja mukavia yöpaitoja xl-kokoiselle naiselle? Otan vinkkejä todella mielelläni vastaan.

F

Hekumavinkki osa 3 – kosketus

Hyvin usein. Oikeastaan melkein aina jos ei seksi sen perinteisessä mielessä syystä tai toisesta hotsita jompaakumpaa, niin lähes idioottivarma konsti muuttaa tilanne on lähteä koskettelemaan toista. Kosketus ei saa missään tapauksessa olla vaativa, vaan ainoastaan hellä ja rakastava. Tutkivakin voi olla. Hipaisu johonkin sellaiseen kohtaan ihoa, missä käsi ei usein käy voikin laukaista ihmeelliset väristykset ja tuntemukset. Ja sitten yhtäkkiä halut heräävätkin.

Trubaduuri on maailman laiskin hieroja, mutta tiedän että joillakin pariskunnilla hierominen on ihan parasta virittäytymistä toiseen. Jossain vaiheessa mekin kokeilimme joitakin shiatsu-tekniikoita opittuamme niitä  osallistumallamme hyvinvointileirillä, mutta ne ovat jääneet. Mutta koskettelu ei. Miten hiusten silittely, hipaisu sormen päällä niskaan tai kunnon puristus takapuolesta voivatkin saada pienen ihmeen aikaan apaattisessa ihmisessä?

Muita hekumavinkkejä voi lukea täältä klik ja täältä klik.

 

F

Seoikea – Kopio

Lihava vai ihana?

Paksu vai kaunis? Rujo vai sievä? Plösö vai timmi? Viime aikoina mediassa ja somessa on pyörinyt kommentteja ja keskusteluja niin naisten rumuudesta kuin kehon epäkohdistakin. Mikä on kaunista ja mikä rumaa? Miksi ihmiset ovat niin kauneuden perään? Onko ulkonäöllä tosiaan niin paljon merkitystä?

Täytän muutaman päivän päästä 45 vuotta. Kasvoihin kertyy lisää juonteita pikkuhiljaa ja ylipainoahan minulla on ollut jo pitkään vaikka muille jakaa. En siis ole todellakaan keksinyt viisasten kiveä omaan painonhallintaani, mutta näistä elämän tosiasioista huolimatta eilisen uimareissun jälkeen totesin Trubaduurille, että en ole kehostani erityisen ylpeä, mutta en myöskään häpeä sitä enää. Sama pätee pro gradu -tutkielmaani, jonka tieteelliset arvot  eivät ole mittavat. En ole siitä erityisen ylpeä, mutta se antoi minulle maisterin paperit ja pätevyyden toimia ammatissani.

Viime viikolla olin fysioterapeutin pakeilla ja huomasin, että häpeä on kadonnut myös sen kaltaisista tilanteista. Fysioterapeutin pyytäessä riisutumaan, tein sen mitään kummempia ajattelematta. Ihanan vapauttavaa.

En ole ihan varma, johtuuko tämä eletyistä vuosista, joita ei ole ihan vähän vai siitä, että olen elänyt kohta yhdeksän vuotta parisuhteessa, missä olen kokenut tulevani täysin hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olen. Todennäköisesti molemmista. Ja faktahan on se, että häpeä omasta kehosta ei ainakaan lisää ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia, oli ylipainoa tai sitten ei.

Tänään aamulla kun kampesin Trubaduurin perässä pöydän ääreen juomaan hänen minulle keittämää kahvia, niin ensimmäiset sanat kuuluivat: ”Olet nätti.” Onko ihanampaa tapaa aloittaa maanantaiaamu kuin kuulla olevansa kaunis? Miksi? Sen takia että omasta älykkyydestäni olen kyllä kutakuinkin kartalla (myös vajaavaisuuksistani esim. loogisen päättelyn suhteen), mutta oman viehätysvoimani suhteen  olen välillä hyvinkin epävarma. Niin se vain on. Se, että olen kiloineni päivineni kumppanini mielestä kaunis, viehättävä ja haluttava on sellainen lahja, jonka soisin ihan jokaiselle.

Tämä teksti ei suinkaan ole puolustuspuheenvuoro ylipainolle. Ehei. Olen kiistattoman tietoinen sen negatiivisista vaikutuksista terveyteeni ja ulkonäkööni. Ja yritän edelleen saada ratkaistua asiaa minulle sopivalla tavalla. Olen vain aivan käsittämättömän onnellinen, että puolisoni mielestä olen ensisijaisesti ihana ja kaunis.

 

F

 

Roolien vankina seksissä

Arvoin tässä että kirjoitanko miehestä roolien vankina vai seksistä. Päädyin sitten kirjoittamaan miehestä roolien vankina seksissä. Miehelle kun on annettu hyvin ahtaat raamit seksin suhteen (ainakin heteroseksissä), mikä on harmillista myös naisen kannalta. Jatkuvasti törmää erilaisiin kirjoituksiin naisen seksuaalisuuden kompleksisuudesta kun taas miehistä sanotaan vain, että he ovat aina valmiina, naisivat ympäriinsä jos voisivat, miehillä orgasmi lähtee jalkojen välistä kun taas naisella kaikki tapahtuu pään sisällä jne.

Surullista on myös lukea Duodecimin terveyskirjastosta ennenaikaisen siemensyöksyn hoito-ohjeita, jotka lähtevät siitä että kyseessä on häiriötila. Ymmärrän toki, että se voi olla ongelma jos ehtii laueta ennen kuin on saanut housut pois jalasta, mutta ei vaikuta että tässä olisi siitä kysymys. Koko ennenaikaisen siemensyöksyn ajatus on oikeastaan absurdi, koska on ollut tiedossa jo vuosikymmeniä että reippaasti yli puolet naisista ei saa orgasmia yhdynnässä. Eli silloinhan ainoa ”hoitokeino” on että nainen teeskentelee orgasmia! Jos ymmärrettäisiin että sääntö ”naiset ensin makuhuoneessa” on mieletön, mikä helpotus se olisi sekä miehelle että naiselle. Sillä eihän penis ole ainoa ruumiinosa, jota mies voi käyttää seksissä. Ja jos hirveästi keskittyy laukeamisen pidättelemiseen voi itse orgasmi mennä sivu suun ja tapahtuukin vain pelkkä siemensyöksy, eikä sillä sitten enää ole väliä oliko se ennenaikainen vai ei.

Ylipäänsä kaikenlaiset säännöt petipuuhissa on haitallisia, sillä silloin sekä miehelle että naiselle asetetaan ennakkopaineita siitä millaista seksin kuuluisi olla. Miehille ja naisille on toitotettu että miehellä pitää olla kestävyyttä eikä hän saa laueta liian aikaisin (mitähän sekin tarkoittaa?), naisen orgasmi on eri asia kuin miehen jne. Ja sitten yritetään toteuttaa näitä ennakko-oletuksia. Ei ihme että sekä miehelle että naiselle tulee paineita sängyssä.

Vähän vaikea kirjoittaa seksistä oman kullan kanssa mutta sen voin sanoa että en oikeastaan huomaa suurta eroa meidän orgasmien voimakkuudessa tai kestossa. Ja joskus toinen on panettuneempi toista ja toisinpäin, mutta yleensä toinenkin innostuu kun vähän lämmittelee. Välillä F saa ensin ja välillä minä. Ja joskus vain toinen saa. Välillä toisella orgasmi kestää pidempään, välillä toisella. Olemme heittäneet säännöt ja roolit romukoppaan ja muokanneet seksimme meidän näköiseksi. Se on äärimmäisen vapauttavaa. Suosittelen.

T