Onnellinen mies

Jokainen on oman onnensa seppä ja vastuussa omasta asenteestaan. Sanotaanhan että sillä ei ole merkitystä, mitä elämässä tapahtuu, vaan miten siihen kaikkeen asennoituu. Näinhän se  menee, mutta kyllä se hivelee itsetuntoa kun tajuaa olevansa syypää toisen hymyyn.

Mieheni on moneen kertaan sanonut että ei olisi ikinä uskonut että sitä voi olla onnellinen vuositolkulla – kohta jo kymmenen vuotta. Otan tästä hänen lähes pysyvästä tunteestaan sulan hattuuni, vaikka se ei ehkä olekaan ihan korrektia.

Onnellisuutta ja onnentunnetta on tutkittu viime aikoina paljon ja mediassa on ilmennyt myös kritiikkiä sen suuntaan, että onnen tavoittelu ajaisi ihmisen jopa ihan päinvastaiseen suuntaa, henkiseen ahdinkoon. Näin varmasti onkin jos onnen etsiminen on epätoivoista ja ulkokultaista, mutta jos onnen tunne kumpuaa siitä, että kokee itsensä hyväksytyksi ja rakastetuksi ja elää oman näköistään elämää, niin vaikea siihen on ahdistusta ja pahaa oloa kehitellä.

Rakastan sitä tunnetta, joka valtaa minut kun mieheni hymyilee onnellisena ja vapautuneena ja tiedän että se on minun ansiotani. Se antaa minulle ihan älyttömän paljon energiaa ja lisää omaa onnen tunnettani. Yleensä saan tämän hymyn aikaiseksi aika helposti: olen vain oma hieman hassu itseni. Suukottelen ja antaudun rakastettavaksi. Silittelen ja paijailen ja kehun häntä. Juttelen omiani tai olen läsnä ihan hiljaa – usein pelkkä ihaileva ja hyväksyvä katse riittää. Palkkioksi saan maailman ihanimman hymyn ja käsittämättömän kiltin katseen. Mun mies on onnellinen mies. Onnenpekka suorastaan.

 

F

 

 

 

 

Nauru pidentää ikää ja parantaa parisuhdetta

Pyhämiehet ja vainajien muistopäivä. Miten tämä pariskunta vietti tämän pyhän päivän? Ei. Me emme kiikuttaneet kynttilöitä edesmenneiden isiemme haudalle tai muutenkaan juuri muistelleet maanpäällisen elämän jättäneitä sukulaisiamme, ystäviämme tai tuttaviamme. Me katselimme komedian nimeltä Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja nauroimme.  Paikoin tuntui että leffaa oli venytetty hieman liian pitkäksi, mutta siinä oli useita hillittömän hauskoja kohtauksia. Tämä kertoo yllättävän paljon meidän suhtautumisestamme elämään – ja myös huumorintajustamme. Me emme ole kovinkaan tarkkoja traditioiden ja konventioiden suhteen, paitsi jos tuntuu siltä. Joskus mennään hyvinkin konservatiiviseen tapaan – useimmiten ei.

Usein huumorintaju mainitaan yhdeksi hyveeksi kun puhutaan unelmien  elämänkumppanin ominaisuuksista.  Hyvät ihmiset. Ei se niin mene. Huumorintajun pitää olla samankaltainen kuin itselläsi, jotta siitä tulee tavoiteltava ominaisuus. Jos toinen nauraa kaksimielisyyksille ja toinen innostuu vain ja ainoastaan sanaleikeistä, niin nauru loppuu lyhyeen.

Me emme kumpikaan ole vitsien kertojia. Nauramme elävän elämän kommelluksille, sutkautuksille ja itsellemme. Joskus naurun kirvoittavat fingerporilaiset nokkeluudet tai mustaksi huumoriksi äityvät käänteet. Solsidan on yksi meidän ehdottomista suosikeistamme viihdemaailman tarjoamista humoristisista pläjäyksistä. Suhtaudumme kovin epäilevästi suomalaisten versioon, Onnelaan, mutta ehkä annamme sillekin mahdollisuuden. Myös lakoninen huumori viehättää, mikä on hyvä ominaisuus näin Länsi-Suomessa asuvalle.

Ystäväpiirissämme on muutamia loistavia tarinankertojia, joiden juttuja voisimme kuunnella ikuisuuksia. Nauramme myös toistemme jutuille, mikä on varmasti seurausta läsnäolon tuomasta tiiviistä vuorovaikutuksesta. Toisen puheesta tajuaa sen humoristiset piirteet, vaikka ne olisivat hyvin vaisujakin. Ulkopuoliselle juttujen hauskuus ei välttämättä avaudu ensinkään. Niin ja pieruille nauramme myös. Lähes aina.

Nauru on mahtava asia, joka yhdistää ihmisiä ja ehdottomasti antaa sisältöä parisuhteeseen.

Mille te nauratte?

F&T

solsidan_omslag.jpg

 

Älä koskaan ikinä pysy sellaisena kuin silloin!

Jäimme miettimään kysymystä, joka nousee usein parisuhteesta puhuttaessa. ”Millaiseen ihmiseen aikoinaan rakastuit?” Kysymyksen yleisyyden täytyy perustua ajatukseen, että ihminen on pohjimmiltaan sama ja toisessa ihmisessä rakastuu johonkin ydinminään, joka sitten vuosien saatossa hautautuu jonnekin ja jos haluaa rakastua ja löytää kipinän uudelleen, niin nämä ydinminät on kaivettava esiin.

Me näemme asian hieman toisin. Ihminen on oppiva ja muuttuva yksikkö, jonka kiehtovuus on juuri muutoksessa. Kymmenen vuoden takaiset minämme ovat  monella tavalla jotain muuta kuin mitä olemme tänään. Tottakai siellä on tuttuja elementtejä, mutta myös paljon sellaista minkä kuuluukin jäädä menneisyyteen.

Emme siis haikaile vanhoja hyviä aikoja, vaan keskitymme siihen hyvään, mikä on käsillä juuri nyt. F:n rauhoittuminen vetoaa Trubaduuriin ja  hän huokailee tyytyväisyydestä, ettei F ole enää säntäämässä sinne ja tänne. T ottaa asiat huomattavasti rennommin ja on ylipäätään avoimempi, mikä luonnollisesti viehättää F:ää. Ruuhkavuosia elävät alakouluikäisten lasten vanhemmat olivat kymmenen vuotta sitten varustettu monella sellaisella ominaisuudella, joita ei, luojan kiitos, enää tarvita. Nykyään tartumme esimerkiksi useammin kirjoihin ja keskustelut pyörivät lukemamme ympärillä. Tuntuisi aivan hullulta että sitä pitäisi pysyä sellaisena ihmisenä kuin on rakastumishetkellä ollut. Maailmaa muuttuu ja ihminen sen mukana. Ja se on ihan älyttömän kiinnostavaa – ja pitää ehdottomasti kipinää yllä.

Teini-ikäiset pojat vievät meitä aivan uusiin maailmoihin ja yritämme ymmärtää missä niissä mennään. Aina emme jaksa edes yrittää, mutta useimmiten nuorten elämässä on paljon inspiroivia juttuja, joita kannattaa kuunnella.

Olemme muuttuneet kymmenessä vuodessa niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Pariskunnilla jotka ovat olleet yhdessä useita kymmeniä vuosia muutoksen täytyy olla ihan järjettömän iso! Miten inspiroivaa se sitten on?

Mielestämme suhtautuminen itseensä ja toiseen kannattaa päivittää. Ja usein. Se versio joka olet juuri nyt on ainoa, mikä merkitsee. Ei se, mikä olet ollut – tai se mikä haluaisit olla.

F&T

 

 

 

Uudelleenrakastettu

Meidät on kutsuttu häihin Hankoon. Nuoren parin tietäen juhlat tulevat olemaan ihastuttavat – ja paikkahan on ihan mieletön. Aiomme viettää T:n kanssa Hangossa koko syyskuisen viikonlopun.

Tulevat häät saavat pohtimaan omia avioliittojani. Menin ensimmäisen kerran naimisiin 21 vuotta sitten aivan näihin samoihin aikoihin. Meidän häämme olivat todella hauskat, joita olen muistellut monia kertoja lämmöllä avioeromme jälkeenkin, varsinkin viime vuosina  kun aika on parantanut haavat ja me, tuo vuoden 1996, hääpari olemme löytäneet onnemme toisaalta. Tuosta liitosta syntyi kaksi mielettömän upeaa lasta, joista on kasvanut kaksi hienoa, nuorta, miestä, joten kaiken kaikkiaan näin jälkikäteen ajateltuna tuo avioliitto oli mahtava juttu.

Olemme myös tulleet siihen tulokseen T:n kanssa, että meidän liittomme ei olisi ollut mahdollinen oikeastaan yhtään aikaisemmin. Tuskin olisimme edes rakastuneet, jos olisimme tavanneet 10 tai 20 vuotta aiemmin. Eletty elämä on muokannut meistä monella tavalla erilaiset ihmiset. Se mitä olemme tänään, on toista kuin nuorempana. Ei huonompaa, tai parempaa – mutta erilaista.

Tavallaan tekisi mieli antaa neuvoja tuolle tuoreelle, nuorelle parille, mutta emme sitä tee, koska neuvot ovat hyödyttömiä. Jokaisen on tehtävä omat siirtonsa tässä elämässä ja aika usein jokin asia, joka näyttäytyy käsillä olevalla hetkellä tragedialta voikin muotoutua käsittämättömäksi onnenkantamoiseksi. Tai päinvastoin.

En tiedä lukeeko tuleva hääpari blogiamme, mutta lupaamme heille ja kaikille tuleville hääpareille, joita lähipiiriimme tulee kuulumaan, että jos he haluavat kysyä mitä tahansa parisuhteeseen, avioliittoon tai perhe-elämään liittyen, niin me raivaamme heille aikaa ja vastaamme kysymyksiin rehellisesti.  Se mitä meillä on, on kokemus ja perspektiivi. Ja ne ovat ihan huikeita asioita elämän mielettömyyksien keskellä.

Luin muuten äsken Esko Valtaojan kolumnin kirjojen rakastamisesta, jonka sisältö oli kaikin puolin mehukas ja olennainen, mutta minusta erityisen mieleenpainuva oli kohta: ”Huonekalut tai autot voivat olla käytettyjä, kirjat ja ihmiset eivät ikinä. Eihän rakas vaimonikaan ole käytetty, vaikka olikin eronnut rouva Wuori silloin kun tapasimme – sitäkin enemmän uudelleenrakastettu hän kyllä on.”

Tajusin olevani uudelleenrakastettu.

 

F

IMG_9258.JPG

 

Rakkaita vieraita

Sunnuntaina saimme vieraita. Maanantaina vaihdettiin vauhdissa. Toiset lähtivät, toiset tulivat. Saunottiin, höpöteltiin ja muisteltiin menneitä. Istuttiin meren äärellä ja katseltiin lintuja. Ensin paikalla oli sisko ja sen veli. Ja puolisomme tietenkin. Sitten rakkaat ystävät. T:n pojatkin piipahtivat. Grilli kuumeni ja valkoviini viilentyi. Punaviini ja viltit lämmittivät illalla. Hauskoja tarinoita kerrottiin ja välillä mentiin syvällisempiin. Ihmeteltiin omaa vanhenemista ja vertailtiin nuoruuttamme omien lastemme nuoruuteen. Pieni veneretkikin tehtiin veljeni kipparoimana ja ystäviemme kanssa illan pimetessä yöksi T tarttui kitaraan. Me muut kuuntelimme ja katselimme merta. Viini, meri ja laulu tuudittavat lopuksi syvään uneen. Täydellistä.

Nyt olemme jo toista päivää kahden ja on ihan mahtavaa käydä läpi ajatuksissaan yhteisiä hetkiä erityisten ihmisten seurassa…

F

Mökkiestetiikkaa_4

Mökkiestetiikkaa

Mökkiestetiikkaa_1

Mökkiestetiikkaa_2

Mökkiestetiikkaa_3

Mökkiestetiikkaa_5

Mökkiestetiikkaa_6

Unelmaelämää saaristossa

Tämä pikkuruinen mökki on ollut perheellämme  yli 40 vuotta, mutta koskaan ennen  en ole varsinaisesti asunut kesää täällä. Tänne on tultu niin usein kuin mahdollista muutamaksi päiväksi kerrallaan, mutta sitten onkin palattu syystä tai toisesta kotiin. Päätimme T:n kanssa alkuvuodesta, että tänä kesänä muuttaisimme oikeasti saareen. Olemme nukkuneet yhden yön kotona, mutta muuten olemme olleet saaressa jo kohta kaksi viikkoa. Mökkimme on mielestäni varusteltu kohtuullisen hyvin: onhan meillä sähköt ja tontille tulee kunnan vesi. Mikään luksushuvila tämä ei kuitenkaan ole ja emme sitä myöskään halua. Mökkiaskareet ikään kuin kuuluvat tähän touhuun, mihin olemme ihan hurahtaneita.

Teemme yksinkertaista ruokaa, aloitamme aamun pulahduksella meressä ja tarkkailemme luontoa. Tiesittekö että joutsenäiti voi ottaa poikasen reppuselkään?  T on nikkaroinut jo vaikka mitä ja minä olen vähän heilutellut maalisutia. Olemme lukeneet myös aika paljon ja vain olleet. Viihdymme käsittämättömän hyvin kaksistaan, mutta on myös ihana saada vieraita. Ehkä kun kelit tästä lämpenevät niin vieraiden määrä lisääntyy…

Katselin vähän aikaa sitten Yle Areenasta dokkarit  Lammholmin edesmenneestä Dorasta. Ymmärrän täysin Doran kaipuun saarelleen. Saaristolaiselämässä on jotakin maagista. Me emme todellakaan kuvittele olevamme oikeita saaristolaisia, mutta se että saamme kokea edes pienen siivun tätä elämäntapaa on jo ihan mieletön onni ja etuoikeus. Tämä ei todellakaan ole viimeinen kesämme saaressa. Tämä kesä on alku uudelle elämänvaiheelle.

 

F

PS Instagramiamme kannatta seurata. Siellä paljon kaikkea lisää saaristolaiselämästämme,

Saaristossa2017_12.jpg


Saaristossa2017_3

Saaristossa2017_4

Saaristossa2017_5

Saaristossa2017_6

Saaristossa2017_7

Saaristossa2017_8

Saaristossa2017_9

Saaristossa2017_10

Saaristossa2017_11

”Rakastatko mua vielä kun olen ruttuinen?”

Uuden puhelimeni (iPhone 7 plus) kameraominaisuudet ovat loistavat – myös etukamerassa. Selfiet ovat tätä nykyä siis hyvin piirtävää kuvaa ja ikä numeroina 45 vuotta. Olen huomannut itsessäni näiden tuoreiden kuvien kautta valtavan määrän ikääntymisen merkkejä. Rypyt ovat lisääntyneet ja juonteet syventyneet. Kuvissa on tutun näköinen nainen, mutta selvästi keski-ikäinen. Valehtelisin jos väittäisin, ettei se tunnu oudolta ja hämmentävältä. Mieli on kuitenkin monella tapaa sama kuin nuorena tyttönä.

Juttelimme viikonloppuna vanhenemisesta Trubaduurin kanssa. T sanoi etteivät minun ryppyni ja juonteeni haittaa häntä, onhan hänessäkin ikääntymisen merkkejä. Vanhenemista tapahtuu meissä molemmisssa koko ajan ja se on väistämätön tosiasia. Sille ei voi mitään – ja se on luonnollista. Niinpä. Huomaan silti tutkivani itseäni ja muita ikäisiäni. Vertailen ja tutkiskelen. Siunaan tupakoimattomuuttani ja hyviä geenejäni.  Onneksi olen myös ymmärtänyt olla kärventämättä ihoani auringossa. Myönnän olevani varsin turhamainen kasvojeni suhteen. Ihanaa että T suhtautuu niin viisaasti vanhenemiseeni. Itse en taida pystyä. Ainakaan koko ajan.

Facebookissa monet ovat kokeilleet FaceApp-sovellusta, jonka avulla voi testata miltä itse voisi näyttää ikäihmisenä. Itselle aihe tuntuu muuttuvan konkretiaksi sen verran kovalla vauhdilla, ettei FaceAppin käyttö ole tullut mieleen. Ehkä pitäisi. Saattaisi mieli lakata temppuilemasta ja iän merkit ruveta tuntumaan luonnollisilta.

Olen muuten tässä vanhenemisasiassa varsin epälooginen ja monella tapaa hölmö. T:n rypyt ovat mielestäni kauniita ja karismaattisia ja enkä voisi kuvitellakaan vierelleni siloposkista pojannulikkaa. Olen itselleni huomattavasti ankarampi. Katselin myös tuoreessa Eeva-lehdessä upeita kuvia 65-vuotiaasta Efva Attlingista (entisestä huippumallista) ja huomasin vertailevani itseäni tähän kaunottareen, vaikka tiedän hyvin minkälaisen käsittelyn muotikuvat saavat tietokoneella ennen päätymistä lehteen. Itselläni ei myöskään ole minkäänlaista mallitaustaa. Ja sitä paitsi voipi olla että Efvan kasvot ovat saaneet osakseen muutakin kohottavaa kuin Niveaa.

Kai pohjimmiltaan on silti kysymys PMMP.n biisin sanoista ja otsikkoni kysymyksestä: ”Rakastatko mua vielä kun olen ruttuinen?”. Onneksi mieheni ymmärtää asian ja sen miten tärkeää rakkauden tunnustaminen uudelleen ja uudellen aina vaan on. Eilen aamulla kun vein hänet bussipysäkille, niin viimeiset sanat kuuluivat:” Mä rakastan sua.”

Ihanaa. Mä voin rupsahtaa rauhassa rakkaani puolesta. Vielä kun saisi oman päänsä ojennukseen tässä asiassa.

 

F

 

 

 

Kirja-arvostelu: Venuksen vuosi

Saimme blogiyhteistyönä luettavaksemme kirjan Venuksen vuosi.  Venuksen vuosi on fiktiivinen tarina Liinasta ja Leosta, keski-ikäisestä pariskunnasta, joka kohtaa toisensa sokkotreffeillä. Kirjailija Heli Heino ja hänen miesystävänsä Ali Helin ovat julkisuudessa kertoneet kirjan perustuvan vahvasti heidän omiin kokemuksiinsa.

Kirjan ytimenä on vaihdevuosiaan elävän keski-ikäisen naisen seksuaalinen herääminen. Venuksen vuosi oli myös F:n kirjallisuuspiirissä kuuden naisen ruodittavana.

Venuksen vuosi puhuu seksistä hyvin suoraan ja kiertelemättä. Rivo se ei kuitenkaan ole, mutta haastaa lukijansa jo alkumetreillä. Kirjallisuuspiirin kaikki lukijat myönsivät joutuneensa ensi alkuun kokemaan  jonkinlaista myötähäpeää ja vaivaantumisen tunnetta. Minä mukaan lukien. Jo Heinon käyttämä sanasto: pimppa, pimppu, pimpsukka, pimppi, pimparella jne. aiheutti lukupiiriläisissämme halun jättää kirja kesken. Mutta koska teos oli valittu kirjallisuuspiirimme käsiteltäväksi, jokainen jatkoi eteen päin. Ja hyvä niin.

Venuksen vuosi haastaa ajattelemaan omaa seksuaalisuuttaan ja itse koin kirjan hyvin inspiroivana. En niinkään kiihottavana, vaan nimenomaan innoittavana. Kirjaa voi  siis ehdottomasti lukea myös jonkinlaisena oppaana naisen (ja miehen) seksuaalisuuteen.

Koin myös samaistuvani kirjan henkilöihin vahvasti. Olenhan itsekin rakastunut tulisesti ja kokenut hyvin voimakkaan seksuaalisen yhteyden löytämisen riemun mieheni kanssa. Tarinan edetessä ilo kirjan päähenkilöiden puolesta valtaa mielen. Ihan mahtavaa, että he ovat löytäneet toisensa ja että heillä on niin hauskaa petipuuhissa. Tämä ei tarkoita sitä, että kirja olisi epärealistinen ylistyslaulu, vaan parisuhteen mutkia käsitellään myös. Mutta päällimäiseksi kirjasta jää mielikuva kahden aikuisen ihmisen halusta ja kyvystä nauttia seksistä ja toisistaan täysin siemauksin. Sitä eivät latista voimakkaat vaihdevuosioireet, erilaiset elämäntilanteet ja temperamentit, ikä, aikaisemmat ikävät kokemukset seksin saralla, jälkikasvu tai väärinkäsitykset.

Venuksen vuosi kuvaa yksinkertaisesti ihanaa seksiä. Kirja antaa myös osviittaa siihen että koskaan ei ole liian myöhäistä saada hyvä seksielämä. Kirjallisuuspiirimme jäsenet olivat yksimielisiä siitä, että Venuksen vuosi oli ehdottomasti lukemisen arvoinen. Jokainen käsittelee seksuaalisuutta omalla tavallaan, mutta tiettyjä lainalaisuuksia on olemassa.  Venuksen vuosi on tietysti yhden naisen (ja yhden miehen) näkemys asioista ja se mikä toimii tai on totta toiselle, ei välttämättä ole niin jokaisella. En minäkään ole saanut kymmenittäin orgasmeja yhden seksisession aikana, vaikka koen harrastaneeni tässä suhteessa aivan tajuttoman hyvää seksiä. Mutta toisaalta tieto siitä että se on hyvinkin mahdollista, on kiinnostavaa ja inspiroivaa.

Suosittelen siis oikein lämpimästi lukemaan Venuksen vuosi -kirjan ja heittäytymään sen innoittamana tutkimusmatkalle tai päivityskierrokselle omaan seksuaalisuuteensa. Trubaduuri on luvannut lukea kirjan myös, joten todennäköisesti saatte lukea myös hänen näkemyksistään.

Heli Heino on ollut paljon julkisuudessa kirjan myötä, tässä muutamia linkkejä, joihin kannattaa tutustua:

https://anna.fi/ihmiset/julkkikset/vaihdevuosi-iassa-seksuaalisen-heraamisen-kokenut-heli-heino-ensimmainen-orgasmini-suuren-hammastyksen-aihe

https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/vaihdevuosiaan-elava-heli-vapautui-seksilukoista-jos-on-painostusta-aloitan-neliraajajarrutuksen-24313429/

http://www.hs.fi/elama/art-2000005109137.html

http://www.ruutu.fi/video/2921756

http://areena.yle.fi/1-3827249

 

F

Venuksenvuosi_2.jpg

Venuksenvuosi

Venuksenvuosi_1

Venuksenvuosi_3.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

Mutta suurin niistä on rakkaus

Taas on tapahtunut kauheita.  Tai koko ajanhan sitä tapahtuu pahoja asioita, mutta tietyt tapahtumat nousevat median kautta silmiemme eteen. Minulla on vaikeuksia käsitellä asioita ja tiedän, että en ole ainoa.

Tekee mieli käpertyä omaan kuplaansa.  Mutta en sitä tee. Pakotan itseni lukemaan tapahtumista ja hetken ajan tunnen syvää myötätuntoa tapahtumien uhreille ja heidän omaisilleen. Se ei ole paljon se, mutta se on tarpeeksi. Kun minä olen menettänyt rakkaitani, niin toisten ihmisten myötätunto on kannatellut surussa. Tiedän  että osanoton esittänyt ihminen on jatkanut tilanteen jälkeen omaa elämäänsä, kepeästikin ja niin kuuluukin. Mutta pieni myötätunnon hetki on osoitus inhimillisyydestä, hyvyydestä ja välittämisestä, rakkaudesta.

Olen onnellinen  siitä että meillä on tämä blogi. Kirjoitamme täällä mielestäni maailman tärkeimmästä asiasta, rakkaudesta. Minusta tuntuu että juuri nyt, tässä ajassa,  rakkaudesta puhuminen ja kirjoittaminen ovat tärkeintä maailmassa.

Ja  sitä aiomme jatkaa…

F

PS Alla olevan sydämen sain synttäritervehdyksenä ihanalta kummitytöltämme. 

Tasa-arvoinen parisuhde

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää rakkaat lukijat! Me elämme tasa-arvoisessa parisuhteessa – tai ainakin me itse koemme niin. Mutta mitä se tarkoittaa käytännön tasolla?

Lähtökohdat tasa-arvon toteutumiselle suhteessamme ovat suorastaan loistavat ja poikkeksellisetkin. Kannamme talouteemme miltei tismälleen samansuuruiset tilipussit ja meillä molemmilla on akateemiset loppututkinnot. Siinä vaiheessa kun me aloitimme suhteemme lapsemme eivät olleet enää ihan pieniä, joten emme ole tässä suhteessa käyneet kamppailua lasten hoitamiseen liittyvissä asioissa.

Kotitöiden jakaminen on jakaantunut erillään asumisen myötä jokseenkin tasaisesti. Emme ole koskaan riidelleet aiheesta. Joskus yksittäisen työn tekemisestä tai aikatauluttamisesta ollaan keskusteltu, mutta riidaksi asti kuviot eivät ole päätyneet.

Mitkähän muut asiat ovat vaikuttamassa tasa-arvoon parisuhteessa? Lienee sanomattakin selvää että väkivalta missään sen muodoissa ei toteudu suhteessamme. Meillä ei alisteta, eikä alistuta.

Meillä molemmilla on vapaus toteuttaa omia tarpeitamme ja kiinnostuksen kohteitamme, mihin ei yhteisen sopimuksemme mukaisesti kuulu muut seksisuhteet. 

Tasa-arvoinen parisuhde on siis täysin mahdollinen, mutta tietyissä olosuhteissa asiat mutkistuvat. Emme siis pidä tasa-arvoisuuttamme itsestään selvyytenä. Iso osa asioista on tullut omien valintojemme seurauksena, mutta ei  todellakaan kaikki. Merkittävin asia lienee kuitenkin tosiasia, että olemme syntyneet 1960-70-luvun Suomeen ja perheisiin, missä on arvostettu koulutusta ja itsensä kehittämistä.

Yhteiskunnassamme on edelleen paljon kehitettävää ja tasa-arvoisuus  ei todellakaan toteudu kaikkialla. Perhe ja parisuhde ovat aina myös osa yhteiskuntaa. Tasa-arvon toteuttaminen kannattaa aloittaa siis sieltä. Miten on?  Toteutuuko tasa-arvo teillä?

F&T