Lahjaton joulu – taas kerran

Me emme anna toisillemme lahjoja. Ei koskaan. Ei edes jouluna – tai hääpäivänä. Tämä ei suinkaan johdu siitä että olisimme jotenkin äärimmäisen materiavastaisia ihmisiä. Kyllä meidän huusholliin tavaraa kulkeutuu  lahjattomuudesta huolimatta.

Kaikki alkoi oikeastaan siitä, että yhden joululahjan ja muistaakseni yhden syntymäpäivälahjan saamisen jälkeen tajusin miten vastenmielistä puuhaa lahjojen hankkiminen, antaminen ja ennen kaikkea niiden saaminen Trubaduurille ovat. Vapautin hänet siis lahjojen antamisesta – ja samalla myös itseni.

Lahjat ovat yksi tapa huomioida toista ihmistä, mutta onneksi on myös muita tapoja. Vaikka T ei käärikään yhtään yllätystä minua varten, niin huomiota saan kyllä yllin kyllin. Ehkä tämän vuoksi lahjat ovat menettäneet parisuhteessamme merkityksensä.

Meillä on tapana hommata jouluksi jotain uutta kotiin – joskus teen hankinnan yksin ja joskus lähdemme ostoksille yhdessä. Ostokset tehdään yleensä joulun alla ja jouluaattona keskitymme hyvään ruokaan ja yhdessäoloon läheistemme kanssa.

Se että emme hanki toisillemme lahjoja on aiheuttanut välillä pientä kummastusta muissa, mutta tässäkin asiassa uskomme että yksilölliset ratkaisut ovat yksi parisuhteen kulmakivistä. Emme siis osta toisillemme lahjoja, vaikka se on monen mielestä perin outoa. Lahjaton elämä on meille hyvin luonnolllista.  Mutta se, että emme huomioisi toista on täysin poissuljettu vaihtoehto.

F

Sunnuntain taideretki Saloon

Viikonloppu Turussa on ollut kepeä, pirskahteleva ja iloinen kuin kevätlaitumella teutaroiva varsa. Marraskuun harmaus ei paljon haittaa kun ohjelmassa on ystäviä, musiikkia, hyvää ruokaa, taidetta ja taianomaisia hetkiä rakkaan kyljessä.

Perjantaina olimme kaveriporukalla liikenteessä: ensin syömässä mainiossa Aunessa, sitten Von Hertzen Brothersin keikalla Gongissa ja sitten vielä yömyssyt murun kanssa Turun kodissa. Lauantai hurahti brunssilla ystävien luona ja toipuen perjantain riekkumisesta (lue=valvomisesta).

Sunnuntaiaamun koittaessa olimmekin kaiken humputtelun jälkeen valmiita taiteen äärelle. Olin kuullut paljon hyvää Salon taidemuseo Veturitallista, mutta nyt vasta saimme itsemme liikkeelle ja lähdimme retkelle Saloon tsekkaamaan legendaarisen Elliot Erwittin retrospektiivi-näyttelyä, mikä olikin kerrassaan mainio. Nauroimme hänen hilpeiden ja oivaltavien kuviensa äärellä ääneen.

Erwittin retrospektiiviä luonnehditaan taidemuseon sivuilla seuraavasti:

 ”Näyttelystä nousee esiin Erwittin tuotannon keskeisiä teemoja kuten rantaelämä, elämää kaupungeissa, havaintoja museoissa, koira-aiheita, ja ennen kaikkea ihmisten keskinäisiä suhteita persoonallisuuksineen. Erwitt kuvaa pääasiassa analogisilla, valoa filmille tallentavilla kameroilla kuten Leica tai nuoruudessa Rolleiflex. Hän tarkkailee väsymättä ympäristöään kameran etsimen kautta ja on kehittänyt kyvyn havaita tilanteita jo ennen niiden syntymistä. – Aiheita on kaikkialla, jos on tarkkana. Kuva joka kiinnittää huomion, herättää tunteita, saa ajattelemaan, nauramaan tai itkemään, on hyvä kuva, sanoo Erwitt.”

Salon Veturitalli on 4. helmikuuta asti täynnä hyviä kuvia.

F

Mitä olemme oppineet suutelemisesta?

Tällä viikolla vietetään parisuhdeviikkoa ja kannamme näin lauantain kunniaksi kortemme kekoon ja käsittelemme yhtä parisuhteemme kulmakiveä, mikä ei suinkaan ole yhteinen asuntolaina tai avioliittotodistus, vaan suuteleminen.

Olemme kertoneet olevamme kovia pussailemaan ja suutelemaan. Mikä siinä touhussa sitten on niin erityisen kivaa ja miten me sen teemme? Ja mitä me ylipäätään ajattelemme suutelemisesta? Tässäkin asiassa olemme niitä ns. kokemusasiantuntijoita eli kaikki tässä kertomamme perustuu puhtaasti siihen miten me asian koemme.

1. Suuteleminen on liima välillämme. Se ei ole lupaus seksistä, mutta se voi johtaa siihen. Kumpikin meistä on sitoutunut tähän ennakko-oletukseen.

2. Emme suutele muiden kanssa, koska suuteleminen on keskeinen osa meidän keskinäistä rakkaussuhdettamme. Se on suhteemme erityispiirre. Pussailu on asia erikseen. F jakelee auliisti pusuja ja suukkoja sinne ja tänne. T ei sitä tee, mutta ymmärtää että se on F:n tapa olla – ihminen.

3. Emme niinkään mieti tekniikoita kun suutelemme, vaan annamme fiiliksen viedä, mutta olemme huomanneet että suutelun lisäksi saman ilman hengittäminen huulten ollessa hyvin lähekkäin on yleensä aika kiihottavaa.

4. F rakastaa kun T suutelee häntä yllättäen niskaan. Sitä ei tapahdu usein, mutta se vie yleensä jalat alta.

5. Jos suudelmat keskittyvät vain huuliin tai kasvoihin, niin paljon jää kokematta. Koko keho on tehty suudeltavaksi. Eri kohdat ihossa tuntuvat myös huulissa eri tavoin ja saavat aikaan monenlaisia ihania tuntemuksia. Sanotaanhan, että iho on ihmisen tärkein sukupuolielin. T:llä korvat ovat erityisen herkät suudelmille.

6. Suuteleminen on ihan keskeinen osa yhdessäoloamme. Voiko sanoa harrastavansa suutelemista?

7. Suukottelemme toisiamme myös muiden ihmisten nähden. Välillä tuntuu että Suomessa se koetaan jotenkin huonona käytöksenä tai ainakin jotenkin alleviivaavana. Italiassa ja muualla Euroopassa suutelevia pareja näkee joka puolella – ja mielestämme siinä ei ole mitään itsensä tykö tekemisen meininkiäkään. Rakastuneet ihmiset suutelevat toisiaan, koska heistä nyt sattuu tuntumaan siltä. Suomessa suuteleva pari on yleensä joko nuori tai humalainen. Mitähän tämä kertoo kansakunnastamme?

8. Suudelmat aloittavat ja lopettavat päivämme. Ja niitä viljellään pitkin yhdessäolomme hetkiä. Jos joskus suuteleminen jää jostain syystä esimerkiksi aamulla vähiin, havahdumme puutokseen aika nopeasti. Suutelemisen terveysvaikutukset ovat myös mielestämme kiistattomat.

9. Teinit kestävät suutelevat aikuiset oikein hyvin, varsinkin jos he ovat kasvaneet pienestä pitäen heidän keskellään.

10. Emme halua lopettaa suutelemista ikinä! Se on vaan niin järjettömän ihanaa.

F&T

Loving Vincent ja haikailua Amsterdamiin

Syksy on elokuvien ja kirjojen kulta-aikaa. Eilinen leffa vedeltiin kotisohvalta, mutta tänään pukeuduin Amsterdamista ostamaani Van Gogh -hameeseen ja suuntasimme elokuviin katsomaan Loving Vincent oikein valkokankaalta. Tätä edelsi aamukahvit elokuvan soundtrackin soidessa.

Elokuvan visuaalisuus ja musiikki olivat kaunista ja hyvin rentouttavaa katseltavaa ja kuunneltavaa (niin rentouttavaa että rouvalta lurpsahtivat silmät kiinni muutaman kerran).  Ja onhan se ihan mieletöntä millaista työtä sadat ihmiset ovat tehneet tämän filmin eteen! Pelkästään piirtämässä/maalaamassa oli noin 100 taiteiljaa. Vahva suositus siis leffalle meiltä molemmilta.

Van Goghin elämäntarina oli  minulle melko tuttu, joten juoni oli oikeastaan sivuseikka. Pidän valtavasti Vincent Van Goghin maalauksista ja vierailu Van Gogh -museossa Amsterdamissa oli yksi muutaman vuoden takaisen reissuni kohokohdista. Amsterdamiin haluan ehdottomasti mennä uudelleen, mutta seuraavalla kerralla haluan kokea sen T:n kanssa.  Kaupungin ilmapiiri oli kertakaikkiaan ihastuttava.

F

Loving Vincent_5

Nauru pidentää ikää ja parantaa parisuhdetta

Pyhämiehet ja vainajien muistopäivä. Miten tämä pariskunta vietti tämän pyhän päivän? Ei. Me emme kiikuttaneet kynttilöitä edesmenneiden isiemme haudalle tai muutenkaan juuri muistelleet maanpäällisen elämän jättäneitä sukulaisiamme, ystäviämme tai tuttaviamme. Me katselimme komedian nimeltä Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja nauroimme.  Paikoin tuntui että leffaa oli venytetty hieman liian pitkäksi, mutta siinä oli useita hillittömän hauskoja kohtauksia. Tämä kertoo yllättävän paljon meidän suhtautumisestamme elämään – ja myös huumorintajustamme. Me emme ole kovinkaan tarkkoja traditioiden ja konventioiden suhteen, paitsi jos tuntuu siltä. Joskus mennään hyvinkin konservatiiviseen tapaan – useimmiten ei.

Usein huumorintaju mainitaan yhdeksi hyveeksi kun puhutaan unelmien  elämänkumppanin ominaisuuksista.  Hyvät ihmiset. Ei se niin mene. Huumorintajun pitää olla samankaltainen kuin itselläsi, jotta siitä tulee tavoiteltava ominaisuus. Jos toinen nauraa kaksimielisyyksille ja toinen innostuu vain ja ainoastaan sanaleikeistä, niin nauru loppuu lyhyeen.

Me emme kumpikaan ole vitsien kertojia. Nauramme elävän elämän kommelluksille, sutkautuksille ja itsellemme. Joskus naurun kirvoittavat fingerporilaiset nokkeluudet tai mustaksi huumoriksi äityvät käänteet. Solsidan on yksi meidän ehdottomista suosikeistamme viihdemaailman tarjoamista humoristisista pläjäyksistä. Suhtaudumme kovin epäilevästi suomalaisten versioon, Onnelaan, mutta ehkä annamme sillekin mahdollisuuden. Myös lakoninen huumori viehättää, mikä on hyvä ominaisuus näin Länsi-Suomessa asuvalle.

Ystäväpiirissämme on muutamia loistavia tarinankertojia, joiden juttuja voisimme kuunnella ikuisuuksia. Nauramme myös toistemme jutuille, mikä on varmasti seurausta läsnäolon tuomasta tiiviistä vuorovaikutuksesta. Toisen puheesta tajuaa sen humoristiset piirteet, vaikka ne olisivat hyvin vaisujakin. Ulkopuoliselle juttujen hauskuus ei välttämättä avaudu ensinkään. Niin ja pieruille nauramme myös. Lähes aina.

Nauru on mahtava asia, joka yhdistää ihmisiä ja ehdottomasti antaa sisältöä parisuhteeseen.

Mille te nauratte?

F&T

solsidan_omslag.jpg

 

Muumihöpöt taivaassa

Poikani (19- ja 17-vuotiaat) ja minä päätimme pitää äiti&lapset -päivän syyslomallamme ja ehdotuksestani matkasimme Tampereelle. Ohjelmassamme oli Pelimuseo Vapriikissa, Tampereen parhaat burgerit ja tietysti Muumimuseo Tampere-talossa.

Älkää antako Tampere-talon kongressikompleksimaisen fiiliksen häiritä itseänne, sillä kunhan pääsette sisään Muumimuseoon, niin talon kliinisyys unohtuu hetkessä. Museossa kuvaaminen on kielletty, mikä on oikeastaan ihan helkutin hyvä asia. Sukeltaminen Tove Janssonin Muumien maailmaan onnistuu paremmin kun et koko ajan ole miettimässä kuvauskohdetta, valaistusta tai kuvakulmaa. Museo on sykähdyttävä. Sen tunnelma on erityislaatuinen ja kokonaisuus on todella hienosti rakennettu.

Molemmat poikani ovat kasvaneet Muumilaakson tarinoiden kyllästämänä. Muistan aina miten nuorimmaiseni kysyi silmät ymmyrkäisenä, kun pistin heidät skriinipaastolle: ” Eikö edes muumeja? Ne on niin terveellisiä.” Esikoinen nukkuu edelleen mieluiten muumilakanoissa ja hänellä on vino pino muumimukeja odottamassa pääsyä ensimmäiseen omaan kotiin. Kuka lohduttaisi Nyytiä? ja Kuinkas sitten kävikään? -lastenkirjat olen lukenut pojille  kymmeniä kertoja.

Trubaduuri toi poikien luettavaksi Tove Janssonin sarjakuvakokoelmat muutamia vuosia sitten ja kävimme tottakai koko perhe katsomassa Ateneumissa Tove Jansson -näyttelyn, mikä muuten kiertää parhaillaan Euroopan kaupunkeja.

Toven romaanit ovat meille vieraimmat, joten museo toimi senkin puolesta loistavasti. Pysyvä näyttely keskittyy nimenomaan Toven 12 muumiromaaniin.  Ehkä me nyt tartumme myös niihin?

Tuulikki Pietilän luomat ja rakentamat kuvaelmat, joiden tekemisessä avusti lääketieteen lisensiaatti Pentti Eistola ja hieman Tove itsekin, ovat aivan mahtavia ja ne on upotettu museoon todella hienosti. Tällä hetkellä vaihtuvana näyttelynä on Tove Jansson ja muumit, missä esitellään Janssonin muumihahmoja varhaisimmista 1930-luvun mustista muumeista ja Garm-lehden sota-aikaisista poliittisista satiirikuvituksista 1950-luvun ensimmäisiin muumituotteisiin ja 1990-luvun muumianimaatioihin. Vaihtuvan näyttelyn herkkuna on mielestäni villilänsi-kuvaelma, mistä löytyy myös kevytkenkäinen Hemakko pistisukkineen ja korkokenkineen.

En koskaan vienyt poikiani Naantalin Muumimaailmaan, kun he olivat pieniä. Mutta luulen,  että sain tekoni anteeksi sillä meillä oli eilen aivan mahtava matka Muumien maailmaan.

Esikoiseni on lähdössä muutaman päivän päästä viideksi viikoksi Carlowiin työharjoitteluun ja  ostimme Irlannin viemisiksi parit Muumi-keittiöliinat Tampere-talon museokaupasta ja minun oli pakko saada itselleni kortti, missä Muumimamma maalaa muraalia majakan seinään ja katoaa ruusujensa luo. Sellainen vaikutus taiteen tekemisellä on.

Jos jotakin kehitysideaa Muumimuseolle haluaisin antaa, niin Muumimuseon Lukukirjasto on sisustettu aivan väärin. Ottakaapa mallia Tuulikin ja Toven muumitalon sisustuksesta, niin sitten olemme  täydellisessä kirjastotunnelmassa. Toisaalta siinä olisi sellainen vaara, että ihmiset eivät haluaisi lähteä sieltä koskaan pois. Sellainen olo nimittäin voisi hyvinkin tulla.

F

PS Pelimuseo ja mediamuseo Rupriikki olivat myös oikein kivat ja Ohana Grillen burgilaiset herkulliset. Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa ja paukkuja, niin olisimme käyneet myös Sara Hildénin taidemuseossa katsastamassa Robert Longon taidetta,

 

Radiossa

Meillä oli todella  hauska ja jännittävä päivä eilen. Saimme kutsun Radio Suomen Iltaan Ylen Mediataloon suoraan lähetykseen keskustelemaan parisuhteesta ja hehkun säilyttämisestä parisuhteessa. Tietysti tartuimme mahdollisuuteen päästä keskustelemaan lempiaiheestamme. Ohjelman juonsi Paula Jokimies, joka oli aivan mahtava työssään ja teki meidän olomme rennoksi ja mukavaksi. Onneksi emme olleet ison asian äärellä kahdestaan, vaan kanssamme aiheesta olivat keskustelemassa Gia ja Miika Matkakuume-blogista.

Keskustelumme voi käydä kuuntelemassa Yle Areenasta!

F&T

 

Elokuvia syksyisiin parisuhdeiltoihin

Nautiskelimme edellisenä viikonloppuna sunnuntain aamukahvit hitaasti ja ryhdyimme keskustelemaan vaikuttavista elokuvista. Päädyimme tekemään 35 elokuvan listan niistä elokuvista, joista me molemmat olemme tykänneet. Suurimman osan niistä olemme myös nähneet yhdessä. Yritämme muutamalla virkkeellä valottaa miellyttävän leffakokemuksen syitä, mutta varsinaista krikiikkiä emme lähteneet  kirjoittamaan. Leffat eivät ole missään järjestyksessä, vaan isketty listaan satunnaisesti.

Lisäksi teimme TOP10-listan niistä leffoista, jotka ovat olleet elämyksiä itselle, mutta jotka eivät päätyneet yhteiselle listallemme. Nämä listat postaamme hieman myöhemmin.

Syksy ja pimenevät illat ovat oivallisia hetkiä leffoille – ehkä meidän suosikeistamme löytyy jokin myös teidän katsottavaksenne.

1. Koskemattomat (Intouchables 2011). Tämän mainion leffan näimme ihan valkokankaalta joululomalla 2012 ja pidimme siitä ihan valtavasti. Se nauratti, liikutti ja sai rouvan kiljahtelemaan ääneen, mikä tietenkin oli kovin epäsopivaa porilaisessa elokuvateatterissa. Sopii monenlaiseen mielentilaan

2. Pieniä, valkoisia valheita (Les petits mouchoirs, 2010). Jatketaan ranskalaisella leffalla. Elokuva kertoo keski-ikäisen kaveriporukan yhteisestä lomanvietosta onnistuen olemaan sekä aivan hulvaton että äärimmäisen koskettava.  F katsoi sen ensin itsekseen, mutta tykästyi leffaan niin paljon että se katselttiin myös yhdessä. T ihastui leffaan niin ikään. Elokuvan trubaduurikohtaus on kertakaikkiaan ihastuttava. Pakko laittaa se tähän. Tämän leffan myötä karisivat myös T:n ennakkoluulot ranskalaista nykyelokuvaa kohtaan.

3. Kohtauksia eräästä avioliitosta (Scener ur ett äktenskap, 1973). Bergmanin upea luomus on alunperin tv-sarja, josta kirjoitimmekin tovi sitten klik, mutta siitä on olemassa myös elokuvaversio. Dialogi on viiltävää ja näytteleminen mestarillista.

4. – 7.  Pedro Aldomóvarin elokuvat ovat meidän molempien suosikkeja ja sielu suorastaan huutaa näkemään niitä säännöllisin väliajoin. Pedron leffat eivät jätä ketään kylmäksi ja ne on oikeastaan vain koettava itse. Jotkut tykkäävät, jotkut eivät voi sietää, mutta me rakastamme niitä! Muutaman leffan nostimme erityisesti listallemme, mutta huonoimmillaankin Aldomóvar on oikeastaan aika hyvä. Puhu hänelle (Hable con ella 2002), Huono kasvatus (La mala educación 2004), Volver (2006),  ja Iho, jossa elän  (La piel que habito 2011). Seuraavassa upea laulu Volver elokuvasta Volver.

8. Prinsessa Mononoke (Mononoke hime 1997)Studio Ghiblin ja Hayao Miyazaki ovat tehneet monta mestarillista animaatiota, mutta Prinsessa Mononoke on niistä ehkä yhtenäisin ja elokuvallisesti ansioikkain. Vaikuttava elokuva.

9. Avatar (2009)James Cameronin fantasia oli leffakankaalta ensimmäisenä kunnollisena 3D-kokemuksena aivan huikea. F kävi katsomassa sen viikon sisään kaksikin kertaa. Vaikea sanoa miten se toimii television ruudulta, mutta valkokankaalta nähtynä se oli kyllä upea kokemus.

10. Skyfall (2012)Kun perheessä on viisi miestä, niin Bondit ovat osa elokuvallista elämää. Skyfall on toiminut ehkä parhaiten kautta aikojen. Jotenkin siinä on kaikki kohdallaan ja onhan Adelen vetämä tunnari ihan mahtava!

11. Miekkailija (2016). Tykkäämme usein pienistä suurista elokuvista. Klaus Härön Miekkailija on juuri sellainen. Elokuvan tarina on yksinkertainen – samoin toteutus, mutta yksinkertaisuudessaan elokuvasta on tullutkin jotain enemmän. Nimittäin hyvä leffa.

12. Postia pappi Jaakobille (2009). Myöskin Klaus Härön ohjaus. Pieni suuri elokuva tämäkin. Ja kuvattu pitkälti meillä päin täällä Satakunnassa. Kaarina Hazard ja Heikki Nousiainen tekevät hienot roolityöt.

13. Piukat paikat (Some Like It Hot 1959). Jostain syystä kaivoimme suhteemme alkumetreillä elokuvan Piukat paikat käsiimme. Ja onhan se ihan hulvaton!

14. Bussipysäkki (Bus Stop 1956). Myös tätä elokuvaa tähdittää Marilyn Monroe ja pakko myöntää että kaikessa vanhanaikaisuudessaan kertakaikkisen viihdyttävä ja hauska leffa. Tämän leffan katseleminen osui myös suhteemme alkumetreille.

15. Tunnit (Hours 2002)Tätä elokuvaa emme ole katsoneet yhdessä, mutta molemmilla on jäänyt siitä hyvät fiilikset. Meryl Streep on roolissaan ihan sairaan hyvä ja niin myös Nicole Kidman ja Julianne Moore. Listallemme ei ole päätynyt mitenkään ihan hirveän montaa 2000-luvulla tehtyä amerikkalaiselokuvaa, mutta Tunnit täältä itseoikeutetusti löytyy.

16. Kuka pelkää Virginia Woolfia (Who’s Afraid of Virginia Woolf? 1966). Jos Kohtauksia eräästä avioliitosta on huikea avioliittodraama viiltävine dialogeineen, niin on kyllä tämäkin. Elizabeth Taylor on aivan käsittämättömän roolissaan.

17. Kissa kuumalla katolla  (Cat on a Hot Tin Roof 1958). Myös tässä leffassa yhden päähenkilön roolin tekee Elizabeth Taylor. Elouvan koko casting on hieno ja tarinassa on kaikki klassikon ainekset. Kävimme viime keväänä katsomassa Turun kaupunginteatterin version ja vaikka se ihan ok olikin, niin ei kyllä vedä vertoja tälle 60-luvun elokuvaversiolle. Lue lisää teatteri-illastamme klik.

18. – 20. Millenium-trilogia. Miehet jotka vihaavat naisia (Män som hatar kvinnor 2009),  Tyttö joka leikki tulella (Flickan som lekte med elden 2009)  ja Pilvilinna joka romahti (Luftslottet som sprängdes 2009) Meiltä oli mennyt ohi Stieg Larssonin romaanit ja katsoimme elokuvat televisiosta vähän vahingossa ja elokuvasarja imaisi meidät täysin mukaansa. F fanittaa edesmennyttä Michael Nyqvistiä myös hänen muissa rooleissaan ja Noomi Rapace Lisbet Salanderina on vailla vertaa. Luimme trilogian vasta elokuvien jälkeen ja se toimi itse asiassa niin oikein hyvin.

21. Tahraton mieli (Eternal Sunshine of the Spotless Mind 2004). T katsoi tämän elokuvan hiukan ennen kuin tapasi F:n. F:n muutettua Savukoskelle puoleksi vuodeksi lähetti T leffan postissa pohjoiseen. T oli todella vaikuttunut tarinasta ja uskoo että ainakin osittain se vaikutti päätökseen tehdä parisuhteessa kaikki toisin kuin ennen.

22. Napapiirin sankarit I (2010) Huikean hauska kotimainen pläjäys, missä ollaan monella tavalla suomalaisuuden ytimessä. Harmittaa vain kun kohta kukaan ei enää muista, miten asiat menivät kun siirryttiin analogisista tv-lähetyksistä digitaalisiin – ja tästä syystä elokuvasta ei ehkä tule klassikkoa, vaikka muuten ainekset olisivat kasassa.

23. Lost in Translation (2003). Tämän Sofia Coppolan leffan näimme ennen kun tapasimme. Olemme molemmat olleet vaikuttuneita tämän elokuvan tunnelmasta, huumorista ja koskettavuudesta.

24. Marie Antoinette (2006)Kaivoimme tämän niin ikään Sofia Coppolan ohjauksen esiin viimeksi vähän ennen Pariisin reissuamme. Tuntui hauskalta kävellä Versaillesissa kun leffa oli tuoreessa muistissa. Elokuvan musiikki on täydellistä.

25. Walk the line (2005) Johnny Cashin ja Jude Carter Cashin rakaustarinan kertova elokuvan T lähetti myös F:lle Lappiin. Johnnyn ja Juden rakkaustarinan alkumetrit olivat melko lailla traagisemmat kuin meidän, mutta samistuimme silti tähän upeaan tarinaan. Ehkä sen vuoksi että myös Cashit löysivät rakkauden toisiinsa toisella kierroksella – aivan kuten mekin. Kerrottakoon tässä että Trubaduuri ei mitenkään erityisesti ole countryn ystävä  (oikeastaan kaikkea muuta), mutta tässä leffassa on paljon muutakin kuin musiikki.

26. Priscilla – Aavikon kuningatar (The Adventures of Priscilla the Queen of the Desert 1994).  Priscillan hahmokavalkadi ja huumori ovat aivan lyömätön yhdistelmä. Tämän leffan olemme kumpikin nähneet tahoillamme vuosia sitten. Nyt voisi olla aika ottaa uusintakierros.

27. (500) Days of Summer (2009) Parisuhteemme miespuolinen osapuoli ei todellakaan pidä romanttisista komedioista, mutta tämä leffa tekee poikkeuksen, mutta se ei olekaan perinteinen romanttinen komedia klassisista aineksistaan huolimatta.

28. Kaunis mieli (A Beautiful Mind 2001). Elokuva on monella tavalla hieno ja vaikuttava, mutta kestää mielestämme vain yhden katselukerran, joten tuskin päätyy skriinille uudelleen, vaikka emme ole sitä nähneetkään yhdessä.

29. Billy Elliot (2000) Billy Elliot oli F:lle tuttu ja katsoimme sen taannoin telkkarista. Oikea hyvän mielen elokuva, mikä voisi olla hauska nähdä myös musikaaliversiona näyttämöllä.

30. Tyttö sinä ole tähti (2005) Emme ehkä ole ihan kohderyhmää, mutta onhan tämä ihan klassikko rakkauselokuva.

31. Vicky Cristina Barcelona (2008) Woody Allenilla on monta ihan mainioita elokuvaa, mutta jostain syystä listoillemme päätyi vain Vicky Cristina Barcelona.

32. Dressmaker (2015) Kun F oli huhtikuussa 2015 kuukauden Roomassa, niin bussien kyljet olivat täynnä upeita mainoskuvia Kate Winsletistä punaisessa puvussaan. Mainonnan uhrina F raahasi T.n elokuviin ja onneksi raahasi. Elokuva on kummallinen, kaunis ja hauska.

33. Les Miserables (2012) Olimme käyneet katsomassa Les Miserablesin Åbo Svenska Teaterissa ja hurmaantuneet siitä aivan totaalisesti. Elokuvaversion katsominen hieman arvelutti, mutta pidimme myös siitä aivan valtavasti. Elokuva vaatinee elokuvateatterin tai ainakin tasokkaan kotiteatterin äänentoistoineen. Trubaduurilla on muuten juuri parhaillaan luvussa  Victor Hugon Kurjat, mihin maailmankuulu musikaali tietysti perustuu. Kävimme myös katsomassa Tampereen teatterin suomenkieleisen version. Haaveilemme näkevämme musikaalin vielä kerran livenä jossain… ehkä Lontoossa tai Pariisissa.

34. Hail, Caesar (2016) Tämän elokuvan näimme myös valkokankaalta ja leffa olisi varmaankin mennyt sivu suun, ellei ystäväpariskuntamme olisi kutsunut meitä mukaansa. Cohenin veljesten tuotanto on vähintäänkin erikoinen ja esimerkiksi Fargo löytyisi tältä listalta jos tämä olisi vain Trubaduurin lista. F kuitenkin viehättyi  Cohenien Hail, Caesarista, joka on monella tavalla aivan hulvaton.

35. Aamiainen Tiffanylla (1961) Jostain syystä meiltä molemmilta oli tämä Audrey Hebrunin tähdittämä elokuva näkemättä ja katsoimme sen vasta aivan vähän aikaa sitten. Elokuvahan on aivan loistava! Hauska, älykäs ja valloittava.

Audrey

Otamme mielellämme hyviä elokuvasuosituksia vastaan ja samalla toivotamme rentouttavia hetkiä hyvien leffojen parissa!

F&T

Viva la Musica!

”Joo… Se on Viva la Musicasta.”, vastasi Trubaduuri minulle monasti, kun hän oli ensin laulanut minulle entuudestaan tuntemattoman tai tutun laulun näppäilen ikivanhaa kitaraansa ja kysynyt sitten lempeästi ruskeilla silmillään, että pidinkö hänen laulustaan… Ja minähän pidin.

Viva La Musica on hänen lukioaikainen musiikin oppikirjansa, jonka selkämys on repaleinen ja jonka ensimmäiselle sivulle on laskettu lyijykynällä muutama kiperä kertolasku allekkain. T on kertonut miten hän nuorena miehenä opetteli kitaran kanssa siitä monta kappaletta ja siihen hänen repertuaarinsa pohjautuu tänäkin päivänä. Nappasin kirjan mukaani Turusta ja selailin kirjaa, joka on todella kattava teos musiikista. Vastaavanlaista tietopakettia on turha etsiä nykylukiolaisen repusta. Ja miten monta ihanaa laulua nuotteineen sen sivuilta löytyy! Esimerkiksi Tekeekö mielesi Annan kanssa.

Viva La Musican tekijät (Seija Järvinen, Tuula Kotilainen ja Marja-Riitta Väkevä) ovat onnistuneet kaikin puolin sisällön suhteen ja jäin ahmimaan kirjan artikkeleita, kuvia ja kuvatekstejä. Miettikääpä! ”Pari, toisiaan täydentävät osat kokonaisuudessa.” Ja havainnollistavana kuvana suutelevat hiihtäjät. Ihanaa!

Vivalamusica_3

Ehkä rakkain laulu minulle on Armaan läheisyys, jonka T nauhoitti minulle aivan suhteemme alussa kämisellä puhelimellaan ja lähetti minulle sen sähköpostin liitetiedostona ja jota kuuntelin sydän väpättäen. T on laulanut sen minulle kymmeniä ja kymmeniä kertoja. Hän lauloi sitä minulle puhelimessa, kun ikävöimme toisiamme, kun asuin pohjoisessa. Hän lauloi sen meidän hääjuhlassamme ja omissa 50-vuotisjuhlissaan.

Armaan läheisyydessä on Goethen sanat,  jotka on suomentanut Uuno Kailas ja sen on säveltänyt Toni Edelmann. En pysty kuuntelemaan kenenkään muun kuin mieheni tulkintaa kappaleesta.

Vivalamusica_6

Trubaduuri on luvannut laulaa minulle aina kun pyydän ja minä pyydän aika usein ja silloin me muistelemme, mitä lauluja Viva La Musicassa olikaan…

 

F

Vivalamusica_4

Vivalamusica_5 Vivalamusica_7 Vivalamusica_1 Vivalamusica_9 Vivalamusica

 

 

 

”Olkoon tuuli myötäinen!”

”Olkoon tuuli myötäinen!”, huudahti Mira Haahti, kun lähdimme ihastuttavasta Tellinasta, missä piipahdimme sunnuntaina juuri ennen kotimatkaa ihastelemassa upeita maisemia merelle ja Miran hienoa taidetta. Niin kuulemma Hangossa on tapana sanoa. Minulle nousi iho kananlihalle. Täydellinen lopetus täydelliselle viikonlopulle.

Olen jo pitkään haaveillut että voisimme tehdä viikonloppuretken Hankoon ja kun saimme keväällä hääkutsun, niin asia oli sitä myötä selvä. Syyskuun alun viikonloppu ylistetyssä Hangossa olisi varmasti aivan mahtava. Ja sitä se todellakin oli.

Olemme ystävystyneet Hangon Annan kanssa muutama vuosi sitten Annan ja Tomin blogin kautta (minä olen syypää siihen että pariskunta raahautui Harjavaltaan, Emil Cedercreutzin taiteilijakotiin) ja nyt vietimme osan viikonlopusta nelistään. Pääsimme jopa Parkkosen studiolle yökylään. Juuri sinne, missä Stella ja Jarnokin viettivät Hanko-viikonloppunsa. Tunsimme itsemme erittäin erityisiksi.

Illallinen Makasiinissa, jatkot+Trubaduurin privakeikka studiolla, lattet&lohileivät Lillanista, ajelua ympäri Hankoa, surffareiden bongaamista, kävelyä rannoilla – ja hyviä keskusteluja tuoreiden ystävien kesken. Ja kaiken kauniin ihastelemista. Annalla on käsittämättömän taito luoda kauneutta ja tunnelmaa ympärilleen juuri oikealla rouheudella, ja Tomin upeat valokuvat säväyttävät. Vai mitä sanotte siitä, että studiossa pyöri Jean-Paul Belmondon tähdittämä leffa meidän saapuessamme sinne? Kynttilät ja lyhdyt valaisivat upeaa tilaa ja esille oli nostettu punakantisia kirjoja. Parkkosen upeista kuvista ei tahdo saada silmiään irti. Sohvapöydälle oli drinkkivärkit Napue Gin &tonicia varten, jotka nautiskelimme juuri ennen kuin kävelimme itäsatamasta kirkkoon.

Kun sunnuntaina makasimme Turun kodissa vatsat täynnä intialaista ruokaa totesimme olleemme kuin luksuslomalla ulkomailla.  Ihana isäntäpari. Ihanat häät. Ihana Hanko.

F