Kun melkein lakkasin uskomasta rakkauteen

Muistan vieläkin sen tunteen, kun ensimmäisen avioliittoni mentyä nurin aloin epäillä ettei sellaista asiaa kuin rakkaus ole olemassakaan.

Minulla oli kuitenkin plakkarissa kokemus, joka kannatteli uskoani ja pani minut epäilemään tunnettani. Olen nimittäin kasvanut rakkauden keskellä. Vanhempieni avioliitto kesti melkein 30 vuotta ja se oli ns. rakkausavioliitto. Heidän suhteensa päättyi isäni kuolemaan, mutta rakkaus ei ole kadonnut edelleenkään mihinkään.

Silloin kun meinasin menettää uskoni rakkauteen, aloin etsiä sitä monista muistakin paikoista kuin omasta kokemuksestani: kirjoista, musiikista, elokuvista, muista ihmisistä jne. Nyt puhun nimenomaan kahden aikuisen ihmisen välisestä, intohimoon perustuvasta parisuhderakkaudesta, sillä rakkauteni lapsiini ei ole koskaan ollut epäilyksen alla. Etsintäni ei ollut turha, vaan rakkautta löytyi monista paikoista. Erityisesti koin tärkeäksi kohdata ihmisiä, joilla oli parisuhteessaan hyvä olla. He valoivat uskoa rakkauteen ja mahdollistivat sen, että pystyin olemaan avoinna, kun se sitten osui kohdalle ja rakastuin Trubaduuriin.

Tänään Yle Fem Teemalla alkoi kolmiosainen sarja Sinun, ikuisesti, missä käydään läpi kuuden tanskalaispariskunnan rakkaustarinoita. Heidän parisuhteensa ovat kestäneet ikuisuuden. Ensimmäinen jakso oli todella koskettavaa katseltavaa ja sulattaa paatuneemmankin katsojan sydämen. Lämmin suositus kaikille nille jotka uskovat rakkauteen ja nille, jotka meinaavat välillä olla uskomatta.

F

Kuva: http://www.dr.dk

Myötä- ja vastoinkäymisissä

On helppoa olla rakastava kumppani ihmiselle, joka on hyväntuulinen, energinen, hellä ja huomioiva.

Mutta entä jos puoliso kiukuttelee, on kärsimätön, useimmiten omissa ajatuksissaan ja silminnähden tuskainen? Niinpä. Olen ollut viime aikoina enemmän jälkimmäistä sorttia. Ajatukseni pyörivät muutosprosessissani, flunssassani, syömisessäni, liikkumisessa (tai juuri nyt liikkumattomuudessani), rutiineissani ja psykologikäynneissäni. Minussa.

Olen juuri nyt erittäin iloinen, että T asuu viikot poissa kotoa ja saa pitää arkisin lomaa minun elämästäni. Toki keskustelemme joka päivä puhelimessa, mutta yleensä olen suhteellisen hyvällä päällä jutellessamme. Yritän myös viikonloppuisin olla sälyttämättä muutosvastarintaani, kärsimättömyyttäni ja epäonnistumisen pelkoani ja kaikkea muuta kuonaa aviomieheni päälle. Hän on nimittäin täysin syytön olemassaoleviin haasteisiini.

Onneksi olen tajunnut näiden kohta kymmenen yhteisen vuotemme aikana, että rakkautemme on kestävää sorttia ja se ei ihan pienistä hetkahda. Ja sitä paitsi. Olemme luvanneet todistajien läsnäollessa rakastaa toisiamme myötä- ja vastoinkäymisissä aina kuolemaan saakka. Mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö joskus ottaisi päähän toisen luonteenpiirteet, heikkoudet, ärsyttävät tavat tai se, että toinen tuntuu lyövän päätään seinään kerta toisensa jälkeen.

Olen kiitollinen aviomieheni pitkämielisyydestä paino-ongelmani suhteen ja kaikesta siitä järjen äänestä, minkä hän kaivaa itsestään, kun minulta on viimeisetkin järjen hivenet kadonneet päästä.

Nyt lupaankin sinulle, rakas ja ihana aviomieheni, että vastoinkäymisten jälkeen tulee myötäkäymisen vuoro ja tulet saamaan itsellesi rakastavan, hellän, energisen, hyväntuulisen ja huomattavasti terveemmän ja hoikemman vaimon. Sellaisen sinä olet totisesti ansainnut.

F