Hyggeilyä

Viikot hurahtavat vauhdilla ohi, mikä tietysti tarkoittaa myös että viikonloput ovat myös tiuhaan tahtiin käsillä. Pieni nuha on vaivannut meitä molempia aina Pariisin reissusta lähtien, joten energiataso on selvästi matalammalla kuin normaalisti.

Me emme kumpikaan ole alttiita kaamosmasennukselle, joten marraskuu ei sinällään ole meille mitenkään ahdistava kokemus, mutta pimeys on  tietysti loistava syy hyggeillä. Laitoimme takkaan tulen,  valmistimme hyvää ruoka ja kaadoimme viiniä laseihin. Perjantai-ilta meni Leonard Cohenia kuunnellessa. Lauantaina kyhnytimme untuvapeittojen alla ja katselimme Loma Roomassa  -leffan, jonka elokuvalliset arvot eivät ehkä ole kovinkaan mittavat, mutta olihan se nähtävä, koska Audrey Hepburn ja Rooma.  Useat kahvihetket rytmittivät mukavasti lievästi vetelää, mutta aah, niin ihastuttavaa olemista.

Koko viikonlopun sisältö oli siis puhdasta hyggeilyä.

 

F

loma_roomassa

Tälle tekstille vahva suositus kaikille yli 40-vuotiaille

Törmäsin Facebookissa kolumniin, missä Kaisa Hako kirjoittaa keski-ikäkriisiä pursuavassa kolumnissaan Tätä kolumnia ei suositella alle 35-vuotiaille näin ”Tässä jonaki iltana keski-ikänen ottaa lärvit, huojuu terassilla ja tuijottaa tähtiä. Se koettaa muistaa, milloin joku asia viimeksi tuntui joltakin muulta kuin suoritukselta.”

Tämä keski-ikäinen siis käveli kaksi päivää  sitten viinilasi kädessään terassille toisen keski-ikäisen kanssa. Tuijotimme untuvapeittojen alla tähtiä ja päivittelimme taas kerran onneamme. Kiitollisuus kaikesta valtasi mielemme.

Miten tuo suorittaminenkin pitäisi ymmärtää? Onko se sitä, että ihminen tekee asioita hampaat irvessä, koska on pakko – ilman minkäänlaista hyvänolon tunnetta? Jos se on sitä, niin en muista koska olisin viimeksi suorittanut.

Miten kaksi keski-ikäistä naista voi kokea ihmeellisen kauniin ja lämpimän syksyn niin kertakaikkisen eri tavoin? Tekstistä voi päätellä, että kirjoittaja on eronnut, niinhän minäkin. Lapset ovat kasvaneet omilleen ja vauvan tuoksu on kadonnut heidän hiuksistaan aikoja sitten. Kyllä. Esikoiseni saavutti täysi-ikäisyyden reilu viikko sitten ja kuopuksenkin parta on karkeaa ja tiheää, ja hänen äänenmurroksestaan on jo niin kauan etten oikein muista. Kirjoittajan ja minun ikäni välillä on vain muutama vuosi –  sekään ei siis selitä katkeruuden määrää, eikä kirjoittajan kaipuuta teinivuosiin.

Kolumnista ei ihan selviä, onko kirjoittaja yksineläjä. Viittaus siihen että spinningissä on käytävä, jotta pysyisi hoikkana ja jotta kumppani ei jättäisi antaisi ymmärtää, että jonkinlainen parisuhde on olemassa. Jos ei kirjoittajalla itsellään, niin ainakin tekstin keski-ikäisellä, joka ei nuku öitään ja jonka iho roikkuu.

Minunkin ihoni roikkuu, niin tuppaa yli 4-kymppisille käymään. Käytän silmälaseja ikänäköni vuoksi ja hiuksissani on harmaata. Olen käynyt kerran elämässäni spinningissä. Elän elämäni parasta aikaa. Miksi minulle keski-ikäisyys on ihana elämän vaihe ja toiselle miltei kirous?

Olisiko se niin että kun yksi puuttuu, niin sen mukana kaikki? Nimittäin rakkaus. Rakkaus itseään kohtaan. Rakkaus puolisoon ja perheeseen. Rakkaus työhön ja ja koko ympäröivään todellisuuteen.

Kyllähän se voi vetää mielen mustaksi myös käsittämättömän kauniina, kuulaana ja kirkkaana lokakuun päivänä. Armon vuonna 2016. Minä taas nappasin kamerani ja hulluttelin itsekseni keskellä sänkipeltoa. Ilta-aurinko valaisi pellon niin kovin kauniiksi.

 

F

Punainen mytty sänkipellossa.jpg

 

 

Mitä irtiotosta jäi käteen?

Rooman kevät. Kokonainen kuukausi lämpöisessä ja kauniissa ikuisessa kaupungissa. Matkastani on kulunut neljä kuukautta ja välillä tuntuu, että kaikki on ollutkin unta, mutta ei. Vietin kuukauden ihmeellisen kauniissa ja erityisessa paikassa. Rooman visuaalisuus, italialainen kulttuuri ja mentaliteetti, suurkaupungin käsittämättömän vanha historia, kevään huikea kauneus ja oma vapauteni totutuista rutiineista ja rooleista tekivät irtiotostani hienon kokemuksen. Merkityksellisimmäksi asiaksi muodostui kuitenkin kaikki ne ihmiset, joita kohtasin ja joihin tutustuin reissuni aikana. Villa Lante, Gionicolo-kukkulan päällä, on maaginen paikka, mutta talon silloiset asukkaat ja kaikki pienetkin kohtaamiset niin paikallisten kuin turistienkin kanssa piirtyivät kuitenkin merkityksellisimpinä asioina mieliini. Tarinoita on monia.

Olin  menossa eräänä sunnuntaina Galleria Borgheseen, jonne oli pitänyt varata aika etukäteen. Olin katsonut tarkkaan bussien reitit ja ajat –  ja olin ajoissa liikkeellä. Tarvitsemani bussi ei koskaan ilmaantunut (sellaista Roomassa on), mutta huomasin bussipysäkillä ranskalaisperheen, joka oli samassa tilanteessa kuin minä. Juteltuamme hetken päädyimme hyppäämään perheen kanssa taksiin ja ehdimme ajoissa upeaan museoon. Perheen isä ei huolinut minulta maksua, toivottelivat vain kaikki iloisesti hyvää museoreissua ja Roomaa.

Erityisen mieleenpainuva oli viimeinen bussimatkani asunnostani Villa Lanteen. Ahtauduin täpötäyteen bussiin valtavan matkalaukkuni ja muhkean reppuni kanssa. Linja-autossa oli kuuma ja ihmiset tikkitakeissaan vähintäänkin tuskaisia. Eräs vanhempi mies ryhtyi sättimään minua tilaa vievän matkalaukkuni vuoksi. Kaikki tämä tietenkin tapahtui italiaksi, mutta ymmärsin kuitenkin hyvin mistä oli kysymys. Yritin selittää tilannetta englanniksi ja kerroin lähteväni kotiin Suomeen ja en voi sille mitään, että matkalukkuni on niin iso. Ympärillämme olevat muut ihmiset alkoivat puolustaa minua ukon poistuessa bussista jä päädyin juttelemaan erään ihastuttavan roomalaisrouvan kanssa, jonka veli oli naimisissa tanskalaisen naisen kanssa. Pohjoismaat olivat hänelle siis tutut. Tuntui kuin olisimme tunteneet toisemme.

Trubaduurin ollessa pikavisiitillä Roomassa  kävimme vierailulla vakiokahvilassamme, missä olimme käyneet muutaman kerran  edellisellä vierailullamme, kaksi vuotta aikaisemmin. Kulmakuppilan ihastuttava tarjoilija muisti meidät ja menimme kohtaamisesta sen verran sekaisin, että unohdimme maksaa espressomme. Palasimme kuitenkin takaisin asian huomattuamme ja  siitäpä vasta riemu syntyi.

Kohtasin kuukauden aikana upeita ihmisiä, joista sain ehkä elinikäisiä ystäviä. Hyppäsin pois omasta arjestani, hyvästelin perinteisen äidin roolini ( lopullisesti) ja löysin itsestäni pienen taiteilijan. Parisuhteellemme matkani ei oikeastaan tehnyt mitään, paitsi tunne siitä, että minulla on mahtava puoliso, joka tukee minua ratkaisuissani vain vahvistui.  T on luonteeltaan tasainen ja hän on varsin tyytyväinen elämäämme Suomessa. Minä olen luonteeltani levottomampi ja vaihtelunhaluisempi. Nämä kaksi täysin vastakkaista elämäntapaa on mahdollista yhdistää. Välillä mennään toisen ehdoilla, välillä toisen. Seuraava reissumme on kuukauden kuluttua ja määränpäämme on Pariisi. Olemme viemässä kolmannen poikamme Euroopan kaupunkiin ja hänen ehdoton valintansa oli siis Pariisi. Tuskin maltan odottaa…

F

PS Sain läksiäislahjaksi keraamisen taulun, missä etruskirakastavaiset syleilevät toisiaan. Jokaisessa kodissa kuulemma pitää olla jotain etruskia (jäljennöskin riittää) …

”Etruskikulttuuri kukoisti noin 800-100 eKr. Etruskit olivat muinaisitalialainen kansa, joka eli Keski-Italian alueella. Etruskien sivilisaatio muodostui hajanaisesta joukosta kaupunkivaltioita, joita yhdistivät mm. kieli ja uskonto. Etruskien alkuperästä ei ole varmuutta, mutta heidän on arveltu tulleen Vähä-Aasiasta noin 1000 eKr. ja sekoittuneen Italian alueen alkuperäiskansaan. Toisaalta etruskien on myös arveltu olevan Italian alkuperäisväetöä.Etruskeista on säilynyt suhteellisen vähän tietoa. Näkyvin säilynyt todiste etruskeista ovat heidän hautausmaansa. On löydetty sarkofageja, piirtokirjoituksia ja seinämaalauksia. Lisäksi on löydetty muuta arkeologista aineistoa. Ensimmäiset arkeologiset jäänteet etruskeista ovat 900–700 eKr.” (http://www.peda.net/verkkolehti/kuopio/10/klassikanhistoria?m=content&a_id=26)

Etruskirakastavaiset.jpg

 

 

Kumpparit

Piipahdettiin taannoin alennusmyynneissä. Mitä jäi rouvalle käteen? No, punaiset kumpparit tietysti. Sienestys- ja marjastuskausi alkaa ihan kohta. Käytiin jo katsastamassa yksi kantarellipaikka, mutta mitään ei vielä näkynyt. Onneksi. Mustikatkin ovat kypsiä ihan kohta. Nyt pitää otta kaikki irti tästä ihanasta joutilaisuudesta.

F

Uudet kumisaappaat

Uudet kumisaappaat_1

Uudet kumisaappaat_2

Uudet kumisaappaat_3

Uudet kumisaappaat_4

Uudet kumisaappaat_5

Mahtava munakoiso

Miten joskus ruuanlaitto sujuukin kuin tanssi? Ensin ihastut kaupassa kauniisiin munakoisoihin ja löydät kimpaleen juustoa tarjouslappu kyljessä. Herkkusientenkin kilohinta on kohdillaan. Vielä siinä vaiheessa et tiedä mitä niistä syntyy. Raaka-aineet vain tarttuvat mukaan. Kotoa löytyy tomaattimurskaa ja valkosipulia. Sitten vain nykäiset herkut uunivuokaan kerroksittain. Sekaan vähän suolaa, mustapippuria ja oliiviöljyä.

Minä en itkettänyt munakoisoja. Yritin kyllä, mutta sitten en viitsinyt odottaa, joten jätin suolat munakoisosiivuihin ja iskin uuniin. Trubaduuri ja pojat eivät oikein innostu munakoisosta, joten minä syön tätä herkkua itsekseni monta päivää.

F

Munakoisopaistos

Munakoisopaistos_1

Munakoisopaistos_2

Munakoisopaistos_3

Munakoisopaistos_4

Munakoisopaistos_5

Munakoisopaistos_6

Munakoisopaistos_7

Munakoisopaistos_8

 

Hulluna punaiseen

Punainen on rakkauden väri.  Röd är kärlekens färg. Red is colour of love.  Muutama viikko meni valmistumisen jälkeen, etten oikein tiennyt mitä kameralla tekisin. Tänään alkoi punaisen värin metsästys. Päässä alkoi surista ja prosessi käynnistyi. Vielä en tiedä mihin se päätyy, mutta se on varma, että punaista päin mennään.

#hullunapunaiseen #punainenonrakkaudenväri

F

Hulluna punaiseen

Hulluna punaiseen_1

Hulluna punaiseen_2

Hulluna punaiseen_3

Hulluna punaiseen_4

Hulluna punaiseen_5

Hulluna punaiseen_6

Hulluna punaiseen_7

Hulluna punaiseen_8

Hulluna punaiseen_9

Hulluna punaiseen_10

 

Kukkavoimaa

Kukkia ja ilta-aurinko. Sisällä ja ulkona. Ihanaa valoa ja ihanaa vihreyttä, joiden äärellä sitä on vain hiljaa ja tyytyväinen. Yhden pienen pilvikirsikan kanssa ei ehkä ihan hanamia saada aikaiseksi, mutta sykähdyttävä se on valkoisine kukkineen – herkkänä ja kauniina – näiden korkeutta hipovien, huojuvien mäntyjen keskellä.

Isälläni oli tapana kiertää lapsuudenkotini piha ja puutarha joka ilta keväisin ja kesäisin. Hän käveli verkkaisesti isolla pihamaallamme ja pysähteli puiden ja kukkien luo. Ihana tapa, jota toteutan satunnaisesti. 

F

Kasveja ilta-auringossa

Kasveja ilta-auringossa_1

Kasveja ilta-auringossa_2

Kasveja ilta-auringossa_3

Kasveja ilta-auringossa_4

Kasveja ilta-auringossa_5

Kasveja ilta-auringossa_6

Kasveja ilta-auringossa_7

Kasveja ilta-auringossa_8

Kasveja ilta-auringossa_9

Kahvihetki

Toin Italian tuliaisina meille mutteripannun, jonka kanssa aamu kuin aamu saa pirtsakan alun, ja iltapäivä kuin iltapäivä täydellisen breikin. Kuljin bussilla kymmeniä kertoja erään liikkeen ohi lähellä Vatikaania, jonka näyteikkuna oli täynnä erivärisiä mutteripannuja ja päätin että siinä olisi loistava tuliainen. Trubaduurin ollessa luonani Roomassa vietimme yhden aamupäivän ensin jonottamassa Vatikaanimuseoon ja sitten sen taideaarteiden äärellä. Lopuksi piipahdimme vielä Pietarin kirkossa. Tullessamme ulos Vatikaanista pölähdimme  aivan tuon liikkeen eteen ja kiskoin mieheni mutteripannuostoksille. Monet vannovat alkuperäisen Bialettin pannujen nimiin, mutta minulle riitti että TopMoka-merkkinen pannumme on valmistettu Italiassa ja että se on punainen! Kahvinkeitto mutteripannulla on muuten yksi taiteenlaji ja tapoja taitaa olla yhtä monta kuin keittäjääkin – täällä mainio blogiteksti aiheesta.

Kahvi maistuu punaisella mutteripannulla keitettynä vielä pikkasen paremmalta kuin muuten, ja melkein yhtä hyvältä kuin Roomassa.

 

F

Kahvihetki

Kahvihetki_1

Uutuudenviehätys ohi

Emme kumpikaan muista tarkkaa päivämäärää, mutta toukokuussa 2008 me näimme toisemme ensimmäisen kerran. Ensi tapaamista edelsi pari viikkoa meilien kirjoittamista, mitä taas seurasi muutaman viikon kestäneet puhelinsessiot iltaisin. Ensimmäisen kontaktin toisiimme kun saimme deittipalvelu match.comin kautta. Rakastumisemme tarinan voi lukea blogista valitsemalla hakukategoriaksi ”Meidän tarinamme”.

Ensi kohtaamisestamme tulee siis kuluneeksi näinä päivinä kahdeksan vuotta. Nuo kahdeksan vuotta ovat olleet elämämme onnellisimmat vuodet. Mutta myönnettävä se on, että uutuudenviehätys on mennyttä.

Tunnemme toisemme läpikotaisin ja fakta on se, että mikään ei varsinaisesti enää yllätä. Usein tuntuu että on melkein turhaa vaihtaa sanoja, kun tietää, mitä toinen ajattelee. Tästä huolimatta puhua pulputamme toisillemme. Koska olemme päättäneet että emme vaikene tätä suhdetta kuoliaaksi.

Olemme kokeneet kahdeksan vuoden aikana niin paljon yhdessä ja vastaamme on tullut niin monenlaisia tilanteita, että tiedämme miten toinen reagoi suuttuessaan, pelätessään, stressatessaan,  ollessaan epävarma, väsynyt, iloinen, onnellinen jne.

Tiedämme milloin toinen kaipaa vain silitystä tai milloin puhuminen on siirrettävä toiseen hetkeen, milloin on kiihkeän ja milloin  taas hellän suudelman aika. Tylsistyttääkö?

No, ei todellakaan. On aivan ihanaa kun ei tarvitse  yrittää arvailla toisen mielen liikkeitä tai tuntemuksia. Aika on niin rajallista, että on vain helpottavaa, että voi keskittyä olennaiseen: nauttimaan toisen tutusta ja turvallisesta seurasta, tehdä yhdessä kivoiksi havaittuja asioita ja välillä vähän höystää yhdessäoloa mukavilla, uusilla, jutuilla.

 

F&T

Me.jpg

 

Suuri kauneus

Olen ollut Suomessa nyt 11 päivää ja eilen Trubaduuri totesi, että nyt taidat olla kokonaan täällä. Se ei ole ihan koko totuus, mutta ymmärsin mitä hän tarkoitti. Edelleen ajatukset karkaavat Roomaan ja kaikkeen, mitä siellä neljän viikon aikana koin ja näin, mutta nyt rupean olemaan läsnä omassa elämässäni täällä. Elämäni poikkeaa opintovapaan takia normaalista arjestani, mutta olen  kuitenkin vahvasti täällä –  kaiken tutun keskellä.

Palattuani kotiin ensimmäisenä rupeamana oli laittaa tutkintoportfolioni valokuvaajan ammattitutkintoa varten kasaan. Tiesin etukäteen hyvissä ajoissa, että näin se menisi, mutta en ihan ymmärtänyt miten hankala olisi saada loppurutistus tehtyä: karsia kuvia, laittaa ne viimeisteltyyn kuntoon,  laatia kirjalliset osiot ja tehdä niistä kokonaisuus. Palautin portfolioni 1,5 tuntia ennen deadlineä ja olen henkisesti varautunut, että joudun sitä ehkä joltain osin vielä täydentämään. Sain kuin sainkin homman kuitenkin kasaan. Lopullinen arviointi on ensi keskiviikkona, jonka jälkeen on siis vielä aikaa tarvittaessa täydentää portfoliota. Jos kuitenkin kaikki sujuu hyvin, niin valmistun virallisesti kesäkuun alkupuoliskolla valokuvaajaksi.

Tutkintoportfoliohässäkän lisäksi hostasimme poikieni kanssa  viikon päivät myös saksalaista vaihto-opiskelijaa. Poikieni  yläkoulu ja lukio ovat todella aktiivisia kansainvälisyysasioissa ja viikon mittaisia vaihtoja on tapahtunut viime vuosina puolin ja toisin tiiviiseen tahtiin. Meillä on ollut viimeisen kolmen vuoden aikana kuusi opiskelijaa Ranskasta, Espanjasta ja Saksasta. Upeita nuoria kaikki.

Suomi on ottanut minut kyllä käsittämättömän lempeästi vastaan. Kelit ovat olleet olleet aivan mahtavat ja luonto on  suorastaan räjähtänyt vihreäksi muutamassa päivässä. Ja kukat! Ihana toukokuu. Huhtikuu Roomassa oli lämmin ja aurinkoinen ja ei tämä Suomen toukokuun alkukaan tunnu tänä vuonna muuta tarjoavan kuin aurinkoa ja lämpöä.

Jätin vaihto-opiskelijamme poikien hostattavaksi keskiviikkona ja suuntasin helatorstaiksi Turkuun T:n luo. Suuntasimme aurinkoisena vapaapäivänä Ruissaloon kävelylle.  Kaikkialla oli niin kaunista.  Valko-, sinivuokot ja scillat saavat minut joka kevät aivan sekaisin. Ruissalo on ihana paikka!

Rooma kulkee minun mukanani vahvasti varmasti vielä pitkään. Eilen illalla katsoimme elokuvan Suuri kauneus muutaman vuoden takaa ja hihkuin elokuvan ensi sekunneista lähtien riemusta. Ensimmäinen kohtaus on kuvattu Cianicolo-kukkulalla, mistä tuli minulle tuttuakin tutumpi paikka, sijaitseehan Villa Lante siellä. Suosittelen elokuvaa myös muille kuin Rooman kävijöille. Elokuva on kaunis ja jollakin tavoin merkityksellinen tarina ihmisenä olemisen kummallisuudesta. Olen onnellinen että näin elokuvan vasta nyt – koettuani Rooman.

F

PS Hyvää äitienpäivää!

Ruissalossa

Ruissalossa_1

Ruissalossa_2

Ruissalossa_4

Ruissalossa_5

Ruissalossa_6

Ruissalossa_7

Ruissalossa_8

Ruissalossa_9

Ruissalossa_10

Ruissalossa_11