Arjesta juhlaa

Käsilläni on todella mielenkiintoinen matka itseeni ja ongelmakäyttäytymiseni ytimeen. Eräs kiinnostava oivallus on ollut se, että minulla on valtava tarve tehdä arjesta juhlaa. Minun on vaikea pitää rutiineja yllä, tylsistyn helposti ja haluan elämääni kohottavia asioita – ja paljon. Jokainen järkevä ihminen ymmmärtää, että jos haluaa että käynnissä on koko ajan jonkin sortin bileet ruokineen ja juomineen, niin painonhallinnan kanssa tässä on jonkinasteinen ristiriita. Minäkin alan pikkuhiljaa ymmärtää.

Tosiasia on että vuosikymmenten ajan jatkuneiden mässäilybileiden aika on lopullisesti ohi, jos meinaan saada painoni hallintaan. Minun on löydettävä arkeeni muita kohottavia asioita, joista saan juhlan tuntua arkeeni. Esitin nimittäin itselleni kysymyksen. Onko todella niin tärkeää, että arki tuntuu juhlalta? Ja vastaukseni oli, että on. Mielestäni elämä on liian lyhyt muuhun. Trubaduurihan tekee viikonlopuistani juhlaa pelkällä olemassaolollaan, mutta arjesta minun on selviydyttävä itsekseni.

Prosessi on vielä kesken, mutta olen jo tehnyt muutamia suunnitelmia ja ottanut askeleitakin siihen suuntaan, että elämäni olisi nautinnollista ja kohottavaa ilman  syöminkejä ja juominkeja. Minulla on onni puolellani. Rakastan nimittäin myös juhlien järjestämistä, en pelkästään juhlimista. Minusta on kivaa suunnitella tarjottavat ja juhlapukeutuminen sekä siivota ja koristella talo juhlia varten. Montako kertaa olen kertonut miten paljon rakastan leikkokukkia? Arkeni pääpaino tulee olemaan vastaisuudessa juhlien esivalmisteluissa. Laihduttaminen, painonpudotus ja -hallinta ovat sen vuoksi kohtuullisen ongelmallinen haaste, että syömistä ei voi lopettaa kokonaan, kuten esimerkiksi  voi tehdä tupakoinnin kanssa. On siis keksittävä keino, miten ruuan energian määrän saa vähennettyä reilusti suhteessa kulutukseen.

Minun on saatava muutos ruokailutottumuksiini ja koska olen päässyt ajatuksissani siihen tosiasiaan että haluan arkeni olevani jonkin sortin juhlaa, niin kaalikeittodieetti ei ole minun ratkaisuni. Syömiseni on muututtava mätöstä  à la carte -annosten kaltaisen ruuan nautiskeluksi. Aion siis panostaa arkiruuan suunnitteluun, raaka-aineisiin ja esillepanoon. Oletteko muuten huomanneet miten tajuttoman hyviä kotimaiset omenat ovat verrattuna tuontiomppuihin?

Pääpaino arjessani tulee kuitenkin olemaan muissa juhlajärjestelyissä. Voi vitsi. Olen ihan fiiliksissä oivalluksestani, joka ei varmastikaan ole uusi, mutta minulle se on tässä hetkessä tuore ja toivoa antava. Minusta ei saa tässä elämässä kurinalaista salikissaa, mutta minulla on mahdollisuus saada painoa alas, nautiskella arjestani ja parantaa elintapojani ja elämänlaatuani ihan huimasti.

F

Kotimaisia omenoita

Kotimaisia omenoita_1

Kotimaisia omenoita_2

Pohjalta suunta on vain ylös

Onneksi en ole suistunut elämässäni pohjalle kuvainnollisesti, vaan pikemminkin kirjaimellisesti – nimittäin sängyn pohjalle. Edellisviikon perjantaina se alkoi. Flunssa, joka kaatoi naisen sänkyyn yli viikoksi. Trubaduuri sairastui ensin ja hieman lievemmin. Sitten oli minun vuoroni.

Nyt kun tauti rupeaa hellittäämään, niin fiilis on mitä parhain. Petipotilaana oleminen aiheutti minulle suunnattoman tylsistymisen tunteen ja frustraatio oli melkoinen. En päässyt toteuttamaan hyviä, uusia rutiinejani ja jatkamaan Kohti parempaa elämää -prosessiani. Kosmos koetteli hieman lisää.

Tai ehkä prosessini etenikin ihan tavattomasti. Nimittäin vaikka minua otti päähän olotilani, en ryhtynyt lusikoimaan jäätelöä suoraan pakastimesta, vaan keskityin lepäämään ja litkimään inkiväärisitruunahunajajuomaa. Nyt kun energia on palautumassa, suorastaan puhkun intoa. Ensi viikonlopuksi pitää keksiä jokin retki ja muuta viihdykettä. Ehkä lähdemme T:n kanssa Tampereen suuntaan? Hiihtolomakin on ihan tuota pikaa…

Tänään tuli vielä pieni takapakki terveydentilassa, mikä ei liity flunssaan, mutta mikä estää uimisen toviksi. Nuhakin vaivaa vielä vähän, mutta ehkä pääsen liikuttamaan itseäni jollakin tapaa loppuviikosta.

Eilisen sulostuttajana oli onneksi kirjallisuuspiiritapaaminen ihanien naisten kanssa. Käsittelyssämme oli tietenkin Juha Hurmen huikea Niemi.

Ennen kirjallisuuspiiriä kävimme porukalla äänestämässä ja nautiskelimme T:n tekemiä falafelejä. Nam ja maiskis. Sairastamisessa on sekin hyvä puoli että tajuaa, että asiat hoituvat näppärästi ilman minuakin. Niin kotona kuin töissäkin. Auttavia käsiä löytyy – on sitten kysymys lumitöistä tai viikonlopun ruuista.

Etenen maltilla pois sängyn pohjalta kohti energistä kevättä.

F

Doisneaun Minun Pariisini

Tiedettehän se mustavalkoisen valokuvan suutelevasta pariskunnasta Pariisissa? Sen on ottanut Robert Doisneau vuonna 1950. Kuvahan on lavastettu ja sen tiimoilta on käyty oikeuttakin, mistä voi lukea täältä. Kuva on ikoninen ja siihen ei voi olla törmäämättä Pariisin matkamuistomyymälöissä.  Minusta kuva on mahtava. Turun Taidemuseossa on Doisneaun Suudelma Pariisin kaupungintalon edessä –valokuvan lisäksi näytillä monta herkullista otosta vielä vajaa kaksi viikkoa 27.8 asti. Menkää ihmeessä katsomaan.

Pidin näyttelystä aivan valtavasti ja olisin voinut tuijottaa Doisneaun tyttärentyttären ohjaaman dokumentin (kesto 77 minuuttia) isoisästään kokonaan ellei meillä olisi ollut Trubaduurin kanssa lounastreffit.

Doisneaun kuvissa on huumoria, rakkautta,   arkea, lapsia, elämää ja tietenkin nykykatsojan näkökulmasta roima annos menneisyyttä.  Kuten näyttelyn nimikin Minun Pariisini kertoo, kaikkien noiden teemojen näyttämönä on Pariisi.

Työni on jakaantunut syyslomaan saakka siten, ettei minulla ole opetusta tiistaisin. Olen päättänyt käyttää nuo ihmeelliset päivät  tekemällä kaikkea mahdollista kaunista ja hyvää niin itselleni kuin muillekin, esimerkiksi käymällä taidemuseossa ja lounastreffeillä mieheni kanssa. Elokuinen tiistai Turussa oli kaunis, kävelin hipahtavassa mekossani korikasseineni ja hymyilin. Doisneaun tapa katsella maailmaa tarttui minuun. Elämä ei oikeasti ole niin kauhean vakavaa…

Muuten. Mamin lounas ei pettänyt tälläkään kertaa.

 

F

Doisneau_Turku

Doisneau_Turku_1

Doisneau_Turku_2

Doisneau_Turku_3

Doisneau_Turku_4

Doisneau_Turku_5

Doisneau_Turku_6

Doisneau_Turku_7

Doisneau_Turku_8

Doisneau_Turku_9

Doisneau_Turku_10

Doisneau_Turku_11

Doisneau_Turku_12

Doisneau_Turku_13

Doisneau_Turku_14

 

 

Kesän aloitus

Ylioppilasjuhlat onnistuivat hienosti ja säät suorastaan suosivat meitä.  Juhlaväki istuskeli pitkään meidän hipahtavalla lounge-alueellamme ulkosalla ja puheensorina ei meinannut katketa edes T:n laulujen ajaksi. Ylioppilas nautti päivästään ja me muut hänen mukanaan. Yksi etappi nuoren miehen matkalla on takana ja on jännittävää seurata mihin kaikkialle hänen retkensä jatkuvat – todennäköisesti syksyllä ainakin Irlantiin.

Meille kesäkuun alku on aina eloa vähän eri sfääreissä. Trubaduuri jatkaa töitään juhannukseen saakka ja minun työni päättyvät koulujen myötä, paitsi että tänä vuonna teen työreissun Roomaan vielä ennen kesäkuun puoliväliä. Työmatkan sisältö kuitenkin poikkeaa sen verran isosti omasta opetustyöstä, ja koska kohteena on Rooma, niin lähinnä hihkun onnesta. Työryhmämme yöpyy Trasteveressä ja kipuaa päivittäin Gionicolo-kukkulan laelle Villa Lanteen. Luvassa on kuvaamista, kirjoittamista, materiaalien suunnittelua ja hankkeen eteenpäin viemistä. Ja kun kerran Italiassa ollaan – ”La dolce vita” on aina läsnä.

Toisaalta ihana elämä on myös täällä Satakunnan sydämessä. Kurkistelen päivittäin kaikkea mitä pihalla tapahtuu: kielot ovat aloittaneet kukinnan, samoin alppiruusut. Rastas on tehnyt halkopinon päälle pesän ja kaikkialla on ihan huikean vihreää. Kaadan itselleni lasin kylmää valkoviiniä, luen sanan sieltä, toisen täältä, mietin pakkaamista ja etenen asioissa kaikin puolin hitaasti. Eilinen sadepäivä meni yöpaidassa. Kesä on totisesti täällä!

 

F

 

Huhtikuun loppu sumussa

Jos vuoden 2016 huhtikuu Roomassa oli kaikessa ihanuudessaan ikimuistoinen ja kertakaikkiaan upea, niin vuoden 2017 huhtikuu, varsinkin sen loppupuoli on sanan varsinaisessa merkityksessä rämmitty läpi. Jokainen Suomessa elänyt tietää sääolot ja siihen kun lisätään kuraa niskaan työpaikalla, stressiä, remppapöly ja flunssa niin siinä on taputeltu ainekset huhtikuulle, jonka voi surutta unohtaa. Kontrasti vuoden takaiseen huhtikuuhun on aivan järjetön.

Onneksi toukokuu kolkuttelee ovella. Oi, ihana toukokuu! Odotan sinulta paljon. 

Flunssa kaatoi pariksi päiväksi sängyn pohjalle loppumetreillä, mutta onneksi olen päässyt yli syyllisyyden tunteesta liittyen saikkupäiviin. Siunattu keski-ikä. Muistan vielä nekin ajat kun raahauduin työpaikalle ääni pihisten ja nenä räkää valuen.  Yhden työuupumuksen koettuani olen ollut viisaampi. Mutta sairastaminen on aina perseestä.

Remppa ei muuten meitä rasittanut, paitsi että koti oli pari viikkoa mullin mallin. Mikä on tietysti ihan älyttömän rasittavaa. Nyt rupeaa remppapöly olemaan nielty höyrypesurin sisuksiin, tavarat löytyneet paikoilleen ja riemu makuuhuoneen uudesta tapetista olemaan päällimmäinen tunne. Muu osa rempasta olikin huomaamattomampaa, mutta tarpeellista. Keittiön ja eteishallin seinät ja katot saivat maalipesun, jonka myötä tilojen ilme raikastui isosti. 

Kyllä tämä tästä. Autossa on kesärenkaat alla. Flunssa on selätetty. Viikonlopuksi on suunnitteilla ainakin villiä seksiä, rokkihippalot, kirjallisuuspiiri, kuohuvaa,  grillailua ja kyhnytystä T:n kainalossa.

Hei, hei huhtikuu 2017 (ei tule ikävä)!

F

Arki

Meille arki on aina aikaa erossa toistamme. Kismittääkö? Ei. Onko ikävä? Joskus torstaisin.

Arki on meille ennen kaikkea omaa aikaa. Ja se on aikaa myös nuorisolle.  Äiti ja poika -hetkiä ja isä ja poika -hetkiä.

Niin ja sitten se on ihan vaan arkea: tiskaamista, astianpesukoneen lataamista ja tyhjentämistä, pyykinpesua, pölyn päivittelyä, joskus jopa pyyhkimistä, lukemista, suunnitelmien laatimista, zumbaa, kävelylenkkejä, somettamista, kuvaamista, soittotreenejä ja dokkareiden katsomista. Meidän perheemme arkea.

Tänään koin poikieni kanssa monta hyvää hetkeä ja sydänalassa muljahteli. Aikuisuus ja kotoa muutto ovat molemmilla jo aika lähellä. Mutta onneksi ei ihan vielä – nyt nautitaan esikoisen tekemästä supperhyvästä makaroonilaatikosta, muistellaan astianpesukoneen tyhjentämisvuoroja ja kerrotaan tärkeitä ja tyhjänpäiväisiä asioita toisillemme. Elellään vaan ihan rauhassa tätä arkea, sillä oikeasti meillä on vain tämä hetki. 

F

Seksikkään yöpaidan metsästys

Minulla on tarkat kriiteerit yöasun suhteen. En todellakaan halua sonnistautua nilkkoihin asti ulottuvaan raitayöpaitaan, missä kaula-aukko on niin tiukka että henki salpautuu. En myöskään ole flanellipyjamanaisia. Jotenkin tuntuu että öisen asun pitää joustaa. Mummomaiset erotiikan tappaja-asut ovat myös poissa laskuista. 

Trubaduuri tykkää yöasuista, joissa on pitsiä ja tissivako näkyy.  Minä taas haluan että yöpykuni on paitsi seksikäs, myös mukava. Koska minulle on siunaantunut isot tissit, mitkään olemattomat babydoll-viritykset eivät käy.

Aina silloin tällöin olen onnistunut löytämään suhteellisen kivoja yöpukuja, mutta yhtään ihan täydellistä tapausta ei ole silmiini osunut. Mistä siis löytyy seksikkäitä ja mukavia yöpaitoja xl-kokoiselle naiselle? Otan vinkkejä todella mielelläni vastaan.

F

Töitä, taidetta ja täpliä

Viimeviikkoisen työpalaverin valokuvataiteenmuseossa lisäksi sain mahdutettua Helsinki-päivääni nopean pyrähdyksen Kampissa, visiitin HAM:issa Yayoi Kusaman riemastuttavan taiteen äärelle ja jouluvalojen ihastelua. Kotimatkalla katselin  vielä dokkarin tästä eriskummallisesta taiteilijasta. Suosittelen sekä dokkaria että näyttelyä. Jos muistaisin uneni siellä olisi varmaan ollut täplä jos toinenkin.

F

toitajataidetta

toitajataidetta_1

toitajataidetta_2

toitajataidetta_3

toitajataidetta_4

toitajataidetta_5

toitajataidetta_6

toitajataidetta_7

toitajataidetta_8

toitajataidetta_9

toitajataidetta_10

toitajataidetta_11

toitajataidetta_12

toitajataidetta_14

toitajataidetta_15

toitajataidetta_16

toitajataidetta_17

toitajataidetta_18

toitajataidetta_19

toitajataidetta_20

toitajataidetta_21

toitajataidetta_22

 

Make art, not war

En ole ihan varma mistä se alkoi… Ehkä se oli Helene Schjerfbeckin näyttely, tai viimeisin Gloria-lehti Amedeo Modigliani -taidekuvineen? Tai ehkä kaikki juontuukin koko valokuvaajan ammattitutkinto -koulutukseen, tai tähän hämmentävään aikaan, mitä elämme? Pinterestillä ainakin on osuutensa.  Joka tapauksessa tarve nähdä, tehdä ja kokea taidetta vain yltyy yltymistään.

taideterapiaa_1

taideterapiaa

Bongasin sattumalta Pinterestissä kuvan, missä oli Shepard Faireyn Make Art, Not War -juliste ja minun oli aivan pakko saada se. Juliste tuli kotiimme samana päivänä kun Yhdysvaltojen presidentinvaalien tulos selvisi. Sanoin Trubaduurille, että se oli selvä merkki. ”Mikä merkki?”, tiedusteli mieheni. ” No, että make art, not war”, sanoin minä. ”Make love, not war” -viestin jälkeen toisiksi paras vaihtoehto. Mielestäni.

make-art-not-war

Pinterstin Taide -osioon kertyy koko ajan lisää materiaalia ja tarve selailla visuaalisesti kiinnostavia lehtiä ja kirjoja on aivan  valtava.  Glorian-lehden innoittamana pistäydyin Ateneumissa katsastamassa  Amedeo Modigliani -näyttelyn ja vaeltelin siellä mielessäni takaisin Pariisiin ja nimenomaan taiteilijoiden Pariisiin, Montmartreen ja Montparnasseen, joita ei tietenkään enää sellaisenaan ole. Häivähdyksenä korkeintaan.

Nyt ollaan sitten siinä pisteessä, että maalit ja sudit on kaivettu kaapin perukoilta ja maalaaminen on aloitettu. Katsotaan nyt sitten, mitä syntyy. Oma kuva olisi tavoitteena. Valon puute vaikeuttaa niin valokuvaamista  kuin maalaamistakin juuri nyt. Onneksi on kuitenkin kynttilät – ja visiot. Taidoista en sano mitään.

 

F

taideterapiaa_2

taideterapiaa_3

taideterapiaa_4