Vieras mies tuli taloon

Elämme tällä hetkellä hyvin erilaista vaihetta elämässämme. Minulla on jälkikasvuni kanssa seesteinen aika menossa ja työrintamallakin kohtuullisen vakaata. Trubaduurin tilanne on monella tavalla toisenlainen. Minulla on jotenkin hyvä kutkutus sisälläni jonkin uuden äärellä, mutta samalla monenlaiset epäilykset hiertävät mieltä. Minun ajatukseni pyörivät minussa ja prosessissani. Odotin perjantaina Trubaduuria kotiin kuin kuuta nousevaa etanapannut kolisten ja viinilasit kilisten. Suorastaan puhkuin intoa kaikesta mitä olin kokenut ja ajatellut viikon aikana: niin paljon kaikkea kerrottavaa T:lle – mutta mitä sitten tapahtuikaan?

Taloon astui vieras mies. Hän oli väsynyt, huolissaan, poissaoleva ja jokseenkin välinpitämätön minun prosesseistani. Hän ymmärsi oman tilanteensa paranevan vain kunnon yöunilla. Minulla oli toisenlaiset metodit. Minua nimittäin otti päähän. Sisäinen lapsi minussa tuittuili ja kiukutteli. Jäin mielenosoituksellisesti itsekseni olohuoneeseen ja jatkoin prosessointia viinilasin äärellä, mikä oli jokseenkin tylsää. Päätin kuitenkin olla menemättä T:n viereen ja kipusin yläkertaan nukkumaan. Keskellä yötä heräsin siihen kun valot syttyivät portaikossa ja hetken päästä sängyn vieressä seisoi unenpöpperöinen mies täynnä huolta. T oli herännyt ja tajunnut minun olevan poissa. Ensin hän oli pelästynyt, mutta sitten muistanut miten hänen vaimonsa oli joskus ennenkin suutuspäissään toiminut.

T tuli viereeni ja juttelimme hetken. Oma mies tuntui taas ihan tutulta. Sitten siirryimme yhdessä makuuhuoneeseemme samaan sänkyyn ja jatkoimme uniamme. Aamulla juttelimme kaikki asiat auki. Minua melkein hävetti kimpaantumiseni, mutta toisaalta riemuitsin siitä etten ollut nostanut yöllä sen suurempaa meteliä vaatimuksineni (näin tapahtui vielä suhteemme alkuaikoina muutaman kerran kun tulistuin jostain). T ei olisi nimittäin mitenkään pystynyt omassa olotilassaan antamaan minulle haluamaani huomiota. Nukuttuaan hyvin hän oli kuin eri mies: sai avattua omia asioitaan ja pystyi olemaan avoin minun maailmalleni.

Vierauden tunne, pettyminen, läsnäolottomuus, itsekkyys, väsymys, häpeä, huolet ja monet muut negatiiviset asiat ovat osa parisuhdetta – niin se vain on. Mutta miten näihin kaikkiin asioihin suhtautuu, se ratkaisee onnen määrän ja laadun. Olenko kiukutteleva, itsekäs ja pikkumainen ihminen, joka antaa toisen jyrätä omien tarpeideni yli? Vai olenko ymmärtäväinen ja empaattinen, mutta toisaalta omat rajani tiedostava ja tunteva aikuinen? Ei ihan kauhean vaikea valinta.

F

Kuvat ovat Emil Cedercreutzin museon patsaspuistosta Harjavallasta.

Kommentoi ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s