Onnellinen mies

Jokainen on oman onnensa seppä ja vastuussa omasta asenteestaan. Sanotaanhan että sillä ei ole merkitystä, mitä elämässä tapahtuu, vaan miten siihen kaikkeen asennoituu. Näinhän se  menee, mutta kyllä se hivelee itsetuntoa kun tajuaa olevansa syypää toisen hymyyn.

Mieheni on moneen kertaan sanonut että ei olisi ikinä uskonut että sitä voi olla onnellinen vuositolkulla – kohta jo kymmenen vuotta. Otan tästä hänen lähes pysyvästä tunteestaan sulan hattuuni, vaikka se ei ehkä olekaan ihan korrektia.

Onnellisuutta ja onnentunnetta on tutkittu viime aikoina paljon ja mediassa on ilmennyt myös kritiikkiä sen suuntaan, että onnen tavoittelu ajaisi ihmisen jopa ihan päinvastaiseen suuntaa, henkiseen ahdinkoon. Näin varmasti onkin jos onnen etsiminen on epätoivoista ja ulkokultaista, mutta jos onnen tunne kumpuaa siitä, että kokee itsensä hyväksytyksi ja rakastetuksi ja elää oman näköistään elämää, niin vaikea siihen on ahdistusta ja pahaa oloa kehitellä.

Rakastan sitä tunnetta, joka valtaa minut kun mieheni hymyilee onnellisena ja vapautuneena ja tiedän että se on minun ansiotani. Se antaa minulle ihan älyttömän paljon energiaa ja lisää omaa onnen tunnettani. Yleensä saan tämän hymyn aikaiseksi aika helposti: olen vain oma hieman hassu itseni. Suukottelen ja antaudun rakastettavaksi. Silittelen ja paijailen ja kehun häntä. Juttelen omiani tai olen läsnä ihan hiljaa – usein pelkkä ihaileva ja hyväksyvä katse riittää. Palkkioksi saan maailman ihanimman hymyn ja käsittämättömän kiltin katseen. Mun mies on onnellinen mies. Onnenpekka suorastaan.

 

F

 

 

 

 

Kommentoi ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s