Mitä olemme oppineet suutelemisesta?

Tällä viikolla vietetään parisuhdeviikkoa ja kannamme näin lauantain kunniaksi kortemme kekoon ja käsittelemme yhtä parisuhteemme kulmakiveä, mikä ei suinkaan ole yhteinen asuntolaina tai avioliittotodistus, vaan suuteleminen.

Olemme kertoneet olevamme kovia pussailemaan ja suutelemaan. Mikä siinä touhussa sitten on niin erityisen kivaa ja miten me sen teemme? Ja mitä me ylipäätään ajattelemme suutelemisesta? Tässäkin asiassa olemme niitä ns. kokemusasiantuntijoita eli kaikki tässä kertomamme perustuu puhtaasti siihen miten me asian koemme.

1. Suuteleminen on liima välillämme. Se ei ole lupaus seksistä, mutta se voi johtaa siihen. Kumpikin meistä on sitoutunut tähän ennakko-oletukseen.

2. Emme suutele muiden kanssa, koska suuteleminen on keskeinen osa meidän keskinäistä rakkaussuhdettamme. Se on suhteemme erityispiirre. Pussailu on asia erikseen. F jakelee auliisti pusuja ja suukkoja sinne ja tänne. T ei sitä tee, mutta ymmärtää että se on F:n tapa olla – ihminen.

3. Emme niinkään mieti tekniikoita kun suutelemme, vaan annamme fiiliksen viedä, mutta olemme huomanneet että suutelun lisäksi saman ilman hengittäminen huulten ollessa hyvin lähekkäin on yleensä aika kiihottavaa.

4. F rakastaa kun T suutelee häntä yllättäen niskaan. Sitä ei tapahdu usein, mutta se vie yleensä jalat alta.

5. Jos suudelmat keskittyvät vain huuliin tai kasvoihin, niin paljon jää kokematta. Koko keho on tehty suudeltavaksi. Eri kohdat ihossa tuntuvat myös huulissa eri tavoin ja saavat aikaan monenlaisia ihania tuntemuksia. Sanotaanhan, että iho on ihmisen tärkein sukupuolielin. T:llä korvat ovat erityisen herkät suudelmille.

6. Suuteleminen on ihan keskeinen osa yhdessäoloamme. Voiko sanoa harrastavansa suutelemista?

7. Suukottelemme toisiamme myös muiden ihmisten nähden. Välillä tuntuu että Suomessa se koetaan jotenkin huonona käytöksenä tai ainakin jotenkin alleviivaavana. Italiassa ja muualla Euroopassa suutelevia pareja näkee joka puolella – ja mielestämme siinä ei ole mitään itsensä tykö tekemisen meininkiäkään. Rakastuneet ihmiset suutelevat toisiaan, koska heistä nyt sattuu tuntumaan siltä. Suomessa suuteleva pari on yleensä joko nuori tai humalainen. Mitähän tämä kertoo kansakunnastamme?

8. Suudelmat aloittavat ja lopettavat päivämme. Ja niitä viljellään pitkin yhdessäolomme hetkiä. Jos joskus suuteleminen jää jostain syystä esimerkiksi aamulla vähiin, havahdumme puutokseen aika nopeasti. Suutelemisen terveysvaikutukset ovat myös mielestämme kiistattomat.

9. Teinit kestävät suutelevat aikuiset oikein hyvin, varsinkin jos he ovat kasvaneet pienestä pitäen heidän keskellään.

10. Emme halua lopettaa suutelemista ikinä! Se on vaan niin järjettömän ihanaa.

F&T

Vieras mies tuli taloon

Elämme tällä hetkellä hyvin erilaista vaihetta elämässämme. Minulla on jälkikasvuni kanssa seesteinen aika menossa ja työrintamallakin kohtuullisen vakaata. Trubaduurin tilanne on monella tavalla toisenlainen. Minulla on jotenkin hyvä kutkutus sisälläni jonkin uuden äärellä, mutta samalla monenlaiset epäilykset hiertävät mieltä. Minun ajatukseni pyörivät minussa ja prosessissani. Odotin perjantaina Trubaduuria kotiin kuin kuuta nousevaa etanapannut kolisten ja viinilasit kilisten. Suorastaan puhkuin intoa kaikesta mitä olin kokenut ja ajatellut viikon aikana: niin paljon kaikkea kerrottavaa T:lle – mutta mitä sitten tapahtuikaan?

Taloon astui vieras mies. Hän oli väsynyt, huolissaan, poissaoleva ja jokseenkin välinpitämätön minun prosesseistani. Hän ymmärsi oman tilanteensa paranevan vain kunnon yöunilla. Minulla oli toisenlaiset metodit. Minua nimittäin otti päähän. Sisäinen lapsi minussa tuittuili ja kiukutteli. Jäin mielenosoituksellisesti itsekseni olohuoneeseen ja jatkoin prosessointia viinilasin äärellä, mikä oli jokseenkin tylsää. Päätin kuitenkin olla menemättä T:n viereen ja kipusin yläkertaan nukkumaan. Keskellä yötä heräsin siihen kun valot syttyivät portaikossa ja hetken päästä sängyn vieressä seisoi unenpöpperöinen mies täynnä huolta. T oli herännyt ja tajunnut minun olevan poissa. Ensin hän oli pelästynyt, mutta sitten muistanut miten hänen vaimonsa oli joskus ennenkin suutuspäissään toiminut.

T tuli viereeni ja juttelimme hetken. Oma mies tuntui taas ihan tutulta. Sitten siirryimme yhdessä makuuhuoneeseemme samaan sänkyyn ja jatkoimme uniamme. Aamulla juttelimme kaikki asiat auki. Minua melkein hävetti kimpaantumiseni, mutta toisaalta riemuitsin siitä etten ollut nostanut yöllä sen suurempaa meteliä vaatimuksineni (näin tapahtui vielä suhteemme alkuaikoina muutaman kerran kun tulistuin jostain). T ei olisi nimittäin mitenkään pystynyt omassa olotilassaan antamaan minulle haluamaani huomiota. Nukuttuaan hyvin hän oli kuin eri mies: sai avattua omia asioitaan ja pystyi olemaan avoin minun maailmalleni.

Vierauden tunne, pettyminen, läsnäolottomuus, itsekkyys, väsymys, häpeä, huolet ja monet muut negatiiviset asiat ovat osa parisuhdetta – niin se vain on. Mutta miten näihin kaikkiin asioihin suhtautuu, se ratkaisee onnen määrän ja laadun. Olenko kiukutteleva, itsekäs ja pikkumainen ihminen, joka antaa toisen jyrätä omien tarpeideni yli? Vai olenko ymmärtäväinen ja empaattinen, mutta toisaalta omat rajani tiedostava ja tunteva aikuinen? Ei ihan kauhean vaikea valinta.

F

Kuvat ovat Emil Cedercreutzin museon patsaspuistosta Harjavallasta.

Vaimoni tuntuu vieraalta – enkö siis enää rakastakaan häntä?

Postauksen otsikko saattaa kuvastaa monenkin parisuhteessa elävän hetkellisiä ajatuksia. Jos tuon tunteen ottaa liian tosissaan ja alkaa vahvistaa sitä, voi oikeasti käydä niin, että rakkaus lopulta hiipuu. Yksi pitkän rakkaussuhteen ”salaisuus” on että puolisoon pitää päättää rakastua ja ihastua aina uudelleen, jotta rakkaus ja intohimo pysyvät yllä.

Arkipäivien viettäminen eri osoitteissa aiheuttaa monta kertaa sen, että perjantaisin minulla on usein jonkinlainen vierauden tunne vaimoani kohtaan. Pusuttelemisella, juttelemisella ja freijaamisella tunne menee ohi useimmiten jo samana iltana tai viimeistään seuraavana päivänä. Aikaisemmin vähän huolestuin ajatuksistani, mutta nyt tiedän että tunne on ohimenevä, kunhan vain päätän hullaantua omaan kultaani kerta toisensa jälkeen.

T

Kuva: Sinebrychoffin taidemuseon pysyvästä näyttelystä.

Kuva otettu Sinerbrychoffin taidemuseon kokoelmasta.

Isäni jalanjäljissä hyvään elämään

Isäni menehtyi vuonna 1995. Hän oli silloin 59 vuotta vanha. Minä taas 23 vuotta nuori. Isäni sairaus, akuutti leukemia, todettiin toukokuun lopulla omenapuiden ollessa täydessä kukassa ja hän sulki silmänsä viimeisen kerran elokuun 8. päivänä kun omenat olivat jo miltei kypsiä.

Koko sairautensa aikana hän vietti vain muutaman päivän kotona, muuten hän taisteli sairauttaan vastaan kiihkeästi Tyks:issä osastolla 5. Aivan meidän nykyisen Turun kotimme lähellä.  Muistan hänen kotona viettämistä päivistään erityisesti sen, miten hän totesi minulle, että jos tässä käy huonosti niin hän ei ole katkera: hän voi sanoa eläneensä hyvän elämän. Isäni sanoi että hänellä on ollut rakkaudentäyteinen avioliitto, ihana perhe ja mielenkiintoinen työ. Todennäköisesti isäni ei käyttänyt sanoja rakkaudentäyteinen ja ihana, mutta niitä hän tarkoitti.

En enää muista milloin omassa päässäni vahvistui ajatus: milloin tahansa lähtö täältä tulee, haluan pystyväni sanomaan samoin – minulla on ollut hyvä elämä.

Tänään vein kynttilän isäni haudalle ja ajattelin, miten onnellinen hän olisikaan puolestani, miten paljon hän arvostaisi miestäni ja miten ylpeä hän olisikaan pojistamme. Hän olisi niin iloinen kun hän näkisi tyttärensä saaneen itselleen hyvän elämän. Ei täydellisen, mutta hyvän.

Todennäköisesti hän pudistaisi päätään monen tyttärensä kotkotuksen suhteen, mutta olisi kuitenkin myös salaa ylpeä minusta. 

Minulla on tapana muistella isääni erityisesti kesämökillämme, missä hänen spirittinsä on erityisen vahva, mutta isäinpäivä sai minun ajatukseni tänään häneen.

Taidanpa kuunnella seuraavaksi yhden isäni lempikappaleen ja samalla kiittää mielessäni häntä siitä, miten hienon pohjan elämäni ensimmäinen mies antoi minulle, ainoalle tyttärelleen.

F

Aina ei stondaa

Ehkä on olemassa miehiä, joilla ei ole koskaan ollut mitään erektiovaikeuksia kenenkään kanssa. Mutta varmasti on paljon miehiä, jotka eivät ihan aina kiihotu kumppanista. Tai vaikka kiihottuvatkin niin koko keho ei ole täysin mukana hommassa. Itselläni ainakin voi välillä käydä niin eri syistä, esim. huolien,  hiprakan tai huonon asennon takia, enkä nyt usko että olisin jotenkin todella poikkeuksellinen miesyksilö.

Kuitenkin tuntuu siltä että edelleen ylläpidetään tarinaa aina valmiista miehistä. Tämä aiheuttaa sekä paineita että väärinkäsityksiä parisuhteessa. Nainen saattaa luulla että miehen rakkaus ja intohimo on hiipunut kun ei stondaa, vaikka syynä voi olla moni muu asia. Jos silloin asiasta ei puhuta kunnolla ja neutraalisti, siitä voi tulla suhteettoman suuri ongelma josta pahimmassa tapauksessa tulee vielä noidankehä jotenkin tähän malliin:

  • Kumpikaan ei ota asiaa puheeksi, mutta nainen ajattelee ettei mies enää halua häntä.
  • Mies arvaa tämän ja yrittää saada homman onnistumaan paremmin seuraavalla kerralla, mutta ei onnistu tai ei ainakaan nauti, koska on kerännyt itselleen liikaa paineita.
  • Mies pettyy itseensä eikä halua kohta enää pahemmin yrittääkään. Seksi alkaa tuntua suorittamiselta eikä niistä saa oikeastaan tyydytystä. Mies alkaa epäillä tunteeko enää vetoa kumppaniinsa.
  • Nainen on yhä varmempi siitä että miehen halut häntä kohtaan ovat loppuneet ja alkaa jopa epäillä uskottomuutta. Hän alkaa miettiä suhteen lopettamista.
  • ja niin edelleen…

Kannattaa siis puhua, ennen kuin on myöhäistä. Ja onneksi rakastella voi vaikka ei stondaisikaan.  Ja niinhän se menee lähes poikkeuksetta asian kuin asian kanssa, että onni on keskustelun päässä.

T

 

Onnellinen mies

Jokainen on oman onnensa seppä ja vastuussa omasta asenteestaan. Sanotaanhan että sillä ei ole merkitystä, mitä elämässä tapahtuu, vaan miten siihen kaikkeen asennoituu. Näinhän se  menee, mutta kyllä se hivelee itsetuntoa kun tajuaa olevansa syypää toisen hymyyn.

Mieheni on moneen kertaan sanonut että ei olisi ikinä uskonut että sitä voi olla onnellinen vuositolkulla – kohta jo kymmenen vuotta. Otan tästä hänen lähes pysyvästä tunteestaan sulan hattuuni, vaikka se ei ehkä olekaan ihan korrektia.

Onnellisuutta ja onnentunnetta on tutkittu viime aikoina paljon ja mediassa on ilmennyt myös kritiikkiä sen suuntaan, että onnen tavoittelu ajaisi ihmisen jopa ihan päinvastaiseen suuntaa, henkiseen ahdinkoon. Näin varmasti onkin jos onnen etsiminen on epätoivoista ja ulkokultaista, mutta jos onnen tunne kumpuaa siitä, että kokee itsensä hyväksytyksi ja rakastetuksi ja elää oman näköistään elämää, niin vaikea siihen on ahdistusta ja pahaa oloa kehitellä.

Rakastan sitä tunnetta, joka valtaa minut kun mieheni hymyilee onnellisena ja vapautuneena ja tiedän että se on minun ansiotani. Se antaa minulle ihan älyttömän paljon energiaa ja lisää omaa onnen tunnettani. Yleensä saan tämän hymyn aikaiseksi aika helposti: olen vain oma hieman hassu itseni. Suukottelen ja antaudun rakastettavaksi. Silittelen ja paijailen ja kehun häntä. Juttelen omiani tai olen läsnä ihan hiljaa – usein pelkkä ihaileva ja hyväksyvä katse riittää. Palkkioksi saan maailman ihanimman hymyn ja käsittämättömän kiltin katseen. Mun mies on onnellinen mies. Onnenpekka suorastaan.

 

F

 

 

 

 

Loving Vincent ja haikailua Amsterdamiin

Syksy on elokuvien ja kirjojen kulta-aikaa. Eilinen leffa vedeltiin kotisohvalta, mutta tänään pukeuduin Amsterdamista ostamaani Van Gogh -hameeseen ja suuntasimme elokuviin katsomaan Loving Vincent oikein valkokankaalta. Tätä edelsi aamukahvit elokuvan soundtrackin soidessa.

Elokuvan visuaalisuus ja musiikki olivat kaunista ja hyvin rentouttavaa katseltavaa ja kuunneltavaa (niin rentouttavaa että rouvalta lurpsahtivat silmät kiinni muutaman kerran).  Ja onhan se ihan mieletöntä millaista työtä sadat ihmiset ovat tehneet tämän filmin eteen! Pelkästään piirtämässä/maalaamassa oli noin 100 taiteiljaa. Vahva suositus siis leffalle meiltä molemmilta.

Van Goghin elämäntarina oli  minulle melko tuttu, joten juoni oli oikeastaan sivuseikka. Pidän valtavasti Vincent Van Goghin maalauksista ja vierailu Van Gogh -museossa Amsterdamissa oli yksi muutaman vuoden takaisen reissuni kohokohdista. Amsterdamiin haluan ehdottomasti mennä uudelleen, mutta seuraavalla kerralla haluan kokea sen T:n kanssa.  Kaupungin ilmapiiri oli kertakaikkiaan ihastuttava.

F

Loving Vincent_5

Nauru pidentää ikää ja parantaa parisuhdetta

Pyhämiehet ja vainajien muistopäivä. Miten tämä pariskunta vietti tämän pyhän päivän? Ei. Me emme kiikuttaneet kynttilöitä edesmenneiden isiemme haudalle tai muutenkaan juuri muistelleet maanpäällisen elämän jättäneitä sukulaisiamme, ystäviämme tai tuttaviamme. Me katselimme komedian nimeltä Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja nauroimme.  Paikoin tuntui että leffaa oli venytetty hieman liian pitkäksi, mutta siinä oli useita hillittömän hauskoja kohtauksia. Tämä kertoo yllättävän paljon meidän suhtautumisestamme elämään – ja myös huumorintajustamme. Me emme ole kovinkaan tarkkoja traditioiden ja konventioiden suhteen, paitsi jos tuntuu siltä. Joskus mennään hyvinkin konservatiiviseen tapaan – useimmiten ei.

Usein huumorintaju mainitaan yhdeksi hyveeksi kun puhutaan unelmien  elämänkumppanin ominaisuuksista.  Hyvät ihmiset. Ei se niin mene. Huumorintajun pitää olla samankaltainen kuin itselläsi, jotta siitä tulee tavoiteltava ominaisuus. Jos toinen nauraa kaksimielisyyksille ja toinen innostuu vain ja ainoastaan sanaleikeistä, niin nauru loppuu lyhyeen.

Me emme kumpikaan ole vitsien kertojia. Nauramme elävän elämän kommelluksille, sutkautuksille ja itsellemme. Joskus naurun kirvoittavat fingerporilaiset nokkeluudet tai mustaksi huumoriksi äityvät käänteet. Solsidan on yksi meidän ehdottomista suosikeistamme viihdemaailman tarjoamista humoristisista pläjäyksistä. Suhtaudumme kovin epäilevästi suomalaisten versioon, Onnelaan, mutta ehkä annamme sillekin mahdollisuuden. Myös lakoninen huumori viehättää, mikä on hyvä ominaisuus näin Länsi-Suomessa asuvalle.

Ystäväpiirissämme on muutamia loistavia tarinankertojia, joiden juttuja voisimme kuunnella ikuisuuksia. Nauramme myös toistemme jutuille, mikä on varmasti seurausta läsnäolon tuomasta tiiviistä vuorovaikutuksesta. Toisen puheesta tajuaa sen humoristiset piirteet, vaikka ne olisivat hyvin vaisujakin. Ulkopuoliselle juttujen hauskuus ei välttämättä avaudu ensinkään. Niin ja pieruille nauramme myös. Lähes aina.

Nauru on mahtava asia, joka yhdistää ihmisiä ja ehdottomasti antaa sisältöä parisuhteeseen.

Mille te nauratte?

F&T

solsidan_omslag.jpg