Minä en… tai no, ehkä sittenkin

#metoo -kampanja on aivan loistava. Maailmanlaajuinen huomio tyttöjen ja naisten seksuaalisen häirinnän ja väkivallan nostamiseksi fokukseen ja toisaalta yksi askel siihen suuntaan, että sellainen vähenisi maailmasta.

Itse en voi osallistua kampanjaan, muuta kuin tukemalla ajatuksissani niitä, jotka ovat sellaista kokeneet. Monet heistä ovat hyviä ystäviäni.  

Minä nimittäin en ole kokenut seksuaalista häirintää – ainakaan sen perinteisessä mielessä. Minä en ole nähnyt itsensäpaljastajaa, minua ei ole kukaan kourinut ilman lupaani tai minulle ei ole kieltäytymiseni jälkeen ehdoteltu seksiä. Epätoivottuja iskuyrityksä toki on ollut. Asia lienee monen asian summa. Tuurilla on varmasti osuutta asiaan.

Olenko siis saanut kasvaa ja elää käsittämättömässä kuplassa oman sukupuoleni ja seksuaalisuuteni kanssa? En todellakaan. 

Monet naiset ja tytöt ovat pitäneet huolta siitä, että ulkonäköäni, muotojani ja seksuaalisuuttani on kommentoitu ikävästi, vähätelty tai ylikorostettu.  Tämä tapahtui tietysti silloin kuin olin teini-ikäinen ja nuori aikuinen. Tätiys  ja varmasti myös ylipaino suojelevat naista kanssaeläjien sopimattomilta kommenteilta ja seksuaaliselta häirinnältä.

En kirjoita tätä vähätelläkseni niljakkaiden miehien luontaantyöntävää käytöstä. Päin vastoin. Toisen ihmisen intimiteettisuojan yli hypitään monella tavalla. Ja sillä ei ole mitään merkitystä kuka, kenelle tai miten se tehdään. Myös monet pojat ja miehet joutuvat seksuaalisen häirinnän ja väkivallan kohteeksi. Se on aina tuomittavaa! 

F

”Jos kaikki seksuaalisen häirinnän ja väkivallan kohteeksi joutuneet naiset kirjoittaisivat ’Minä myös’-viestin statuksekseen, ihmiset saattaisivat saada käsityksen tämän ongelman kokoluokasta.

Kommentoi ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s