Lomalla parisuhteessa

Taas on ehtinyt kulua melkoinen tovi kun viimeksi kirjoitin mitään (F on sentään postaillut ahkerasti). Tiedoksi kuitenkin että suhteessamme ei ole edelleenkään tapahtunut mitään dramaattista, vaikka laiska kirjoittaja olen ollutkin. Mutta, koska meillä F:n kanssa menee aina vaan loistavasti, on suoranainen velvollisuuteni välillä yrittää pohtia mistä se johtuu. Jos vaikka yksikin lukija saa näistä mietteistäni apua, niin tämä kannattaa.

Kesäloma on takana ilman yhtään riitaa. Olimme mökillä käytännössä yhdessä lähes viisi viikkoa yhteen menoon, yöt ja päivät. Tottakai kumpikin meistä teki välillä omia juttujaan, mutta välimatkaa oli enimmillään muutama metri. Loman aikana rupesin huvikseni bongaamaan tilanteita jotka olisivat voineet äityä riidaksi. Sellaisia sattui itse asiassa melkeinpä päivittäin. Saatoin kuvitella mielessäni miten riita olisi alkanut ja jatkunut. Välillä harrastimme tätä kuvitteluleikkiä yhdessäkin.

Temperamenttimme ovat hyvin erilaisia, joten hermot voisi mennä kummalla vaan monessa tilanteessa kun ollaan pitkään yhdessä. Miksi näin ei kuitenkaan käynyt? Luulenpa että kyseessä on niin yksinkertainen asia kuin rakkaus. Yksi olennaisimpia asioita rakkaudessa on, että hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on. Rakastava ihminen ei ole kriittinen rakkautensa kohteelle vaan rakastaa hänen ”vikojaankin”. Arvosteleva suhtautuminen on taas myrkkyä parisuhteelle, vaikka se tapahtuisikin vain omassa mielessä.

Miten sitten ylläpitää rakkautta ja toisen arvostamista? Yksi meidän keinoista on ”vierihoito”: ollaan toisissamme kiinni ja pussaillaan monta kertaa päivässä. Ja rakastelu. Oksitosiinia erittyy ja kiintymys pysyy ja lujittuu. Kumpikin meistä myös sanoo päivittäin ääneen rakastavansa toisiaan. Ja vielä niin että joka kerta pysähdymme sanomaan sen. Ei siis mikään ”I love you”, vaan ”Rakastan Sua”. Näin varmuus toisen rakkaudesta pysyy. Muista keinoista voi lukea tämän blogin aiemmista postauksista: esim. klik, klik, klik, klik, klik, klik, klik, klik, klik

Jopa niinä lomapäivinä kun F katsoi yhden Game of Thrones -tuotantokauden päivässä päästäkseen kanssani ajan tasalle, nautin siitä että pystyin mahdollistamaan hänelle moisen uppoutumisen. F oli aivan muissa maailmoissa mutta silloinkin ehdimme rakastella ja pitää kiintymystä yllä. Siksi minulle ei tuottanut mitään vaikeuksia keittää F:lle kahvia aamulla, tehdä ruokaa päivällä, keittää iltapäiväkahvit ja tehdä iltapalaa viitenä päivänä yhteen menoon. Tein sen silkasta rakkaudesta vaimooni.

 

T

 

 

 

Kommentoi ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s