Viva la Musica!

”Joo… Se on Viva la Musicasta.”, vastasi Trubaduuri minulle monasti, kun hän oli ensin laulanut minulle entuudestaan tuntemattoman tai tutun laulun näppäilen ikivanhaa kitaraansa ja kysynyt sitten lempeästi ruskeilla silmillään, että pidinkö hänen laulustaan… Ja minähän pidin.

Viva La Musica on hänen lukioaikainen musiikin oppikirjansa, jonka selkämys on repaleinen ja jonka ensimmäiselle sivulle on laskettu lyijykynällä muutama kiperä kertolasku allekkain. T on kertonut miten hän nuorena miehenä opetteli kitaran kanssa siitä monta kappaletta ja siihen hänen repertuaarinsa pohjautuu tänäkin päivänä. Nappasin kirjan mukaani Turusta ja selailin kirjaa, joka on todella kattava teos musiikista. Vastaavanlaista tietopakettia on turha etsiä nykylukiolaisen repusta. Ja miten monta ihanaa laulua nuotteineen sen sivuilta löytyy! Esimerkiksi Tekeekö mielesi Annan kanssa.

Viva La Musican tekijät (Seija Järvinen, Tuula Kotilainen ja Marja-Riitta Väkevä) ovat onnistuneet kaikin puolin sisällön suhteen ja jäin ahmimaan kirjan artikkeleita, kuvia ja kuvatekstejä. Miettikääpä! ”Pari, toisiaan täydentävät osat kokonaisuudessa.” Ja havainnollistavana kuvana suutelevat hiihtäjät. Ihanaa!

Vivalamusica_3

Ehkä rakkain laulu minulle on Armaan läheisyys, jonka T nauhoitti minulle aivan suhteemme alussa kämisellä puhelimellaan ja lähetti minulle sen sähköpostin liitetiedostona ja jota kuuntelin sydän väpättäen. T on laulanut sen minulle kymmeniä ja kymmeniä kertoja. Hän lauloi sitä minulle puhelimessa, kun ikävöimme toisiamme, kun asuin pohjoisessa. Hän lauloi sen meidän hääjuhlassamme ja omissa 50-vuotisjuhlissaan.

Armaan läheisyydessä on Goethen sanat,  jotka on suomentanut Uuno Kailas ja sen on säveltänyt Toni Edelmann. En pysty kuuntelemaan kenenkään muun kuin mieheni tulkintaa kappaleesta.

Vivalamusica_6

Trubaduuri on luvannut laulaa minulle aina kun pyydän ja minä pyydän aika usein ja silloin me muistelemme, mitä lauluja Viva La Musicassa olikaan…

 

F

Vivalamusica_4

Vivalamusica_5 Vivalamusica_7 Vivalamusica_1 Vivalamusica_9 Vivalamusica

 

 

 

Kommentoi ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s