Unelmaelämää saaristossa

Tämä pikkuruinen mökki on ollut perheellämme  yli 40 vuotta, mutta koskaan ennen  en ole varsinaisesti asunut kesää täällä. Tänne on tultu niin usein kuin mahdollista muutamaksi päiväksi kerrallaan, mutta sitten onkin palattu syystä tai toisesta kotiin. Päätimme T:n kanssa alkuvuodesta, että tänä kesänä muuttaisimme oikeasti saareen. Olemme nukkuneet yhden yön kotona, mutta muuten olemme olleet saaressa jo kohta kaksi viikkoa. Mökkimme on mielestäni varusteltu kohtuullisen hyvin: onhan meillä sähköt ja tontille tulee kunnan vesi. Mikään luksushuvila tämä ei kuitenkaan ole ja emme sitä myöskään halua. Mökkiaskareet ikään kuin kuuluvat tähän touhuun, mihin olemme ihan hurahtaneita.

Teemme yksinkertaista ruokaa, aloitamme aamun pulahduksella meressä ja tarkkailemme luontoa. Tiesittekö että joutsenäiti voi ottaa poikasen reppuselkään?  T on nikkaroinut jo vaikka mitä ja minä olen vähän heilutellut maalisutia. Olemme lukeneet myös aika paljon ja vain olleet. Viihdymme käsittämättömän hyvin kaksistaan, mutta on myös ihana saada vieraita. Ehkä kun kelit tästä lämpenevät niin vieraiden määrä lisääntyy…

Katselin vähän aikaa sitten Yle Areenasta dokkarit  Lammholmin edesmenneestä Dorasta. Ymmärrän täysin Doran kaipuun saarelleen. Saaristolaiselämässä on jotakin maagista. Me emme todellakaan kuvittele olevamme oikeita saaristolaisia, mutta se että saamme kokea edes pienen siivun tätä elämäntapaa on jo ihan mieletön onni ja etuoikeus. Tämä ei todellakaan ole viimeinen kesämme saaressa. Tämä kesä on alku uudelle elämänvaiheelle.

 

F

PS Instagramiamme kannatta seurata. Siellä paljon kaikkea lisää saaristolaiselämästämme,

Saaristossa2017_12.jpg


Saaristossa2017_3

Saaristossa2017_4

Saaristossa2017_5

Saaristossa2017_6

Saaristossa2017_7

Saaristossa2017_8

Saaristossa2017_9

Saaristossa2017_10

Saaristossa2017_11

Kommentoi ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s