Kesän aloitus

Ylioppilasjuhlat onnistuivat hienosti ja säät suorastaan suosivat meitä.  Juhlaväki istuskeli pitkään meidän hipahtavalla lounge-alueellamme ulkosalla ja puheensorina ei meinannut katketa edes T:n laulujen ajaksi. Ylioppilas nautti päivästään ja me muut hänen mukanaan. Yksi etappi nuoren miehen matkalla on takana ja on jännittävää seurata mihin kaikkialle hänen retkensä jatkuvat – todennäköisesti syksyllä ainakin Irlantiin.

Meille kesäkuun alku on aina eloa vähän eri sfääreissä. Trubaduuri jatkaa töitään juhannukseen saakka ja minun työni päättyvät koulujen myötä, paitsi että tänä vuonna teen työreissun Roomaan vielä ennen kesäkuun puoliväliä. Työmatkan sisältö kuitenkin poikkeaa sen verran isosti omasta opetustyöstä, ja koska kohteena on Rooma, niin lähinnä hihkun onnesta. Työryhmämme yöpyy Trasteveressä ja kipuaa päivittäin Gionicolo-kukkulan laelle Villa Lanteen. Luvassa on kuvaamista, kirjoittamista, materiaalien suunnittelua ja hankkeen eteenpäin viemistä. Ja kun kerran Italiassa ollaan – ”La dolce vita” on aina läsnä.

Toisaalta ihana elämä on myös täällä Satakunnan sydämessä. Kurkistelen päivittäin kaikkea mitä pihalla tapahtuu: kielot ovat aloittaneet kukinnan, samoin alppiruusut. Rastas on tehnyt halkopinon päälle pesän ja kaikkialla on ihan huikean vihreää. Kaadan itselleni lasin kylmää valkoviiniä, luen sanan sieltä, toisen täältä, mietin pakkaamista ja etenen asioissa kaikin puolin hitaasti. Eilinen sadepäivä meni yöpaidassa. Kesä on totisesti täällä!

 

F

 

Kommentoi ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s