Tälle tekstille vahva suositus kaikille yli 40-vuotiaille

Törmäsin Facebookissa kolumniin, missä Kaisa Hako kirjoittaa keski-ikäkriisiä pursuavassa kolumnissaan Tätä kolumnia ei suositella alle 35-vuotiaille näin ”Tässä jonaki iltana keski-ikänen ottaa lärvit, huojuu terassilla ja tuijottaa tähtiä. Se koettaa muistaa, milloin joku asia viimeksi tuntui joltakin muulta kuin suoritukselta.”

Tämä keski-ikäinen siis käveli kaksi päivää  sitten viinilasi kädessään terassille toisen keski-ikäisen kanssa. Tuijotimme untuvapeittojen alla tähtiä ja päivittelimme taas kerran onneamme. Kiitollisuus kaikesta valtasi mielemme.

Miten tuo suorittaminenkin pitäisi ymmärtää? Onko se sitä, että ihminen tekee asioita hampaat irvessä, koska on pakko – ilman minkäänlaista hyvänolon tunnetta? Jos se on sitä, niin en muista koska olisin viimeksi suorittanut.

Miten kaksi keski-ikäistä naista voi kokea ihmeellisen kauniin ja lämpimän syksyn niin kertakaikkisen eri tavoin? Tekstistä voi päätellä, että kirjoittaja on eronnut, niinhän minäkin. Lapset ovat kasvaneet omilleen ja vauvan tuoksu on kadonnut heidän hiuksistaan aikoja sitten. Kyllä. Esikoiseni saavutti täysi-ikäisyyden reilu viikko sitten ja kuopuksenkin parta on karkeaa ja tiheää, ja hänen äänenmurroksestaan on jo niin kauan etten oikein muista. Kirjoittajan ja minun ikäni välillä on vain muutama vuosi –  sekään ei siis selitä katkeruuden määrää, eikä kirjoittajan kaipuuta teinivuosiin.

Kolumnista ei ihan selviä, onko kirjoittaja yksineläjä. Viittaus siihen että spinningissä on käytävä, jotta pysyisi hoikkana ja jotta kumppani ei jättäisi antaisi ymmärtää, että jonkinlainen parisuhde on olemassa. Jos ei kirjoittajalla itsellään, niin ainakin tekstin keski-ikäisellä, joka ei nuku öitään ja jonka iho roikkuu.

Minunkin ihoni roikkuu, niin tuppaa yli 4-kymppisille käymään. Käytän silmälaseja ikänäköni vuoksi ja hiuksissani on harmaata. Olen käynyt kerran elämässäni spinningissä. Elän elämäni parasta aikaa. Miksi minulle keski-ikäisyys on ihana elämän vaihe ja toiselle miltei kirous?

Olisiko se niin että kun yksi puuttuu, niin sen mukana kaikki? Nimittäin rakkaus. Rakkaus itseään kohtaan. Rakkaus puolisoon ja perheeseen. Rakkaus työhön ja ja koko ympäröivään todellisuuteen.

Kyllähän se voi vetää mielen mustaksi myös käsittämättömän kauniina, kuulaana ja kirkkaana lokakuun päivänä. Armon vuonna 2016. Minä taas nappasin kamerani ja hulluttelin itsekseni keskellä sänkipeltoa. Ilta-aurinko valaisi pellon niin kovin kauniiksi.

 

F

Punainen mytty sänkipellossa.jpg

 

 

Kommentoi ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s