Perjantai-illan ohjelma oli varsinainen syy reissuumme. Savonlinnan Oopperajuhlat ja Don Giovanni. Se että pääsimme ystäviemme myötä paikallisten vieraiksi teki ensivisiitistämme oopperajuhlille aivan käsittämättömän upean kokemuksen. Kiidimme veneellä Saimaata pitkin aivan Olavinlinnan lähettyville, nousimme kuin kuninkaalliset veneestä ja  siirryimme nauttimaan ennen illan esitystä loistavaa ruokaa. Isäntäväkemme oli varannut seurueellemme pöydän mainiosta Sarastrosta. Alkupaloiksi nautiskelimme T:n kanssa muikkuja ja pääruuaksi poron vasan maksaa. Täydellistä.

Sarastrosta oli lyhyt matka siirtyä kävellen Olavinlinnaan. Emme oikein tienneet T:n kanssa mitä odottaa. Eräs kollegani kuvaili Oopperajuhlien tunnelmaa luettuani minun ”sikamakeeta”-kommenttini näin: ”Tunnelmaa on vaikea kuvailla. Sikamakee on melko hyvä.  Itse pidän tunnelmaa täyteläisenä, mutta pirskahtelevana.” Olavinlinnan katettu sisäpiha oli ooppera- ja konserttipaikkana maaginen, yllättävä ja intiimi. En usko että unohdan koskaan sitä, miten Jaakko Ryhänen asteli näyttämölle valtavan puuoven avautuessa ja kajautti kumisevalla bassollaan soolonsa taustalla pimenevä suviyö.  Don Giovanni oli hyvä, paikoin huikea, hauska ja koskettava. Elämyksenä se oli ainutlaatuinen ja ikimuistoinen.

Väliajalle meidät kiidätettin linnan sokkeloita pitkin ylätasanteelle, missä ei ollut pitkiä jonoja, mutta huikeat maisemat avautuivat ampuma-aukoista. Selkämeren saariston tytöllä oli nikottelemista Saimaan rannalla. Järvihän oli kuin meri. Mutta jollakin tavoin lempeämpi. Erilainen. Kaunis.

Oopperan päätyttyä seurasimme seuruettamme Savonlinnan Seurahuoneen yläkertaan nauttimaan päivän toiset muikut. Nam ja maiskis. Söimme Istanbulissa tuoreita sardiineja ja voin kertoa että Savon muikut peittoavat ne mennen tullen.

Alun perin meidän piti lähteä kotiin lauantaina, mutta isäntäväkemme sai meidät puhuttua ympäri ja jatkoimme oloamme Saimaan rannalla.

F