Yö meren rannalla

Lauantaina heräsimme ajoissa ja hitaasta aamusta ei ollut tietoakaan. Pistimme töpinäksi ja olimme yhdeksän jälkeen valmiina kimpsuinemme ja kampsuinemme. Suuntasimme tekemään Tuulikki-veneelle viimeisen silauksen ja sitten olikin vihdoin aika laskea vene F:n veljen avustuksella ja päästä ensimmäisen kerran saareen tänä keväänä.

Se on joka kerta yhtä jännittävää. Varsinkin viime talvina kun emme ole päässeet käymään saaressa jäitä pitkin. Venesatamastamme on noin neljän kilometrin matka mökillemme ja olemme kulkeneet sen yhdessä satoja kertoja ja joka kerta katsomme toisiamme merkitsevästi. Kumpikin tietää toisen fiiliksen. Merellä on ihmisen hyvä olla.

Saaressa oli kaikki hyvin. Viime kesän urakkamme tulos, ranta-aitta, seisoi rannassa suorana ja tukevasti. Kaikki laiturit ja terassit jököttivät paikoillaan ja puita ei ollut kaatunut. Meri oli tuonut rantaan kaikenlaista sälää, mutta pullopostia ei tänä vuonna näkynyt. Muutama vuosi sitten rannasta löytyi pullopostia, jonka seurauksena Flirttimaisterista tuli melkein julkkis. Pullopostista voit lukea ainakin täältä, täältä, täältä ja täältä.  Hanna Marian lisäksi muutama muukin otti yhteyttä ja arveli että olisi viestin takana…

Luvian saaristossa satoi vettä koko viikonlopun, mutta se ei meitä haitannut. Saimme kompostoivan huussin tyhjennettyä ja nuuhkia merta. Takan lämmössä oli ihana kyhnyttää toisen kainalossa ja viileässä mökissä untuvapeittojen alla oli hyvä nukkua.

F toivotteli Lasse Mårtensonille hyvää matkaa tuon puoleiseen. Mårtensson oli hänen isänsä suosikkeja ja Myrksyluodon Maija ja monet muutkin kappaleet ovat kulkeneet F:n matkassa koko hänen elämänsä, aivan kuten merikin.

 

F&T

 

 

 

 

 

Valokuvaajaksi

Viime viikon keskiviikkona oli viimeinen rutistus valokuvaajaopintojen suhteen. Tutkintotilaisuus sujui hyvin ja saamassani valokuvaajan ammattitutkinnon palautteessa luki: hyväksytty. Puolitoistavuotta kestänyt tiivis opiskelu työn ohessa on nyt ohi ja olen hankkinut itselleni uuden taidon. Valokuvaajana olen monella tapaa vielä alussa, mutta koulutus antoi varmuuden jatkaa… Suunta on vielä hakusessa, mutta suunnitelmia ja haaveita riittää. Valokuvaaminen on hieno tapa jäsentää maailmaa ja visuaalisuudesta on tullut minulle koko ajan vain tärkeämpää. Juuri nyt tuntuu siltä, että minun on aika vain antaa kaiken hautua ja katsoa, mitä tuleman pitää. Opintovapaani jatkuu vielä toukokuun lopppuun ja sitten miltei heti perään onkin vuorossa kesäloma. Järjestin tarkoituksella itselleni reilun katkon opetustyöhöni.  Viiden kuukauden lähes täydellinen irtautuminen opetustyöstä tekee uskoakseni todella hyvää ja elokuussa kun taas koulut alkavat, niin olen varma että astun nuorison keskelle motivoituneena ja latautuneena.

Tutkintotilaisuudessa yksi kolmesta arvioitsijoista totesi, että on mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan tästä lähden. Olen samaa mieltä. Olen vasta matkalla ammattivalokuvaajaksi, vaikka tutkinto onkin plakkarissa.
F

valokuvaaja

Uutuudenviehätys ohi

Emme kumpikaan muista tarkkaa päivämäärää, mutta toukokuussa 2008 me näimme toisemme ensimmäisen kerran. Ensi tapaamista edelsi pari viikkoa meilien kirjoittamista, mitä taas seurasi muutaman viikon kestäneet puhelinsessiot iltaisin. Ensimmäisen kontaktin toisiimme kun saimme deittipalvelu match.comin kautta. Rakastumisemme tarinan voi lukea blogista valitsemalla hakukategoriaksi ”Meidän tarinamme”.

Ensi kohtaamisestamme tulee siis kuluneeksi näinä päivinä kahdeksan vuotta. Nuo kahdeksan vuotta ovat olleet elämämme onnellisimmat vuodet. Mutta myönnettävä se on, että uutuudenviehätys on mennyttä.

Tunnemme toisemme läpikotaisin ja fakta on se, että mikään ei varsinaisesti enää yllätä. Usein tuntuu että on melkein turhaa vaihtaa sanoja, kun tietää, mitä toinen ajattelee. Tästä huolimatta puhua pulputamme toisillemme. Koska olemme päättäneet että emme vaikene tätä suhdetta kuoliaaksi.

Olemme kokeneet kahdeksan vuoden aikana niin paljon yhdessä ja vastaamme on tullut niin monenlaisia tilanteita, että tiedämme miten toinen reagoi suuttuessaan, pelätessään, stressatessaan,  ollessaan epävarma, väsynyt, iloinen, onnellinen jne.

Tiedämme milloin toinen kaipaa vain silitystä tai milloin puhuminen on siirrettävä toiseen hetkeen, milloin on kiihkeän ja milloin  taas hellän suudelman aika. Tylsistyttääkö?

No, ei todellakaan. On aivan ihanaa kun ei tarvitse  yrittää arvailla toisen mielen liikkeitä tai tuntemuksia. Aika on niin rajallista, että on vain helpottavaa, että voi keskittyä olennaiseen: nauttimaan toisen tutusta ja turvallisesta seurasta, tehdä yhdessä kivoiksi havaittuja asioita ja välillä vähän höystää yhdessäoloa mukavilla, uusilla, jutuilla.

 

F&T

Me.jpg

 

Suuri kauneus

Olen ollut Suomessa nyt 11 päivää ja eilen Trubaduuri totesi, että nyt taidat olla kokonaan täällä. Se ei ole ihan koko totuus, mutta ymmärsin mitä hän tarkoitti. Edelleen ajatukset karkaavat Roomaan ja kaikkeen, mitä siellä neljän viikon aikana koin ja näin, mutta nyt rupean olemaan läsnä omassa elämässäni täällä. Elämäni poikkeaa opintovapaan takia normaalista arjestani, mutta olen  kuitenkin vahvasti täällä –  kaiken tutun keskellä.

Palattuani kotiin ensimmäisenä rupeamana oli laittaa tutkintoportfolioni valokuvaajan ammattitutkintoa varten kasaan. Tiesin etukäteen hyvissä ajoissa, että näin se menisi, mutta en ihan ymmärtänyt miten hankala olisi saada loppurutistus tehtyä: karsia kuvia, laittaa ne viimeisteltyyn kuntoon,  laatia kirjalliset osiot ja tehdä niistä kokonaisuus. Palautin portfolioni 1,5 tuntia ennen deadlineä ja olen henkisesti varautunut, että joudun sitä ehkä joltain osin vielä täydentämään. Sain kuin sainkin homman kuitenkin kasaan. Lopullinen arviointi on ensi keskiviikkona, jonka jälkeen on siis vielä aikaa tarvittaessa täydentää portfoliota. Jos kuitenkin kaikki sujuu hyvin, niin valmistun virallisesti kesäkuun alkupuoliskolla valokuvaajaksi.

Tutkintoportfoliohässäkän lisäksi hostasimme poikieni kanssa  viikon päivät myös saksalaista vaihto-opiskelijaa. Poikieni  yläkoulu ja lukio ovat todella aktiivisia kansainvälisyysasioissa ja viikon mittaisia vaihtoja on tapahtunut viime vuosina puolin ja toisin tiiviiseen tahtiin. Meillä on ollut viimeisen kolmen vuoden aikana kuusi opiskelijaa Ranskasta, Espanjasta ja Saksasta. Upeita nuoria kaikki.

Suomi on ottanut minut kyllä käsittämättömän lempeästi vastaan. Kelit ovat olleet olleet aivan mahtavat ja luonto on  suorastaan räjähtänyt vihreäksi muutamassa päivässä. Ja kukat! Ihana toukokuu. Huhtikuu Roomassa oli lämmin ja aurinkoinen ja ei tämä Suomen toukokuun alkukaan tunnu tänä vuonna muuta tarjoavan kuin aurinkoa ja lämpöä.

Jätin vaihto-opiskelijamme poikien hostattavaksi keskiviikkona ja suuntasin helatorstaiksi Turkuun T:n luo. Suuntasimme aurinkoisena vapaapäivänä Ruissaloon kävelylle.  Kaikkialla oli niin kaunista.  Valko-, sinivuokot ja scillat saavat minut joka kevät aivan sekaisin. Ruissalo on ihana paikka!

Rooma kulkee minun mukanani vahvasti varmasti vielä pitkään. Eilen illalla katsoimme elokuvan Suuri kauneus muutaman vuoden takaa ja hihkuin elokuvan ensi sekunneista lähtien riemusta. Ensimmäinen kohtaus on kuvattu Cianicolo-kukkulalla, mistä tuli minulle tuttuakin tutumpi paikka, sijaitseehan Villa Lante siellä. Suosittelen elokuvaa myös muille kuin Rooman kävijöille. Elokuva on kaunis ja jollakin tavoin merkityksellinen tarina ihmisenä olemisen kummallisuudesta. Olen onnellinen että näin elokuvan vasta nyt – koettuani Rooman.

F

PS Hyvää äitienpäivää!

Ruissalossa

Ruissalossa_1

Ruissalossa_2

Ruissalossa_4

Ruissalossa_5

Ruissalossa_6

Ruissalossa_7

Ruissalossa_8

Ruissalossa_9

Ruissalossa_10

Ruissalossa_11