Anita Garibaldi

Viikko Italiassa rupeaa olemaan eletty ja eilen tuli pieni uuvahdus. Edellinen yö tuli nukuttua huonosti kun päässä surisi  avan liikaa. Olen nänyt ja kokenut niin paljon muutaman päivän aikana, että pieni ihminen meni kaikesta hieman sekaisin. Nyt tilanne on aivan toinen. Nukuin yhdeksän tunnin yöunet ja sovin että menen Villa Lanteen vasta puolen päivän jälkeen, sillä seuraavaksi on vuorossa kaksi yötä siellä. Haluan kuvata taloa ja puutarhaa aamu- ja ilta-auringossa, joten oli kätevintä jäädä sinne yöksi.

Ikävä ei oikeastaan ole iskenyt. Ei ole ehtinyt.  Pojilla on kotona kaikki hyvin. Mummi huolehtii heistä ja laittaa superhyvää ruokaa – ja lukio pitää heidät kiireisinä. Ei ole kuulemma ikävä heilläkään. Napanuora taitaa olla venynyt äärimmilleen – katkeamista vailla suorastaan.

Trubaduurin kanssa olemme jutelleet joka ilta – välillä on otettu Hangoutsin kautta näköyhteyskin. Hänellä arki rullaa omalla painollaan ja kivaahan se on välillä saada olla ihan itsekseenkin.

Mutta kuka sitten on otsikon Anita Garibaldi? Hän oli italialaisen vallankumoustaistelija Giuseppe Garibaldin brasilialainen vaimo, joka niin ikään taisteli miehensä rinnalla. Anitan patsas löytyy Villa Lanten vasemmalta puolelta. Tämä naistaistelijapatsas on teemaltaan harvinainen ja Mussolinin valtakaudelta. Anitan ratsastajapatsas on siis Rooman mittapuun mukaan varsin tuore.  Garibaldin joukoissa taisteli myös suomalainen Herman Liikanen, jonka rintakuva löytyy muiden kohtalotovereiden kanssa Cianicolo-kukkulan päältä.

Rooma on täynnä tarinoita rohkeista – tai hulluista – tai hullunrohkeista ihmisistä. Suurin osa näistä tarinoista katoaa vuosien saatossa, osaa ei koskaan edes kerrota, mutta jotkut jäävät elämään vuosisadoiksi ja vuosituhansiksi… Hassua vai mitä? Jos jossain, niin Roomassa ihminen tuntee itsensä pieneksi. Ja se on hyvä se. Asiat ja ongelmat saavat aivan uudet mittasuhteet suhteessa menneeseen, tulevaan – ja ylipäätään kaikkeen.

 

Rakkaudella Roomasta,

F

Anita Garibaldin ratsastajapatsas

Anita Garibaldin ratsastajapatsas_1

HermanLiikanen

 

Kommentoi ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s