Pittoreski Trastevere

Viikonloppuna kävin kahteen eri otteeseen Trasteveressä. Perjantaina istuimme iltaa Bar San Calistossa Piazza di San Calistossa. Kapakka on ilmeisen tunnettu huokeista hinnoistaan ja rennosta menostaan. Minulla oli aivan superhauska ilta uusien ystävieni seurassa. Anekdoottina kerrottakoon että kyseisen baarin veskin seinästä voi lukea erään Esa-nimisen suomalaismiehen tarinan, jolla on onnellinen loppu.

Sunnuntaina lähdin niin ikään Trastevereen, markkinoille sekä treffeille lentokentällä tapaamani pariskunnan kanssa. Roomaa koskevissa blogeissa varoitellaan markkinoiden krääsämäisestä sisällöstä, mutta jos vähääkään tuntee halua katsella tavarapaljoutta ja mahdollisesti napata jotakin pientä huokeaan hintaan mukaansa, niin Porta Porteselta lähtevä kauppakatu on kävelemisen arvoinen. Minä löysin jotain pientä. Niistä lisää myöhemmin…

Trasteveressä on paljon hyviä ruokapaikkoja. Lounaaksi kävin kiskaisemassa Ristorante Di D. Cappellantissa katkarapu-kesäkurpitsankukkapastan, joka oli aivan loistavan makuinen. Paikka ei ole ihan halpa, mutta ihana tarjoilijapappa otti minusta pyytämättä valokuvan pastan kimpussa. Tästä palvelusta ei tarvinnut erikseen maksaa. Trasteveressä on ihania pikkuputiikkeja, elävää musiikkia, katutaiteilijoita -ja taidetta, superkauniita kapeita kujia kivetyksineen, valoineen ja ränneineen. Mihin tahansa kävelee, niin näkee jotain kiehtovaa. Kertakaikkiaan ihana paikka.

Lounan jälkeen treffasin tuoreen avioparin ja lähdimme yhdessä kiipeämään kohti Gianicoloa. Reissun aikana otin häämatkalla olevasta pariskunnasta valokuvia… Katsotaan saanko luvan julkaista muutaman myös täällä blogissa… Kiitos Laura ja Juha vielä mukavasta kuvaussessiosta päivällisine päivineen!

Trastevere on joka tapauksessa ehdottomasti pistäytymisen arvoinen paikka. Muutaman päivän Rooman lomaan sijoittaisin sen ehdottomasti. Kaupunginosan tunnelmaa on vaikea tavoittaa muualla.

 

Rakkaudella Roomasta,

F

Trastevere_2

Trastevere_3

Trastevere – Kopio

Trastevere_1

Trastevere_12 – Kopio

Trastevere_11

Trastevere_4

Trastevere_5

Trastevere_6

Trastevere_7

Trastevere_8

Trastevere_9

Trastevere_10

Trastevere_13 – Kopio

Trastevere_14 – Kopio

Trastevere_16 – Kopio

Trastevere_17 – Kopio

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kommentoi ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s