Käsilaukun sisältö

Tämän aamun olen ottanut todella rennosti ja hitaasti. Parvekkeen ovi on raollaan ja Via Gregorio VII:n  äänet kuuluvat selvästi korviini… Juuri äsken kaadoin itselleni lasin proseccoa, koska… voin.

Olen lukenut muotiblogeista, että on eeppistä kirjoittaa postaus oman käsilaukun sisällöstä. Muotiblogihan tämä varsinaisesti ei ole, mutta kaikki eeppinen on kiinnostavaa ja sisällön suhteen tuo lifestyle antaa mahdollisuudet mihin vain…

Tähän asti olen raahannut selässäni reppua käsilaukun ohella, mutta tänään olen lähdössä uusien työkavereideni kanssa Trastevereen iltaa istumaan ja suunnittelin lähteväni reissuun pelkän käsilaukun kanssa…

Eilen tapasin Villa Lantessa erään Suomen suurlähetystön työntekijän, joka huokaisi että turistikausi on selvästi alkanut ja voi kunpa ihmiset eivät kantaisi passejaan mukanaan. Seisoskelin seurueessa passi käsilaukussani ja tiedustelin syytä. Hän totesi että kaikki on vaan niin hankalaa kun passi varastetaan, tai se katoaa. Samalla tajusin etten ollut ottanut edes passistani kopiota. Nyt asia on hoidossa. Tästä lähtien kannan käsilaukussani kopiota ja passi pysyy varmassa tallessa Rooman kodissa.

Hankin eilen myös kuukauden bussi/metrokortin. 38:llä eurolla (kortti maksaa 3 euroa ja lataus 35 euroa) saan ajella Rooman julkisilla sydämeni kyllyydestä koko täällä oloni ajan. Kohtuullinen hinta mielestäni. Ostin korttini tupakkakaupasta, missä nuori mies kehotti minua pitämään kuitin tallessa, jotta pystyn todistamaan että olen ostanut kortin. En olisi yhtään tajunnut. Kun kysyin että ostaako hän sitten kuukauden kuluttua minulta kortin takaisin, niin hän totesi että hän kulkee vain omalla autollaan! Italialaiset!

Mutta nyt pääasiaan eli käsilaukkuuni ja sen sisältöön. Päädyin ottamaan käsilaukukseni nahkaisen olkalaukun, jonka äitini on tuonut joltakin Espanjan matkaltaan kymmeniä vuosia sitten. Laukku on parhaat päivänsä nähnyt ja sen solkikin on rikki, mutta se on sopivan kokoinen, kivan kulunut ja jos löydän uuden käsilaukun, niin vanhaa joutaa mennä. Osa sisäkankaistakin on hiipunut miltei puhki.

Käsilaukun sisältö on kyllä jotenkin korostunut nyt,  kun liikkuu paljon julkisilla ja kävellen. Normaalisti kannan valtavassa säkkimäisessä laukussani puolta maailmaa ja se sisältö on usein vähintäänkin arveluttava. Mutta nyt siis mennään harkiten. Käsilaukustani löytyy aivan uusi Ivana Helsingin meikkipussi. Sen sai kylkiäisenä kun tilasi Voi hyvin -lehden. T nauraa aina miten heikkona olen kylkiäisiin. Olen aivan myyty niiden äärellä. Miten musta tuntuu, että lehtimyyjät tietää sen?

Minulla on mukana kaksi järjestelmäkameraa Canon 6D ja Olympuksen PEN Lite, jota on kätevä kantaa käsilaukussa. Canon vaatii objektiiveineen repun. Sitten minulla on tietysti muistikirja ja kynä. Ostin muistikirjani Ateneumin museokaupasta  käydessäni Japonomonia-näyttelyssä Helsingin reissullani.   Muistikirjan kuva on naisen haorista eli kimonotyyppisestä jakusta 1920-luvulta. Alkuperäinen haori löytyy Amsterdamin kansallismuseosta. Lompakkokin löytyy – sen ostin viime Rooman reissultamme.  Niin ja Iphone. Lukulasit ja aurinkolasit tietysti myös. Minulla on mukana neljät lukulasit ja kahdet aurinkolasit. Satsaan määrään  – en laatuun. Hukkaan laseja yhtenään, niin halpoja kuin kalliitakin ja olemme sopineet T:n kanssa, että keskityn niiden halpojen hukkaamisen. Tämä on hieman ärsyttävää, mutta en esimerkiksi löytänyt parhaita aurinkolasejani mistään ennen reissuani. Ja paremmat lukulasitkin hävitin syksyllä. Näillä mennään…

Ottaisinkohan pienet päiväunet ennen vai jälkeen lounaan…?!?

 

Rakkaudella Roomasta,

F

Käsilaukkuni

Käsilaukkuni_1

Käsilaukkuni_2

Käsilaukkuni_3

Kommentoi ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s