Yhteiset päivät ennen parin viikon eroa ovat käsillä. Pitkäperjantaina muutama tunti meni asian kanssa kärvistellessä, kunnes todettiin että asia ei siitä muuksi muutu. Päädyimme siis siihen, että nyt vaan nautitaan yhdessäolosta ja ikävöidään sitten kun on sen aika. Näinä muutamana päivänä vierihoidon määrä on ollut valtava  ja tarve olla toisen lähellä poikkeuksellisen voimakas. Ihan kuin sitä yrittäisi tankata toista varastoon.

Osa perjantain kärvistelystä johtui tietysti myös F:n kasvavasta matkajännityksestä. Rouva on kuitenkin lähdössä elämänsä ensimmäisen kerran ulkomaan matkalle ihan itsekseen.

Miten jokin asia voi olla samalla kertaa ihanaa ja kamalaa?

F&T