Taiteilijaelämää

Reilu kaksi viikkoa opintovapaatani on hurahtanut vauhdilla. Olen nauttinut jokaisesta hetkestä. On ollut ihanaa kun aikataulut lähijakson opiskelusessioita lukuunottamatta eivät ole sitoneet tekemistäni. Pääsääntöisesti olen kuitenkin herännyt samoihin aikoihin kuin nuoriso ja työtunteja on kertynyt. Mutta en ole niitä laskenut. On ollut ihan mahtavaa uppoutua kuvaamiseen ja olenpa jopa hieman kehittynyt pelkäämäni Photoshopinkin kanssa.

Viime viikolla oli harjoitusnäyttö ja hyvältä näyttää. Sain ihan positiivista ja rohkaisevaa palautetta ja puutteideni suhteen olen realisti.  Harjoitusnäytön jälkeen olen kuvannut vielä parit studiokuvaukset ja yhdet ovat tulossa. Ensi viikolla on sitten tarkoitus vielä keskittyä kirjallisiin osiin ja sitten homman pitäisi olla koko lailla valmis. Tarkoitukseni on sitten enää täydentää portfoliota muutamilla Rooman kuvilla. Toukokuussa on sitten tutkintotilaisuus.

En lakkaa hämmästelemästä,  miten upeaa on oppia jokin uusi taito ja päästä oman tekemisensä kanssa tilaan, missä aika ja muu maailma menettävät merkityksensä. Kysymys on tietysti flow-kokemuksesta. Ja siihen kun vielä yhdistää tunteen siitä, että luo jotakin uutta, niin fiilikset ovat kyllä kohdillaan. (Tiedän että valokuvaamisessa on lähes mahdotonta tehdä mitään uutta ja tajunnan räjäyttävää, mutta toisaalta jokainen kuvaustilanne on uusi ja ainutlaatuinen – se on inspiroivaa se!)

Olen myös ehtinyt tapaamaan näiden viikkojen aikana aivan upeita ihmisiä, keskittynyt keskustelemaan heidän kanssaan ihmisenä olemisen kummallisuuksista ja saattanut jopa kiskaista lasin kuohuvaa keskellä maanantai-iltapäivää.

Ihan pikkasen, ihan salaa ja ihan tosi, tosi varovaisesti olen alkanut haaveilemaan taiteilijaelämästä. Myös tämän käsittämättömän kevään jälkeen. Ei muuta kuin lottoa vetämään…

F

PS Kuva alkuviikon kuvaussessiosta. Ihana Maria.

Maria

Kommentoi ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s