Naisena olemisesta

Hyvää naistenpäivää! Minulle naistenpäivä ei ole päivä, jolloin mieheni kantavat minulle kukkia tai poksautan kuohupullon, vaan se on päivä jolloin yleensä pysähdyn pohtimaan omaa (ja siinä sivussa läheisten naisten) naisena olemistani. Itsensä hemmottelemisessa ja lahjojen vastaanottamisessa ei todellakaan ole mitään pahaa. Minun naistenpäivääni ne eivät vain kuulu.

Minun äitini olisi halunnut jatkaa kansakoulusta oppikouluun ja rahoituskin opintoihin olisi löytynyt lapsettomalta sukulaistädiltä. Äitini alaluokkien opettaja oli ollut kuitenkin sitä mieltä tokaluokan todistuksen perusteella sukulaistädin asiaa kysyessä, ettei satsaukseen kannattunut ryhtyä. Äitini kävi kansakoulun ja sitten vielä omasta vakaasta päätöksestään ammattikoulun. 20-vuotiaana hän otti miljoonan markan (silloista rahaa) lainan ja perusti oman sekatavarakaupan. Mentyään isäni kanssa naimisiin hän jatkoi yrittäjänä isäni rinnalla.

Lapsuudenkodissani arvostettiiin kielitaitoa, kulttuurien ymmärtämistä, yritteliäisyyttä ja opiskelua, mutta myös käytännön osaamista ja ongelmanratkaisutaitoja. Omalla kohdallani oli selvää, että jatkaisin peruskoulun jälkeen lukioon ja melko selvää oli myös että jatkaisin yliopistoon. Akateemisen loppututkinnon saaminen ei kohdallani irronnut aivan kivuttomasti ja niiden loppuun saattaminen vaati koko 90-luvun ja kaksi lasta. Yhtäkaikki äitini ja minun ikäero on vain 33 vuotta ja olemme eläneet monella tavalla täysin poikkeavissa todellisuuksissa. Äitini aloitti koulun sodan jälkeen henkisesti ja fyysisesti runnellussa maassa, kun taas minä nousukauden alkuvuosina.

Äitini ja isäni avioliitto oli monella tapaa onnellinen ja jollakin tavoin myös tasa-arvoinen, vaikken koskaan nähnyt isäni esimerkiksi imuroivan… Toisaalta äitini ei koskaan ajanut kuorma-autokorttia ja ryhtynyt kuljetusliikkeessä kuskiksi.

En väitä, etteikö rakenteilla, medialla, yleisellä mielipiteellä, poliittisilla päätöksillä ja ajan hengellä olisi merkitystä esimerkiksi siihen, millaista naisen elämää elän juuri nyt, mutta suurin merkitys on sillä, millaisia ihmisiä löytyy läheltäni. Äitini koulutushaaveet katkesivat kansankoulunopettajan mielipiteeseen hänen ollessa 7-vuotias. 1950-luvun Suomessa oppikoulu oli tie korkeampaan koulutukseen, omaan uraan ja taloudellisesti turvatumpaan elämään. Onneksi oli myös yrittämisen tie, jonka molemmat vanhempani valitsivat.

Minun perheeni on aina tukenut opiskelujani. Isäni olisi kustantanut minun vaihto-oppilasvuoteni (jonka skippasin pelkuruuttani) ja muutenkin erilaisten kokemusten haalimista kannustettiin kotoa. Yhden kesän lukioaikoina tein töitä Tukholman liepeillä ja parantelin ruotsin kielen taitoani.

Minulla ei ole tytärtä, mutta olen pyrkinyt kasvattamaan pojistani feministejä, tasa-arvon kannattajia. Maailmassa on paljon ihmisyyttä koskevaa vääryyttä. Erityisen paljon se kohdistuu lapsiin ja naisiin. Olisi naivia kieltää asia, mutta uskon että askeleet kohti parempaa maailmaa otetaan ensin lähellä. Ihailen niitä ihmisiä, jotka ulottavat osaamisensa ja ymmärryksensä laajemmalti, mutta olen sitä mieltä, että riittää kun sen tekee lähipiirissään.

Olen kiitollinen äärettömän monelle ihmiselle, siitä hyvinvoinnista ja onnesta, mikä minua tällä hetkellä ympäröi. Erityisen kiitollinen olen kuitenkin  äidilleni, joka on antanut minulle loistavan naisen mallin. Elämän hankaluudet eivät ole katkeroittaneet häntä, hän on aina auttanut minua ja lapsiani ja hän elää tällä hetkellä, 77-vuotiaana, itsensä näköistä naisen elämää ja nauttii siitä. Kiitos, äiti.

 

F

Marja-mummi_1

Marja-mummi_3

Marja-mummi

Marja-mummi_2

 

Kommentoi ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s