Mistä nää puhuu?

Netti pursuaa nyt mielipiteitä puolesta ja vastaan. Lähipiirissäkin leimuaa. Kuka tekee mitä ja kuka jättää tekemättä? Kuka kantaa vastuun ja kuka tekee aloitteen? Mikä on miehen paikka? Mikä on naisen paikka? Pitääkö riidellä? Ja miten pitää riidellä? Kenellä on valta ja vastuu – ja mihin asioihin?

Olen lukenut viime aikoina kymmeniä mielipiteitä naisen ja miehen vastuusta ja vastuun jättämisestä parisuheessa ja olen tekstien äärellä silmät ymmyrkäisinä. Mistä nää puhuu? Välillä sieppaa naisten kirjoittamat mielipiteet, välillä miesten. Joidenkin tekstien kohdalla nyökytttelen päätä voimallisesti. Välillä meinaan pudota tuoliltani. Suurin ongelmahan tässä julkisessa keskustelussa on tietysti yleistäminen.  Mutta asioissa on aina myös totuuden siemen.

Olen myös miettinyt syitä miksi meillä ei jouduta setvimään asioita, jotka tuntuvat hiertävän suurinta osaa parisuhteista. Syitä on varmasti monia, mutta yksi on se, että meidän perheyksikössämme kaikki osallistuvat kotitöihin. Nyt teini-ikäset poikamme ovat jo vuosikaudet osallistuneet esim. ruuan valmistukseen ja osaavat kaikki neljä laittaa useita ruokia alusta loppuun saakka. Mielestäni jokaisen vanhemman velvollisuus on vaatia lapsia ja nuorisoa tekemään osan kotitöistä.  Ne eivät ole erikseen korvattavaa työtä, vaan osa arkea! Minun johtoajatukseni kasvatustyössä on ollut se, että haluan jälikasvustamme hyviä kumppaneita tuleville puolisoilleen. Näihin taitoihin kuuluvat mm. kyky keskustella hankalistakin asioista, taito osoittaa hellyyttä, empatiakyky ja ruuanlaittotaito.

Toiseksi suhtaudumme molemmat myös lähinnä huvittuneesti sukupuolien välisistä eroista käytävään keskusteluun. Vain todella harvat meille ominaiset piirteet kumpuavat sukupuolestamme. Sukupuolemme ei sido eikä rajoita meitä. Mikä ei tietenkään tarkoita, ettemmekö olisi nainen ja mies.

Kolmas asia ovat lapsuuden käyttäytymismallit. Kotikasvatuksemme näkyy ehkä eniten siinä asiassa, että T on hyvin pitkälti kasvanut näkemään, että perheen isä huolehtii kotitöistä. Hänen äitinsä kävi töissä kun taas isä, joka oli jäänyt suhteellisen nuorena sairaseläkkeelle,  hoiti pitkälti kodin. Itse olen kasvanut ehkä hieman perinteisemmän työjaon piirissä, paitsi että äitini oli sen verran noheva, että hän hoiti lähes kaiken kotona isäni paiskiessa töitä yrittäjänä kodin ulkopuolella.

Neljäs asia on oma aika ja erillisyys. Minä löysin oman ajan merkityksen erottuani lasteni isästä ja olen pitänyt siitä kiinni. T:lle taisi käydä samoin. Kaksosten töissä käyvänä isänä oma aika oli kortilla. Avioero antoi sitä. Oma aika ja erillisyys toteutuvat myös sitä kautta, että me asumme eri osoitteissa arkena. Molemmat rämpivät läpi arjen omalla tavallaan. Konflikteja ei synny kun kumpikin vie omat roskansa tai ainakin delegoi niiden viemisen.

Viidentenä asiana on molempien tarve keskustella asioista niiden oikeilla nimillä, mahdollisimman varhain ja rehellisesti. Kärpäsistä ei ehdi syntyä härkäsiä, sillä niihin tartutaan. Onko se nyt sitten sitä ennaltaehkäisevää parisuhdetyötä?

F

PS Juuri nyt kun viimeistelen tätä tekstiä, niin portaista kuuluu mukavaa ääntä. Esikoinen imuroi.

 

Kommentoi ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s