Nyt hirvittää!

Tammikuu hurahti valtavalla vauhdilla. Ensin elettiin kunnon pakkaset ja nyt luistellaan vesikeleissä. Ajan kuluminen tapahtuu tällä hetkellä voimakkaan tarkkailun alla. Päivien kuluminen tietää sitä, että T:n juhlat, opintovapaani aloittaminen, Rooman vaihtoni ja valokuvaajan ammattitutkinnon tutkintotilaisuus lähestyvät. Kevät ei ole tänä vuonna epämääräinen määrä päiviä ja viikonloppuja, vaan kalenterissa on monta isoa kiinnekohtaa joiden ympärille liittyy paljon pienempiä kuvioita. Hirvittää, jännittää, kutkuttaa ja riemastuttaa.

Yritän keskittyä olennaiseen. Juuri nyt pääfokus on töissä. Yritän saada siellä asiat hyvälle mallille, jotta sijaiseni on mahdollisimman helppo hypätä tilalleni ja luotsata kevätlukukausi loppuun. Sitten on vuorossa T:n juhlat järjestelyineen. Kun olemme saaneet juhlat juhlittua keskityn rakentamaan portfoliotani tutkintotilaisuutta varten, jota sitten täydennän Rooman kuvillani. Ja sitten matkustan kuukaudeksi Roomaan.

En ole ikinä ennen matkustanut yksin minnekään. Pelkästään ajatus saa mielen muljahtamaan ja vatsassa vääntämään. Kun vuosi vaihtui, niin tuntui että maaliskuun loppuun on matkaa vaikka miten paljon. Nyt on tammikuu eletty ja lähtö lähenee. Kohta minun pitää hyvästellä tammikuun lisäksi kaikki tuttu ja turvallinen kokonaiseksi kuukaudeksi ja aloittaa seikkailuni. Sanoin T:lle että hän ei saa nyt puhua minulle matkasta, varsinkaan mitään mikä lisäisi huoltani sen suhteen. Minua hirvittää ihan tarpeeksi muutenkin. 

F

   
   

Mistä nää puhuu?

Netti pursuaa nyt mielipiteitä puolesta ja vastaan. Lähipiirissäkin leimuaa. Kuka tekee mitä ja kuka jättää tekemättä? Kuka kantaa vastuun ja kuka tekee aloitteen? Mikä on miehen paikka? Mikä on naisen paikka? Pitääkö riidellä? Ja miten pitää riidellä? Kenellä on valta ja vastuu – ja mihin asioihin?

Olen lukenut viime aikoina kymmeniä mielipiteitä naisen ja miehen vastuusta ja vastuun jättämisestä parisuheessa ja olen tekstien äärellä silmät ymmyrkäisinä. Mistä nää puhuu? Välillä sieppaa naisten kirjoittamat mielipiteet, välillä miesten. Joidenkin tekstien kohdalla nyökytttelen päätä voimallisesti. Välillä meinaan pudota tuoliltani. Suurin ongelmahan tässä julkisessa keskustelussa on tietysti yleistäminen.  Mutta asioissa on aina myös totuuden siemen.

Olen myös miettinyt syitä miksi meillä ei jouduta setvimään asioita, jotka tuntuvat hiertävän suurinta osaa parisuhteista. Syitä on varmasti monia, mutta yksi on se, että meidän perheyksikössämme kaikki osallistuvat kotitöihin. Nyt teini-ikäset poikamme ovat jo vuosikaudet osallistuneet esim. ruuan valmistukseen ja osaavat kaikki neljä laittaa useita ruokia alusta loppuun saakka. Mielestäni jokaisen vanhemman velvollisuus on vaatia lapsia ja nuorisoa tekemään osan kotitöistä.  Ne eivät ole erikseen korvattavaa työtä, vaan osa arkea! Minun johtoajatukseni kasvatustyössä on ollut se, että haluan jälikasvustamme hyviä kumppaneita tuleville puolisoilleen. Näihin taitoihin kuuluvat mm. kyky keskustella hankalistakin asioista, taito osoittaa hellyyttä, empatiakyky ja ruuanlaittotaito.

Toiseksi suhtaudumme molemmat myös lähinnä huvittuneesti sukupuolien välisistä eroista käytävään keskusteluun. Vain todella harvat meille ominaiset piirteet kumpuavat sukupuolestamme. Sukupuolemme ei sido eikä rajoita meitä. Mikä ei tietenkään tarkoita, ettemmekö olisi nainen ja mies.

Kolmas asia ovat lapsuuden käyttäytymismallit. Kotikasvatuksemme näkyy ehkä eniten siinä asiassa, että T on hyvin pitkälti kasvanut näkemään, että perheen isä huolehtii kotitöistä. Hänen äitinsä kävi töissä kun taas isä, joka oli jäänyt suhteellisen nuorena sairaseläkkeelle,  hoiti pitkälti kodin. Itse olen kasvanut ehkä hieman perinteisemmän työjaon piirissä, paitsi että äitini oli sen verran noheva, että hän hoiti lähes kaiken kotona isäni paiskiessa töitä yrittäjänä kodin ulkopuolella.

Neljäs asia on oma aika ja erillisyys. Minä löysin oman ajan merkityksen erottuani lasteni isästä ja olen pitänyt siitä kiinni. T:lle taisi käydä samoin. Kaksosten töissä käyvänä isänä oma aika oli kortilla. Avioero antoi sitä. Oma aika ja erillisyys toteutuvat myös sitä kautta, että me asumme eri osoitteissa arkena. Molemmat rämpivät läpi arjen omalla tavallaan. Konflikteja ei synny kun kumpikin vie omat roskansa tai ainakin delegoi niiden viemisen.

Viidentenä asiana on molempien tarve keskustella asioista niiden oikeilla nimillä, mahdollisimman varhain ja rehellisesti. Kärpäsistä ei ehdi syntyä härkäsiä, sillä niihin tartutaan. Onko se nyt sitten sitä ennaltaehkäisevää parisuhdetyötä?

F

PS Juuri nyt kun viimeistelen tätä tekstiä, niin portaista kuuluu mukavaa ääntä. Esikoinen imuroi.

 

Trubaduuri tositoimissa

Olemme molemmat Elämä pelissä -ohjelman nettivalmennuksessa, jonka voi tilata itselleen tehtyään ohjelmasarjaan liittyvän testin. Toisen viikon tehtävänä oli miettiä puolisonsa tähtihetkeä. Mieheni on luonteeltaan introvertti ja esiintyminen ei todellakaan ole ollut hänelle, ujolle ihmiselle aina helppoa. Tämän asian kääntöpuolena on kuitenkin ollut lapsesta asti jatkunut soitto- ja lauluharrastus. Siihen hommaan tuppaa tuo esiintyminen kuuluvan.

Viime vuosina T:n suhde esiintymiseen on muuttunut ja iän ja elämäntilanteen tuomat muutokset ovat muokanneet hänen suhdettaan esiintymiseen. Tiedän hänen nykyään nauttivan siitä.

Eilen illalla T eli yhden tähtihetkensä lavalla bändinsä kanssa ja minä todistin sitä kamerani kanssa.

F

TranskaakkoKorjaamolla2016_9

TranskaakkoKorjaamolla2016_8

TranskaakkoKorjaamolla2016_7

TranskaakkoKorjaamolla2016_4

TranskaakkoKorjaamolla2016_28

TranskaakkoKorjaamolla2016_27

Mielikuvieni täydellinen hetki

Mielikuvien voima on tunnustettu tosiasia, jonka nimiin vannovat niin terapeutit kuin huippu-urheilijatkin. Minulla on ollut vuosikausia mielikuva täydellisestä hetkestä. Tämä mielikuva syntyi jo vuosia ennen kuin tapasin T:n.

Mielikuvani tueksi löysin myös  jostakin lehdestä kuvan, joka on ollut unelma-atlaksessani ikuisuuden.  Kartastani löytyy siis muutakin kuin sisustus- ja puutarhaunelmia. Mielikuvassani istun kesäpaikkamme terassilla vilttiin kääriytyneenä käsissäni kahvikuppi. Katselen merelle ja minun on käsittämättömän hyvä olla. Muistelen edellisen illan juhlia. Mökillämme on ollut iso joukko vieraita ja olemme viettäneet hauskan illan täynnä naurua ja laulua. Mielikuvassani vieraat, joihin ovat lukeutuneet myös lapset puolisoineen ja mahdolliset lastenlapset, ovat viety saaresta pois ja minulla on aikaa vain olla. Taustalta kuuluu yksi ääni. Joku hakkaa halkoja. Minua rupeaa hymyilyttämään.

En ole vielä koskaan elänyt tätä hetkeä täysin, mutta osia siitä kyllä. Jonakin päivänä tuo hetki on totisinta totta. Olen siitä varma. Hassua muuten, että T tykkää ihan mahdottomasti puiden pilkkomisesta…

Millainen on sinun mielikuviesi täydellinen hetkesi?

F

  
 
 

 

 

Terapiaa!!!

Tuoreessa Me naiset -lehdessä radiopersoona Kimmo Vehviläinen ja hänen Johanna-puolisonsa kertaavat parisuhteensa käänteitä, johon on liittynyt niin terapiakäyntejä kuin erojakin. Me emme ole T:n kanssa käyneet parisuhdeterapiassa – VIELÄ!

Isäni sairastui akuuttiin leukemiaan toukokuussa 1995 ja vietti kuolemaan johtaneen, kolme kuukautta kestäneen, sairautensa aikana kotona vaivaiset kolme päivää. Nuo kolme päivää olivat minulle, 23-vuotiaalle nuorelle naiselle, äärimmäisen merkitykselliset. 59-vuotias isäni kertoi noiden päivien aikana mm. vaikeasta  suhteestaan oman isäänsä, sodan käyneeseen evakkoon, joka ei ajan hengen mukaisesti säästellyt väkivaltaa kasvatustyössään, varsinkaan esikoisen eli isäni suhteen. Isäni kertoi myös olevansa kiitollinen onnellisesta ja rakkaudentäyteisestä avioliitostaan äitini kanssa ja meistä, kolmesta lapsestaan. Isäni totesi eläneensä hyvän elämän. Siinä vaiheessa olimme vielä toiveikkaita hoitojen suhteen ja olimme varmoja että isä selättää syövän. Päätin silloin, että tulee kuolema missä tahansa vaiheessa elämääni, haluan että pystyn sanomaan samoin (jos ennätän).

Isäni kertoi myös miten hän haki apua 1960-luvun lopulla psykologilta stressiinsä ja unettomuuteensa. Muistan miten  jo silloin ajattelin, että onpa isäni ollut aikanaan fiksu. Isäni jätti noiden päivien aikana monta henkistä perintöä ja yksi niistä oli se, että avun hakemisessa ei ole mitään hävettävää.  Oli kysymys sitten henkisestä tai fyysisestä ongelmasta. Erottuani lasteni isästä kävin epäsäännöllisen säännollisesti perheterapiassa tilanteiden mukaan. Kävin sittemmin myös hahmoterapiassa, vyöhyketerapiassa  ja hypnoosisssa. Olen kokeillut myös reiki- ja energiahoitoja. Jos lasten kanssa on ollut haasteita, emme ole epäröineet hakea ammattiauttajien apua. Kun tapasimme T:n kanssa hän lopetteli masennuslääkitystään, joten ammattiauttajan apua oli haettu myös siellä.

Samuli Edelmann sanoi  jossakin Vain elämää -jaksossa, että tosiystävät pysyvät rinnalla myös silloin kun itsellä menee hyvin! Olemme harkinneet terapiaan menoa kerran, suhteemme alkuvaiheessa. Olimme niin onnellisia, että meinasimme pakahtua tunteeseen. Halusimme puhua kaikille rakkaudestamme ja tunteistamme. Yllättävää kyllä kaikki eivät halunneet kuunnella. Harkitsimme puolivakavissamme menevämme terapeutin pakeille, jotta saamme vapaasti puhua onnen tunteistamme! Onneksi kuitenkin  kuuntelijoita löytyi myös lähipiiristämme.  Kiitos heille! Tosiystävät mitataan siis silloin kun itse on umpirakastunut ja sekaisin onnesta!

Mutta terapiasta vielä. Jos havaitsisimme parissuhteessamme jotakin ikävää oireilua, emme epäröisi hetkeäkään, vaan hakisimme ammattiauttajan apua pikimmiten!

”Terapia = lat. therapīa, kreik. θεραπεία, sananmukaisesti ”parantaminen”. (lähde: wikipedia)

F

Vastakkainasettelu parisuhteessa

Väestöliiton asiantuntija ilmaisi äskettäisessä  Helsingin sanomien mielipidekirjoituksessaan huolensa tietystä lisääntyvästä trendista parisuhteissa. Hän oli huolissaan siitä että mies jää usein statistin rooliin parisuhteessa, kun nainen ottaa päävastuun kaikesta ajatellen ettei mies kuitenkaan osaaa tehdä asioita ”oikealla” tavalla.  Tästä epätasapainosta sitten syntyy riitoja ja nainen kokee että hän kantaa kaiken vastuun. Ja naisystävien kesken  he sitten mollaavat saamattomia miehiään.

Kuulostaa surulliselta, ja varmastikin kirjoittaja tietää mistä puhuu. Vaikuttaa siltä että tuon kaltaisissa parisuhteissa ollaan pudottu juuri niihin sudenkuoppiin mistä mekin olemme kirjoittaneet klik, klik ja unohdettu toisen rakastaminen ja arvostaminen omana itsenään klik,klik, klik. Niistä voi kyllä päästä pois opettelemalla kiitollisuutta, toisen arvostamista, temperamenttien erojen ymmärtämistä jne, mutta helppoa se ei varmastikaan ole, kun on antanut parisuhteensa sairastua.

Aloin miettiä meidän parisuhdettamme siltä kannalta kummalla meistä on enemmän ideoita ja visioita parisuhteessamme ja myönnän avoimesti että vaimollani. En kuitenkaan koe itseäni statistiksi vaan keskustelemme kaikesta ja mietimme mahdollisia toteutustapoja. Jos oltaisiin minun ideoideni varassa, elämästämme tulisi melkoisen tylsää. Sitä paitsi F:n ideat kumpuavat aidosta halusta, joten meillä ei ole mitään ulkopuolisia paineita toteuttaa niitä.

Arvostan kovasti vaimoni idearikkautta ja tiedän että hän arvostaa minussa harkitsevaisuuttani ja rauhallisuuttani. En koe että meillä kumpikaan pyrkisi ottamaan vallan käsiinsä parisuhteessamme, vaan molemmat ottavat vastuuta enemmän itselle luonteenomaisemmista asioista.

T

 

 

 

 

Flunssan kourissa

Kun puhetyöläiseltä menevät sekä ääni että voimat, niin silloin pitää hidastaa. Tai oikeastaan täytyy painaa jarrua. Vaikka kuinka tekisi mieli heilua pakkasessa kameran kanssa tai riemastuttaa nuorisoa aarioita muistuttavilla epistoloilla kielestä, kirjoittamisesta, vuorovaikutustaidoista, kirjallisuudesta, elämästä ja ihmisiksi olemisesta.

Inkiväärisilppua kattilaan keittymään. Mukin pohjalle sitruunaa ja hunajaa. Joku käski tujauttaa sekaan vielä kurkumaa. Toinen vannoi vihreän teen ja mustan melassin nimiin. Valkosipulia sisäisesti tai villasukkien sisään. Hyvä kirja käteen, nippu aikakauslehtiä ja välillä mobiililaite. Niin ja tuoreita kukkia pitää olla. Sehän on selvä!

Pääasia että lepää ja on vaiti. Kyllä tämä tästä.
F

Flunssa_8

Flunssa_9

Flunssa_4

Flunssa_5

Flunssa_6

Flunssa_7

Flunssa_11

Flunssa_3

Flunssa_1

Flunssa_2

Flunssa

Kypsä rakkaus

Kun keski-ikäiset ihmiset, ikäihmisistä puhumattakaan, rakastuvat palavasti ja näyttävät avoimesti tunteensa, niin siinä on jotain sykähdyttävää. Muistan nuoruudestani eläkkeellä olevan pariskunnan kävelemässä käsi kädessä kylän raitilla. He olivat aina pukeutuneet tyylikkäästi, molemmilla oli valkoiset hiukset ja heidän välinen rakkautensa suorastaan säkenöi heistä. Muistan miten katselin tätä pariskuntaa ihaillen.

SuomiLovessa on kerrottu monta koskettavaa rakkaustarinaa, mutta kaikkien eniten minua ovat koskettaneet tarinat, joissa ihmiset ovat löytäneet rakkauden kypsässä iässä. Johtuu tietysti siitä että itse kuulun tähän porukkaan. Niinhän me tätä maailmaa prosessoimme, omista lähtokohdistamme käsin…

Olin 36-vuotias ja T 42-vuotias kun me rakastuimme. Keski-ikäisiä siis. Kypsä rakkaus on monella tavalla samanlaista kuin nuoruudessakin koettu huuma, mutta siihen liittyy usein myös erityispiirteitä. Ainakin se on tosiasia, että elämänkokemusta on rutkasti enemmän. Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että löysin rakkauden vielä keski-ikäisenä. Kypsä rakkaus on antanut minulle kaikki ne puuttuvat palaset, jotka koin tarvitsevani.

Perjantain SuomiLovessa erityisen vaikutuksen minuun teki Leenan ja Hannun tarina. Ihana pariskunta. Musiikiksi he olivat toivoneet Anssi Tikanmäen kappaletta Aamu lakeuksilla, joka löytyy Maisemakuvia Suomesta -albumilta. Niin upeaa musiikkia! Vahva suositus niin SuomiLovesta kuin Anssi Tikanmäestäkin.

 

F

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Kahvihetket

Viikonloppu on taas käsillä. Ihanaa. Mutta kiire painaa päälle tällä kertaa. Rouva opiskelee valokuvausta lauantaina ja herra lähtee bänditreeneihin jo sunnuntai-iltapäivällä. Yhteinen aika jää väkisinkin lyhyeen. Aamuiset kahvihetket nousevat arvoon arvaamattomaan. T huolehtii kahvinkeitosta viikonloppuisin ja näin pakkaskeleillä kahvit nautitaan takkatulen ääressä.

Rouva möyri tänään kameran kanssa lumihangessa ja kuvasi pariskunnan lempparikahvikupit. Punaiset ja isot – tietysti.

 

F&T

Kahvikupit_3

Kahvikupit_4

Kahvikupit_5

 

 

Elämä pelissä

Yle tarjoaa mielenkiintoisen ohjelman hyvän parisuhteen rakentamisesta. Olemme seuranneet Elämä pelissä -ohjelmasarjaa sen aikaisempinakin tuotantokausina, mutta nyt on erityisen kiinnostavaa settiä luvassa.. Tällä kertaa pureudutaan nimittäin rakkauteen ja parisuhteeseen.

Ylen sivuilla kerrotaan ohjelmasta seuraavaa:

”Ohjelman päähenkilöt ovat näyttelijä Lena Meriläinen ja miehensä tv-konkari Olli Tola, olympiavoittaja Toni Nieminen ja puolisonsa terveydenhoitaja Heidi Nieminen, huippumallina tunnettu Ninja Sarasalo ja hänen muusikkomiehensä Yoshiki Tamura sekä tatuointitaiteilija Wilma Schlizewski ja hänen yrittäjäpuolisonsa Olli Väätäinen.

Pariskunnat aloittavat suhteidensa solmukohtien avaamisen Jenni Pääskysaaren juontamassa tunnin mittaisessa avausjaksossa. He puhuvat yhteisen ajan puutteesta, seksuaalisen kipinän katoamisesta, nalkuttamisesta ja uskottomuudesta. Toisaalta päähenkilöt kertovat myös siitä, mihin he rakastuivat toisissaan ja mikä pitää heidät edelleen yhdessä.

Seuraavassa viidessä, tiistaisin esitettävässä puolituntisessa jaksossa parit opettelevat rakkauden taitoja psykologi Tony Dunderfeltin vetämällä tunteikkaalla ja tapahtumarikkaalla parisuhdeleirillä Viron Saarenmaalla. Sarjan päätösjaksossa maaliskuussa selvitetään, onko pariskuntien rakkaus vahvistunut.”

Ohjelmaan osallistuvat pariskunnat vaikuttavat mielenkiintoisilta ja olemme molemmat lukeneet Tony Dunderfeltin parisuhdetta ja rakkautta käsitteleviä kirjoja, joiden kanssa olemme pitkälti samoilla linjoilla. F ennätti tehdä jo ohjelmaan liittyvän rakkaustestin, joka löytyy täältä.  Testin tulos oli oikein hyvä, mutta varmuuden vuoksi hän tilasi ohjelmaan liittyvän nettivalmennuksen sähköpostiinsa. Parisuhde on niin tärkeä osa hyvää elämää, että siihen kannattaa panostaa!

Elämä pelissä alkaa sunnuntaina 31.1.2016 klo 19.30 Yle TV1:llä.

F&T

  
Kuva: yle.fi