Vuosi 2015

Vuosi 2015 rupeaa olemaan pulkassa ja muistelimme yhtenä aamuna T:n kanssa kulunutta vuotta. Meille vuosi on ollut hyvä. Suorastaan loistava.

Olemme toteuttaneet isoja ja pieniä unelmia ja perhettämme ei ole suoraan kohdannut mitkään kovin ikävät asiat. Ystäviemme hirvikolari moottoripyörällä heinäkuussa oli hurja läheltä piti -tilanne, joka kuitenkin kääntyi parhain päin. Olemme yrittäneet myös myötäelää ystäviemme surua, kun heille rakas ja tärkeä pikkuinen menehtyi. Sellaisen surun näkeminen on pysäyttävää.

Emme myöskään ole sulkeneet silmiämme ympärillä vellovista yhteiskunnallisista asioista, mutta emme myöskään ole lähteneet lietsomaan kurjuutta, epätoivoa ja pelkoa. Välillä on vaikea pitää kieli (ja mieli) keskellä suuta kaiken keskellä. Näkökulmia, mielipiteitä, viestejä, tulkintoja ja tarinoita on monia. Totuus on harvoin yksiselitteinen ja mustavalkoinen.

Seuraavassa meidän vuotemme kohokohdat:

  • Blogi pyöräytettiin käyntiin pitkän harkinnan jälkeen hääpäivänämme 17. helmikuuta ja sen tiimoilta on käyty vain yksi kärhämä ja syynä oli T:n harvasanaisuus (toim. huom.)
  • F aloitti hetken mielijohteesta valokuvaajan opinnot maaliskuussa ja se on pitänyt rouvan kiireisenä ja aiheuttanut myös jonkin verran stressiä. Kaiken kaikkiaan opiskelusta on muodostunut onnellinen onnettomuus.
  • Lapin matkamme kaksistaan Leville oli ihana irtiotto pääsiäisenä. Toivottavasti lukijamme ovat unohtaneet hiihtoladulla käydyn kalabaliikin. Me ainakin olemme.
  • Kesäkuuussa F teki kaksi reissua ihan itsekseen ilman T:tä: Amsterdamiin ja Hankoon. Nyt F haluaa viedä T:n molempiin paikkoihin.
  • Vierasmajan rakentaminen ja valmistuminen saaressa oli suurin ja tärkein ponnistus vuonna  2015, joka ei tuntunut ensinkään ponnistukselta. Kaikki sujui niin käsittämättömän hienosti. Kiitos vielä kerran kaikille asianosaisille!
  • Kesävieraat ja -vierailut tekivät viileästä kesästä lämpimän, kauniin ja ikimuistoisen.
  • Venetsialaiset vietettiin suvun kesken mökillä, jonka nelikymppisiä samalla juhlistimme.
  • F sai elokuussa viran 16 opettajavuoden jälkeen ja siinä samalla myös ikioman luokkahuoneen ja ihanan työkaverin, joista on muodostunut arjen pelastajat kiireisellä työmaalla.
  • Äskettäin viettämämme joulu oli ihanan rento, mukava ja leppoisa. Tuntui kuin olisimme kääriytyneet koko perhe jonkinlaiseen täkkiin ja vain päättäneet kölliä läpi joulun.

F&T

petikollaasi - muokattu

Blogin ensimmäinen postaus 17.2.2015.

 

IMG_4951-0

Pääsiäinen Levillä oli supperkiva!

Viinipäiväntasaus_2

Lasit kuohuvaa ystävien kesken toimivat aina. Tämä kuva kevään viinipäiväntasauksen juhlinnasta.

Saaressa_2

Vanha suulin rämä ennen remonttia.

Saaressa_8

Tuulikki ja Luvian saaristo.

IMG_5362

Amsterdam. Fillarit. Kesä 2015.

IMG_5361

Amsterdamin talot tekivät vaikutuksen F:ään.

Hanko_12

Hanko ja juhannussalko 2015.

IMG_5422

Villasukat ja viileä suvi.

Pyhämaa_9

Ystävien luona Pyhämaassa.

Isokari_35

Isokarin majakkasaari oli ihana.

Saaressa_29

Ranta-aitta valmiina.

Saaressa_1

Sateen jälkeen…

Saaressa_30

Suviehtoo ystävien kesken.

IMG_5925

Merituuli tuivertaa Säpin majakkasaaressa.

Viljapelto_5

Kypsyvää viljaa.

Venetsialaiset_1

Ranta-aitta valmiina vastaanottamaan vieraat.

Venetsialaiset_17

”Hopeinen kuu luo merelle siltaa…”

Venetsialaiset_15

Venetsialaiset.

Sienihulluus_2

Syksyn sienisaalista.

Jäähyväiset saaristolle 2015_15

Kaksi onnellista merellä.

Turku ja Mami

Turku.

Turku ja Mami_1

Mamin lounaat. Nam.

Syysloma 2015_14

Syksyisin sitä kaipaa  kaupunkiin. Varsinkin Turkuun.

 

 

Joulu 2105_8

Joulukuusi vuosimallia 2015.

Joulu 2105_4

Joulutunnelmia kotoa.

Joulu 2105_5

Mitähän kaikkea ensi vuosi tuo tullessaan? Paljon on kaikkea luvassa…

 

Kommentoi ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s