Ensimmäinen kunnon talvipäivä

Sunnuntaiaamulla herättyämme huomasimme, että  maisema oli muuttunut täydellisesti illan ja yön aikana. Lumi oli kääräissyt koko maailman valkoiseen kääreeseen. Ihanaa! Meidän perheessämme ei todellakaan karsasteta lumen ja talven tuloa! Päinvastoin.

Aamu eteni totuttuun tapaan. T keitti meille kahvit ja hörpimme kupponen toisensa perään höyryäviä juomiamme. Ihastelimme ikkunoista avautuvia maisemia ja höpöttelimme niitä näitä. Mihinkään ei ollut kiire.

Sitten valmistelimme yhdessä ruuan. Heitimme savipataan (ostimme äskettäin uuden, reilumman kokoisen, Römertopfin) porkkanoita, sipuleita, punajuuria, sipulia, valkosipulia, pekonia,  lihaa, tuoretta timjamia ja  persiljaa sekä mustapippuria ja suolaa. Sitten vain pata uuniin muhimaan useammaksi tunniksi. Ruuan kypsyessä lähdimme pienelle kävelylle. F nappaili kuvia sieltä täältä ja kävimme pikaisesti moikkaamassa kummityttöämme.

Lämmin ja mehukas pata maistui ihanalta reippailun jälkeen. Ja ulkona oli niin kaunista! Voi kun lumet pysyisivät!

Jouluun on enää reilu neljä viikkoa ja koska taloudessamme asuu useampi kuin yksi jouluhöpö ja koska luntakin kerran tuli, niin joulufiilis alkoi selkeästi nostaa päätään takkatulen ääressä…

F vielä himmailee joululaulujen kanssa, jottei T:llä mene hermot, mutta muuten me kaikki odotamme joulua leppoisin mielin. Toiset ovat siitä vain hieman enemmän tohkeissaan kuin toiset.

F&T

Ensimmäinen talvipäivä

Ensimmäinen talvipäivä_6

Ensimmäinen talvipäivä_7

Ensimmäinen talvipäivä_8

Ensimmäinen talvipäivä_9

Ensimmäinen talvipäivä_14

Ensimmäinen talvipäivä_10

Ensimmäinen talvipäivä_1

Ensimmäinen talvipäivä_5

Ensimmäinen talvipäivä_12

Ensimmäinen talvipäivä_13

Ensimmäinen talvipäivä_11

Ensimmäinen talvipäivä_2

Ensimmäinen talvipäivä_4

Ensimmäinen talvipäivä_3

Ensimmäinen talvipäivä_15

Ensimmäinen talvipäivä_16

 

Kommentoi ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s