Hurmaavat häät – Inspiroidu menneistä vuosikymmenistä

Voi hyvä tavaton, miten kauniin ja inspiroivan hääkirjan ystäväni pukusuunnittelija Marjo Haapasalo joukkoineen on saanut aikaiseksi! Hurmaavat häät -kirja laittaa harmittamaan, että omat häät on tullut juhlittua ja seuraavan polven häitä joudutaan odottamaan vielä tovi. Rakastan juhlien järjestämistä, juhlimisesta puhumattakaan, joten kirjaan tartuin näistä realiteeteistä huolimatta innolla kun viikonloppuna sain sen vihdoin käsiini. Kirjan kuvat ovat ihastuttavaa katseltavaa. Vaikea uskoa, että kuvaustilanteet on luotu kirjaa varten, niin eläviltä ja hauskoilta kuvat näyttävät. Valokuvat kirjaan on ottanut Emilia Kallinen ja ne ovat todella vaikuttavia. Kuvien kautta välittyy upeasti eri vuosikymmenien henkeen luodut teemahäät, joissa vintagesta on tullut  osa humoristista, persoonallista ja kaunista tätä päivää. Ihan harmittaa, ettei meitä kutsuttu juhliin! Paitsi että Trubaduuuri olisi päässyt mukaan hippihäihin, jos kuvausaikataulut olisivat osuneet yksiin. Hurmaavat häät ovat inspiraation ja ihastuttavuuden lisäksi loistava opas häiden järjestämiseen. Toimittaja ja tietokirjailija Elina Teerijoki on kirjoittanut teemahäiden ympärille tekstit, joiden avulla järjestät häät kuin häät. Lisäksi kirjasta loytyy useita Marjon DIY-ohjeita, joita voi hyödyntää muissakin juhlissa kuin häissä.

Teatteri- ja tanssipukusuunnittelija Marjo Haapasalo on nainen myös minun hääpukuni takaa ja nyt kun seuraavaksi juhlimme T:n viisikymppisiä, niin oli selvää että käännyin taas Marjon puoleen. Siitä kuulette lisää myöhemmin… Hurmaavat häät -kirjan visuaalinen maailma kuvausjärjestelyineen ovat Marjon taikomia ja jokaisen esteetikon kannattaa vierailla hänen ateljeeompelimo-myymälä Boutique Minnessä Turun Kaskenmäessä. Itse pistäydyn Minnessä niin usein kuin vain mahdollista ja syöksähdän siellä aina rakastamani House of Eliott- sarjan fiiliksiin. Ihana paikka.

Hurmaavat häät löydät Facebookista ja kirjaa löytyy Minnen lisäksi ainakin kustantaja Schildts & Söderströmsin nettikaupasta.

F

Hurmaavat häät_5

Hurmaavat häät

Hurmaavat häät_1

Hurmaavat häät_2

Hurmaavat häät_3

Hurmaavat häät_4

Kommentoi ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s