Loma alkoi eilen iltapäivällä. Tuli todella tarpeeseen tällä kertaa. Joskus murheet kasaantuvat ja voimat ehtyvät. Ei tarvitse olla mitään kuoleman vakavaa, mutta kun tulee useita asioita, jotka huolestuttavat, ärsyttävät ja vaivaavat, niin energiataso laskee. Olen  elämässäni sairastanut yhden loppuunpalamisen ja kun alkaa olemaan merkkejä ilmassa, niin pyrin reagoimaan asioihin. Yli neljäkymppisenä on jo kohtuullisen helppo sanoa ei asioille, joita ei ole välttämätöntä tehdä tai ottaa kontolleen. Mutta pakollisia asioita on paljon ja joskus menee sellaisia asioita ohi, joita olisi pitänyt hoitaa aikaisemmin ja niiden seuraamukset lyövät silmille. Sellaisia aikoja elelen tällä hetkellä.

On siis aika viheltää peli poikki. Viikon loma on siihen hyvä tilaisuus. Aloitin heti työpäivän päätyttyä. Eräs entinen opiskelijani tuli moikkaamaan ja ilahdutti olemuksellaan. Ihana soittajapoika. Samalla tunsin myös syvää haikeutta. Yksi syy tämänhetkiselle väsymykselle on työnkuvani totaalinen muuttuminen. Aikaisemmin tutustuin opiskelijoihini kunnolla ja monista heistä on tullut vuosien varrella rakkaita ystäviä. Nyt opiskelijoita on paljon ja lähiopetusta vähän. En opi edes kaikkien opiskelijoideni nimiä. Muutos on monen asian summa, mutta alan hahmottamaan muutoksen seuraukset pikkuhiljaa. Pää ei ole pysynyt kaikessa mukana ja monet vanhat toimintatapani eivät enää yksinkertaisesti toimi. Minun on sopeuduttava ja tehtävä ne muutokset, joihin kykenen ja pyydettävä ehkä joitakin muutoksia työnantajalta.

Mutta loma alkoi ihanissa merkeissä. Rakkaat ystäväni saapuivat iltapäivällä meille. Laitoimme yhdessä herkkupöydän ja sitten me istuimme ja juttelimme. Iloista ja suruista. Ja nostimme maljat ystävyydelle. Illan kruunasi se kun T saapui kotiin ja liittyi seuraamme. Keskiyön aikaan käperryin hänen viereensä nukkumaan. Hiprakassa ja tyytyväisenä.

F