Kesäloma on ohi ihan kohta meiltä molemmilta. T palasi Turun kotiin eilen illalla ja minä aloitan työt torstaina. Olipa outoa mennä nukkumaan eilen illalla ja herätä aamulla yksin isossa sängyssä. Hyvää yötä toivotettiin puhelimessa.

Näinhän tämä on mennyt jo yli seitsemän vuotta: puhelimet ovat kuumina iltaisin, ikävä kuuluu perustuntemuksiin ja viikonloput ovat yhtä juhlaa. Pitkän kesäloman  jälkeen haikeus ja kaipaus ovat hetkellisesti isoa, kunnes arkeen tottuu ja rutiinit löytyvät. Ja onneksi on puhelin! Soitamme joka ilta erossa ollessamme ja käymme päivän tapahtumat, mieltä askarruttavat asiat ja tulevien päivien suunnitelmat läpi. Puhelut kestävät vartista kahteen tuntiin.  

Puhelin haastaa keskittymään keskusteluun. Toinen huomaa kyllä heti jos ajatus karkaa tai yrität tehdä jotain muuta samalla. Puhelin vaatii olemaan läsnä toiselle. Olemmekin miettineet että koska asumme arkisin eri osoitteissa  ja vuorovaikutus tapahtuu puhelimitse – puhummekohan enemmän toisillemme kuin pariskunnat yleensä!? Erossa olo vetää yhteen. 

F