Kesäretki Pyhämaahan

Kesäpäivät hurahtavat vauhdilla ja uusperheemme kokoonpanot vaihtelevat yhtenään. Välillä olimme viikon verran kahdestaan ja silloin painoimme ranta-aittaa oikein toden teolla kuntoon. Lauantaina pakkasimme auton täyteen patjoja, peitteitä, ruokaa, kaksi nuorta ja lähdimme Uudenkaupungin suuntaan. Kesämökki oli luvattu yhden nuoren ja hänen ystäviensä käyttöön. Aloitimme päivän Bonk-museosta, jonka tarjonta oli entuudestaan tuttu meille aikuisille, ja nuorisoakin nauratti. Kannattaa pistäytyä.

Varsinaisena päämäränä oli  kuitenkin ystäviemme kesämökki Pyhämaassa. Aivan ihana paikka! Piipahdimme myös Pyhämaan keskustassa, kävimme huikeassa Uhrikirkossa, jonka vertaista paikkaa emme olleet  nähneet. Ystävämme on siunattu avioliittoon kyseisessä kirkossa ja sen tunnelma on maaginen. Ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka. Kiersimme koko piskuisen keskustan ja päädyimme vielä Pyhämaan Pirttiin karaokeenkin.

Vietimme täydellisen suvi-illan  järven rannalla. Hyvää ruokaa, viiniä, aurinkoa, laulua, saunomista (paitsi F:llä, joka kärsii palovamman takia vielä päivän saunatonta elämää), tikanheittoa, mölkkyä ja yhdessäoloa. Parhautta. Vietimme yön autossa patjojen päällä peittoihin kääriytyneinä. Olo oli kuin festareilla, paitsi että sunnuntaiaamulla kiirehdimme takaisin Uuteenkaupunkiin ja satamaan. Siellä meitä odotti brigantiini MaryAnn ja risteily Isonkarin majakkasaareen. Kuka sitä rokin räimettä enää tällä iällä jaksaa?

F&T

Pyhämaa_1

Pyhämaa_2

Pyhämaa_3


Pyhämaa_5

Pyhämaa_6

Pyhämaa_7

Pyhämaa_8

Pyhämaa_9

Pyhämaa_10

Pyhämaa_11

Pyhämaa_12

Pyhämaa_13

Pyhämaa_14

Pyhämaa_16

Pyhämaa_17

Pyhämaa_18

Kommentoi ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s